Suomussalmen kunnan varainhoidon kilpailutus

Suomussalmen kunta

Suomussalmen kunnan sijoitustoiminnan piiriin kuuluvan varallisuuden alkupääoma on saatu Kainuun Sähkö Oy:n osakkeiden myynnistä vuonna 2002. Tämän jälkeen sijoitusvarallisuus on kehittynyt sijoitustoiminnan tuottojen seurauksena. Rahavarojen määrä muuttuu sen mukaan, kuinka vuotuinen tulorahoitus riittää toiminnan kulujen sekä investointien rahoittamiseen. Noin 15,5 M€ osuus kunnan likvideistä rahavaroista per 31.12.2025 arvioidaan olevan sijoitettavissa pitkäaikaisesti ja tästä varallisuuserästä haetaan tarjouskilpailun kautta kahta (2) varainhoitajaa hoitamaan kumpikin noin 6,5 M€ arvopaperisalkkua sisältäen korko- ja osakesijoitukset. Valittavalla palveluntarjoajalla ei ole yksinoikeutta tuottaa hankinnan kohteena olevia palveluita. Myöhemmässä vaiheessa kunta varaa oikeuden lisätä tai vähentää varainhoitajilla olevaa sijoitettavaa varallisuutta. Suomussalmen kunta pyytää tarjouksia puitesopimushankintana täyden valtakirjan varainhoidosta. Hankintamenettelyssä sovelletaan avointa hankintamenettelyä. Kyseessä on EU-laajuinen kilpailutus. Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä, joka tehdään noin neljän (4) vuoden ajaksi. Suomussalmen kunnan varainhoito kilpailutetaan valtuustokaudeksi kerrallaan. Kunnanhallitus voi päättää varainhoidon sopimuskausien jatkamisesta tai lyhentämisestä. Hankintamenettelyssä tarjoukset pyydetään liitteinä olevien Suomussalmen kunnan ”Varallisuudenhoidon ja sijoitustoiminnan perusteet” sekä ”Sijoitussuunnitelma”- dokumenttien sisältämien kirjausten ja mahdollistamien rajojen mukaisesti (Tarjouspyynnön liitteet 2 ja 3). Suomussalmen kunnan tavoite on varmistaa varainhoitoon uskottujen pääomien sijoitussuunnitelman mukainen, laadukas, vastuullinen ja kilpailukykyinen varainhoito. Kunnan sijoitustoiminnassa yhä tärkeämpää on vastuullisuusasioiden huomioiminen läpi koko sijoitusprosessin. Sijoitussuunnitelmassa on kerrottu tarkemmin vastuullisesta ja kestävästä sijoittamisesta. Sopimus astuu voimaan 1.5.2026 tai sovittaessa aikaisemmin hankintapäätöksen saatua lainvoimaisuuden.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-02-13. Hankinta julkaistiin 2026-01-12.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-01-12 hankintailmoitus
2026-04-22 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2026-01-12)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Suomussalmen kunnan varainhoidon kilpailutus
Viitenumero: 591091
Lyhyt kuvaus:
Suomussalmen kunnan sijoitustoiminnan piiriin kuuluvan varallisuuden alkupääoma on saatu Kainuun Sähkö Oy:n osakkeiden myynnistä vuonna 2002. Tämän jälkeen sijoitusvarallisuus on kehittynyt sijoitustoiminnan tuottojen seurauksena. Rahavarojen määrä muuttuu sen mukaan, kuinka vuotuinen tulorahoitus riittää toiminnan kulujen sekä investointien rahoittamiseen. Noin 15,5 M€ osuus kunnan likvideistä rahavaroista per 31.12.2025 arvioidaan olevan sijoitettavissa pitkäaikaisesti ja tästä varallisuuserästä haetaan tarjouskilpailun kautta kahta (2) varainhoitajaa hoitamaan kumpikin noin 6,5 M€ arvopaperisalkkua sisältäen korko- ja osakesijoitukset. Valittavalla palveluntarjoajalla ei ole yksinoikeutta tuottaa hankinnan kohteena olevia palveluita. Myöhemmässä vaiheessa kunta varaa oikeuden lisätä tai vähentää varainhoitajilla olevaa sijoitettavaa varallisuutta. Suomussalmen kunta pyytää tarjouksia puitesopimushankintana täyden valtakirjan varainhoidosta. Hankintamenettelyssä sovelletaan avointa hankintamenettelyä. Kyseessä on EU-laajuinen kilpailutus. Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä, joka tehdään noin neljän (4) vuoden ajaksi. Suomussalmen kunnan varainhoito kilpailutetaan valtuustokaudeksi kerrallaan. Kunnanhallitus voi päättää varainhoidon sopimuskausien jatkamisesta tai lyhentämisestä. Hankintamenettelyssä tarjoukset pyydetään liitteinä olevien Suomussalmen kunnan ”Varallisuudenhoidon ja sijoitustoiminnan perusteet” sekä ”Sijoitussuunnitelma”- dokumenttien sisältämien kirjausten ja mahdollistamien rajojen mukaisesti (Tarjouspyynnön liitteet 2 ja 3). Suomussalmen kunnan tavoite on varmistaa varainhoitoon uskottujen pääomien sijoitussuunnitelman mukainen, laadukas, vastuullinen ja kilpailukykyinen varainhoito. Kunnan sijoitustoiminnassa yhä tärkeämpää on vastuullisuusasioiden huomioiminen läpi koko sijoitusprosessin. Sijoitussuunnitelmassa on kerrottu tarkemmin vastuullisesta ja kestävästä sijoittamisesta. Sopimus astuu voimaan 1.5.2026 tai sovittaessa aikaisemmin hankintapäätöksen saatua lainvoimaisuuden.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Salkunhoitopalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 260 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 591091
Lisätietoja:
Tarjoukset pyydetään täyden valtakirjan varainhoidon mallilla Suomussalmen kunnan ”Varallisuudenhoidon ja sijoitustoiminnan perusteet” sekä ”Sijoitussuunnitelma”- dokumenttien sisältämien kirjausten ja mahdollistamien rajojen mukaisesti summalle 6,5 M€ seuraavalla allokaatiolla: • osakkeet 50 % • korot 50 %
Näytä lisää
Kesto: 48 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 24
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 30
Laatukriteeri (nimi): Tässä hankinnassa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään parasta hinta-laatusuhdetta, jossa laadun painoarvo 70 pistettä. Tarkempi kuvaus pisteytyksestä hankinta-asiakirjoissa.
Laatukriteeri (painotus): 70
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Varainhoidon kilpailutus on kaksivaiheinen. Kilpailutuksen haastattelu- / tarjousten esittelytilaisuuteen tullaan saatujen tarjousten pisteytyksen pohjalta valitsemaan enintään neljä (4) parasta Tarjoajaa. Presentaatiotilaisuudet järjestetään ensisijaisesti Teamsin välityksellä, mutta mahdollista on myös saapua paikan päälle Suomussalmelle. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valinnan pisteytyksestä sekä kriteereistä tarkemmin "Tarjouspyyntö varainhoidon palveluista" - dokumentissa.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-02-13 14:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-02-16 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Ei julkinen
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 2
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-02-16 07:00:00 📅
Paikka: Ei julkinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-01-23 14:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Suomussalmen kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0189925-7
Postiosoite: Kauppakatu 20
Postinumero: 89600
Postitoimipaikka: Suomussalmi
Alue: Kainuu 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Paula Seppänen
Sähköposti: paula.seppanen@suomussalmi.fi 📧
Puhelin: +358 406884553 📞
URL: http://www.suomussalmi.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/suomussalmi?id=591091&tpk=3751b402-a280-4131-b1a9-a21630770f5d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/suomussalmi?id=591091&tpk=3751b402-a280-4131-b1a9-a21630770f5d 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Tarjoukset pyydetään täyden valtakirjan varainhoidon mallilla Suomussalmen kunnan ”Varallisuudenhoidon ja sijoitustoiminnan perusteet” sekä ”Sijoitussuunnitelma”- dokumenttien sisältämien kirjausten ja mahdollistamien rajojen mukaisesti summalle 6,5 M€ seuraavalla allokaatiolla: • osakkeet 50 % • korot 50 %
Näytä lisää
Sovittelumenettelyistä vastaava elin
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Arvostelurunko
Sama kuin: Sovittelumenettelyistä vastaava elin
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 008-019834 (2026-01-12)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2026-04-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 260 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 250 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 300 000 EUR 💰

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: United Bankers Oyj
Sopimuksen tekopäivä: 2026-04-17 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 9
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 300 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 250 000 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 150 000 EUR 💰
Tarjouksen sijoitus on tiedossa
Sijoitus voittajien luettelossa: 1
Tarjouksen tunniste: 28583949
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Nordea Bank Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 2858394-9
Postinumero: 00500
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Organisaation koko: Suuri
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 105 000 EUR 💰
Sijoitus voittajien luettelossa: 2
Tarjouksen tunniste: 2355443-6
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: United Bankers Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 2355443-6
Postinumero: 00100
Organisaation koko: Keskisuuri

Hankintaviranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Verolainsäädännön asiakirjan ID: FiscalDocID1
Lähde: OJS 2026/S 079-279175 (2026-04-22)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕