Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallitus on päättänyt Lahden sosiaali- ja terveyskeskuksen (sote-keskus) vuokratilan hankintakilpailutuksen järjestämisestä, jonka tavoitteena on vuokrata Lahden kaupungin keskusta-alueelta tulevaisuuden tarpeita vastaavat toimivat, turvalliset, tehokkaat ja taloudelliset toimitilat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vastaamien terveys- ja sosiaalipalveluiden tuottamiseen. Hankinnan kohteena on hankintalain (1397/2016) soveltamisalaan kuuluva pitkäaikainen rakennuksen vuokraus, kun vuokrattavat tilat rakennetaan hankintayksikön määritelmien ja vaatimusten mukaisesti. Hankinta sisältää terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen tuottamiseen soveltuvan rakennuksen vuokrauksen ”avaimet käteen”- periaatteella toteutettuna käyttökuntoon. Tilojen tulee täyttää tarjouspyyntöasiakirjojen vaatimukset. Hankinnan tarkempi sisältö, vastuualueet ja määrittelyt tarvittavista tiloista on nähtävillä tarjouspyynnöllä ja tarjouspyynnön liitteenä olevissa asiakirjoissa. Kilpailutuksen perusteella Päijät-Hämeen hyvinvointialue valitsee yhden vuokranantajan vastaamaan Lahden sosiaali- ja terveyskeskuksen toteutuksesta ja vuokrauksesta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Vuokrakohteen valmistumisen ajankohta on viimeistään tarjouspyynnön liitteenä 2 olevan Vuokramallin Hankesopimuksen (jatkossa Hankesopimus) allekirjoittamisesta kaksi (2) vuotta ja kuusi (6) kuukautta. Vuokrasopimus valitun vuokranantajan kanssa tehdään 20 vuoden määräajaksi, jonka jälkeen vuokralaisella on kaksi kertaa mahdollisuus käyttää optio-oikeutta ja jatkaa Vuokrasopimusta samoin ehdoin viisi (5) vuotta kerrallaan ilmoittamalla siitä vuokranantajalle 12 kk ennen vuokrasopimuskauden päättymistä. Vuokrakausi jatkuu 20 vuoden määräaikaisen vuokrasopimuskauden- tai mahdollisesti vuokralaisen hyödyntämien optiovuokrasopimuskausien jälkeen toistaiseksi voimassa olevana vuokralaisen puolelta 12 kk irtisanomisajalla ja vuokranantajan puolelta 36 kk irtisanomisajalla. Irtisanomisaika alkaa kulua osapuolen kirjallisesta irtisanomisilmoituksesta lukien. Selvyyden vuoksi todetaan, että vuokralaisella on oikeus irtisanoa sopimus päättymään 20 vuoden määräaikaisen sopimuskauden päättymisestä lukien tai kunkin vuokralaisen hyödyntämän optiokauden päättymisestä lukien. Vuokranantajalla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään 20 vuoden määräaikaisen sopimuskauden päättymisestä lukien, mikäli vuokralainen ei hyödynnä optioita. Mikäli vuokralainen hyödyntää option/optiot, on vuokranantajalla oikeus irtisanoa Vuokrasopimus päättymään viimeisen vuokralaisen hyödyntämän optiokauden päättymisestä lukien.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-10-16.
Hankinta julkaistiin 2023-08-28.
hankintailmoitus (2023-08-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallitus on päättänyt Lahden sosiaali- ja terveyskeskuksen (sote-keskus) vuokratilan hankintakilpailutuksen järjestämisestä, jonka tavoitteena on vuokrata Lahden kaupungin keskusta-alueelta tulevaisuuden tarpeita vastaavat toimivat, turvalliset, tehokkaat ja taloudelliset toimitilat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vastaamien terveys- ja sosiaalipalveluiden tuottamiseen.
Hankinnan kohteena on hankintalain (1397/2016) soveltamisalaan kuuluva pitkäaikainen rakennuksen vuokraus, kun vuokrattavat tilat rakennetaan hankintayksikön määritelmien ja vaatimusten mukaisesti.
Hankinta sisältää terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen tuottamiseen soveltuvan rakennuksen vuokrauksen ”avaimet käteen”- periaatteella toteutettuna käyttökuntoon. Tilojen tulee täyttää tarjouspyyntöasiakirjojen vaatimukset. Hankinnan tarkempi sisältö, vastuualueet ja määrittelyt tarvittavista tiloista on nähtävillä tarjouspyynnöllä ja tarjouspyynnön liitteenä olevissa asiakirjoissa.
Kilpailutuksen perusteella Päijät-Hämeen hyvinvointialue valitsee yhden vuokranantajan vastaamaan Lahden sosiaali- ja terveyskeskuksen toteutuksesta ja vuokrauksesta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Vuokrakohteen valmistumisen ajankohta on viimeistään tarjouspyynnön liitteenä 2 olevan Vuokramallin Hankesopimuksen (jatkossa Hankesopimus) allekirjoittamisesta kaksi (2) vuotta ja kuusi (6) kuukautta. Vuokrasopimus valitun vuokranantajan kanssa tehdään 20 vuoden määräajaksi, jonka jälkeen vuokralaisella on kaksi kertaa mahdollisuus käyttää optio-oikeutta ja jatkaa Vuokrasopimusta samoin ehdoin viisi (5) vuotta kerrallaan ilmoittamalla siitä vuokranantajalle 12 kk ennen vuokrasopimuskauden päättymistä. Vuokrakausi jatkuu 20 vuoden määräaikaisen vuokrasopimuskauden- tai mahdollisesti vuokralaisen hyödyntämien optiovuokrasopimuskausien jälkeen toistaiseksi voimassa olevana vuokralaisen puolelta 12 kk irtisanomisajalla ja vuokranantajan puolelta 36 kk irtisanomisajalla. Irtisanomisaika alkaa kulua osapuolen kirjallisesta irtisanomisilmoituksesta lukien. Selvyyden vuoksi todetaan, että vuokralaisella on oikeus irtisanoa sopimus päättymään 20 vuoden määräaikaisen sopimuskauden päättymisestä lukien tai kunkin vuokralaisen hyödyntämän optiokauden päättymisestä lukien. Vuokranantajalla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään 20 vuoden määräaikaisen sopimuskauden päättymisestä lukien, mikäli vuokralainen ei hyödynnä optioita. Mikäli vuokralainen hyödyntää option/optiot, on vuokranantajalla oikeus irtisanoa Vuokrasopimus päättymään viimeisen vuokralaisen hyödyntämän optiokauden päättymisestä lukien.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennusten vuokraus- tai myyntipalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Päijät-Häme🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Hankintamenettelynä käytetään julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä ”hankintalaki”) 32 §:n mukaista avointa menettelyä. Hankintaan sovelletaan hankintalakia.
Tarjouskilpailun voittajaksi valitaan asetetut soveltuvuusvaatimukset täyttävä ja hyväksyttävän tarjouksen jättänyt tarjoaja, jonka tarjous on kokonaistaloudellisesti edullisin. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinnaltaan halvin.
Tätä hankintaa ei ole jaettu osiin, eikä osatarjouksia hyväksytä. Rinnakkaisia tarjouksia ei hyväksytä.

Kohde Hankinnan laajuus

Kesto: 240 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Sopimuksen jatkaminen on kuvattu tarjouspyynnön liitteenä 5 olevalla vuokrasopimusluonnoksella kohdassa 6. Vuokra-aika.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Lisätilaoptiot, joita tarjoaja voi halutessaan tarjota, ovat kuvattuna hankinta-asiakirjoissa.
Tilaaja tekee Hankesopimuskaudella mahdollisen erillisen päätöksen lisätilaoption hankinnasta, joko osittain tai kokonaan. Tilaaja ilmoittaa optiotilan valinnasta viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluttua Hankesopimuksen allekirjoituksesta. Lisäoptioiden hankinta on yksinomaan tilaajan harkinnassa.

Mikäli tilaaja päättää lisäoptioiden hankinnasta, sovelletaan lisätilojen rakentamiseen soveltuvin osin Hankesopimuksen ehtoja.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-10-16 📅
Tarjousten avausaika: 12:05
Hankintamenettelynä käytetään julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä ”hankintalaki”) 32 §:n mukaista avointa menettelyä. Hankintaan sovelletaan hankintalakia.
Tarjouskilpailun voittajaksi valitaan asetetut soveltuvuusvaatimukset täyttävä ja hyväksyttävän tarjouksen jättänyt tarjoaja, jonka tarjous on kokonaistaloudellisesti edullisin. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinnaltaan halvin.
Tarjouskilpailun voittajaksi valitaan asetetut soveltuvuusvaatimukset täyttävä ja hyväksyttävän tarjouksen jättänyt tarjoaja, jonka tarjous on kokonaistaloudellisesti edullisin. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinnaltaan halvin.
Tätä hankintaa ei ole jaettu osiin, eikä osatarjouksia hyväksytä. Rinnakkaisia tarjouksia ei hyväksytä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2023/S 168-528350 (2023-08-28)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-11-17) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Lahden sosiaali- ja terveyskeskuksen vuokratilan hankinta
Viitenumero: HA/2349/02.08.00.00.02/2023
Lyhyt kuvaus:
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallitus on päättänyt Lahden sosiaali- ja terveyskeskuksen (sote-keskus) vuokratilan hankintakilpailutuksen järjestämisestä, jonka tavoitteena on vuokrata Lahden kaupungin keskusta-alueelta tulevaisuuden tarpeita vastaavat toimivat, turvalliset, tehokkaat ja taloudelliset toimitilat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vastaamien terveys- ja sosiaalipalveluiden tuottamiseen.
Hankinnan kohteena oli hankintalain (1397/2016) soveltamisalaan kuuluva pitkäaikainen rakennuksen vuokraus, kun vuokrattavat tilat rakennetaan hankintayksikön määritelmien ja vaatimusten mukaisesti.
Hankinta sisälsi terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen tuottamiseen soveltuvan rakennuksen vuokrauksen ”avaimet käteen”- periaatteella toteutettuna käyttökuntoon. Tilojen olisi tullut täyttää tarjouspyyntöasiakirjojen vaatimukset. Hankinnan tarkempi sisältö, vastuualueet ja määrittelyt tarvittavista tiloista oli nähtävillä tarjouspyynnöllä ja tarjouspyynnön liitteenä olevissa asiakirjoissa.
Kilpailutuksen perusteella Päijät-Hämeen hyvinvointialue olisi valinnut yhden vuokranantajan vastaamaan Lahden sosiaali- ja terveyskeskuksen toteutuksesta ja vuokrauksesta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Vuokrakohteen valmistumisen ajankohta olisi ollut viimeistään tarjouspyynnön liitteenä 2 olevan Vuokramallin Hankesopimuksen (jatkossa Hankesopimus) allekirjoittamisesta kaksi (2) vuotta ja kuusi (6) kuukautta. Vuokrasopimus valitun vuokranantajan kanssa olisi tehty 20 vuoden määräajaksi, jonka jälkeen vuokralaisella olisi ollut kaksi kertaa mahdollisuus käyttää optio-oikeutta ja jatkaa Vuokrasopimusta samoin ehdoin viisi (5) vuotta kerrallaan ilmoittamalla siitä vuokranantajalle 12 kk ennen vuokrasopimuskauden päättymistä. Vuokrakausi olisi jatkunut 20 vuoden määräaikaisen vuokrasopimuskauden- tai mahdollisesti vuokralaisen hyödyntämien optiovuokrasopimuskausien jälkeen toistaiseksi voimassa olevana vuokralaisen puolelta 12 kk irtisanomisajalla ja vuokranantajan puolelta 36 kk irtisanomisajalla. Irtisanomisaika olisi alkanut kulua osapuolen kirjallisesta irtisanomisilmoituksesta lukien. Selvyyden vuoksi todetaan, että vuokralaisella olisi ollut oikeus irtisanoa sopimus päättymään 20 vuoden määräaikaisen sopimuskauden päättymisestä lukien tai kunkin vuokralaisen hyödyntämän optiokauden päättymisestä lukien. Vuokranantajalla olisi ollut oikeus irtisanoa sopimus päättymään 20 vuoden määräaikaisen sopimuskauden päättymisestä lukien, mikäli vuokralainen ei olisi hyödyntänyt optioita. Mikäli vuokralainen ei olisi hyödyntänyt option/optiot, olisi vuokranantajalla ollut oikeus irtisanoa Vuokrasopimus päättymään viimeisen vuokralaisen hyödyntämän optiokauden päättymisestä lukien.

Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 683516
Lisätuotteet/palvelut: Rakennusten vuokraus- tai myyntipalvelut📦 Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Sopimuksen tekeminen Tiedot muista kuin palkintorahoista
Tarjouksia tai osallistumishakemuksia ei saatu tai ne kaikki hylättiin
Syy, miksi voittajaa ei ole valittu: Tarjouksia, osallistumishakemuksia tai hankkeita ei saatu
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Nimi: Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221309-4
Postiosoite: Keskussairaalankatu 7
Postinumero: 15850
Postitoimipaikka: Lahti
Alue: Päijät-Häme🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Johanna Aitamurto
Sähköposti: johanna.aitamurto@paijatha.fi📧
Puhelin: +358 444406637📞
URL: http://www.paijatha.fi🌏 Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Terveys