Porin kaupungin varainhoitopalvelut

Porin kaupunki

Porin kaupunki pyytää tarjouksia täyden valtakirjan varainhoidosta. Hankinnan kohteena on täyden valtakirjan varainhoitopalvelun tuottaminen Porin kaupungille kaupungin hankinta-asiakirjoissa kertomissa rajoissa. Porin kaupungin kilpailutettavan varallisuuden euromäärä, jonka tarjouspyyntö käsittää, on noin 300 miljoonaa euroa. Tämän varallisuuserän hoitamiseen haetaan tarjouskilpailun kautta kolme eri varainhoitajaa, mikä tarkoittaa, että ulkoistettu yksittäinen varainhoitosalkku tulee olemaan noin 100 miljoonaa euroa. Lähtötilanteessa varainhoitosalkut ovat siis noin 100 miljoonaa euroa varainhoitajakohtaisesti. Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska tavoitteena on toteuttaa kokonaisvaltainen varainhoitopalvelu samansisältöisenä kolmen valitun toimijan kesken. Osittaminen ei olisi tarkoituksenmukaista, koska palvelun sisältö on yhtenäinen ja sen tehokas hallinta edellyttää yhtenäistä hankintamenettelyä ja sopimusrakennetta. Vertailtavuuden varmistamiseksi tarjouksia pyydetään tietynlaiselle mallisalkulle (liite 4), joka toimii vertailupohjana tarjoajien tarjouksille. Sopimuskauden aikana käytössä voi kuitenkin olla myös muita instrumentteja. Valittavilla palveluntarjoajilla ei siis ole yksinoikeutta tuottaa hankinnan kohteena olevia palveluita. Myöhemmässä vaiheessa Porin kaupunki varaa oikeuden lisätä tai vähentää varainhoitajilla olevaa sijoitettavaa varallisuutta. Porin kaupunki tekee päätöksen myöhemmässä vaiheessa, miten kohdentaa mahdollisia lisäsijoituksia tai sijoitusten vähennyksiä varainhoitajien hoitamasta varallisuudesta sen pohjalta, mikä on tarkoituksenmukaista sijoitustoiminnalle asetettujen tavoitteiden kannalta. Hankintamenettelyssä tarjoukset on annettava tarjouspyynnön liitteenä olevan sijoitussuunnitelman (liite 3) ja rahoituksen ja sijoitustoiminnan periaatteiden (liite 2) mahdollistamien rajojen mukaisesti sekä annetun erillisen allokaatiojakauman mukaisesti (liite 4). Liikkeellelähtövaiheen toimenpiteistä ja menettelytavoista neuvotellaan palveluntarjoajien kanssa sopimusta tehtäessä erikseen, jolloin valittavien varainhoitajien kanssa tehtävässä sopimuksessa määritellään, minkä ajan puitteessa sovittua sijoitussuunnitelmaa noudatetaan ja miten varoja siirretään ja allokoidaan. Tässä huomioidaan mm. aikahajautus sekä markkinoiden toimintaympäristö. Porin kaupungin tavoite on varmistaa varainhoitopalveluun annettujen pääomien sijoitussuunnitelman sekä rahoituksen ja sijoitustoiminnan periaatteiden mukainen, laadukas, vastuullinen ja kilpailukykyinen varainhoito. Sijoitustoiminnan laatua ja sisältöä seurataan säännöllisellä ja laajuudeltaan koko toiminnan kattavalla järjestelmällä siten, että hallinto on selvillä sijoitusomaisuuden riskeistä ja tuottokehityksestä. Kaupunki toimii hyvämaineisten ja luotettavien yhteistyökumppaneiden kanssa. Palveluiden tarjoajilta edellytetään yleisiä periaatteita vastuullisuuskysymyksissä ja YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden hyväksymistä. Vastuullisella sijoittamisella tarkoitetaan ympäristö-, sosiaalisten ja yhtiöiden hallintotapaan liittyvien tekijöiden huomioonottamista sijoittamisessa. Varainhoitajat sitoutuvat läpikäymään vastuullisen sijoittamisen periaatteiden toteutumisen kaupungin sijoituksissa kahdesti vuodessa. Kilpailutukseen sisältyy, soveltuvuusvaatimukset läpäisseille tarjoajille, haastatteluvaihe. Haastattelupäivät ovat alustavasti: 5.9. / 9.9. / 10.9.2025. Pyydämme varaamaan päivät kalentereistanne jo etukäteen. Lähtökohtaisesti haastattelut pidetään paikan päällä Porissa. Mahdollisuus järjestetään myös etähaastatteluun Teamsissa. Tavoitteena on, että sopimuskausi astuu voimaan vuoden 2025 aikana ja on toistaiseksi voimassa oleva. Porin kaupunki on ammattimainen sijoittaja kilpailutuksen tekohetkellä. Hankinta-asiakirjoissa 'tarjoajalla' tarkoitetaan varainhoitopalveluja tarjoavaa yhteisöä ja 'tilaajalla' Porin kaupunkia.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-08-26. Hankinta julkaistiin 2025-06-30.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-06-30 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-06-30)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Porin kaupungin varainhoitopalvelut
Viitenumero: PRIDno-2025-2363
Lyhyt kuvaus:

Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Salkunhoitopalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: PRIDno-2025-2363
Pääkohde tai suorituspaikka:
Tarjoajalla tulee olla toimipiste ja resurssit, joiden avulla palvelu voidaan tuottaa Suomessa ja taata riittävä palvelun saatavuus, toimitusvarmuus ja tuki.
Maa: Suomi 🇫🇮
Myöntämisperusteet
Kustannusperuste (nimi): Kustannukset / hinta, p/a
Kustannuskriteeri (painotus): 30
Laatukriteeri (nimi): Toiminnalliset ominaisuudet
Laatukriteeri (painotus): 70
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (1397/2016) sekä julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja (JYSE 2025 Palvelut).
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-08-26 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-08-26 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-08-26 09:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-08-14 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
TALOUDELLINEN VAKAVARAISUUS (ESPD): Hankinta-asiakirjojen mukaisesti
VASTUUVAKUUTUS (ESPD): Hankinta-asiakirjojen mukaisesti
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteri merkitseminen ja toimilupa (FIVA): Hankinta-asiakirjojen mukaisesti
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
TEKNINEN JA AMMATILLINEN PÄTEVYYS (ESPD) / AVAINHENKILÖT ja HENKILÖSTÖ: Hankinta-asiakirjojen mukaisesti
KOKEMUS (ESPD): Hankinta-asiakirjojen mukaisesti
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 20 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Porin kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0137323-9
Postiosoite: PL 121
Postinumero: 28101
Postitoimipaikka: Pori
Alue: Satakunta 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Porin kaupungin hankintapalvelut
Sähköposti: tarjous@pori.fi 📧
Puhelin: +358 505748980 📞
URL: https://www.pori.fi/tyo-ja-yrittaminen/hankinnat 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pori?id=557070&tpk=2098de6a-a3db-49a7-a5c4-db99b512c446 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pori?id=557070&tpk=2098de6a-a3db-49a7-a5c4-db99b512c446 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 123-425409 (2025-06-30)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕