Ruokolahden kunnan koulukuljetukset ja palveluliikenne 2025–2028 + 1 vuoden optio

Ruokolahden kunta

Ruokolahden kunta hankkii esi- ja perusopetusoppilaiden koulumatkakuljetuksia Ruokolahden kouluun koko kunnan alueelta sekä palveluliikennettä kunnan eri alueilta kuntakeskukseen ja takaisin. Ruokolahden kunnassa toimii yksi koulu, Ruokolahden koulu, osoitteessa Metsolantie 7, 56100 Ruokolahti. Koulupäivä alkaa kello 9.00 ja päättyy yleisimmin kello 15.00. Alaluokkien oppilaille järjestetään iltapäivällä kuljetuksia koulun työjärjestyksen ja kuljetustarpeiden mukaan tarvittaessa myös klo 13 ja/tai klo 14. Kaikki liikenne on avointa joukkoliikennettä ja vapaita matkustajapaikkoja voidaan käyttää myös aikuismatkustajien asiointi- ja palveluliikenteenä. Kuljetukset on tarkoitus järjestää osittain linja-autolla (A-osa), osittain takseilla tai pienillä busseilla (B- ja C-osat). Taksikalustolla voidaan ajaa myös syöttökuljetuksia linja-autoille. Lisäksi mukana on puitehankintana toteutettava osa (D-osa).

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-04-24. Hankinta julkaistiin 2025-03-19.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-03-19 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-03-19)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Ruokolahden kunnan koulukuljetukset ja palveluliikenne 2025–2028 + 1 vuoden optio
Lyhyt kuvaus:
Ruokolahden kunta hankkii esi- ja perusopetusoppilaiden koulumatkakuljetuksia Ruokolahden kouluun koko kunnan alueelta sekä palveluliikennettä kunnan eri alueilta kuntakeskukseen ja takaisin. Ruokolahden kunnassa toimii yksi koulu, Ruokolahden koulu, osoitteessa Metsolantie 7, 56100 Ruokolahti. Koulupäivä alkaa kello 9.00 ja päättyy yleisimmin kello 15.00. Alaluokkien oppilaille järjestetään iltapäivällä kuljetuksia koulun työjärjestyksen ja kuljetustarpeiden mukaan tarvittaessa myös klo 13 ja/tai klo 14. Kaikki liikenne on avointa joukkoliikennettä ja vapaita matkustajapaikkoja voidaan käyttää myös aikuismatkustajien asiointi- ja palveluliikenteenä. Kuljetukset on tarkoitus järjestää osittain linja-autolla (A-osa), osittain takseilla tai pienillä busseilla (B- ja C-osat). Taksikalustolla voidaan ajaa myös syöttökuljetuksia linja-autoille. Lisäksi mukana on puitehankintana toteutettava osa (D-osa).
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tilausmatkustajaliikenteen palvelut 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 11
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 11

1️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0001
Otsikko: A, Linja-autoliikenne, Kuokkalampi–Lassila – Huhtasenkylä – Puntala – Oritlampi – Ruokolahden koulu
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Hankinnan osa-alue A koskee linja-autoliikenteenä toteutettavia koulukuljetuksia reitillä Kuokkalampi–Lassila – Huhtasenkylä – Puntala – Oritlampi – Ruokolahden koulu. Reitin pituus on n. 31 km. Tarkempi kuvaus tarjouspyynnöllä ja sen liitteillä.
Lisätietoja:
Osa-alueen A kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Lisätuotteet/palvelut: Taksipalvelut 📦
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Etelä-Karjala 🏙️
Kesto: 48 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Lisätietoja uusimisesta: Sopimusta on mahdollista jatkaa yhdellä, vuoden mittaisella optiokaudella.
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0002
Otsikko: Alue B1: Taksit tai pienet bussit, Äitsaari, Salosaari, Härskiänsaari
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue B1 koskee taksiliikennettä ja pienien bussien liikennöintiä alueella Salosaari, Äitsaari ja Härskiänsaari tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti. Alueille B1–B5 voidaan valita useampi liikennöitsijä, mikäli tarjousvertailun voittaneen tarjoajan kapasiteetti ei riitä koko alueen liikennöintiin.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osa-alueen B1 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Lisätietoja uusimisesta: Sopimusta on mahdollista jatkaa yhdellä vuoden mittaisella optiokaudella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0012
Otsikko: Alue B2: Taksit tai pienet bussit, Talkkuna, Tiitanjoki, Hauklappi, Haloniemi
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue B2 koskee taksiliikennettä ja pienien bussien liikennöintiä alueella Talkkuna, Tiitanjoki, Hauklappi, ja Haloniemi tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti. Alueille B1–B5 voidaan valita useampi liikennöitsijä, mikäli tarjousvertailun voittaneen tarjoajan kapasiteetti ei riitä koko alueen liikennöintiin.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osa-alueen B2 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0012

4️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0013
Otsikko: Alue B3: Taksit tai pienet bussit, Jälkölä, Tarkkola, Kopsala, Kaiturinpää
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue B3 koskee taksiliikennettä ja pienien bussien liikennöintiä alueella Jälkölä, Tarkkola, Kopsala ja Kaiturinpää tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti. Alueille B1–B5 voidaan valita useampi liikennöitsijä, mikäli tarjousvertailun voittaneen tarjoajan kapasiteetti ei riitä koko alueen liikennöintiin.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osa-alueen B3 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0013

5️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0014
Otsikko: Alue B4: Taksit tai pienet bussit, Marjamäki, Sarajärvi, Ahjärvi, Pohjalankila
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue B4 koskee taksiliikennettä ja pienien bussien liikennöintiä alueella Marjamäki, Sarajärvi, Ahjärvi ja Pohjalankila tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti. Alueille B1–B5 voidaan valita useampi liikennöitsijä, mikäli tarjousvertailun voittaneen tarjoajan kapasiteetti ei riitä koko alueen liikennöintiin.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osa-alueen B4 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0014

6️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0015
Otsikko: Alue B5: Taksit tai pienet bussit, Eräjärvi, Kurrola
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue B5 koskee taksiliikennettä ja pienien bussien liikennöintiä alueella Eräjärvi ja Kurrola tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti. Alueille B1–B5 voidaan valita useampi liikennöitsijä, mikäli tarjousvertailun voittaneen tarjoajan kapasiteetti ei riitä koko alueen liikennöintiin.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Osa-alueen B5 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0015

7️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0016
Otsikko: Alue B6: Taksit tai pienet bussit, Vuoksenniskan koulu (Imatra)
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue B5 koskee taksiliikennettä ja pienien bussien liikennöintiä Vuoksenniskan koululle tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti.
Lisätietoja:
Osa-alueen B6 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0016

8️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0017
Otsikko: Alue C1: Palveluliikenne, Tarkkola, Kaiturinpää, Huhtasenkylä
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue C1 koskee palveluliikennettä alueella Tarkkola, Kaiturinpää ja Huhtasenkylä tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti.
Lisätietoja:
Osa-alueen C1 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0017

9️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0018
Otsikko: Alue C2: Palveluliikenne, Pohjalankila, Jukajärvi ja Eräjärvi
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue C2 koskee palveluliikennettä alueella Pohjalankila, Jukajärvi ja Eräjärvi tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti.
Lisätietoja:
Osa-alueen C2 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0018

1️⃣0️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0019
Otsikko: Alue C3: Palveluliikenne, Hauklappi, Syyspohja, Utula
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue C2 koskee palveluliikennettä alueella Hauklappi, Syyspohja ja Utula tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti.
Lisätietoja:
Osa-alueen C3 kohdalla kyseessä ei ole puitejärjestely. Puitejärjestelyä koskeva kohta on valittu tässä osiossa Hilma-palvelun teknisistä ominaisuuksista johtuen. Puitejärjestely perustetaan vain osa-alueella D.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0019

1️⃣1️⃣
Sisäinen tunniste: 2025-021918-LOT-0020
Otsikko: D, muut kunnan tilaamat kuljetukset puitejärjestelynä
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 160 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueella perustetaan puitejärjestely. Hankinnan kohteena ovat muista-osa-alueista poikkeavat epäsäännölliset kuljetukset (esimerkiksi poikkeavat koulukuljetukset sairaalakouluun, koulun tilaamat yksittäiset kuljetukset, retki-, uimahalli-, kulttuuritapahtuma-, ym. kuljetukset), mikäli yksittäistä kuljetusta ei ole katsottu tarpeelliseksi kilpailuttaa erikseen. Tilaaja valitsee kuhunkin puitehankintatilaukseen parhaiten soveltuvan tarjoajan niiden ilmoittamien ajoneuvojen matkustajakapasiteetin sekä hinnan perusteella. Puitejärjestelyssä hankittavien kuljetusten enimmäisarvo sopimuskaudella on 160 000 € (alv 0 %).
Näytä lisää
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Lisätietoja uusimisesta: Hankintaa on mahdollista jatkaa yhdellä vuoden mittaisella optiokaudella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0020

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinta toteutetaan hankintalain 32 §:n mukaista avointa menettelyä noudattaen. Hankinta on jaettu 11 osaan: - A (Linja-autoliikenne) - B1-B6 (Taksiliikenne ja pienet bussit) -C1-C3 (Palveluliikenne) - D (Muut kunnan tilaamat kuljetukset puitejärjestelynä) Tarjousten vertailu suoritetaan jokaisella osa-alueella erikseen. Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: - Hankintayksikkö avaa tarjoukset - Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen - Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen - Tarjousten vertailu hankinta-asiakirjoissa esitetyin perustein - Hankintapäätöksen tekeminen - Valittujen tarjoajien soveltuvuutta koskevien todistusten tarkastaminen - Hankintasopimusten allekirjoittaminen
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-04-24 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-04-24 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-04-24 09:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-04-02 12:00:00 📅
Puhtaita ajoneuvoja koskevan direktiivin mukainen sopimustyyppi: Maanteiden henkilöliikennepalvelut
Hankinta kuuluu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/33/EY (puhtaita ajoneuvoja koskeva direktiivi) soveltamisalaan

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty sijoittautumismaansa kaupparekisteriin.
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen
jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa
jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,
annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa
on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Ruokolahden kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0163013-5
Yksikkö: Hyvinvointipalvelut
Postiosoite: Virastotie 3
Postinumero: 56100
Postitoimipaikka: Ruokolahti
Alue: Etelä-Karjala 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: aleksi.puustjarvi@ruokolahti.fi 📧
Puhelin: +358 444491243 📞
URL: https://www.ruokolahti.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procedure/14933/enotice/21918 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/tendering/procedure/14933/call-for-tenders 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 057-182854 (2025-03-19)