Tutkimuksen jätteiden kierrätys- ja tuhoamispalvelut

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Hankinnan kohteena ovat VTT:n tutkimuksen jätteiden kierrätys- ja tuhoamispalvelut. Hankinnan kohteena oleva tutkimuksen jätteiden kierrätys- ja tuhoamispalvelu sisältää jätteiden noutopalvelun VTT:n toimipisteistä, purkupalvelun, jäteastioiden vuokraamisen ja jäteastianvaihtopalvelun sekä jätteiden tuhoamispalvelun tietoturvalliseksi luokitellulle materiaalille. Tutkimuksen jätteitä syntyy useassa eri kiinteistössä VTT:n Espoon (Otaniemi ja Kiviruukki), Tampereen sekä Jyväskylän ja Oulun toimipisteissä. Jäte on usein metallia, betonia, energia- ja rakennusjätettä, puuta, muovia, biopohjaista testausmateriaalia (esimerkiksi paperi, sellu, tuhka, komposiitti) sekä tieto- ja teleteknisiä laitteita. Kierrätettävän ja tuhottavan materiaalin määrä vaihtelee kuukausittain ja vuosittain, riippuen kulloinkin meneillään olevasta VTT:n tutkimustoiminnasta. Kierrätettäviä jätteitä ei synny tasaisesti ja niiden koostumus ja määrä voivat vaihdella merkittävästi sopimuskauden aikana. Hankinnan ennakoitu arvo vuodessa on noin 100 000–125 000 euroa (alv 0 %). Esimerkiksi sopimuskauden aikana tapahtuvat mahdolliset muutokset, muutostyöt VTT:n toimipisteissä voivat kasvattaa vuosittaista hankintavolyymia. Hankinnan enimmäisarvo sopimuskautena on 550 000 euroa (alv 0 %). Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-10-20. Hankinta julkaistiin 2025-09-17.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-09-17 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-09-17)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tutkimuksen jätteiden kierrätys- ja tuhoamispalvelut
Viitenumero: 35/206/2025
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat VTT:n tutkimuksen jätteiden kierrätys- ja tuhoamispalvelut. Hankinnan kohteena oleva tutkimuksen jätteiden kierrätys- ja tuhoamispalvelu sisältää jätteiden noutopalvelun VTT:n toimipisteistä, purkupalvelun, jäteastioiden vuokraamisen ja jäteastianvaihtopalvelun sekä jätteiden tuhoamispalvelun tietoturvalliseksi luokitellulle materiaalille. Tutkimuksen jätteitä syntyy useassa eri kiinteistössä VTT:n Espoon (Otaniemi ja Kiviruukki), Tampereen sekä Jyväskylän ja Oulun toimipisteissä. Jäte on usein metallia, betonia, energia- ja rakennusjätettä, puuta, muovia, biopohjaista testausmateriaalia (esimerkiksi paperi, sellu, tuhka, komposiitti) sekä tieto- ja teleteknisiä laitteita. Kierrätettävän ja tuhottavan materiaalin määrä vaihtelee kuukausittain ja vuosittain, riippuen kulloinkin meneillään olevasta VTT:n tutkimustoiminnasta. Kierrätettäviä jätteitä ei synny tasaisesti ja niiden koostumus ja määrä voivat vaihdella merkittävästi sopimuskauden aikana. Hankinnan ennakoitu arvo vuodessa on noin 100 000–125 000 euroa (alv 0 %). Esimerkiksi sopimuskauden aikana tapahtuvat mahdolliset muutokset, muutostyöt VTT:n toimipisteissä voivat kasvattaa vuosittaista hankintavolyymia. Hankinnan enimmäisarvo sopimuskautena on 550 000 euroa (alv 0 %). Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Jätteisiin liittyvät palvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 35/206/2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätuotteet/palvelut: Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Pääkohde tai suorituspaikka: Katso tarjouspyyntö.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Kesto: 48 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Tarjousten vertailu on esitetty tarjouspyynnössä, ks. tarjouspyynnön kohta "Päätöksenteon Perusteet.
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet: Hankintamenettelynä käytetään EU-kynnysarvon ylittävää avointa menettelyä.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-10-20 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-20 09:05:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Espoo. Tarjousten avaamisen ajankohta on alustava. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 5 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-10-20 09:05:00 📅
Paikka:
Espoo. Tarjousten avaamisen ajankohta on alustava. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-10-01 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (prosentteina, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Osapuolia sitova sopimus hankinnan kohteesta syntyy, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Katso lisätietoja tarjouspyyntöasiakirjoista.

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Teknologian tutkimuskeskus vtt oy
Kansallinen rekisterinumero: 2647375-4
Postiosoite: PL 1000
Postinumero: 02044
Postitoimipaikka: Vtt
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Teknologian tutkimuskeskus vtt oy
Sähköposti: kilpailutus@vtt.fi 📧
Puhelin: +358 20722111 📞
URL: https://www.vttresearch.com/fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Talous- ja rahoitusasiat
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vtt?id=574052&tpk=567e16f9-2777-484e-947e-d469ce73f3cf 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vtt?id=574052&tpk=567e16f9-2777-484e-947e-d469ce73f3cf 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Muutoksenhakuaika määräytyy hankintalain (1397/2016) mukaisesti.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 179-609350 (2025-09-17)