Hankinta koskee Porin kaupungin sekä hankintapalveluiden yhteistoimintatahojen tarpeisiin hankittavia LVI-asennustarvikkeita. Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.7.2025. Aloitusaikataulu on arvio ja sopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa myös ennen sopimuskauden alkamista, jolloin sopimuskausi astuu voimaan suunnitellusti 1.7.2025. Varsinainen sopimuskausi on voimassa 30.6.2027 asti. Sopimukseen sisältyy mahdolliset 1 + 1 optiovuotta. Mikäli optiot otetaan käyttöön, sopimuksen ehdot pätevät sellaisenaan myös optiovuosiin. Optiokauden käytöstä päättää hankintapalvelut ja päätös ilmoitetaan hyvissä ajoin toimittajalle. Nettohintaisina tarjottavat tuotteet lueteltu "hankinnan kohteen kriteerit" -kohdassa. Mikäli tuotemerkki on mainittu, tarkoittaa se tuotteen laatutasoa, jolloin voi tarjota vastaavan laatutason omaavaa tuotetta. Muille tuotteille annetaan tukkuhinnastoista pääryhmittäin alennusehdot. Hinnastot, joista alennus lasketaan pitää toimittaa pyydettäessä veloituksetta. Ostaja varaa mahdollisuuden hankkia tuotteita ns. hätätyönä muualta kuin sopimustoimittajalta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-05-19.
Hankinta julkaistiin 2025-04-22.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2025-04-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Yhteishankinta, LVI-asennustarvikkeet
Viitenumero: PRIDno-2025-289
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee Porin kaupungin sekä hankintapalveluiden yhteistoimintatahojen tarpeisiin hankittavia LVI-asennustarvikkeita. Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.7.2025. Aloitusaikataulu on arvio ja sopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa myös ennen sopimuskauden alkamista, jolloin sopimuskausi astuu voimaan suunnitellusti 1.7.2025. Varsinainen sopimuskausi on voimassa 30.6.2027 asti. Sopimukseen sisältyy mahdolliset 1 + 1 optiovuotta. Mikäli optiot otetaan käyttöön, sopimuksen ehdot pätevät sellaisenaan myös optiovuosiin. Optiokauden käytöstä päättää hankintapalvelut ja päätös ilmoitetaan hyvissä ajoin toimittajalle. Nettohintaisina tarjottavat tuotteet lueteltu "hankinnan kohteen kriteerit" -kohdassa. Mikäli tuotemerkki on mainittu, tarkoittaa se tuotteen laatutasoa, jolloin voi tarjota vastaavan laatutason omaavaa tuotetta. Muille tuotteille annetaan tukkuhinnastoista pääryhmittäin alennusehdot. Hinnastot, joista alennus lasketaan pitää toimittaa pyydettäessä veloituksetta. Ostaja varaa mahdollisuuden hankkia tuotteita ns. hätätyönä muualta kuin sopimustoimittajalta.
Hankinta koskee Porin kaupungin sekä hankintapalveluiden yhteistoimintatahojen tarpeisiin hankittavia LVI-asennustarvikkeita. Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.7.2025. Aloitusaikataulu on arvio ja sopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa myös ennen sopimuskauden alkamista, jolloin sopimuskausi astuu voimaan suunnitellusti 1.7.2025. Varsinainen sopimuskausi on voimassa 30.6.2027 asti. Sopimukseen sisältyy mahdolliset 1 + 1 optiovuotta. Mikäli optiot otetaan käyttöön, sopimuksen ehdot pätevät sellaisenaan myös optiovuosiin. Optiokauden käytöstä päättää hankintapalvelut ja päätös ilmoitetaan hyvissä ajoin toimittajalle. Nettohintaisina tarjottavat tuotteet lueteltu "hankinnan kohteen kriteerit" -kohdassa. Mikäli tuotemerkki on mainittu, tarkoittaa se tuotteen laatutasoa, jolloin voi tarjota vastaavan laatutason omaavaa tuotetta. Muille tuotteille annetaan tukkuhinnastoista pääryhmittäin alennusehdot. Hinnastot, joista alennus lasketaan pitää toimittaa pyydettäessä veloituksetta. Ostaja varaa mahdollisuuden hankkia tuotteita ns. hätätyönä muualta kuin sopimustoimittajalta.
Tämä tarjouspyyntö koskee LVI-tarvikkeiden hankintaa. Tätä hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankinnan kohde muodostaa yhden, hankintayksikön hallittavissa olevan loogisen kokonaisuuden. Hankinta koostuu pääasiassa kiinteistöjen ylläpitämiseen ja kunnossapitoon hankittavista LVI-asennustarvikkeista. Vuosittainen tarve vaihtelee, joten annetut vuosihankintamäärät ovat ohjeellisia, eivätkä sido tilaajaa. Ennakoitujen määrien ilmoittamisen tavoitteena on ainoastaan saada tarjousten hinnat laskentateknisesti vertailukelpoisiksi. Tilaajilla on oikeus hankkia toimittajalta myös muita kuin tarjouspyynnön "hankinnan kohteen kriteerit" -kohdassa nettohinnoiteltuja tuotteita. Tällöin hintojen tulee olla markkinahintoihin nähden kilpailukykyiset, ja myynnissä noudatetaan tämän tarjouspyynnön myötä syntyviä sopimusehtoja.

Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Satakunta🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2025-07-01 📅
Loppupäivä: 2027-06-30 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimukseen sisältyy mahdolliset 1 + 1 optiovuotta. Mikäli optiot otetaan käyttöön, sopimuksen ehdot pätevät sellaisenaan myös optiovuosiin. optiokauden käytöstä päättää hankintapalvelut ja päätös ilmoitetaan hyvissä ajoin toimittajille.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Puitejärjestelyn toimintamalli: Puitejärjestelyyn valitaan kaksi (2) eniten pisteitä saanutta tarjousta: valittujen sopimustoimittajien kanssa tehdään erilliset sopimukset. Alle 30 000 euron hankinnat voi hankkia sopimustoimittajalta vapaavalintaisesti, summan ylittyessä tilaajan tulee minikilpailuttaa hankinta valittujen sopimustoimittajien kesken. Hankintayksikkö varaa itselleen mahdollisuuden kilpailuttaa suuret kertahankinnat (yli 60 000 € ja urakat) erikseen.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-05-19 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-05-19 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 2
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-05-19 09:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-05-07 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
TILAAJAVASTUULAKI: Tarjoajan tulee täyttää tilaajanselvitysvelvollisuutta koskevan lain (1233/2006) mukaiset vaatimukset. Lisätietoa ttps://www.vastuugroup.fi/fi-fi/tilaajavastuulaki. Dokumentit tarkistetaan sopimustoimittajaksi valitulta ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Laadunvarmistus hallintajärjestelmä: Tarjoajan on toteutettava laadunvarmistus- tai laadunvalvontamenettelyjä, joilla toimitettavien tuotteiden vähimmäislaatu. Tarjoajalla tulee olla dokumentoitu laadunvarmistus hallintajärjestelmä. Dokumentit toimitettava pyydettäessä.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

Ympäristöasioiden hallintajärjestelmä: Tuotteiden, pakkausten, logististen ratkaisujen tulee olla mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia. Tarjoajalla tulee olla dokumentoitu ympäristöasioiden hallintamenetelmä. Dokumentit toimitettava pyydettäessä.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tämä tarjouspyyntö koskee LVI-tarvikkeiden hankintaa. Tätä hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankinnan kohde muodostaa yhden, hankintayksikön hallittavissa olevan loogisen kokonaisuuden. Hankinta koostuu pääasiassa kiinteistöjen ylläpitämiseen ja kunnossapitoon hankittavista LVI-asennustarvikkeista. Vuosittainen tarve vaihtelee, joten annetut vuosihankintamäärät ovat ohjeellisia, eivätkä sido tilaajaa. Ennakoitujen määrien ilmoittamisen tavoitteena on ainoastaan saada tarjousten hinnat laskentateknisesti vertailukelpoisiksi. Tilaajilla on oikeus hankkia toimittajalta myös muita kuin tarjouspyynnön "hankinnan kohteen kriteerit" -kohdassa nettohinnoiteltuja tuotteita. Tällöin hintojen tulee olla markkinahintoihin nähden kilpailukykyiset, ja myynnissä noudatetaan tämän tarjouspyynnön myötä syntyviä sopimusehtoja.
Tämä tarjouspyyntö koskee LVI-tarvikkeiden hankintaa. Tätä hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankinnan kohde muodostaa yhden, hankintayksikön hallittavissa olevan loogisen kokonaisuuden. Hankinta koostuu pääasiassa kiinteistöjen ylläpitämiseen ja kunnossapitoon hankittavista LVI-asennustarvikkeista. Vuosittainen tarve vaihtelee, joten annetut vuosihankintamäärät ovat ohjeellisia, eivätkä sido tilaajaa. Ennakoitujen määrien ilmoittamisen tavoitteena on ainoastaan saada tarjousten hinnat laskentateknisesti vertailukelpoisiksi. Tilaajilla on oikeus hankkia toimittajalta myös muita kuin tarjouspyynnön "hankinnan kohteen kriteerit" -kohdassa nettohinnoiteltuja tuotteita. Tällöin hintojen tulee olla markkinahintoihin nähden kilpailukykyiset, ja myynnissä noudatetaan tämän tarjouspyynnön myötä syntyviä sopimusehtoja.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 079-260952 (2025-04-22)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-06-27) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koski Porin kaupungin sekä hankintapalveluiden yhteistoimintatahojen tarpeisiin hankittavia LVI-asennustarvikkeita.
Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.7.2025. Aloitusaikataulu on arvio ja sopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa myös ennen sopimuskauden alkamista, jolloin sopimuskausi astuu voimaan suunnitellusti 1.7.2025.
Varsinainen sopimuskausi on voimassa 30.6.2027 asti. Sopimukseen sisältyy mahdolliset 1 + 1 optiovuotta.
Mikäli optiot otetaan käyttöön, sopimuksen ehdot pätevät sellaisenaan myös optiovuosiin. Optiokauden käytöstä päättää hankintapalvelut ja päätös ilmoitetaan hyvissä ajoin toimittajalle.
Nettohintaisina tarjottavat tuotteet lueteltu "hankinnan kohteen kriteerit" -kohdassa. Mikäli tuotemerkki on mainittu, tarkoittaa se tuotteen laatutasoa, jolloin voi tarjota vastaavan laatutason omaavaa tuotetta.
Muille tuotteille annetaan tukkuhinnastoista pääryhmittäin alennusehdot. Hinnastot, joista alennus lasketaan pitää toimittaa pyydettäessä veloituksetta.
Ostaja varaa mahdollisuuden hankkia tuotteita ns. hätätyönä muualta kuin sopimustoimittajalta.

Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 2 200 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 2 200 000 EUR 💰
Kuvaus
Lisätietoja:
Tämä tarjouspyyntö koskee LVI-tarvikkeiden hankintaa.
Tätä hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankinnan kohde muodostaa yhden, hankintayksikön hallittavissa olevan loogisen kokonaisuuden.
Hankinta koostuu pääasiassa kiinteistöjen ylläpitämiseen ja kunnossapitoon hankittavista LVI-asennustarvikkeista.
Vuosittainen tarve vaihtelee, joten annetut vuosihankintamäärät ovat ohjeellisia, eivätkä sido tilaajaa.
Ennakoitujen määrien ilmoittamisen tavoitteena on ainoastaan saada tarjousten hinnat laskentateknisesti vertailukelpoisiksi.
Tilaajilla on oikeus hankkia toimittajalta myös muita kuin tarjouspyynnön "hankinnan kohteen kriteerit"
-kohdassa nettohinnoiteltuja tuotteita. Tällöin hintojen tulee olla markkinahintoihin nähden kilpailukykyiset, ja myynnissä noudatetaan tämän tarjouspyynnön myötä syntyviä sopimusehtoja.

Puitejärjestelyn toimintamalli:
Puitejärjestelyyn valitaan kaksi (2) eniten pisteitä saanutta tarjousta: valittujen sopimustoimittajien kanssa tehdään erilliset sopimukset.
Alle 30 000 euron hankinnat voi hankkia sopimustoimittajalta vapaavalintaisesti, summan ylittyessä tilaajan tulee minikilpailuttaa hankinta valittujen sopimustoimittajien kesken.
Hankintayksikkö varaa itselleen mahdollisuuden kilpailuttaa suuret kertahankinnat (yli 60 000 € ja urakat) erikseen.

Nopeutettu menettely: Hankinnasta julkaistu ennakkoilmoitus.
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: Onninen Oy
Sopimuksen tekopäivä: 2025-06-17 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 3
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 2 200 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 2 200 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4291832-829934
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Onninen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1071207-9
Postiosoite: Työpajankatu 12
Postinumero: 00580
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: etunimi.sukunimi@onninen.com📧
Puhelin: +358 204856000📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4285565-829934
Nimi: Porin Putkirakentajat Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0936660-7
Postiosoite: Karjalankatu 5
Postinumero: 28130
Postitoimipaikka: Pori
Alue: Satakunta🏙️
Sähköposti: putkirakentajat@putkirakentajat.fi📧
Puhelin: +358 26301800📞
Täydentävät tiedot Lisätietoja