Hankinnan kohteena on 2400W/24 suurtehoväestöhälyttimet paikalleen asennettuna. Tekniset vaatimukset on lueteltu tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit". Hälyttimien tulee olla yhteensopivia nykyiseen hälytysjärjestelmään (Teho-Ulvo D 2400 suurtehohälytin). Pelastuslaitos antaa käyttöön nostolava-auton ja kuljettajan avustamaan asennusta, joko omalla kalustollaan tai järjestää kolmannen osapuolen kaluston tarvittaessa. Laitteet sijoitetaan Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen toimialueelle, tarkemmat toimitusosoitteet ilmoitetaan tilauksen yhteydessä. Hankinnan kohteen tarkat kriteerit ja soveltuvuusvaatimukset tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Sopimuskausi alkaa 1.1.2026 ja päättyy 31.12.2027, jonka jälkeen sopimus voi jatkua toistaiseksi voimassaolevana sopimuksena. Väestöhälyttimiä hankitaan tarpeen mukaan, 1-2 kappaletta vuosittain. Tilaaja ei sitoudu minimiostomääriin. Tilaaja pyytää tarjousta huoltopalvelusta käytössä oleville laitteille. Huollon piiriin kuuluu noin 10 laitetta / vuosittain. Lisäksi pyydetään tarjousta erikseen tilattavasta tuntihintaisesta huoltopalvelusta, jotka eivät sisälly vuosittaiseen huoltopalveluun. Mikäli teillä on useampia laitteita, jotka vastaavat tarjouspyyntöä, jokaisesta tulee tehdä oma tarjouksensa. Tarjous tulee tehdä suomen kielellä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-09-16.
Hankinta julkaistiin 2025-08-13.
hankintailmoitus (2025-08-13) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Väestövaroitushälyttimet ja niiden huolto
Viitenumero: C7 2025
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on 2400W/24 suurtehoväestöhälyttimet paikalleen asennettuna. Tekniset vaatimukset on lueteltu
tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit". Hälyttimien tulee olla yhteensopivia nykyiseen hälytysjärjestelmään
(Teho-Ulvo D 2400 suurtehohälytin).
Pelastuslaitos antaa käyttöön nostolava-auton ja kuljettajan avustamaan asennusta, joko omalla kalustollaan tai järjestää kolmannen osapuolen kaluston tarvittaessa.
Laitteet sijoitetaan Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen toimialueelle, tarkemmat toimitusosoitteet ilmoitetaan tilauksen yhteydessä.
Hankinnan kohteen tarkat kriteerit ja soveltuvuusvaatimukset tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Sopimuskausi alkaa 1.1.2026 ja päättyy 31.12.2027, jonka jälkeen sopimus voi jatkua toistaiseksi
voimassaolevana sopimuksena.
Väestöhälyttimiä hankitaan tarpeen mukaan, 1-2 kappaletta vuosittain. Tilaaja ei sitoudu minimiostomääriin.
Tilaaja pyytää tarjousta huoltopalvelusta käytössä oleville laitteille. Huollon piiriin kuuluu noin 10 laitetta / vuosittain. Lisäksi pyydetään tarjousta erikseen tilattavasta tuntihintaisesta huoltopalvelusta, jotka eivät sisälly vuosittaiseen huoltopalveluun.
Mikäli teillä on useampia laitteita, jotka vastaavat tarjouspyyntöä, jokaisesta tulee tehdä oma tarjouksensa.
Tarjous tulee tehdä suomen kielellä.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Pelastus- ja turvavälineet📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: C7 2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Pääkohde tai suorituspaikka:
Laitteet sijoitetaan Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen toimialueelle, tarkemmat toimitusosoitteet ilmoitetaan tilauksen yhteydessä.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Etelä-Karjala🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-01 📅
Loppupäivä: 2027-12-31 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Avoimessa menettelyssä hankintayksikkö julkaisee hankintailmoituksen ja asettaa samalla sähköisesti ja avoimesti kaikkien saataville tarjouspyynnön, joiden perusteella halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-09-16 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-09-16 09:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-09-16 09:05:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-08-26 09:00:00 📅
Turvallisuusselvitys vaaditaan ✅
Kuvaus:
Tilaajalla on oikeus hakea turvallisuusselvityslaissa tarkoitettu henkilöturvallisuusselvitys Toimittajan Palvelun tuottamiseen osallistuvista työntekijöistä turvallisuuslain mukaisessa laajuudessa.
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 20 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 155-533182 (2025-08-13)