Peruskorjaushankkeiden ja kunnossapidon sähkö- ja teleasennustyöt

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) tekniset palvelut etsii omajohtoisiin projekteihin luotettavia oman alansa hallitsevia, lain mukaiset toimintatavat omaavia yrityksiä puitesopimuskumppaneiksi peruskorjaushankkeiden ja kunnossapidon sähkö- ja teleasennustöihin. Hankinnan kohteena on Pohteen omistamia kiinteistöjä: - Oulun yliopistollinen sairaala (OYS) - Peltolassa psykiatrian yksiköt sekä Konsti kehitysvammahuolto - Ruskonselän paloasema - Haukiputaan paloasema Hyvinvointialueen tekniset palvelut tekee osan töistä omalla organisaatiolla ja lisäksi se teetättää osan töistä ulkopuolisilla Toimittajilla. Valitut Toimittajat tukevat Pohteen oman organisaation toimintaa ja toimivat Tilaajan työnjohdon alaisena. Sähkö- ja teletöiden arvio on noin 37 000 tuntia kahden vuoden aikana. Tilaaja ei sitoudu annettuun määrään, vaan se voi vaihdella. Työkohteita voi olla työn alla useita yhtä aikaa ja työkohteiden koko vaihtelee pienestä tilamuutoksesta, isompaan perusteelliseen peruskorjaustyöhön. Työmaiden kesto vaihtelee muutamasta päivästä jopa puoleen vuoteen. Työtä teetetään tarpeen mukaan. Sopimus ei velvoita valittuja toimijoita varaamaan resurssia hyvinvointialueen tarpeita varten. Puitesopimuskumppaneiksi valitaan neljä Toimittajaa, jotka asetetaan etusijajärjestykseen tarjouspyynnössä ilmoitetun pisteytyksen perusteella. Sopimuskausi on 1.7.2026-30.6.2028, optiokaudet 1.7.2028-30.6.2029 ja 1.7.2029-30.6.2030.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-05-18. Hankinta julkaistiin 2026-04-15.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-04-15 hankintailmoitus
2026-04-21 hankintailmoitus
2026-10-14 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2026-04-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Peruskorjaushankkeiden ja kunnossapidon sähkö- ja teleasennustyöt
Viitenumero: PPHVADno-2026-4947
Lyhyt kuvaus:
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) tekniset palvelut etsii omajohtoisiin projekteihin luotettavia oman alansa hallitsevia, lain mukaiset toimintatavat omaavia yrityksiä puitesopimuskumppaneiksi peruskorjaushankkeiden ja kunnossapidon sähkö- ja teleasennustöihin. Hankinnan kohteena on Pohteen omistamia kiinteistöjä: - Oulun yliopistollinen sairaala (OYS) - Peltolassa psykiatrian yksiköt sekä Konsti kehitysvammahuolto - Ruskonselän paloasema - Haukiputaan paloasema Hyvinvointialueen tekniset palvelut tekee osan töistä omalla organisaatiolla ja lisäksi se teetättää osan töistä ulkopuolisilla Toimittajilla. Valitut Toimittajat tukevat Pohteen oman organisaation toimintaa ja toimivat Tilaajan työnjohdon alaisena. Sähkö- ja teletöiden arvio on noin 37 000 tuntia kahden vuoden aikana. Tilaaja ei sitoudu annettuun määrään, vaan se voi vaihdella. Työkohteita voi olla työn alla useita yhtä aikaa ja työkohteiden koko vaihtelee pienestä tilamuutoksesta, isompaan perusteelliseen peruskorjaustyöhön. Työmaiden kesto vaihtelee muutamasta päivästä jopa puoleen vuoteen. Työtä teetetään tarpeen mukaan. Sopimus ei velvoita valittuja toimijoita varaamaan resurssia hyvinvointialueen tarpeita varten. Puitesopimuskumppaneiksi valitaan neljä Toimittajaa, jotka asetetaan etusijajärjestykseen tarjouspyynnössä ilmoitetun pisteytyksen perusteella. Sopimuskausi on 1.7.2026-30.6.2028, optiokaudet 1.7.2028-30.6.2029 ja 1.7.2029-30.6.2030.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Korjaus- ja huoltopalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Kuvaus
Sisäinen tunniste: PPHVADno-2026-4947
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Kesto
Aloituspäivä: 2026-07-01 📅
Loppupäivä: 2028-06-30 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 90
Laatukriteeri (nimi): Työntekijämäärä
Laatukriteeri (painotus): 10
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-05-18 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-05-18 09:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-05-18 09:30:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-04-30 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221326-2
Postiosoite: PL 10
Postinumero: 90029
Postitoimipaikka: Pohde
Alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Katja Pietilä
Sähköposti: katja.pietila@pohde.fi 📧
Puhelin: +358 403186481 📞
URL: https://pohde.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Terveys
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pohjois-pohjanmaanhyvinvointialue?id=599248&tpk=ca6b528c-6e45-4653-bcb9-df536af36d5c 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pohjois-pohjanmaanhyvinvointialue?id=599248&tpk=ca6b528c-6e45-4653-bcb9-df536af36d5c 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Hankintalain mukaisesti.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 074-261940 (2026-04-15)
hankintailmoitus (2026-04-21)
Menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Osallistujien enimmäismäärä: 4

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Muut lisätiedot
Ilmoitukseen korjattu valittavien puitesopimuskumppaneiden määrä.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 42aadb7a-7de6-44cd-9765-a43bdfa3e169-01
Lähde: OJS 2026/S 078-273662 (2026-04-21)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2026-10-14)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 4 070 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 4 070 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Maa: Suomi 🇫🇮

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: PPHVADno- 2026–4947/1
Sopimuksen tekopäivä: 2026-09-23 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 7
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 4 070 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 4 070 000 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 3 537 200 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4887652-955430
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Oulun Sähkö- ja Teletekniikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0836634-9
Postiosoite: Hiltusenkaarre 17
Postinumero: 90620
Postitoimipaikka: Oulu
Alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Organisaation koko: Pieni
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 4 070 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4950731-955430
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Salotec Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI19717896
Postiosoite: Vesuritie 4
Postinumero: 90820
Postitoimipaikka: Kello
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 3 478 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4884546-955430
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: CNS-Electric Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1962192-3
Postiosoite: Sykepolkiu 8
Postinumero: 90450
Postitoimipaikka: Kempele
Organisaation koko: Mikro
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 3 700 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4902645-955430
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Are Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0989493-6
Postiosoite: Elektroniikkatie 3-5 1C West
Postinumero: 90590
Organisaation koko: Suuri
Lähde: OJS 2026/S 200-713786 (2026-10-14)