Opasteet ja niiden asennukset

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Hankinnan kohteena ovat opasteet ja niiden asennukset Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde). Opasteiden Toimittajia voidaan käyttää koko Pohteen alueella, kaikissa kohteissa. Hankinta on jaettu 3 osa-alueeseen (kolme maantieteellistä aluetta, joista kullekin valitaan kilpailutuksen perusteella toimittajat). Tilapalveluiden vastuulla on huolehtia Pohteen vuokra- ja omistuskiinteistöjen ja niiden ulkoalueiden opasteista. Kilpailutuksella haetaan puitesopimuskumppaneita opasteiden tuotantoon (materiaalit) ja asennuksiin. Varsinaiseen opastesuunnitteluun on olemassa oma puitesopimus. Toimijoita voidaan käyttää koko Pohteen alueella kaikissa kohteissa. Tällä hetkellä Pohteella ei ole puitesopimuskumppaneita opasteisiin ja opasteita valmistetaan ja asennetaan nyt vain pääosin OYS:n alueelle, valmistus omalla laitteistolla. Puitesopimusta tullaan käyttämään pääsääntöisesti Pohteen olemassa oleviin kiinteistöihin tilapalveluiden ja ylläpidon toimesta. Uudisrakennuksiin kilpailutetaan pääsääntöisesti aina omat opasteurakoitsijat rakennuttamispalveluiden toimesta. Tarvittaessa poikkeustapauksissa myös uudisrakennuksissa voidaan hyödyntää tämän kilpailutuksen toimittajia. Tavoitteena on saada sopimukset kuntoon vuoden 2025 kesälle.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-05-23. Hankinta julkaistiin 2025-04-23.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-04-23 hankintailmoitus
2025-05-13 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-04-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Opasteet ja niiden asennukset
Viitenumero: 190630
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat opasteet ja niiden asennukset Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde). Opasteiden Toimittajia voidaan käyttää koko Pohteen alueella, kaikissa kohteissa. Hankinta on jaettu 3 osa-alueeseen (kolme maantieteellistä aluetta, joista kullekin valitaan kilpailutuksen perusteella toimittajat). Tilapalveluiden vastuulla on huolehtia Pohteen vuokra- ja omistuskiinteistöjen ja niiden ulkoalueiden opasteista. Kilpailutuksella haetaan puitesopimuskumppaneita opasteiden tuotantoon (materiaalit) ja asennuksiin. Varsinaiseen opastesuunnitteluun on olemassa oma puitesopimus. Toimijoita voidaan käyttää koko Pohteen alueella kaikissa kohteissa. Tällä hetkellä Pohteella ei ole puitesopimuskumppaneita opasteisiin ja opasteita valmistetaan ja asennetaan nyt vain pääosin OYS:n alueelle, valmistus omalla laitteistolla. Puitesopimusta tullaan käyttämään pääsääntöisesti Pohteen olemassa oleviin kiinteistöihin tilapalveluiden ja ylläpidon toimesta. Uudisrakennuksiin kilpailutetaan pääsääntöisesti aina omat opasteurakoitsijat rakennuttamispalveluiden toimesta. Tarvittaessa poikkeustapauksissa myös uudisrakennuksissa voidaan hyödyntää tämän kilpailutuksen toimittajia. Tavoitteena on saada sopimukset kuntoon vuoden 2025 kesälle.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Merkit ja kilvet 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 190630 _1
Otsikko: Opasteet alueelle Oulu, Lakeus, Oulunkaari ja Koillismaa
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Opasteet alueelle Oulu, Lakeus, Oulunkaari ja Koillismaa: Oulu, Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Vaala, Hailuoto, Lumijoki, Kempele, Liminka, Tyrnävä, Muhos, Kuusamo ja Taivalkoski
Lisätuotteet/palvelut: Tiemerkkien ja -opasteiden asennustyöt 📦
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Täydentävä hankintalaji: Palvelut
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 48 kuukautta
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 190630_2
Otsikko: Opasteet alueelle Rannikko
Hankinnan kuvaus: Opasteet alueelle Rannikko: Raahe, Siikajoki, Pyhäjoki, Merijärvi, Kalajoki
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 190630_3
Otsikko: Opasteet alueelle Eteläinen
Hankinnan kuvaus:
Opasteet alueelle Eteläinen: Alavieska, Ylivieska, Oulainen, Haapavesi, Siikalatva, Pyhäntä, Sievi, Nivala, Reisjärvi, Haapajärvi, Pyhäjärvi, Kärsämäki
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä hankintayksikön edellyttämällä tavalla taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, että hankintayksikkö ei voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, hankintayksikkö voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä. Tarjous on laadittava suomen kielellä. Hankintapäätöksestä ilmoitetaan hankintalain mukaisesti sähköisesti.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-05-23 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-05-23 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-05-23 09:01:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-05-06 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221326-2
Postiosoite: PL 10
Postinumero: 90029
Postitoimipaikka: Pohde
Alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Jaakko Määttä
Sähköposti: jaakko.maatta@pohde.fi 📧
Puhelin: +358 405045225 📞
URL: https://pohde.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Terveys
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pohjois-pohjanmaanhyvinvointialue?id=536338&tpk=8426b52a-d7a6-4861-83a3-99e897c0e5e9 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pohjois-pohjanmaanhyvinvointialue?id=536338&tpk=8426b52a-d7a6-4861-83a3-99e897c0e5e9 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 081-269449 (2025-04-23)
hankintailmoitus (2025-05-13)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat opasteet ja niiden asennukset Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde). Opasteiden Toimittajia voidaan käyttää koko Pohteen alueella, kaikissa kohteissa. Hankinta on jaettu 3 osa-alueeseen (kolme maantieteellistä aluetta, joista kullekin valitaan kilpailutuksen perusteella toimittajat). Tilapalveluiden vastuulla on huolehtia Pohteen vuokra- ja omistuskiinteistöjen ja niiden ulkoalueiden opasteista. Kilpailutuksella haetaan puitesopimuskumppaneita opasteiden tuotantoon (materiaalit) ja asennuksiin. Varsinaiseen opastesuunnitteluun on olemassa oma puitesopimus. Toimijoita voidaan käyttää koko Pohteen alueella kaikissa kohteissa. Tällä hetkellä Pohteella ei ole puitesopimuskumppaneita opasteisiin ja opasteita valmistetaan ja asennetaan nyt vain pääosin OYS:n alueelle, valmistus omalla laitteistolla. Puitesopimusta tullaan käyttämään pääsääntöisesti Pohteen olemassa oleviin kiinteistöihin tilapalveluiden ja ylläpidon toimesta. Uudisrakennuksiin kilpailutetaan pääsääntöisesti aina omat opasteurakoitsijat rakennuttamispalveluiden toimesta. Tarvittaessa poikkeustapauksissa myös uudisrakennuksissa voidaan hyödyntää tämän kilpailutuksen toimittajia. Tavoitteena on saada sopimukset kuntoon vuoden 2025 kesälle.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 EUR 💰

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä hankintayksikön edellyttämällä tavalla taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, että hankintayksikkö ei voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, hankintayksikkö voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä. Tarjous on laadittava suomen kielellä. Hankintapäätöksestä ilmoitetaan hankintalain mukaisesti sähköisesti.
Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää

Muutokset
Muut lisätiedot
Kohta OP-S-22 (Infokalusteiden teksti - MATERIAALI) tullaan muokkaamaan Opastemanuaaliin hankintayksikön toimesta muotoon: ”Plexiglas satinice tai vastaava mattapintainen akryyli”.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: f63781ea-7cae-40b7-9714-6dbb811d63d4-01
Lähde: OJS 2025/S 092-308739 (2025-05-13)