Kempeleen kunta ja Kiinteistö Oy Kempeleenkartano pyytävät tarjousta puitejärjestelynä toteutettavasta sähkönmyyntisopimuksesta. Sopimus tehdään kahdeksi kalenterivuodeksi (2027-2028). Lisäksi hankinta sisältää mahdollisuuden optiona hankittaviin kahden kalenterivuoden lisäsopimuskausiin (2029-2030) sekä salkunhoitopalveluun. Tarjoajan tulee tarjota sekä sähkön marginaali että salkunhoitopalvelu. Tilaaja ilmoittaa yksipuolisesti salkunhoitopalvelun käyttämisestä hankintasopimuksen solmimisen yhteydessä. Lisäksi tilaaja ilmoittaa yksipuolisesti sekä kahden kalenterivuoden lisäsopimuskauden että salkunhoitopalvelun käyttämisestä viimeistään 6 kk ennen lisäsopimuskausien alkamista. Kilpailutuksen tavoitteena on solmia sähkösopimus, jossa sovitaan sähköenergian hinnan (myyjän) marginaaleista ja sopimusehdoista. Sähköenergia laskutetaan kuukausittain. Lisäksi sovitaan optiona hankittavasta vuosittain laskutettavasta salkunhoitopalvelusta ja sen mukaan määräytyvistä muista hinnan määräytymisperusteista, hinnankiinnitys- ja salkunhoitokäytännöistä (tarjouspyynnössä kysytään). Lopullinen sähköenergian laskutushinta muodostuu seuraavasti: - tasatehoisina palkkeina tehdyistä SYS- ja EPAD hinnankiinnityksistä ja/tai kiinnittämättömistä Spot-osuuksista - profiilikustannuksesta: (tunti-/varttikohtainen kulutus) x (spot-tunti-/varttihinta) – (kuukauden spot-keskihinta) - kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjaksolla kulloinkin voimassa olevasta tasepalvelun tuotannon ja kulutuksen volyymimaksusta - myyjän marginaalista (tarjouspyynnössä kysytään), jonka tulee sisältää: • spot-kaupankäyntikulut • systeemihinnan (SYS) kiinnityksien kaupankäyntikulut • aluehinnan (EPAD) kiinnityksien kaupankäyntikulut • tasevirhekustannuksen kulut • käyttöpaikkakohtainen perusmaksu • maksuaikakustannus • myyjän kate Kempeleen kunta ja Kiinteistö Oy Kempeleenkartano tekevät omat sähkösopimuksensa. Tarjous annetaan yhtenä. Molemmissa sopimuksissa noudatetaan tarjouspyynnössä pyydettyjä ja tarjottuja hintoja ja ehtoja tarjouspyynnössä kerrotussa järjestyksessä. Tarkempi tieto ko. yhteishankintaryhmän sähköenergian hankinnasta on kerrottu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
hankintailmoitus (2026-06-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Sähköenergian hankinta
Viitenumero: 569964
Lyhyt kuvaus:
Kempeleen kunta ja Kiinteistö Oy Kempeleenkartano pyytävät tarjousta puitejärjestelynä toteutettavasta sähkönmyyntisopimuksesta. Sopimus tehdään kahdeksi kalenterivuodeksi (2027-2028). Lisäksi hankinta sisältää mahdollisuuden optiona hankittaviin kahden kalenterivuoden lisäsopimuskausiin (2029-2030) sekä salkunhoitopalveluun. Tarjoajan tulee tarjota sekä sähkön marginaali että salkunhoitopalvelu. Tilaaja ilmoittaa yksipuolisesti salkunhoitopalvelun käyttämisestä hankintasopimuksen solmimisen yhteydessä. Lisäksi tilaaja ilmoittaa yksipuolisesti sekä kahden kalenterivuoden lisäsopimuskauden että salkunhoitopalvelun käyttämisestä viimeistään 6 kk ennen lisäsopimuskausien alkamista.
Kilpailutuksen tavoitteena on solmia sähkösopimus, jossa sovitaan sähköenergian hinnan (myyjän) marginaaleista ja sopimusehdoista. Sähköenergia laskutetaan kuukausittain. Lisäksi sovitaan optiona hankittavasta vuosittain laskutettavasta salkunhoitopalvelusta ja sen mukaan määräytyvistä muista hinnan määräytymisperusteista, hinnankiinnitys- ja salkunhoitokäytännöistä (tarjouspyynnössä kysytään).
Lopullinen sähköenergian laskutushinta muodostuu seuraavasti:
- tasatehoisina palkkeina tehdyistä SYS- ja EPAD hinnankiinnityksistä ja/tai kiinnittämättömistä Spot-osuuksista
- profiilikustannuksesta: (tunti-/varttikohtainen kulutus) x (spot-tunti-/varttihinta) – (kuukauden spot-keskihinta)
- kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjaksolla kulloinkin voimassa olevasta tasepalvelun tuotannon ja kulutuksen volyymimaksusta
- myyjän marginaalista (tarjouspyynnössä kysytään), jonka tulee sisältää:
• spot-kaupankäyntikulut
• systeemihinnan (SYS) kiinnityksien kaupankäyntikulut
• aluehinnan (EPAD) kiinnityksien kaupankäyntikulut
• tasevirhekustannuksen kulut
• käyttöpaikkakohtainen perusmaksu
• maksuaikakustannus
• myyjän kate
Kempeleen kunta ja Kiinteistö Oy Kempeleenkartano tekevät omat sähkösopimuksensa. Tarjous annetaan yhtenä. Molemmissa sopimuksissa noudatetaan tarjouspyynnössä pyydettyjä ja tarjottuja hintoja ja ehtoja tarjouspyynnössä kerrotussa järjestyksessä.
Tarkempi tieto ko. yhteishankintaryhmän sähköenergian hankinnasta on kerrottu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Sähkö📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 3 800 000 EUR 💰
Täydentävä hankintalaji: Palvelut
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 569964
Lisätietoja:
Hankinta toteutetaan yhteishankintana Kempeleen kunnan ja Kiinteistö Oy Kempeleenkartanon kesken. Hankinta sisältää sähköenergian hankinnan kulutuksen mukaisesti sekä salkunhoitopalvelun.
Sähkön hankintaan sisältyy optiona erillishinnoiteltu salkunhoitopalvelu, joka sisältää kaikki tehtävät sähkönhinnan suojaukseen liittyen. Tarjoajan (myöh. myös Palveluntuottaja tai myyjä) tulee tarjota sekä sähköenergia että salkunhoitopalvelu. Erillisiä tarjouksia ei hyväksytä. Salkunhoitopalvelun hintasuojaukset tehdään Tilaajan (myöh. myös Asiakkaan) kanssa sovitun suojauspolitiikan mukaisesti, yhteistyössä ratkaisuja hakien. Hintasuojauksen ja salkunhoitopalvelun tavoitteena on kokonaistaloudellisesti edullinen sähkönhankinta sopimuskaudelle.
Suojausmalli määritellään yhdessä Tilaajan kanssa. Palveluntuottajan ja Tilaajan yhteyshenkilö sopivat hintasuojauksista sähköpostitse, yhteisissä katselmuksissa tai Tilaajan antamalla valtakirjalla. Palveluntuottaja toteuttaa hintasuojaukset sähkösopimuksen mukaisesti. Palveluntuottaja pitää Tilaajan tietoisena sähkömarkkinatilanteesta ja toimittaa Tilaajalle raportin hinnankiinnityksistä, toimenpiteiden onnistumisesta ja reaaliaikaisesta sähkönkäytön käyttöpaikkakohtaisesta kulutuksesta sähköisellä online-raportoinnilla, viikoittaisella markkinakatsauksella sekä säännöllisillä seurantapalavereilla. Lisäksi Palveluntuottaja antaa Tilaajalle tarvittaessa asiantuntijainformaatiota ja konsultaatiota sähkömarkkinoista yhdessä sovitun mukaisesti.

Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevia esteettömyysvaatimuksia ei ole otettu huomioon, koska hankintaa ei ole tarkoitettu luonnollisten henkilöiden käyttöön
Pääkohde tai suorituspaikka: Kempeleen kunnan alue
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Pohjois-Pohjanmaa
🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2027-01-01 📅
Loppupäivä: 2030-12-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimus tehdään kahdeksi kalenterivuodeksi (2027-2028). hankinta sisältää mahdollisuuden optiona hankittaviin kahden kalenterivuoden lisäsopimuskausiin (2029-2030) sekä salkunhoitopalveluun.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankintaan sisältyy mahdollisuus kahden kalenterivuoden lisäsopimuskausiin (2029-2030). Tilaaja ilmoittaa yksipuolisesti kahden kalenterivuoden lisäsopimuskauden käyttämisestä viimeistään 6 kk ennen lisäsopimuskausien alkamista. Lisäksi hankintaan sisältyy optiona salkunhoitopalvelu. Tilaaja ilmoittaa yksipuolisesti salkunhoitopalvelun käyttämisestä hankintasopimuksen solmimisen yhteydessä ja viimeistään 6 kk ennen lisäsopimuskausien alkamista.

Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet: Kilpailutuksella valitaan yksi toimittaja.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-08-31 11:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-09-01 06:30:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Kempele
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-09-01 06:30:00 📅
Paikka: Kempele
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-07-10 11:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yksikköä kohti)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Valintaperuste: Rekisteröinti asiaankuuluvaan ammattirekisteriin
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajaa ei ole merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin ammattirekistereihin.
Valintaperuste: Rekisteröinti kaupparekisteriin
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajaa ei ole merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Valintaperuste: Muut taloudelliset tai rahoitukselliset vaatimukset
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä: Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto ei täyty.
Valintaperuste: Ammatillinen riskivakuutus
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä: Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma ei täyty.
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 20 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Hankinta toteutetaan yhteishankintana Kempeleen kunnan ja Kiinteistö Oy Kempeleenkartanon kesken. Hankinta sisältää sähköenergian hankinnan kulutuksen mukaisesti sekä salkunhoitopalvelun.
Sähkön hankintaan sisältyy optiona erillishinnoiteltu salkunhoitopalvelu, joka sisältää kaikki tehtävät sähkönhinnan suojaukseen liittyen. Tarjoajan (myöh. myös Palveluntuottaja tai myyjä) tulee tarjota sekä sähköenergia että salkunhoitopalvelu. Erillisiä tarjouksia ei hyväksytä. Salkunhoitopalvelun hintasuojaukset tehdään Tilaajan (myöh. myös Asiakkaan) kanssa sovitun suojauspolitiikan mukaisesti, yhteistyössä ratkaisuja hakien. Hintasuojauksen ja salkunhoitopalvelun tavoitteena on kokonaistaloudellisesti edullinen sähkönhankinta sopimuskaudelle.
Suojausmalli määritellään yhdessä Tilaajan kanssa. Palveluntuottajan ja Tilaajan yhteyshenkilö sopivat hintasuojauksista sähköpostitse, yhteisissä katselmuksissa tai Tilaajan antamalla valtakirjalla. Palveluntuottaja toteuttaa hintasuojaukset sähkösopimuksen mukaisesti. Palveluntuottaja pitää Tilaajan tietoisena sähkömarkkinatilanteesta ja toimittaa Tilaajalle raportin hinnankiinnityksistä, toimenpiteiden onnistumisesta ja reaaliaikaisesta sähkönkäytön käyttöpaikkakohtaisesta kulutuksesta sähköisellä online-raportoinnilla, viikoittaisella markkinakatsauksella sekä säännöllisillä seurantapalavereilla. Lisäksi Palveluntuottaja antaa Tilaajalle tarvittaessa asiantuntijainformaatiota ja konsultaatiota sähkömarkkinoista yhdessä sovitun mukaisesti.
Hankinta toteutetaan yhteishankintana Kempeleen kunnan ja Kiinteistö Oy Kempeleenkartanon kesken. Hankinta sisältää sähköenergian hankinnan kulutuksen mukaisesti sekä salkunhoitopalvelun.
Sähkön hankintaan sisältyy optiona erillishinnoiteltu salkunhoitopalvelu, joka sisältää kaikki tehtävät sähkönhinnan suojaukseen liittyen. Tarjoajan (myöh. myös Palveluntuottaja tai myyjä) tulee tarjota sekä sähköenergia että salkunhoitopalvelu. Erillisiä tarjouksia ei hyväksytä. Salkunhoitopalvelun hintasuojaukset tehdään Tilaajan (myöh. myös Asiakkaan) kanssa sovitun suojauspolitiikan mukaisesti, yhteistyössä ratkaisuja hakien. Hintasuojauksen ja salkunhoitopalvelun tavoitteena on kokonaistaloudellisesti edullinen sähkönhankinta sopimuskaudelle.
Suojausmalli määritellään yhdessä Tilaajan kanssa. Palveluntuottajan ja Tilaajan yhteyshenkilö sopivat hintasuojauksista sähköpostitse, yhteisissä katselmuksissa tai Tilaajan antamalla valtakirjalla. Palveluntuottaja toteuttaa hintasuojaukset sähkösopimuksen mukaisesti. Palveluntuottaja pitää Tilaajan tietoisena sähkömarkkinatilanteesta ja toimittaa Tilaajalle raportin hinnankiinnityksistä, toimenpiteiden onnistumisesta ja reaaliaikaisesta sähkönkäytön käyttöpaikkakohtaisesta kulutuksesta sähköisellä online-raportoinnilla, viikoittaisella markkinakatsauksella sekä säännöllisillä seurantapalavereilla. Lisäksi Palveluntuottaja antaa Tilaajalle tarvittaessa asiantuntijainformaatiota ja konsultaatiota sähkömarkkinoista yhdessä sovitun mukaisesti.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintapäätös voidaan panna täytäntöön, kun se on saanut lainvoiman. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen oikaisuohjeen ja valitusosoituksen sisältävän päätöksen tiedoksi.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)