Piikkiön yhtenäiskoulun rakennuttajakonsultti

Kaarinan kaupunki

Hankinnan kohteena on Piikkiön yhtenäiskoulun uudisrakennushankkeen rakennuttajakonsulttipalvelu suunnitteluvaiheen, rakennusvaiheen, vastaanotto- ja käyttöönottovaiheen sekä takuuaikaisen seurannan rakennuttamistehtäviin. Piikkiön yhtenäiskoulu toteutetaan nykyisen koulukokonaisuuden korvaavana uudisrakennuksena. Piikkiön yhtenäiskoulun uudisrakennus on tuleva noin 8500 bruttoneliön uudisrakennus, jossa opiskelee lapsia esikoulusta peruskoulun yhdeksänteen luokkaan. Se rakennetaan varsin ahtaalle ja haastavalle tontille vanhan koulun ollessa toiminnassa rakentamisaikana samalla tontilla. Hankkeen toteutusmuotona on kokonaisvastuurakentamisurakka (KVR-urakka), jossa urakoitsija vastaa sekä suunnittelusta että rakentamisesta. Rakennuttajakonsultti toimii tilaajan edustajana rakennushankkeen toteutuksen aikana ja vastaa tilaajan rakennuttamistehtävien johtamisesta, koordinoinnista ja valvonnasta. Rakennuttajakonsultin tehtävänä on varmistaa, että hanke toteutetaan hankesuunnitelman, tarjous- ja sopimusasiakirjojen, viranomaismääräysten, rakennusluvan ehtojen sekä hyvän rakennuttamis- ja rakennustavan mukaisesti. Rakennuttajakonsultti valvoo tilaajan etua koko hankkeen ajan sekä huolehtii hankkeen aikataulu-, kustannus-, laatu- ja riskienhallinnan seurannasta ja raportoinnista tilaajalle. Rakennuttajakonsultilta edellytetään kokemusta vaativista uudisrakennushankkeista sekä kykyä johtaa rakennushanketta toimintaympäristössä, jossa rakennustyömaa sijaitsee toiminnassa olevan koulun välittömässä läheisyydessä. Hankkeen erityispiirteenä ovat haastavat perustamisolosuhteet, ahtaat työmaaolosuhteet sekä koulun toiminnan ja rakentamisen yhteensovittaminen koko toteutusvaiheen ajan. Tehtäviin kuuluvat muun muassa: - tilaajalle kuuluvien rakennuttamistehtävien hoitaminen, johtaminen ja koordinointi, - työmaa-, urakka- ja muiden hankekokousten valmistelu, koollekutsuminen ja puheenjohtajana toimiminen, - urakkasopimuksen toteutumisen seuranta, - aikataulu-, kustannus- ja laatutavoitteiden valvonta, - muutostöiden ja lisätöiden käsittely tilaajan puolesta, - viranomaisyhteistyö ja lupaehtojen toteutumisen seuranta, - työmaan turvallisuuteen, koulun toiminnan jatkuvuuteen sekä poikkeusjärjestelyihin liittyvä tilaajan edunvalvonta, - vastaanotto-, käyttöönotto- ja luovutusvaiheen rakennuttamistehtävät, - takuuajan rakennuttamistehtävät sekä - tilaajavastuulain mukaisten selvitysten tarkastaminen ja seuranta. 90% kokouksista pidetään paikanpäällä Kaarinassa. Konsultin tulee saapua paikalle kaikkiin järjestettäviin kokouksiin, mikäli ei toisin sovita. Konsultille ei makseta erillistä matkakorvausta. Tarjousten vertailuperusteena on 60% hinta ja 40% laatu.

Määräaika

Deadline 2026-11-09

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-10-09 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-10-09)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Piikkiön yhtenäiskoulun rakennuttajakonsultti
Viitenumero: KNA/2203/02.08.00.00/2026
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Piikkiön yhtenäiskoulun uudisrakennushankkeen rakennuttajakonsulttipalvelu suunnitteluvaiheen, rakennusvaiheen, vastaanotto- ja käyttöönottovaiheen sekä takuuaikaisen seurannan rakennuttamistehtäviin. Piikkiön yhtenäiskoulu toteutetaan nykyisen koulukokonaisuuden korvaavana uudisrakennuksena. Piikkiön yhtenäiskoulun uudisrakennus on tuleva noin 8500 bruttoneliön uudisrakennus, jossa opiskelee lapsia esikoulusta peruskoulun yhdeksänteen luokkaan. Se rakennetaan varsin ahtaalle ja haastavalle tontille vanhan koulun ollessa toiminnassa rakentamisaikana samalla tontilla. Hankkeen toteutusmuotona on kokonaisvastuurakentamisurakka (KVR-urakka), jossa urakoitsija vastaa sekä suunnittelusta että rakentamisesta. Rakennuttajakonsultti toimii tilaajan edustajana rakennushankkeen toteutuksen aikana ja vastaa tilaajan rakennuttamistehtävien johtamisesta, koordinoinnista ja valvonnasta. Rakennuttajakonsultin tehtävänä on varmistaa, että hanke toteutetaan hankesuunnitelman, tarjous- ja sopimusasiakirjojen, viranomaismääräysten, rakennusluvan ehtojen sekä hyvän rakennuttamis- ja rakennustavan mukaisesti. Rakennuttajakonsultti valvoo tilaajan etua koko hankkeen ajan sekä huolehtii hankkeen aikataulu-, kustannus-, laatu- ja riskienhallinnan seurannasta ja raportoinnista tilaajalle. Rakennuttajakonsultilta edellytetään kokemusta vaativista uudisrakennushankkeista sekä kykyä johtaa rakennushanketta toimintaympäristössä, jossa rakennustyömaa sijaitsee toiminnassa olevan koulun välittömässä läheisyydessä. Hankkeen erityispiirteenä ovat haastavat perustamisolosuhteet, ahtaat työmaaolosuhteet sekä koulun toiminnan ja rakentamisen yhteensovittaminen koko toteutusvaiheen ajan. Tehtäviin kuuluvat muun muassa: - tilaajalle kuuluvien rakennuttamistehtävien hoitaminen, johtaminen ja koordinointi, - työmaa-, urakka- ja muiden hankekokousten valmistelu, koollekutsuminen ja puheenjohtajana toimiminen, - urakkasopimuksen toteutumisen seuranta, - aikataulu-, kustannus- ja laatutavoitteiden valvonta, - muutostöiden ja lisätöiden käsittely tilaajan puolesta, - viranomaisyhteistyö ja lupaehtojen toteutumisen seuranta, - työmaan turvallisuuteen, koulun toiminnan jatkuvuuteen sekä poikkeusjärjestelyihin liittyvä tilaajan edunvalvonta, - vastaanotto-, käyttöönotto- ja luovutusvaiheen rakennuttamistehtävät, - takuuajan rakennuttamistehtävät sekä - tilaajavastuulain mukaisten selvitysten tarkastaminen ja seuranta. 90% kokouksista pidetään paikanpäällä Kaarinassa. Konsultin tulee saapua paikalle kaikkiin järjestettäviin kokouksiin, mikäli ei toisin sovita. Konsultille ei makseta erillistä matkakorvausta. Tarjousten vertailuperusteena on 60% hinta ja 40% laatu.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Insinööripalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 2026-059210-LOT-0001
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Varsinais-Suomi 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2026-12-01 📅
Tutkintojärjestelmän kesto
Määrittelemätön kesto ✅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Laatukriteeri (nimi): Tarjotun konsultin ammattitaito ja kokemus 40%
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-11-09 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-11-09 12:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 92 päivää
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-11-09 12:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-10-23 16:00:00 📅

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kaarinan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0133226-9
Postiosoite: Oskarinkatu 4
Postinumero: 20780
Postitoimipaikka: Kaarina
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: hankinnat@kaarina.fi 📧
Puhelin: 25884000 📞
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://kaarina.toimittajapalvelu.fi/ 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://kaarina.toimittajapalvelu.fi/ 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 197-701797 (2026-10-09)