Katujen ja muiden yleisten alueiden talvikunnossapito

Ylivieskan kaupunki

Ylivieskan kaupungin kuntatekniikan palvelut pyytää tarjouksia katu- ja muiden yleisten alueiden lumenauraukseen ja -poiskuljettamiseen sekä liukkaudentorjuntaan tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Talvikunnossapitoon kuuluu katujen, kevyenliikenteen väylien, yleisten alueiden ja kaupungin kiinteistöjen lumen auraus sekä polanteen poisto, liukkaudentorjunta ja lumen pois kuljettaminen tarvittavilta osin. Tarjottavat talvikunnossapitokohteet on jaettu osahankintoihin liitteenä olevan karttamateriaalin mukaisesti. Talvikunnossapidon osa-alueita on yhteensä seitsemän (7) kpl. Osa-alueiden järjestys/nimeäminen poikkeaa numerojärjestyksestä hankintayksikön parhaaksi katsoman merkintätavan vuoksi. Edellä mainittujen lisäksi lumen poiskuljettaminen on eritelty omaksi osahankinnaksi. Tarjoaja voi antaa tarjouksen yhteen tai useampaan osa-alueeseen. Osatarjoukset osa-alueilla eivät ole mahdollisia, eli tarjoajan tulee tarjota molempia (aurausta ja liukkauden torjuntaa) tarjoamalleen osa-alueelle. Osahankinta-alue 10 poikkeaa muista talvikunnossapidon osa-alueista siten, että alueen tarjouskilpailun voittaneesta urakoitsijasta valitaan samalla koko talvihoidon ykkösurakoitsija. Ykkösurakoitsijan tehtävistä ja hinnoittelusta on kerrottu tarkemmin kohdassa "hankintaa tai osaa koskevat lisätiedot". Talvikunnossapidettävät kadut, kevyenliikenteen väylät, yleiset alueet ja kiinteistöt voivat muuttua sopimuskauden aikana. Sopimuskausi on yhden talvikunnossapitokauden (talvi 2026-2027) + mahdolliset optio talvikunnossapitokaudet (talvi 2027-2028) + (talvi 2028-2029). Sopimuksen arvioitu aloitusaika on 2026 vuoden alkutalvi. Hankintayksikkö voi tarjota tarjouskilpailun voittaneille urakoitsijoille, heidän tarjoamillaan tuntihinnoilla, myös erikseen tilattavia talvikunnossapitotöitä urakka-alueen ulkopuolella. Hankintayksikkö pidättää oikeuden teettää tuntitöitä myös urakoitsijoilla, jotka eivät tule tarjouskilpailussa valituiksi urakoitsijoiksi.

Määräaika

Deadline 2026-10-04

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-09-18 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-09-18)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Katujen ja muiden yleisten alueiden talvikunnossapito
Viitenumero: 623882
Lyhyt kuvaus:
Ylivieskan kaupungin kuntatekniikan palvelut pyytää tarjouksia katu- ja muiden yleisten alueiden lumenauraukseen ja -poiskuljettamiseen sekä liukkaudentorjuntaan tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Talvikunnossapitoon kuuluu katujen, kevyenliikenteen väylien, yleisten alueiden ja kaupungin kiinteistöjen lumen auraus sekä polanteen poisto, liukkaudentorjunta ja lumen pois kuljettaminen tarvittavilta osin. Tarjottavat talvikunnossapitokohteet on jaettu osahankintoihin liitteenä olevan karttamateriaalin mukaisesti. Talvikunnossapidon osa-alueita on yhteensä seitsemän (7) kpl. Osa-alueiden järjestys/nimeäminen poikkeaa numerojärjestyksestä hankintayksikön parhaaksi katsoman merkintätavan vuoksi. Edellä mainittujen lisäksi lumen poiskuljettaminen on eritelty omaksi osahankinnaksi. Tarjoaja voi antaa tarjouksen yhteen tai useampaan osa-alueeseen. Osatarjoukset osa-alueilla eivät ole mahdollisia, eli tarjoajan tulee tarjota molempia (aurausta ja liukkauden torjuntaa) tarjoamalleen osa-alueelle. Osahankinta-alue 10 poikkeaa muista talvikunnossapidon osa-alueista siten, että alueen tarjouskilpailun voittaneesta urakoitsijasta valitaan samalla koko talvihoidon ykkösurakoitsija. Ykkösurakoitsijan tehtävistä ja hinnoittelusta on kerrottu tarkemmin kohdassa "hankintaa tai osaa koskevat lisätiedot". Talvikunnossapidettävät kadut, kevyenliikenteen väylät, yleiset alueet ja kiinteistöt voivat muuttua sopimuskauden aikana. Sopimuskausi on yhden talvikunnossapitokauden (talvi 2026-2027) + mahdolliset optio talvikunnossapitokaudet (talvi 2027-2028) + (talvi 2028-2029). Sopimuksen arvioitu aloitusaika on 2026 vuoden alkutalvi. Hankintayksikkö voi tarjota tarjouskilpailun voittaneille urakoitsijoille, heidän tarjoamillaan tuntihinnoilla, myös erikseen tilattavia talvikunnossapitotöitä urakka-alueen ulkopuolella. Hankintayksikkö pidättää oikeuden teettää tuntitöitä myös urakoitsijoilla, jotka eivät tule tarjouskilpailussa valituiksi urakoitsijoiksi.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Puhdistus- ja puhtaanapitopalvelut sekä vastaavat palvelut kaupunki- ja maaseutualueilla 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 8
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 8

1️⃣
Sisäinen tunniste: Alue 1-0
Otsikko: Alue 1 - Keskusta
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Vaadittava kalusto: Kolme (3) aurausyksikköä ja kaksi (2) hiekoitinta. Aurauskalusto: Kalusto 1: Traktori, aura ja raspi. Kalusto 2: Traktori, aura ja alaterä. Kalusto 3: Traktori, traktorikaivuri tai pyöräkuormaaja ja aura. Liukkauden torjunta kalusto: Kalusto 1: Vaunuhiekoitin 2,5-4 kuutiota. Kalusto 2: Hiekoitin 1,5-4 kuutiota. Osa-alueen aluerajaus on tarjouspyynnön liitteenä. Alueelle sisältyvät kiinteistöt: • Terveyskeskus, Kirkkotie 4 • Kaupungintalo + paikoitus, Kyöstintie 4 • Kirjasto, Kyöstintie 4 • Kasarmin alue, Rautatiekatu 12,14 • Päivärinnan koulu, Koulukatu 2 • Musiikkitalo Akustiikka, Koulukatu 2B
Näytä lisää
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Pääkohde tai suorituspaikka: Ylivieska
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2026-10-19 📅
Loppupäivä: 2029-05-15 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: Alue 3-1
Otsikko: Alue 3 - Koskipuhto, Lundinkangas
Hankinnan kuvaus:
Vaadittava kalusto: Kaksi (2) aurausyksikköä ja kaksi (2) hiekoitinta. Aurauskalusto: Kalusto 1: Traktori, aura ja raspi. Kalusto 2: Traktori, aura ja alaterä. Liukkauden torjunta kalusto: Kalusto 1: Vaunuhiekoitin 2,5-4 kuutiota. Kalusto 2: Saa käyttöön kaupungin kolmen (3) kuution vaunuhiekoittimen. Osa-alueen aluerajaus on tarjouspyynnön liitteenä. Alueelle sisältyvät kiinteistöt: • Toimintakeskus Kipinä, Suopellontie 6 • Katajan koulut, Katajantie 23 • Suvannon urheilutalo, Koskipuhdontie 28
Näytä lisää
Pääkohde tai suorituspaikka: ylivieska
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: Alue 4-2
Otsikko: Alue 4 - Kivioja, Hakalahti, Niemenranta, Männistö
Hankinnan kuvaus:
Vaadittava kalusto: Kaksi (2) aurausyksikköä ja kaksi (2) hiekoitinta. Aurauskalusto: Kalusto 1: Traktori, aura ja raspi. Kalusto 2: Traktori, aura ja raspi. Liukkauden torjunta kalusto: Kalusto 1: Vaunuhiekoitin 2,5-4 kuutiota. Kalusto 2: Saa käyttää kaupungin kahdeksan (8) kuution vaihto- tai koukkulavakärryn päälle vedettävää hiekoitinta. Urakoitsijalta vaaditaan oma kärry, mihin hiekoitin voidaan ottaa kyytiin. Osa-alueen aluerajaus on tarjouspyynnön liitteenä. Alueelle sisältyvät kiinteistöt: • Hakalahden päiväkoti, Takkulantie 1 • Matleena-Mielikki, Katajistontie 10 • Paloasema, Jokilaaksojen pelastuslaitos, Puusepäntie 2 • Niemelän koulu, Niemelänkyläntie 353 • Kiviojan koulu, Kiviojantie 16 • Rahkolan koulu + parkkialue, Hakalahdenkatu 8 • Lukio, Takkulantie 3 • Pieneläinklinikka, Katajistontie 2
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: Alue 6-3
Otsikko: Alue 6 - Kaisaniemi, Hollihaka
Hankinnan kuvaus:
Vaadittava kalusto: Kaksi (2) aurausyksikköä ja yksi (1) hiekoitin. Aurauskalusto: Kalusto 1: Traktori, aura ja raspi. Kalusto 2: Traktori, aura ja raspi. Liukkauden torjunta kalusto: Kalusto 1: Vaunuhiekoitin 2,5-4 kuutiota. Osa-alueen aluerajaus on tarjouspyynnön liitteenä. Alueelle sisältyvät kiinteistöt: • Sipilän palvelukeskus, Visalantie 300 • Sipilän vanha asuinrakennus, Visalantie 302 • Simonpuiston päiväkoti, Kantotie 5 • Joukahaisen päiväkoti, Pakolankatu 23 • Rannan koulut, Lampintie 23 • Kaisaniemen koulu + jättöalue, Mäntytie 2
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

5️⃣
Sisäinen tunniste: Alue 9-4
Otsikko: Alue 9- Toivonpuisto, Puuhkala, Koivukallio, Salmiperä
Hankinnan kuvaus:
Vaadittava kalusto: Kaksi (2) aurausyksikköä ja yksi (1) hiekoitin. Aurauskalusto: Kalusto 1: Traktori, aura ja raspi. Kalusto 2: Traktori, aura ja raspi. Liukkauden torjunta kalusto: Kalusto 1: Vaunuhiekoitin 2,5-4 kuutiota. Osa-alueen aluerajaus on tarjouspyynnön liitteenä. Alueelle sisältyvät kiinteistöt: • Ojakylänkoulu, Perkkiöntie 50 • Liikuntakeskus, Närhitie 2 • Jäähalli, Närhitie 2 • Urheilukentän huoltorakennus, Närhitie 2 • Liikuntapuiston huoltorakennus, Salmiperäntie 8 • Safarin huoltorakennus (tarvittaessa tilaajan ilmoituksesta) Salmiperäntie 1
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005

6️⃣
Sisäinen tunniste: Alue 10-5
Otsikko: Alue 10 - Pyörreperä, Savari + ykkösurakoitsijan tehtävät
Hankinnan kuvaus:
Vaadittava kalusto: Yksi (1) aurausyksikköä ja yksi (1) hiekoitin. Aurauskalusto: Kalusto 1: Traktori, aura ja alaterä. Liukkauden torjunta kalusto: Kalusto 1: Vaunuhiekoitin 2,5-4 kuutiota. Osa-alueen aluerajaus on tarjouspyynnön liitteenä. Alueelle sisältyvät kiinteistöt: • Keskuskeittiö Vilja, Puhurinkatu 11 Työtehtäviin kuluvat osa-alueen talvikunnossapitotöiden lisäksi myös ykkösurakoitsijan tehtävät ja vastuut.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006

7️⃣
Sisäinen tunniste: Alue 20-6
Otsikko: Alue 20 - Raudaskylä, Vähäkangas
Hankinnan kuvaus:
Vaadittava kalusto: Yksi (1) aurausyksikköä ja yksi (1) hiekoitin. Aurauskalusto: Kalusto 1: Traktori, aura ja raspi. Liukkauden torjunta kalusto: Kalusto 1: Vaunuhiekoitin 2,5-4 kuutiota. Osa-alueen aluerajaus on tarjouspyynnön liitteenä. Alueelle sisältyvät kiinteistöt: • Raudaskosken koulu, Raudaskoskentie 7 • Vähäkankaan koulu, Vähänkankaantie 622 • Huhmarkallio / Kisamajat, Huhmarintie
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0007

8️⃣
Sisäinen tunniste: Lumen kuljetus-7
Otsikko: Lumen kuljetus
Hankinnan kuvaus: Lumen kuljetus kaupungin osoittamalle lumen läjitysalueelle.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0008

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintaan sovelletaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, "hankintalaki"). Hankintamenettelyn vaiheet ovat seuraavat: 1. Hankintayksikkö julkaisee tarjouspyynnön 2. Tarjoajien mahdolliset lisätietokysymykset (ks. tarkemmat ohjeet jäljempää) 3. Tarjousten jättäminen (ks. tarkemmat ohjeet jäljempää) 4. Hankintayksikkö avaa tarjoukset 5. Hankintayksikkö tarkastaa tarjoajien soveltuvuuden 6. Hankintayksikkö tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden ja tarjoajille asetetut vaatimukset 7. Hankintayksikkö vertailee tarjoukset 8. Hankintayksikkö tekee hankintapäätöksen ja ilmoittaa päätöksestä. 9. Hankintasopimuksen solmiminen (ks. tarkemmat ohjeet jäljempänä) Tarjouksen tekemisestä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille palkkiota taikka korvauksia. Rinnakkaiset ja vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Hankinta on jaettu osiin ja jokaiseen osaan saa tarjota, mutta hankintaosan sisäinen osatarjous ei ole sallittu. Hankintayksiköllä on oikeus pyytää ja tarjoajalla on velvollisuus antaa tarjousten käsittelyssä tarvittavia lisäselvityksiä. Hankintayksiköllä on oikeus keskeyttää hankinta hankintalain 125 §:n nojalla todellisesta ja perustelusta syystä, esim. hankintayksikön rahoitustilanteen tai olosuhteiden muuttumisen takia, ilman korvausvelvollisuutta tarjoajalle.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-10-04 18:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 5 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 8
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-09-24 07:00:00 📅

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Ylivieskan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0190557-3
Postiosoite: Kyöstintie 4
Postinumero: 84100
Postitoimipaikka: Ylivieska
Alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Kuntatekniikan palvelut
Sähköposti: kuntatekniikka@ylivieska.fi 📧
Puhelin: +358 842941 📞
URL: http://www.ylivieska.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ylivieska?id=623882&tpk=bcb83ef2-7d87-4ca8-9843-e7a63247630a 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ylivieska?id=623882&tpk=bcb83ef2-7d87-4ca8-9843-e7a63247630a 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
TALVIKUNNOSSAPITOON KÄYTETTÄVÄ KALUSTO JA MATERIAALI: Lumenauraukseen käytetään traktoreita, jotka on varustettu alueauroilla tai vastaavilla sekä tarvittaessa alusterällä tai raspilla. Polanteen poistoon käytetään traktoria, joka on varustettu alusterällä. Aurat, alusterät ja raspit varustetaan verkko-, tappi tai kampaterällä tms. karhentavalla terällä. Lumenauraus ja polanteen poisto suoritetaan tarjoajan omalla kalustolla, lukuun ottamatta hankinnan kohteen kriteereissä erikseen mainittuja kohteita, joihin on käytettävissä kaupungin kalustoa. Liukkauden torjunta suoritetaan traktorilla tai työkoneella ja hiekoittimella tai vaunuhiekoittimella, joiden koot ovat 1,5-4 m3:ta tai 2,5-4 m3:ta. Liukkauden torjunnassa käytetään tietyillä alueilla myös kaupungin kolmen (3) m3:n vaunuhiekoitinta tai kahdeksan (8) m3:n vaihto- tai koukkulavakärryn päälle vedettävää hiekoitinta. Tarkemmat vaatimukset liukkauden torjuntakalustolle on kerrottu hankinnan kohteen kriteereissä. Liukkauden torjunnassa käytettävä hiekoitussepeli noudetaan tilaajan varastolta tai tilaajan osoittamasta paikasta. Tilaajalla on oikeus käyttää talvihoitotöihin myös osahankinta-alueen ulkopuolista urakoitsijaa. LUMENKULJETUS: Tarjoajan huomiota kiinnitetään siihen, että lumenkuljetus kilpailutetaan omana hankintaosa-alueena. Lumenkuljetushankitaan puitejärjestelynä, mikä tarkoittaa sitä että hankintayksikkö solmii puitesopimuksen kahdeksan (8) halvimman tuntihinnan perusteella. Pääsääntöisesti tilaaja käyttää lumenkuljetukseen samanaikaisesti yhtä (1) - neljää (4) kuljetuskalustoa. Hankintayksikkö tarjoaa sopimuskaudella lumenkuljetustyön toimeksiantoja edullisuusjärjestyksessä sopimushintojen mukaisesti tarvittavalle määrälle kuljetuskalustoja/sopimusurakoitsijoita. Lumen poiskuljettaminen suoritetaan tarjoajan omalla traktorilla tai kuorma-autolla, jonka lavan koko min.18 m3 ja laidan yläreunan korkeus max. 3,0m maasta mitattuna. Tilaaja pidättää oikeuden kuljettaa lunta myös omalla tai parhaaksi katsomallaan kalustolla. Lumen kuormauksessa käytetään kaupungin sopimuskaivuriurakoitsijaa. TALVIKUNNOSSAPIDON YKKÖSURAKOITSIJAN TEHTÄVÄT, VASTUUT JA HINNOITTELU: Kaupungin talvikunnossapitoalueet on jaettu erillisiin hankintaosa-alueisiin/alueurakoihin, joihin valitaan kuhunkin yksi urakoitsija vastaamaan alueen aurauksesta ja liukkaudentorjunnasta. Koko kaupungin lumen yleistilanteen seuraamiseksi ja töiden järjestelyksi Alueen 10 tarjouskilpailun voittaneesta urakoitsijasta valitaan samalla koko talvihoidon ykkösurakoitsija. Jättämällä tarjouksen Alueesta 10, tarjoaja sitoutuu hoitamaan oman alueurakkansa lisäksi tässä määritellyt ykkösurakoitsijan seuranta-, viestintä- ja työn käynnistystehtävät. Ykkösurakoitsija toimii tiiviissä yhteistyössä kaupungin työnjohdon kanssa ja kantaa vastuun lumitöiden ja liukkaudentorjunnan aloittamisesta virka-ajan ulkopuolella (iltaisin, öisin ja viikonloppuisin). 1. Sääolosuhteiden seuranta ja lumitöiden käynnistäminen • Sään ja kelin seuranta 24/7: Ykkösurakoitsija seuraa sääennusteita, sadetutkia sekä todellista tienpinnan ja kelin tilaa aktiivisesti ympäri vuorokauden koko talvikauden ajan (1.10.–15.5.). Sääolosuhteiden seuranta vaatii kaupungin keskustan alueelle jalkautumista, ja lumen syvyyden mittaamista kaduilta/kevyenliikenteenväyliltä. • Aloituspäätökset: Kun lumimäärä tai liukkaus ylittää sovitut rajat, ykkösurakoitsija tekee päätöksen työn aloittamisesta virka-ajan ulkopuolella. • Lähdön hälyttäminen muille urakoitsijoille: Ykkösurakoitsija vastaa siitä, että virka-ajan ulkopuolella tieto lumitöiden tai hiekoituksen aloittamisesta lähetetään viipymättä kaikkien muiden alueurakoiden urakoitsijoille WhatsApp-ryhmässä. Näin työt saadaan alkamaan koko kaupungissa samaan aikaan. • Yhteydenpito kaupunkiin: Ykkösurakoitsija pitää kaupungin työnjohdon jatkuvasti ajan tasalla siitä, milloin työt aloitetaan ja millainen tilanne kaduilla on. 2. Tehtävän hinnoittelumalli • Ykkösurakoitsijan tehtävistä ei makseta mitään erillisiä päivystys-, tarkastus-, puhelin- ym. korvauksia, vaan tarjoajan tulee sisällyttää ykkösurakoitsijan tehtävistä (säänseuranta, puhelinpäivystys, viestien lähettäminen ja yhteyden pito kaupungin kuntatekniikan palveluihin) muodostuva kustannus mukaan Alueen 10 työkoneiden tuntihintoihin (€/h) alv 0%. TALVIHOIDON OHJAUS: Virka-aikana talvikunnossapitotoimeksiannot tulevat kaupungin työnjohdolta Whatsapp viestitse. Virka-ajan ulkopuolella talvikunnossapitotoimeksiannot tulevat ykkösurakoitsijalta. Kun auraus tai hiekoitus toimeksianto urakoitsijalle annetaan, jokaisen kaluston on lähdettävä liikkeelle viimeistään tunnin kuluessa toimeksiannonosta. TALVIKUNNOSSAPIDON SEURANTA: Tilaajalla on käytössä kunnossapidon seurantatietopalvelu, työnaikaisen toteumatiedon seurantaan ja raportointiin. Urakoitsija tulee käyttää tilaajan seurantapalvelua ja merkinnät ovat yhtenä perusteena työstä syntyvien maksujen suorittamiselle. Työnaikaisen toteumatiedon seurantaan urakoitsija tarvitsee android-käyttöjärjestelmällä, GPS-paikantimella ja datansiirto ominaisuudella varustetun puhelimen. Urakoitsijan on hankittava edellä mainitun kaltainen puhelin kustannuksellaan. Puhelimen avulla toteumatieto siirtyy tilaajan omistamaan tietokantajärjestelmään työtä tehdessä. Ennen talvikunnossapitotöiden aloitusta tilaaja järjestää valituille urakoitsijoille ilmaisen käyttö-/perehdytyskoulutuksen, johon kaikkien tarjouskilpailun perusteella valittujen toimijoiden osallistuminen on pakollista. Koulutuksesta ei makseta palkkiota. Mikäli tilaajan kunnossapidon seurantajärjestelmä vaihtuu sopimuskausien aikana, tulee urakoisijan osallistua korvauksetta myös uuteen ilmaiseen käyttö-/perehdytyskoulutukseen.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisuvaatimus, joka toimitetaan sähköisenä asiakirjana, tulee toimittaa viranomaiselle viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Muussa muodossa toimitettava (esimerkiksi paperinen) hankintaoikaisuvaatimus on toimitettava viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi hankintaoikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Näytä lisää
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 183-651771 (2026-09-18)