Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy on sopinut yhteishankinnassa mukana olevien kuntien kanssa heidän alueellaan syntyvän kunnan vastuulla olevan yhdyskuntajätteen käsittelyn hankinnasta yhteishankintana. Hankinta tehdään ajalle 1.1.2026 - 31.12.2030 ja siihen sisältyy 2 kpl 1 vuoden optiota ajalle 1.1.2031-31.12.2031 ja 1.1.2032-31.12.2032. Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjousta käsittelemättömän ja laitoskäsitellyn, syntypaikkalajitellun yhdyskuntasekajätteen energiahyödyntämisestä vuositasolla 0-4 500 tonnin jätemäärälle. Vuosittaiset määrät vaihtelevat johtuen mm. lajittelumuutoksista kiinteistöillä ja muista toimintaympäristöön tulevista muutoksista. Yhdyskuntasekajätteet ovat peräisin Kankaanpään kaupungin, Jämijärven kunnan ja Karvian kunnan toimialueelta. Tilaajan yhdyskuntajäte on yhteishankintakunnissa hyväksyttyjen jätehuoltomääräysten mukaisesti syntypaikkalajiteltua sekajätettä ja/tai Tilaajan laitoksessa esikäsiteltyä em. jätettä. Huolimatta erilliskeräysvelvoitteista sekajätteen joukossa on aina hyötyjätteitä ja vähäisessä määrin sinne kuulumattomia mm. vaarallisia jätteitä. Jätteen lämpöarvo tyypillisesti n. 9-12 MJ/kg. Tarjottavan käsittelytekniikan tulee perustua jätteen energiasisällön hyödyntämiseen sähkönä, lämpönä ja/tai höyrynä. Hyödyntämistekniikan tulee soveltua Tilaajan toimittaman syntypaikkalajitellun sekajätteen energiahyötykäyttöön sellaisenaan ja/tai käsittelylaitoksen rejektien energiahyödyntämisenä. Polttamalla tapahtuva jätteen käsittely ilman energian tuotantoa tai jätejakeiden loppusijoitukseen perustuva käsittely eivät ole hyväksyttyjä vaihtoehtoja. Tarjoaja tarjoaa palvelun ilman jätteen kuljetusta. Tarjoajan on ilmoitettava hinta euroina/tonni (alv 0 %) ja hinnan tulee sisältää vastaanotto sekä hyödyntäminen energiaksi. Hinta on kiinteä 31.12.2028 saakka. 1.1.2029 alkaen hinta sidotaan palveluiden tuottajahintaindeksiin (2021=100) B to B, tarkistus vuosittain kesäkuun indeksin muutoksen mukaisesti ja muutos astuu voimaan vuosittain tammikuussa (vuoden 2029 hinta lasketaan alkuperäisen tarjoushinnan (perusindeksi=kesäkuu/2027) muutoksena tarkistusajankohtana kesäkuu/2028). Optioiden osalta käsittelyhintaa voidaan tarkistaa neuvotteluteitse alan kustannuskehitystä vastaavasti. Lainsäädännön muutokset Sopimukseen sisällytetään ehto, jonka perusteella sopimusta voidaan tarkistaa, jos: • EU:n tai kansallinen lainsäädäntö muuttuu, • viranomaispäätökset tai -ohjeet muuttuvat, • päästörajoja tai kierrätysvelvoitteita kiristetään, • syntyy uusia verorasitteita. Tällöin osapuolet neuvottelevat sopimuksen ehtojen tai hinnoittelun kohtuullisesta tarkistamisesta. Palvelun laatuvaatimukset • Jätteenpoltossa syntyvät päästöt eivät saa ylittää voimassa olevan ympäristölainsäädännön raja-arvoja. • Edellytetään kuukausittainen raportointi: vastaanotetut määrät, hyödyntämistapa, poikkeamat. Vaatimukset tarjoajalle • Tarjoajan tulee täyttää tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-08-04.
Hankinta julkaistiin 2025-06-17.
hankintailmoitus (2025-06-17) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Sekajätteen energiahyödyntämispalvelu (yhdyskuntajäte)
Viitenumero: 563099
Lyhyt kuvaus:
Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy on sopinut yhteishankinnassa mukana olevien kuntien kanssa heidän alueellaan syntyvän kunnan vastuulla olevan yhdyskuntajätteen käsittelyn hankinnasta yhteishankintana. Hankinta tehdään ajalle 1.1.2026 - 31.12.2030 ja siihen sisältyy 2 kpl 1 vuoden optiota ajalle 1.1.2031-31.12.2031 ja 1.1.2032-31.12.2032.
Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjousta käsittelemättömän ja laitoskäsitellyn, syntypaikkalajitellun yhdyskuntasekajätteen energiahyödyntämisestä vuositasolla 0-4 500 tonnin jätemäärälle. Vuosittaiset määrät vaihtelevat johtuen mm. lajittelumuutoksista kiinteistöillä ja muista toimintaympäristöön tulevista muutoksista. Yhdyskuntasekajätteet ovat peräisin Kankaanpään kaupungin, Jämijärven kunnan ja Karvian kunnan toimialueelta.
Tilaajan yhdyskuntajäte on yhteishankintakunnissa hyväksyttyjen jätehuoltomääräysten mukaisesti syntypaikkalajiteltua sekajätettä ja/tai Tilaajan laitoksessa esikäsiteltyä em. jätettä. Huolimatta erilliskeräysvelvoitteista sekajätteen joukossa on aina hyötyjätteitä ja vähäisessä määrin sinne kuulumattomia mm. vaarallisia jätteitä. Jätteen lämpöarvo tyypillisesti n. 9-12 MJ/kg.
Tarjottavan käsittelytekniikan tulee perustua jätteen energiasisällön hyödyntämiseen sähkönä, lämpönä ja/tai höyrynä. Hyödyntämistekniikan tulee soveltua Tilaajan toimittaman syntypaikkalajitellun sekajätteen energiahyötykäyttöön sellaisenaan ja/tai käsittelylaitoksen rejektien energiahyödyntämisenä. Polttamalla tapahtuva jätteen käsittely ilman energian tuotantoa tai jätejakeiden loppusijoitukseen perustuva käsittely eivät ole hyväksyttyjä vaihtoehtoja.
Tarjoaja tarjoaa palvelun ilman jätteen kuljetusta. Tarjoajan on ilmoitettava hinta euroina/tonni (alv 0 %) ja hinnan tulee sisältää vastaanotto sekä hyödyntäminen energiaksi. Hinta on kiinteä 31.12.2028 saakka. 1.1.2029 alkaen hinta sidotaan palveluiden tuottajahintaindeksiin (2021=100) B to B, tarkistus vuosittain kesäkuun indeksin muutoksen mukaisesti ja muutos astuu voimaan vuosittain tammikuussa (vuoden 2029 hinta lasketaan alkuperäisen tarjoushinnan (perusindeksi=kesäkuu/2027) muutoksena tarkistusajankohtana kesäkuu/2028).
Optioiden osalta käsittelyhintaa voidaan tarkistaa neuvotteluteitse alan kustannuskehitystä vastaavasti.
Lainsäädännön muutokset
Sopimukseen sisällytetään ehto, jonka perusteella sopimusta voidaan tarkistaa, jos:
• EU:n tai kansallinen lainsäädäntö muuttuu,
• viranomaispäätökset tai -ohjeet muuttuvat,
• päästörajoja tai kierrätysvelvoitteita kiristetään,
• syntyy uusia verorasitteita.
Tällöin osapuolet neuvottelevat sopimuksen ehtojen tai hinnoittelun kohtuullisesta tarkistamisesta.
Palvelun laatuvaatimukset
• Jätteenpoltossa syntyvät päästöt eivät saa ylittää voimassa olevan ympäristölainsäädännön raja-arvoja.
• Edellytetään kuukausittainen raportointi: vastaanotetut määrät, hyödyntämistapa, poikkeamat.
Vaatimukset tarjoajalle
• Tarjoajan tulee täyttää tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Jätteenpolttopalvelut📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 563099
Lisätietoja:
Hankinta tehdään ajalle 1.1.2026 - 31.12.2030 ja siihen sisältyy kaksi kappaletta yhden vuoden optioita ajalle 1.1.2031-31.12.2031 ja 1.1.2032-31.12.2032.
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮 Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-01 📅
Loppupäivä: 2032-12-31 📅
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia ✅ Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus: Mahdolliset lainsäädännön muutokset voivat vaikuttaa sopimushintaan.
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 1
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-08-04 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-08-05 06:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-08-05 06:00:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-07-28 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yksikköä kohti)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Hankinta tehdään ajalle 1.1.2026 - 31.12.2030 ja siihen sisältyy kaksi kappaletta yhden vuoden optioita ajalle 1.1.2031-31.12.2031 ja 1.1.2032-31.12.2032.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 115-394093 (2025-06-17)