Ruoveden kunnan koulukuljetukset

Ruoveden kunta

Hankintaan kuuluu Ruoveden kunnan alueen koululaiskuljetukset.
Sopimuskausi on lukuvuodet 2023–2024 ja 2024–2025. Kuljetus tapahtuu klo 7.30–16.00 välisenä aikana, poikkeuksina koulujen joulu- ja kevätjuhlat. Lukuvuoden aikana saattaa olla koulupäiviä, jolloin kuljetusta ei tarvita, näistä ilmoitetaan aina erikseen.
Kuljetus voi tapahtua henkilöautolla, pienoisbussilla tai linja-autolla. Reitit toimivat samalla mahdollisuuksien mukaan avoimena joukko- ja asiointiliikenteenä.
Jokaiselle mainitulle reitille valitaan auto tarjouksen perusteella. Kaikilla reiteillä voidaan käyttää tarvittaessa lisäksi myös muita tarjouksen jättäneitä liikennöitsijöitä. Tarjous voidaan hyväksyä myös osatarjouksena. Erillisten tarjousten yhdistelyn tekee tilaaja. Koulun lakkautus sopimuskauden aikana siirtää lakkautetun koulun reitille kohdennetut tarjoukset muiden tarjouspyynnön kohteena olevien reittien käyttöön, jollei tarjoaja ole kieltänyt tarjouksen siirtämistä.
Liikennöitsijälle toimitetaan ennen lukuvuoden alkua oppilaslista kuljetukseen osallistuvista. Tarjoajan tulee huomioida, että oppilaslistoihin voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana.
Tarjoaja voi nimetä reitit, joiden kuljetuksia tarjous koskee. Tarjouksen voi myös tehdä ilman reittisidonnaisuutta. Reittejä voi myös yhdistellä. Tarjottaessa tulee huomioida autojen koko ja reitillä kulkevien oppilaiden määrä. Tilaaja valitsee reitille kulloinkin kuljetettavien määrään sopivan auton.
Kuljettajan tulee huolehtia, että matkustajien turvavyöt ovat kiinnitettyinä matkan aikana.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-06-12. Hankinta julkaistiin 2023-05-10.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-05-10 hankintailmoitus
2023-08-14 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-05-10)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Ruoveden kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0152842-1
Postiosoite: Ruovedentie 30
Postitoimipaikka: Ruovesi
Postinumero: 34600
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Veikko Önkki
Puhelin: +358 447871401 📞
Sähköposti: veikko.onkki@ruovesi.fi 📧
Alue: Pirkanmaa 🏙️
URL: https://www.ruovesi.fi/ 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ruovesi?id=459944&tpk=cd756a7b-ba19-4d73-a732-5bd52b9f8b34 🌏

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Ruoveden kunnan koulukuljetukset
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta) 📦
Lyhyt kuvaus:
“Hankintaan kuuluu Ruoveden kunnan alueen koululaiskuljetukset. Sopimuskausi on lukuvuodet 2023–2024 ja 2024–2025. Kuljetus tapahtuu klo 7.30–16.00 välisenä...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Pirkanmaa 🏙️
Pääkohde tai suorituspaikka: Ruovesi
Hankinnan kuvaus:
“Hankintaan kuuluu Ruoveden kunnan alueen koululaiskuljetukset. Yhdistelmä lukuvuonna 2023–2024 ajettavista reiteistä liitteenä (Liite 1). Reitit...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet ilmoitetaan ainoastaan hankinta-asiakirjoissa
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 24
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus: Optiot 1+1 vuotta
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus: Optiovuodet 1+1

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: kts. liittenä olevista tarjouspyyntöasiakirjoista
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: kts. ostoliikenteen ehdot

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-06-12 15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen on oltava voimassa: 2023-08-31 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-06-13 13:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Ruoveden kunnantalo
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (Tiedot valtuutetuista henkilöistä ja avaamismenettelystä): Kunnanjohtaja Hallintojohtaja Sivistysjohtaja Hallintosihteeri

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 093-287276 (2023-05-10)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-08-14)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 3 💰
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Kokemus (vuosina)
Laatukriteeri (painotus): 20
Laatukriteeri (nimi): Päästöluokka
Laatukriteeri (painotus): 10
Laatukriteeri (nimi): Hinta (km)
Laatukriteeri (painotus): 70
Hinta (painotus): 70

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2023/S 093-287276

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimuksen numero: 1
Otsikko: Ruoveden kunnan koulukuljetukset
Sopimuksen tekopäivä: 2023-08-09 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 4
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 4
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Taksi Jarmo Järvinen
Kansallinen rekisterinumero: 1122162-6
Postitoimipaikka: Visuvesi
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Valuuttakoodi: EUR 💰
Alin tarjous: 177.00
Korkein tarjous: 491.00

2️⃣
Sopimuksen numero: 2
Sopimuksen tekopäivä: 2023-08-10 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Bussi Manninen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0698231-6
Postitoimipaikka: Ruovesi
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Valuuttakoodi: EUR 💰

3️⃣
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Bussi Pasi Rantanen
Kansallinen rekisterinumero: 1140184-6
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Valuuttakoodi: EUR 💰
Lähde: OJS 2023/S 158-501522 (2023-08-14)