Kemiönsaaren uuden koulukeskuksen rakennuttajakonsultointipalvelut

Kemiönsaaren kunta

Kemiönsaaren kunta (jäljempänä myös ”hankintayksikkö” tai ”kunta”) kilpailuttaa uuden koulukeskushankkeen rakennuttajakonsultointipalvelut hankkeen valmistelu-, suunnittelu-, toteutus- ja takuuvaihetta varten. HANKKEEN KUVAUS Uusi koulukeskus on Kemiönsaaren kunnan merkittävä strateginen toimitilahanke ja kunnan kaikkien aikojen suurin yksittäinen investointi. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa nykyaikainen, terveellinen, turvallinen, toimiva ja kestävän kehityksen periaatteita tukeva koulukeskus, joka vastaa kunnan opetustoimen tuleviin tarpeisiin sekä vahvistaa Kemiönsaaren elinvoimaa ja houkuttelevuutta. Uusi koulukeskus korvaa osoitteessa Koulutie 4 sijaitsevan nykyisen Kemiön koulukeskuksen. Nykyinen koulukeskus on tullut elinkaarensa päähän, eikä sen peruskorjaamista ole alustavien selvitysten perusteella pidetty taloudellisesti tarkoituksenmukaisena vaihtoehtona. Uudisrakennushankkeella turvataan opetustoiminnan tarkoituksenmukaiset, terveelliset ja pitkäjänteisesti ylläpidettävät tilat. Koulukeskukseen toteutetaan tilat kolmelle koululle: - Kimitonejdens skola - Kimitoöns gymnasium - Kemiönsaaren keskuskoulu Koulukeskuksessa tulee opiskelemaan arviolta noin puolet Kemiönsaaren kunnan oppilaista. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on muodostaa yksi toiminnallisesti yhtenäinen mutta eri käyttäjäryhmien tarpeet huomioiva koulurakennus, jossa voidaan tarjota laadukasta perusopetusta ja lukiokoulutusta sekä suomen- että ruotsinkielisessä toimintaympäristössä. Hankkeessa korostuvat kaksikielisen opetuksen, yhteiskäyttöisten tilojen, pedagogisesti joustavien oppimisympäristöjen, henkilöstön työskentelyolosuhteiden sekä oppilaiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin vaatimukset. Tilojen suunnittelussa tulee huomioida muun muassa opetuksen muuttuvat tarpeet, eri-ikäisten käyttäjien toiminnalliset tarpeet, saavutettavuus, esteettömyys, valvottavuus, turvallisuus, huollettavuus, energiatehokkuus ja rakennuksen koko elinkaaren aikaiset kustannukset. Hankkeen valmisteluvaiheessa selvitetään koulukeskuksen sijoituspaikka, tehdään tarvittavat maaperä- ja muut lähtötietoselvitykset, edistetään mahdollisia kaavoitus- ja maanhankintatoimenpiteitä sekä täsmennetään tilatarpeita yhteistyössä opetustoimen, koulujen henkilöstön ja muiden keskeisten käyttäjäryhmien kanssa. Rakennuttajakonsultin tehtävänä on tukea hankintayksikköä hankkeen tavoitteiden, laajuuden, kustannusten, aikataulun, riskien ja toteutusmuodon määrittelyssä sekä johtaa ja yhteensovittaa hankkeen toteutusta hankintayksikön erikseen määrittelemässä laajuudessa. ALUSTAVA AIKATAULU - 2026: Tarveselvitys, kaavoitus ja tilaselvitys - 2027: Kaavoitus ja rakennuslupien suunnittelu - 2028: Toteutussuunnittelu - 2029–2030: Rakentamisvaihe Aikataulu on alustava ja tarkentuu hankkeen edetessä, erityisesti sijoituspaikkaa, kaavoitusta, tilalaajuutta, toteutusmuotoa, rahoitusta sekä hankkeen päätöksentekoa koskevien ratkaisujen perusteella. HANKINNAN KOHDE Hankinnan kohteena ovat Kemiönsaaren uuden koulukeskushankkeen rakennuttajakonsultointipalvelut koko hankkeen ajaksi varten. Hankinnassa valitaan palveluntuottaja, joka nimeää hankkeeseen kaksi keskeistä henkilöä: hankkeesta vastaavan rakennuttajakonsultin sekä projekti-insinöörin. Tässä hankinnassa ei hankita erillisiä työmaavalvontatehtäviä. Mahdolliset rakennustöiden valvontatehtävät kilpailutetaan tai järjestetään hankintayksikön erikseen päättämällä tavalla myöhemmässä vaiheessa. Rakennuttajakonsultoinnin tavoitteena on varmistaa, että uusi koulukeskus toteutetaan hankintayksikön tavoitteiden mukaisesti hallitusti, kustannustehokkaasti, laadukkaasti ja suunnitellussa aikataulussa. Palvelu käsittää hankintayksikön tarpeen mukaisesti muun muassa hankkeen valmistelun ja hankesuunnittelun asiantuntijatuen, projektinjohto- ja rakennuttamistehtävät, suunnittelun ohjauksen ja yhteensovituksen, kustannus- ja aikatauluohjauksen, riskienhallinnan sekä hankintojen valmistelun ja kilpailuttamisen tuen. Rakennuttajakonsultti vastaa palveluntuottajan tehtäväkokonaisuuden johtamisesta sekä toimii hankintayksikön ensisijaisena yhteyshenkilönä hankkeen rakennuttamistehtävissä. Projekti-insinööri toimii rakennuttajakonsultin työparina ja avustaa hankkeen käytännön valmistelu-, koordinointi- ja hallintotehtävissä. Projekti-insinöörin tehtäviin voi kuulua muun muassa kokousten valmistelu ja muistioiden laatiminen, asiakirjahallinnan ja tiedonkulun koordinointi, aikataulujen ja tehtäväluetteloiden ylläpito, kustannus- ja hankintatietojen kokoaminen, suunnittelun ohjauksen avustavat tehtävät, päätöksenteon valmistelun tuki sekä muiden rakennuttajakonsultin osoittamien hankkeen hallinnollisten ja teknisten tehtävien hoitaminen. Hankkeesta vastaavan rakennuttajakonsultin tulee olla koulutukseltaan arkkitehti. Vaatimus perustuu uuden koulukeskuksen luonteeseen laajana, toiminnallisesti vaativana ja käyttäjälähtöisenä koulurakennushankkeena. Hankkeessa yhteensovitetaan kolmen koulun tilatarpeet, kaksikielisen toimintaympäristön erityispiirteet, eri käyttäjäryhmien tarpeet sekä opetuksen, yhteiskäyttötilojen ja muun koulutoiminnan tilalliset ja toiminnalliset vaatimukset. Arkkitehtikoulutus tukee rakennuttajakonsultin kykyä arvioida hankkeen toiminnallisia, tilallisia ja arkkitehtonisia ratkaisuja sekä ohjata suunnittelua hankintayksikön tavoitteiden mukaisesti. Rakennuttajakonsultilta edellytetään kokonaisvaltaista ymmärrystä rakennuksen käyttäjälähtöisyydestä, tilatehokkuudesta, muuntojoustavuudesta, suunnitteluratkaisujen toteutettavuudesta sekä ratkaisujen vaikutuksista hankkeen kustannuksiin, aikatauluun ja laatuun. Vaatimuksella pyritään varmistamaan, että hankintayksikön käytettävissä on hankkeen alkuvaiheesta lähtien asiantuntija, jolla on riittävä osaaminen koulukeskuksen toiminnallisten ja tilallisten tavoitteiden määrittelyyn sekä suunnittelun ohjaukseen.

Määräaika

Deadline 2026-10-22

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-09-22 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-09-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kemiönsaaren uuden koulukeskuksen rakennuttajakonsultointipalvelut
Viitenumero: KK/183/2026
Lyhyt kuvaus:

Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: KK/183/2026
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut: Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Varsinais-Suomi 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2026-12-01 📅
Loppupäivä: 2030-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 30
Laatukriteeri (nimi): Laatukriteerit (70 %)
Laatukriteeri (painotus): 70
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
HANKINTAMENETTELY Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki). Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, ja hankintamenettelynä on hankintalain 32 §:n tarkoittama avoin menettely. TARJOUSTEN KÄSITTELY Tarjousten käsittelyn vaiheet ovat seuraavat: Hankintayksikkö 1. Avaa tarjoukset 2. Tarkastaa tarjoajan soveltuvuutta koskevat vastaukset 3. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden 4. Vertailee tarjoukset 5. Pyytää ja tarkastaa kilpailun voittajan soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset 6. Tekee hankintapäätöksen ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille 7. Solmii sopimuksen valitun tarjoajan kanssa. HANKINTAMENETTELY ALUSTAVA AIKATAULU - Lisätietokysymysten määräaika: 5.10.2026 - Lisätietokysymyksiin vastaaminen: Tavoite 9.10.2026 - Tarjousten määräaika: 22.10.2026 - Tarjousten vertailuvaiheeseen 2 edenneiden tarjoajien haastattelut: - 28.10.2026 aamupäivä - 29.10.2026 aamupäivä - Hankintapäätöksen tiedoksianto tarjoajille: Tavoite 18.11.2026 - Sopimuksen allekirjoitus: Tavoite 2.12.2026 Tarjoajien tulee varautua siihen, että tarjousten vertailuvaiheeseen 2 edenneiden tarjoajien haastattelut järjestetään edellä ilmoitettuina ajankohtina. Tarjoajia pyydetään varaamaan kyseiset ajankohdat kalentereihinsa sekä huolehtimaan siitä, että haastatteluun osallistuviksi nimetyt henkilöt ovat käytettävissä. Tarkat ajankohdat ilmoitetaan toiseen vaiheeseen edenneille tarjoajille viimeistään 27.10.2026 klo 15.00 mennessä. Hankintayksikkö varaa oikeuden tarkentaa tai muuttaa alustavaa aikataulua perustellusta syystä.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-10-22 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-10-22 09:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-10-22 09:15:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-10-05 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kemiönsaaren kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0133833-7
Postiosoite: Vretantie 19
Postinumero: 25700
Postitoimipaikka: Kemiö
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Kemiönsaaren kunta
Sähköposti: kimitoon@kimitoon.fi 📧
Puhelin: +358 242600 📞
URL: http://www.kimitoon.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kimitoon?id=626474&tpk=a5582385-77b2-43e9-8a99-e42c82d094ca 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kimitoon?id=626474&tpk=a5582385-77b2-43e9-8a99-e42c82d094ca 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Hankintalain mukaisesti.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 185-658449 (2026-09-22)