Merijärven kunta rakennuttaa uutta Koivupuhdon koulua, joka sijaitsee osoitteessa Koulutie 7, 86220 Merijärvi. Koulu valmistuu 1.4.2027 ja otetaan käyttöön 1.8.2027. Koulu on yhtenäiskoulu, jossa opiskelee noin 180 0-9-luokkien oppilasta. Koulun hyötyala on 2467 m2 ja bruttopinta-ala 2722 m2. Koulukeskuksen tontilla on ennestään kolme rakennusta: Kilpukka (liikuntatilat, kotitalouden opetustilat, ruokasali ja keittiö), kirjasto ja päiväkoti. Koulun toimintaa on kuvattu tarkemmin liitteenä olevassa pedagogisessa suunnitelmassa. Irtokalustehankinta toteutetaan varhaisen vaiheen osallistavana käänteisenä kilpailutuksena, jolloin kustannustaso 125 000 € on lukittu etukäteen ja kalustetoimittajan valintaperusteena tarjoajien joukosta ovat etukäteen määritellyt hankintakriteerit. Kalustamisessa hyödynnetään myös olemassa olevia kalusteita tilakohtaisen suunnitelman (liite 3) ja siirrettävät kalusteet (liite 6) mukaisesti. Irtokalusteet hankitaan toimitettuna, puhdistettuna ja asennettuna paikoilleen. Irtokalusteiden toimitus ja asennus toteutetaan rakennuksen valmistumisen jälkeen eli 1.4.2027 alkaen. Lopullinen toimitus- ja asennusaikataulu sovitaan tilaajan kanssa kalustetoimittajan tultua valituksi. Kaikkien kalusteiden tulee olla asennettuna viimeistään 1.8.2027. Toimittajan tulee huolehtia tarpeellisesta suojauksesta asennustilassa ja kuljetusreiteillä (lattiat, seinät, ovet, kiintokalusteet ym.) huomioiden, että kalustetoimitus ja asennus toteutetaan uudisrakennukseen, jonka puhtausluokka on P1. Puhtausluokka koskee myös kalustetoimitusta. Toimittajan tulee huolehtia pakkausjätteiden hallinta ja poiskuljetus siten, ettei kalustetoimituksesta tai - asennuksista aiheudu pölyä uudisrakennuksen tiloihin. Toimittajan tulee asennusten jälkeen poistaa toteutetut suojaukset ja siivota käyttämänsä tilat samaan kuntoon, jossa ne on toimittajalle luovutettu. Toimituksista ja asennuksista aiheutuneet vahingot rakennukseen ja sen kalusteisiin korvataan tilaajalle. Kalustetoimittajan ja tilaajan kommunikointikieli on suomi.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-05-15.
Hankinta julkaistiin 2026-03-27.
hankintailmoitus (2026-03-27) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Koivupuhdon koulun irtokalustehankinta, Merijärvi
Lyhyt kuvaus:
Merijärven kunta rakennuttaa uutta Koivupuhdon koulua, joka sijaitsee osoitteessa Koulutie 7, 86220 Merijärvi. Koulu valmistuu 1.4.2027 ja otetaan käyttöön 1.8.2027. Koulu on yhtenäiskoulu, jossa opiskelee noin 180 0-9-luokkien oppilasta. Koulun hyötyala on 2467 m2 ja bruttopinta-ala 2722 m2.
Koulukeskuksen tontilla on ennestään kolme rakennusta: Kilpukka (liikuntatilat, kotitalouden opetustilat, ruokasali ja keittiö), kirjasto ja päiväkoti.
Koulun toimintaa on kuvattu tarkemmin liitteenä olevassa pedagogisessa suunnitelmassa.
Irtokalustehankinta toteutetaan varhaisen vaiheen osallistavana käänteisenä kilpailutuksena, jolloin kustannustaso 125 000 € on lukittu etukäteen ja kalustetoimittajan valintaperusteena tarjoajien joukosta ovat etukäteen määritellyt hankintakriteerit.
Kalustamisessa hyödynnetään myös olemassa olevia kalusteita tilakohtaisen suunnitelman (liite 3) ja siirrettävät kalusteet (liite 6) mukaisesti.
Irtokalusteet hankitaan toimitettuna, puhdistettuna ja asennettuna paikoilleen. Irtokalusteiden toimitus ja asennus toteutetaan rakennuksen valmistumisen jälkeen eli 1.4.2027 alkaen. Lopullinen toimitus- ja asennusaikataulu sovitaan tilaajan kanssa kalustetoimittajan tultua valituksi. Kaikkien kalusteiden tulee olla asennettuna viimeistään 1.8.2027.
Toimittajan tulee huolehtia tarpeellisesta suojauksesta asennustilassa ja kuljetusreiteillä (lattiat, seinät, ovet, kiintokalusteet ym.) huomioiden, että kalustetoimitus ja asennus toteutetaan uudisrakennukseen, jonka puhtausluokka on P1. Puhtausluokka koskee myös kalustetoimitusta. Toimittajan tulee huolehtia pakkausjätteiden hallinta ja poiskuljetus siten, ettei kalustetoimituksesta tai - asennuksista aiheudu pölyä uudisrakennuksen tiloihin. Toimittajan tulee asennusten jälkeen poistaa toteutetut suojaukset ja siivota käyttämänsä tilat samaan kuntoon, jossa ne on toimittajalle luovutettu. Toimituksista ja asennuksista aiheutuneet vahingot rakennukseen ja sen kalusteisiin korvataan tilaajalle.
Kalustetoimittajan ja tilaajan kommunikointikieli on suomi.

Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Pääkohde tai suorituspaikka:
Uusi Koivupuhdon koulu valmistuu 1.4.2027 mennessä. Kalustamisen tulee olla valmis elokuun 2027 alkuun mennessä.
Postiosoite: Koulutie 7
Postinumero: 86220
Postitoimipaikka: Merijärvi
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Pohjois-Pohjanmaa
🏙️ Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Tarjoukset pisteytetään liitteenä olevan Tarjousten vertailun kriteerit ja pisteytys-asiakirjan mukaisesti.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Irtokalustehankinta toteutetaan varhaisen vaiheen osallistavana käänteisenä kilpailutuksena, jolloin kustannustaso on lukittu etukäteen ja kalustetoimittajan valintaperusteena tarjoajien joukosta ovat etukäteen määritellyt hankintakriteerit.
Tarjouksessa tulee huomioida myös tarjouspyynnössä tiloittain esitetyt tilojen ja toiminnan kuvaukset sekä pedagoginen suunnitelma.
Tarjoajan tulee tehdä koulutiloista kalustesuunnitelma ja sen lisäksi projektisuunnitelma, josta ilmenee käyttäjien osallistaminen ja aikataulu koko koulun irtokalustamiselle.
Tarjottujen tuotteiden takuu tulee olla vähintään viisi (5) vuotta kalusteiden toimitusajankohdasta alkaen.
Kalustetoimittajille varataan kullekin 1,5 h suunnitelman esittelyaikaa. Esittelyt pidetään Koivupuhdon koululla 20.-21.5.2026.
Kalustetyöryhmä arvioi ja pisteyttää kilpailussa saadut tarjoukset 22.5.2026.
Kunnanhallitus tekee kalustetyöryhmän esityksen pohjalta valintapäätöksen kalusteiden toimittajasta kesäkuussa 2026.
Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen tehdään hankintaa koskeva kirjallinen hankintasopimus. Hankintasopimus voidaan allekirjoittaa sen jälkeen, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimuksessa noudatetaan tarjouspyynnössä ja sen liitteissä todettuja ehtoja ja muilta osin JYSE 2014 tavarat-sopimusehtoja.
Tarjous tulee jättää sähköisesti Hilmassa. Muulla tavalla jätettyjä tarjouksia ei hyväksytä. Tarjoaja vastaa siitä, että tarjous on perillä määräaikaan mennessä. Jättämällä tarjouksen tähän tarjouspyyntöön tarjoaja hyväksyy tarjouspyyntöasiakirjoissa olevat ehdot. Tarjous on tarjoajaa sitova. Tarjoaja vastaa tarjouksen oikeellisuudesta. Tarjoajan ei ole mahdollista muuttaa tarjoustaan jälkikäteen.
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Menettelyn vaiheet ovat seuraavat:
1. Tarjousten avaaminen
2. Tarjoajien soveltuvuuden tarkistaminen
3. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen
4. Tarjousten pisteytys
5. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen
6. Hankintasopimuksen solmiminen
Viimeistään ennen sopimuksen allekirjoittamista tarjouskilpailun voittaneelta tarjoajalta tarkistetaan Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-05-15 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-05-15 12:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-05-15 12:30:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-04-10 12:00:00 📅
Hankintaan sovelletaan asetuksen 2022/2560 ulkomaisia tukia koskevia velvoitteita ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Valintaperuste: Keskimääräinen vuotuinen liikevaihto
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Yrityksen liikevaihdon tulee olla vähintään 2,5 miljoonaa euroa. Tarjoajan on ladattava selvitys kolmen viimeisen vuoden vahvistetusta liikevaihdosta.
Valintaperuste: Muut taloudelliset tai rahoitukselliset vaatimukset
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Yrityksen luottoluokitus tulee olla vähintään Bisnode Finland Oy:n AA Hyvä luottoluokitus tai Suomen Asiakastieto Oy:n AA Hyvä luottoluokitus. Ladattava liite vaaditaan. Raportti tai muu selvitys ei saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempi tarjouksen jättöhetkestä laskien.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

Tarjoajilla tulee olla lain mukaan julkaistu tilinpäätös. Toimittaja ei voi olla sellainen toimittaja, joka rikkoo lakia ja ei ole toimittanut tilinpäätöstietoja kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tarjoajilla tulee olla toimitettuna tuorein vahvistettu tilinpäätös Patentti- ja rekisterihallitukselle lakisääteisesti. Tilinpäätöksen puuttuminen tai vanhentuneisiin tietoihin perustuva luottoluokitus on peruste tarjoajan sulkemiselle pois kilpailutuksesta.

Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 062-216634 (2026-03-27)
hankintailmoitus (2026-04-01) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Merijärven kunta rakennuttaa uutta Koivupuhdon koulua, joka sijaitsee osoitteessa Koulutie 7, 86220 Merijärvi. Koulu valmistuu 1.4.2027 ja otetaan käyttöön 1.8.2027. Koulu on yhtenäiskoulu, jossa opiskelee noin 180 0-9-luokkien oppilasta. Koulun hyötyala on 2467 m2 ja bruttopinta-ala 2722 m2.
Koulukeskuksen tontilla on ennestään kolme rakennusta: Kilpukka (liikuntatilat, kotitalouden opetustilat, ruokasali ja keittiö), kirjasto ja päiväkoti.
Koulun toimintaa on kuvattu tarkemmin liitteenä olevassa pedagogisessa suunnitelmassa.
Irtokalustehankinta toteutetaan varhaisen vaiheen osallistavana käänteisenä kilpailutuksena, jolloin kustannustaso 125 000 € on lukittu etukäteen ja kalustetoimittajan valintaperusteena tarjoajien joukosta ovat etukäteen määritellyt hankintakriteerit.
Kalustamisessa hyödynnetään myös olemassa olevia kalusteita tilakohtaisen suunnitelman (liite 3) ja siirrettävät kalusteet (liite 6) mukaisesti.
Irtokalusteet hankitaan toimitettuna, puhdistettuna ja asennettuna paikoilleen. Irtokalusteiden toimitus ja asennus toteutetaan rakennuksen valmistumisen jälkeen eli 1.4.2027 alkaen. Lopullinen toimitus- ja asennusaikataulu sovitaan tilaajan kanssa kalustetoimittajan tultua valituksi. Kaikkien kalusteiden tulee olla asennettuna viimeistään 1.8.2027.
Toimittajan tulee huolehtia tarpeellisesta suojauksesta asennustilassa ja kuljetusreiteillä (lattiat, seinät, ovet, kiintokalusteet ym.) huomioiden, että kalustetoimitus ja asennus toteutetaan uudisrakennukseen. Toimittajan tulee huolehtia pakkausjätteiden hallinta ja poiskuljetus siten, ettei kalustetoimituksesta tai - asennuksista aiheudu pölyä uudisrakennuksen tiloihin. Toimittajan tulee asennusten jälkeen poistaa toteutetut suojaukset ja siivota käyttämänsä tilat samaan kuntoon, jossa ne on toimittajalle luovutettu. Toimituksista ja asennuksista aiheutuneet vahingot rakennukseen ja sen kalusteisiin korvataan tilaajalle.

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 125 000 EUR 💰
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Yrityksen luottoluokitus tulee olla vähintään Bisnode Finland Oy:n A+ Tyydyttävä + luottoluokitus tai Suomen Asiakastieto Oy:n A Tyydyttävä luottoluokitus. Ladattava liite vaaditaan. Raportti tai muu selvitys ei saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempi tarjouksen jättöhetkestä laskien.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä
Yrityksen luottoluokitus tulee olla vähintään Bisnode Finland Oy:n A+ Tyydyttävä + luottoluokitus tai Suomen Asiakastieto Oy:n A Tyydyttävä luottoluokitus. Ladattava liite vaaditaan. Raportti tai muu selvitys ei saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempi tarjouksen jättöhetkestä laskien.
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Uusi arvo
Teksti:
1. Luottoluokitusvaatimusta on laskettu tasolle A+ (Soveltuvuusvaatimukset).
2. Puhtausluokkavaatimus P1 on poistettu (Hankinnan kuvaus).
3. Lisätty liitteeksi huonekortit (Liitteet ja linkit).
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Hankinta-asiakirjoja on muutettu ✅
Hankinta-asiakirjojen muutoksen päivämäärä: 2026-04-01 📅
Muut lisätiedot
Hankintakriteereitä on kohtuullistettu ja lisätty yksi liite.
Muutoksen pääasiallinen syy: Ostajan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 5020ac23-193f-43e1-a5dd-4ddbc519bdb7-01
Lähde: OJS 2026/S 065-227185 (2026-04-01)