Hankinnan kuvaus
Laukaan kunta pyytää tarjoustanne palvelusta, joka sisältää metsänhoidon, metsänparannuksen ja hakkuiden suunnittelun sekä metsänhoito- ja -parannustoimenpiteiden toteuttamisen. Palveluntuottajan tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa Laukaan kunnan tavoitteiden mukaista metsänhoitoa kunnan omistamissa metsissä. Palveluntuottajan tehtävät ja hankinnan tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön liitteenä olevassa hankintasopimusluonnoksessa (Sopimus metsänhoitopalveluiden hankinnasta).
Laukaan kunta omistaa yhteensä noin 2500 ha metsäalueita, joista suurin osa on talousmetsiä ja loput muuta metsää. Tilaajan metsät ovat arvokkaita monessa muodossa ja ne jakautuvat sijainnin, kaavoitustilanteen, muun käyttötarkoituksen ja historian mukaan eri osa-alueisiin. Metsiin liittyy paljon odotuksia, tarpeita ja tavoitteita, kuten taloudellinen tuotto, virkistyskäyttö, viihtyisä asuinympäristö, raakamaareservi sekä luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja luonnonsuojelu.
Tilaaja ei sitoudu mihinkään vuosittaisiin tai sopimuskauden kattaviin tilausmääriin.
Tilaaja pidättää oikeuden teettää haluamiaan toimenpiteitä omalle henkilöstölle tai työllistämishankkeisiin.
Sopimus alkaa 1.1.2024 ja se on voimassa toistaiseksi.
Hankinta ylittää EU-kynnysarvon palveluhankinnassa ja hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Hankinnan kilpailutuksessa sovelletaan tasapuolisuuden, syrjimättömyyden, avoimuuden ja suhteellisuuden periaatteita EU:n perustamissopimuksen sekä hallintolain mukaisiin hyvän hallinnon perusperiaatteiden mukaan.
Kaikessa hankintaan liittyvässä asioinnissa käytetään suomen kieltä.