Ohjelmistolisenssien hankinta- ja hallintapalvelu

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskus

KEHA-keskus kilpailuttaa keskitetyn ohjelmistolisenssien hankinta- ja hallintapalvelun hankinnan 15 alueellisen ELY-keskuksen, valtakunnallisesti toimivan KEHA-keskuksen henkilöstölle sekä muiden tulos-, toimitus-, yhteistyö- ja palvelusopimusasiakkaiden ja niiden alaisten organisaatioiden sekä KEHA-keskuksen omistamien hankekokonaisuuksien käyttäjille. Palvelun piirissä tulee olemaa arviolta n. 4000 - 6000 käyttäjää. Hankinnasta tullaan solmimaan toistaiseksi voimassa oleva sopimus yhden palveluntuottajan kanssa. Hankinnan tavoitteena on keskittää lisenssien hankintaa ja samalla hankkia kustannustehokas ratkaisu/palvelu, jonka avulla Tilaaja kykenee hankkimaan lisenssejä sekä hallitsemaan organisaation lisenssiomaisuutta yhden kanavan kautta. Valittavan Toimittajan tulee kyetä avustamaan Tilaajaa lisenssiomaisuuden optimoimisessa. Lisenssien lisäksi hankitaan kokonaisuuteen liittyviä asiantuntijapalveluita. Huomionarvoista on, ettei hankintaan sisällytetä Valtorin kautta hankittavia lisenssejä. (mm. Microsoft, Adobe). Hankintatarpeet koostuvat esim. sovelluksista/ohjelmistoista/alustoista, joita käytetään esim. yhteistyön lisäämiseen, työskentelyn tukemiseen työasemaympäristössä, palvelujen/järjestelmien tuotannon tukena/osana tuotantoa sekä muihin erityisiin tarpeisiin, jotka voivat vaihdella muutamista lisensseistä koko toimintaympäristön kattaviin lisensseihin. Palvelun käyttäjien määrästä ja sopimuskauden aikaisista tiedossa olevista muutoksista todetaan seuraavaa: Hallitusohjelmassa linjatussa aluehallinnon uudistuksessa kootaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä uuteen valtakunnalliseen virastoon. Samalla muodostetaan uudet alueelliset Elinvoimakeskukset. Uudistuksessa ELY-keskusten henkilöstöä siirtyy molempiin uusiin virastoihin. Elinvoimakeskusten on tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2026. Palvelun käyttäjien määrä voi vaihdella sopimuskauden aikana. Hankinta kuvataan tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-03-19. Hankinta julkaistiin 2025-02-14.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-02-14 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-02-14)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Ohjelmistolisenssien hankinta- ja hallintapalvelu
Viitenumero: KEHA/38146/2024
Lyhyt kuvaus:
KEHA-keskus kilpailuttaa keskitetyn ohjelmistolisenssien hankinta- ja hallintapalvelun hankinnan 15 alueellisen ELY-keskuksen, valtakunnallisesti toimivan KEHA-keskuksen henkilöstölle sekä muiden tulos-, toimitus-, yhteistyö- ja palvelusopimusasiakkaiden ja niiden alaisten organisaatioiden sekä KEHA-keskuksen omistamien hankekokonaisuuksien käyttäjille. Palvelun piirissä tulee olemaa arviolta n. 4000 - 6000 käyttäjää. Hankinnasta tullaan solmimaan toistaiseksi voimassa oleva sopimus yhden palveluntuottajan kanssa. Hankinnan tavoitteena on keskittää lisenssien hankintaa ja samalla hankkia kustannustehokas ratkaisu/palvelu, jonka avulla Tilaaja kykenee hankkimaan lisenssejä sekä hallitsemaan organisaation lisenssiomaisuutta yhden kanavan kautta. Valittavan Toimittajan tulee kyetä avustamaan Tilaajaa lisenssiomaisuuden optimoimisessa. Lisenssien lisäksi hankitaan kokonaisuuteen liittyviä asiantuntijapalveluita. Huomionarvoista on, ettei hankintaan sisällytetä Valtorin kautta hankittavia lisenssejä. (mm. Microsoft, Adobe). Hankintatarpeet koostuvat esim. sovelluksista/ohjelmistoista/alustoista, joita käytetään esim. yhteistyön lisäämiseen, työskentelyn tukemiseen työasemaympäristössä, palvelujen/järjestelmien tuotannon tukena/osana tuotantoa sekä muihin erityisiin tarpeisiin, jotka voivat vaihdella muutamista lisensseistä koko toimintaympäristön kattaviin lisensseihin. Palvelun käyttäjien määrästä ja sopimuskauden aikaisista tiedossa olevista muutoksista todetaan seuraavaa: Hallitusohjelmassa linjatussa aluehallinnon uudistuksessa kootaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä uuteen valtakunnalliseen virastoon. Samalla muodostetaan uudet alueelliset Elinvoimakeskukset. Uudistuksessa ELY-keskusten henkilöstöä siirtyy molempiin uusiin virastoihin. Elinvoimakeskusten on tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2026. Palvelun käyttäjien määrä voi vaihdella sopimuskauden aikana. Hankinta kuvataan tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ohjelmistoihin liittyvät palvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 800 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: KEHA/38146/2024
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätuotteet/palvelut: Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät 📦
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus HILMA-järjestelmässä (www.hankintailmoitukset.fi). Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä. Hankintayksikkö voi keskeyttää hankinnan perustellusta ja todellisesta syystä osittain tai kokonaan. Hankintayksikkö pidättää perustellusta syystä myös oikeuden olla hyväksymättä yhtäkään tarjousta. Hankinnan siirtäminen tai keskeyttäminen ei aiheuta maksuvelvollisuutta hankintayksikölle. Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: 1. Tarjousten avaaminen 2. Tarjousten soveltuvuuden tarkistaminen 3. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen 4. Tarjousten vertailu 5. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä tiedottaminen 6. Hankintasopimuksen solmiminen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Valitulta toimittajalta tullaan pyytämään rikosrekisteriote sekä selvitys tilaajavastuulain mukaisten velvoitteiden täyttymisestä: 1) selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintälain (1118/1996) mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain (1501/1993) mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin; 2) kaupparekisteriote tai kaupparekisteristä muutoin saadut kaupparekisteriotetta vastaavat tiedot; 3) selvitys siitä, ettei yrityksellä ole verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) 20 b §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua verovelkaa taikka viranomaisen antama selvitys verovelan määrästä; 4) todistukset työntekijöiden eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty; 5) selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista; 6) selvitys työterveyshuollon järjestämisestä. Lisätietoja saa www.tilaajavastuu.fi -sivustolta. Hankintapäätökseen on oikeus hakea muutosta tai hankintaoikaisua.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-19 14:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-20 07:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-20 07:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-03-04 14:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Riskiluokitus: Tarjoajan taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät. Tätä ominaisuutta arvioidaan tarjoajan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella. Tarjoajalla katsotaan lähtökohtaisesti olevan riittävät voimavarat, mikäli tällä on Suomen Asiakastieto Oy:n riskimittarin mukainen luokka 1-3, tai sitä vastaava talouden riskiluokitus muun yleisesti tunnetun riskiluokittajan rating-raportin, tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskus
Kansallinen rekisterinumero: 2296962-1
Yksikkö: KEHA-keskus
Postiosoite: PL 1000
Postinumero: 50101
Postitoimipaikka: Mikkeli
Alue: Etelä-Savo 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Miika Salomaa
Sähköposti: miika.salomaa@ely-keskus.fi 📧
Puhelin: +358 295020061 📞
URL: http://www.keha-keskus.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/elykeskus?id=513157&tpk=33f54258-d82e-430c-b839-b02bbdadddd1 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/elykeskus?id=513157&tpk=33f54258-d82e-430c-b839-b02bbdadddd1 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 034-106836 (2025-02-14)