Turun kaupunki on kehittämässä toimintaympäristöään tavoitteenaan sujuvoittaa ruoka-avun jakelua sekä tarjota samalla tukea muihin hyvinvoinnin palveluihin pääsemiseen. Keskiössä on kehittää tietojärjestelmä, joka auttaa koordinoimaan hävikkiruoan logistiikkakeskukseen lahjoituksena saapuvia ruokia, sekä parantaa ruoka-avun asiakkaiden kokemusta ruoka-avun noutamisesta. Tavoitteena on mahdollistaa esimerkiksi ruokatoimitusten varaaminen, ruoan jakelun tukeminen, yhteisöruokailujen hallinta sekä tukipalveluiden tarjoamisen helpottaminen. Ratkaisun tulee tukea matalan kynnyksen asiointia, palvelun saavutettavuutta ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Ketjun alussa on asiakas, mutta hävikkiruoka on lähtöisin ruoan lahjoittajilta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada rajapintaa pitkin tieto saapuvasta hävikistä kauppojen, tukkujen, teollisuuden ja muiden lahjoittajien järjestelmistä. Vaihtoehtoisena tietolähteenä voi olla esim. nykyisten paperisten lähetysluetteloiden skannaus järjestelmään, jossa tieto jäsennellään hallitusti kenttiin, tai välimuotona tiedon saaminen sähköpostitse ruokajakeluoperaattorille, josta tieto voidaan tallentaa järjestelmään. Turun kaupungin ruoka-avun uudistusprojekti on yksi Bloomberg Mayors Challenge -innovaatiokilpailun voittajista. Palkinto asettaa toteutusaikataulun, jossa ensimmäiset toiminnallisuudet tulee olla pilotoitu vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä, vaaditut ominaisuudet elokuun 2027 loppuun mennessä ja asiakkaan optiona olevat toiminnallisuudet käytössä vuoden 2027 aikana, mikäli Tilaaja päättää tilata optiot. Toiminnallisuudet on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Palvelusopimus tehdään määräaikaisena 31.12.2029 asti, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Valitaan yksi (1) toimittaja.
hankintailmoitus (2026-11-03) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Food First - Ruoka-avun digitaalisen alustan hankinta
Viitenumero: 5380-2026
Lyhyt kuvaus:
Turun kaupunki on kehittämässä toimintaympäristöään tavoitteenaan sujuvoittaa ruoka-avun jakelua sekä tarjota samalla tukea muihin hyvinvoinnin palveluihin pääsemiseen.
Keskiössä on kehittää tietojärjestelmä, joka auttaa koordinoimaan hävikkiruoan logistiikkakeskukseen lahjoituksena saapuvia ruokia, sekä parantaa ruoka-avun asiakkaiden kokemusta ruoka-avun noutamisesta. Tavoitteena on mahdollistaa esimerkiksi ruokatoimitusten varaaminen, ruoan jakelun tukeminen, yhteisöruokailujen hallinta sekä tukipalveluiden tarjoamisen helpottaminen.
Ratkaisun tulee tukea matalan kynnyksen asiointia, palvelun saavutettavuutta ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Ketjun alussa on asiakas, mutta hävikkiruoka on lähtöisin ruoan lahjoittajilta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada rajapintaa pitkin tieto saapuvasta hävikistä kauppojen, tukkujen, teollisuuden ja muiden lahjoittajien järjestelmistä. Vaihtoehtoisena tietolähteenä voi olla esim. nykyisten paperisten lähetysluetteloiden skannaus järjestelmään, jossa tieto jäsennellään hallitusti kenttiin, tai välimuotona tiedon saaminen sähköpostitse ruokajakeluoperaattorille, josta tieto voidaan tallentaa järjestelmään.
Turun kaupungin ruoka-avun uudistusprojekti on yksi Bloomberg Mayors Challenge -innovaatiokilpailun voittajista. Palkinto asettaa toteutusaikataulun, jossa ensimmäiset toiminnallisuudet tulee olla pilotoitu vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä, vaaditut ominaisuudet elokuun 2027 loppuun mennessä ja asiakkaan optiona olevat toiminnallisuudet käytössä vuoden 2027 aikana, mikäli Tilaaja päättää tilata optiot.
Toiminnallisuudet on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Palvelusopimus tehdään määräaikaisena 31.12.2029 asti, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Valitaan yksi (1) toimittaja.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ohjelmointi ja siihen liittyvät neuvontapalvelut📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 5380-2026
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Hankinnan valmisteluvaiheessa tehtiin markkinakartoitus, joka toteutettiin julkaisemalla HILMAssa tietopyyntö. Tietopyyntö oli avoin kaikille kiinnostuneille tarjoajille. Tietopyyntöön saatiin yksi vastaus, joka koski yritysvaikutusten arviointia. Markkinakartoitus toteutettiin avoimuuden ja tasapuolisen kohtelun periaatteita noudattaen.
Hankinnan jakaminen osiin ei ole tilaajan tarpeiden näkökulmasta katsottuna mahdollista, koska jakaminen johtaisi palveluiden kannalta hallitsemattomaan tilanteeseen, jota ei palvelun kriittisyyden vuoksi olisi mahdollista koordinoida turvallisesti säilyttäen samalla palvelun toimivuus. Jakaminen tuottaisi palveluprosesseihin sekä osapuolten vastuisiin ja vastuiden seurantaan merkittäviä haasteita. Hankinnan sopimushallinta tulisi teknisesti erittäin raskaaksi ja kalliiksi, ja jakaminen vaarantaisi sopimuksen asianmukaisen seurannan. Sopimuksen jakaminen osiin heikentäisi merkittävästi myös kilpailutuksella saatavia volyymihyötyjä, koska hankinta voisi jakautua usealle toimittajalle heikentäen sopimuksen arvoa ja sen kiinnostavuutta yksittäiselle toimittajalle.

Innovaatiohankinnat: Hankitut urakat, tavarat tai palvelut ovat uusia tai huomattavia parannuksia verrattuna jo markkinoilla oleviin urakoihin, tavaroihin tai palveluihin.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Varsinais-Suomi
🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2026-12-21 📅
Loppupäivä: 2029-12-31 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus: Sopimus jatkuu määräaikaisuuden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana.
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 60
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamuotona käytetään avointa menettelyä.
Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta on lähetetty ilmoitus www.hankintailmoitukset.fi julkaistavaksi EU:n viralliseen lehden (EUVL) täydennysosassa (S-osa) sekä Tenders Electronic Daily (TED)-tietokannassa EU:n laajuisesti.
Tarjouspyyntö on julkaistu internetissä Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-12-04 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-12-04 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-12-04 09:01:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-11-13 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Hankinnan valmisteluvaiheessa tehtiin markkinakartoitus, joka toteutettiin julkaisemalla HILMAssa tietopyyntö. Tietopyyntö oli avoin kaikille kiinnostuneille tarjoajille. Tietopyyntöön saatiin yksi vastaus, joka koski yritysvaikutusten arviointia. Markkinakartoitus toteutettiin avoimuuden ja tasapuolisen kohtelun periaatteita noudattaen.
Hankinnan jakaminen osiin ei ole tilaajan tarpeiden näkökulmasta katsottuna mahdollista, koska jakaminen johtaisi palveluiden kannalta hallitsemattomaan tilanteeseen, jota ei palvelun kriittisyyden vuoksi olisi mahdollista koordinoida turvallisesti säilyttäen samalla palvelun toimivuus. Jakaminen tuottaisi palveluprosesseihin sekä osapuolten vastuisiin ja vastuiden seurantaan merkittäviä haasteita. Hankinnan sopimushallinta tulisi teknisesti erittäin raskaaksi ja kalliiksi, ja jakaminen vaarantaisi sopimuksen asianmukaisen seurannan. Sopimuksen jakaminen osiin heikentäisi merkittävästi myös kilpailutuksella saatavia volyymihyötyjä, koska hankinta voisi jakautua usealle toimittajalle heikentäen sopimuksen arvoa ja sen kiinnostavuutta yksittäiselle toimittajalle.
Hankinnan valmisteluvaiheessa tehtiin markkinakartoitus, joka toteutettiin julkaisemalla HILMAssa tietopyyntö. Tietopyyntö oli avoin kaikille kiinnostuneille tarjoajille. Tietopyyntöön saatiin yksi vastaus, joka koski yritysvaikutusten arviointia. Markkinakartoitus toteutettiin avoimuuden ja tasapuolisen kohtelun periaatteita noudattaen.
Hankinnan jakaminen osiin ei ole tilaajan tarpeiden näkökulmasta katsottuna mahdollista, koska jakaminen johtaisi palveluiden kannalta hallitsemattomaan tilanteeseen, jota ei palvelun kriittisyyden vuoksi olisi mahdollista koordinoida turvallisesti säilyttäen samalla palvelun toimivuus. Jakaminen tuottaisi palveluprosesseihin sekä osapuolten vastuisiin ja vastuiden seurantaan merkittäviä haasteita. Hankinnan sopimushallinta tulisi teknisesti erittäin raskaaksi ja kalliiksi, ja jakaminen vaarantaisi sopimuksen asianmukaisen seurannan. Sopimuksen jakaminen osiin heikentäisi merkittävästi myös kilpailutuksella saatavia volyymihyötyjä, koska hankinta voisi jakautua usealle toimittajalle heikentäen sopimuksen arvoa ja sen kiinnostavuutta yksittäiselle toimittajalle.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Hankintalain mukaisesti.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 214-767492 (2026-11-03)