Turun tuomiokirkon peruskorjaus, projektinjohtourakka

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Turun tuomiokirkon sisätilojen peruskorjauksen projektinjohtourakan kilpailutusvaihe on käynnistynyt. Katedraalin edellisestä peruskorjauksesta on kulunut lähes 50 vuotta. Hanke sisältää väistämättömiä taloteknisiä kunnossapitokorjauksia ja toiminnallisia muutoksia osallistavan ja monimuotoisen jumalanpalveluselämän ja kokoontumisen käyttöön. Tavoitteena on vieraanvarainen ja saavutettava pyhäkkö. Esteettömyyttä parannetaan sekä kirkkopihalla että sisätiloissa. Kirkkosalin ja pääkuorin toiminnallisuutta parannetaan säilyttäen samalla pääkäytävän ikoninen näkymä lähes ennallaan. Monikäyttöistä uutta kokoontumistilaa rakennetaan Ursulan kappeliin ja sakastin toiseen kerrokseen. Hankkeeseen sisältyy arkeologisena kaivauksena tai valvontana toteutettavia alue- ja sisärakennustöitä, tilamuutoksia ja korotus. Peruskorjauksen hankesuunnitelma kokoaa rakennushankkeen perusteet viranomaismenettelyitä ja -lausuntoja sekä seurakunnallista päätöksentekoa varten. Hankesuunnitelma esittää käyttösuunnitelman sekä kuvaa rakennus- ja talotekniset korjaukset. Suunnittelu jatkuu yleis- ja toteutussuunnitteluvaiheilla, joiden tuloksena yksityiskohtaiset rakennussuunnitelmat valmistuvat. Rakentamisen on tarkoitus alkaa keväällä 2026. Peruskorjattu kirkko otetaan käyttöön adventtina 2028.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-10-06. Hankinta julkaistiin 2025-08-29.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-08-29 hankintailmoitus
2025-09-26 hankintailmoitus
2025-09-29 hankintailmoitus
2025-10-14 hankintailmoitus
2025-10-16 hankintailmoitus
2025-10-20 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-08-29)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Turun tuomiokirkon peruskorjaus, projektinjohtourakka
Lyhyt kuvaus:
“Turun tuomiokirkon sisätilojen peruskorjauksen projektinjohtourakan kilpailutusvaihe on käynnistynyt. Katedraalin edellisestä peruskorjauksesta on kulunut...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: works
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt 📦
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Turun tuomiokirkon sisätilojen peruskorjauksen projektinjohtourakan kilpailutusvaihe on käynnistynyt. Katedraalin edellisestä peruskorjauksesta on kulunut...”    Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Insinööripalvelut 📦
Suorituspaikka: Varsinais-Suomi 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2025-12-08 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 50
Laatukriteeri (nimi): Projektihenkilöiden kokemus
Laatukriteeri (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Esitykset ja selvitykset hankkeen johtamisesta
Laatukriteeri (painotus): 10
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-10-06 14:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-06 14:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 0204809-1
Postiosoite: Eerikinkatu 3 A
Postinumero: 20100
Postitoimipaikka: Turku
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kalle.luoma@evl.fi 📧
Puhelin: +358403417255 📞
URL: https://www.turunseurakunnat.fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Body governed by public law
Päätoimi
Social protection
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procedure/19021/enotice/28591 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/tendering/procedure/19021/call-for-tenders 🌏

Täydentävät tiedot
Lisätietoja

“Tarjoajien edellytetään osallistuvan tilaajan järjestämään kohteen esittelyyn. Projektinjohtourakkaa tarjoaville yrityksille järjestetään esittelytilaisuus...”    Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 0204809-1
Postiosoite: Eerikinkatu 3 A
Postinumero: 20100
Postitoimipaikka: Turku
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kalle.luoma@evl.fi 📧
Puhelin: +358403417255 📞
URL: https://www.turunseurakunnat.fi/ 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2025/S 166-569655 (2025-08-29)
hankintailmoitus (2025-09-26)

Muutokset
Muut lisätiedot

“Liittyen Turun Tuomiokirkon PJU hankintaan (569655-2025), Tilaaja esittää liitteessä TTK tarjouspyynnön tarkennukset 26.9.2025 eritellyt täsmennykset...”    Näytä lisää
Lähde: OJS 2025/S 186-633364 (2025-09-26)
hankintailmoitus (2025-09-29)
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-10-27 14:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-27 14:01:00 📅

Muutokset
Muut lisätiedot

“Tilaaja on päättänyt jatkaa laskenta-aikaa kolme (3) viikkoa, ma 27.10.2025 klo 14.00 asti.”
Lähde: OJS 2025/S 187-637067 (2025-09-29)
hankintailmoitus (2025-10-14)

Muutokset
Muut lisätiedot

“Tilaaja tarkentaa tarjouspyyntöaineistoa laaditun tarkennusasiakirjan (13.10.2025) mukaisesti, sekä sen liitteiden osalta.”
Lähde: OJS 2025/S 198-678967 (2025-10-14)
hankintailmoitus (2025-10-16)
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-10-27 15:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-27 15:01:00 📅

Muutokset
Muut lisätiedot

“Viitaten määräajassa saapuneisiin lisäkysymyksiin, Tilaaja päivittää tarjoushintalomakkeen aiemmin annettujen tarkennusten mukaiseksi.”
Lähde: OJS 2025/S 200-686040 (2025-10-16)
hankintailmoitus (2025-10-20)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
“Tarjoajien kolmen viimeisimmän vuoden (vuodet 2022–2024) vuosittaisen kokonaisliikevaihdon keskiarvo tilinpäätöskauden vahvistettujen tilinpäätöstietojen...”    Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
“Tarjoajat ovat luottokelpoisia PJU vähintään luokka AA / riskiluokka RL2 Suunnitteluosapuolet vähintään luokka A / riskiluokka RL 3”

Muutokset
Muut lisätiedot

“Soveltuvuusvaatimusten ilmoittaminen hankintailmoituksella ESPD-lomakkeen sijaan. ESPD-lomake korjattu tämän johdosta.”
Lähde: OJS 2025/S 202-693277 (2025-10-20)