Mt 180 Kurkela—Kuusisto, Kaarinan läntinen ohitustie (MAL), rakennuttamispalvelut

Väylävirasto

Väylävirasto pyytää tarjoustanne Mt 180 Kurkela—Kuusisto, Kaarinan läntinen ohitustie (MAL), -hankkeen rakennuttamispalveluista sisältäen hankkeen hankinta-, rakentamis- sekä takuuvaiheet. Hankkeen toteuttamisesta vastaa Väylävirasto. Hanke toteuttaa tiesuunnitelmaa, jonka nimi on Mt 180 parantaminen rakentamalla uusi yhteys välille Kurkela etl- Kuusisto, Kaarina. Maantie 180 on ainoa maantieyhteys mantereelta Paraisille ja Turunmaan saaristoon ja kesäaikana liikennemäärät kasvavat noin 15 % lisäten liittymien ruuhkautumista. Ongelmat ilmenevät mm. ruuhkautumisena, liittymien huonona toimivuutena ja liikenne-turvallisuuden heikkenemisenä. Mt 180 kuuluu runkoreittinä suurten erikoiskuljetusten tavoiteverkkoon (SEKV). Mt 180 (Saaristotie) on osa Saariston rengasreitin virallista matkailutietä, joka on myös määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi ja seudulliseksi pyöräilyreitiksi. Hankkeessa rakennettavalla uudella yhteydellä lyhennetään merkittävästi Paraisilta Turkuun suuntautuvia työssäkäyntimatkoja ja matka-aikaa. Lisäksi uuden tieyhteyden rakentamisella pystytään erottamaan Turunmaan saaristoon suuntautuva pitkämatkainen liikenne Kaarinan kaupungin alueella tapahtuvasta työ- ja asiointiliikenteestä. Liikenteellinen vaikutusalue kattaa Turunmaan saariston lisäksi Turun kaupunkialueen itäisen tieverkon. Hanke sisältää muun muassa seuraavat toimenpiteet: Saaristotien rakennetaan uuteen maastokäytävään kaksikaistaisena noin 3,5 km matkalla välille Kartanontie–Kirjalansalmen silta. Nykyinen Kurkelantie (mt 2221) parannetaan leventämällä se nelikaistaiseksi noin 1,3 km matkalla välillä mt 110 Kartanontie. Samalla muutetaan Kurkelan-tien nykyiset tasoliittymät kiertoliittymiksi. Hankkeessa toteutetaan yhdeksän (9) siltaa, joista seitsemän on kokonaan uusia rakennettavia siltoja ja kaksi olemassa olevan sillan parantamista (Kuusistonsalmen ylittävä Auvaisbergin silta S5, kuusi alikulkukäytävää (S1-S4, S7 ja S9) ja kaksi risteyssiltaa (S6 ja S8). Näiden lisäksi rakennetaan suuri määrä erilaisia meluntorjunnan ratkaisuja. Hankkeen alue rajautuu pohjoisessa Kurkelan eritasoliittymään ja etelässä Kirjalansalmen siltaan. Hankkeessa yhdystien 2221 toiminnallinen luokitus muutetaan seututieksi 180. Nykyinen seututie 180 muuttuu kaduksi tai yksityistieksi. Hanke toteutetaan yhdellä pääurakalla, joka on urakkamuodoltaan kehitysvaiheen sisältävä kokonaishintaperusteinen suunnittele ja toteuta -urakka (STk-urakka). Toimeksiannon sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-06-04. Hankinta julkaistiin 2025-04-29.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-04-29 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-04-29)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Mt 180 Kurkela—Kuusisto, Kaarinan läntinen ohitustie (MAL), rakennuttamispalvelut
Viitenumero: VÄYLÄ/2930/Vv-02.01.07/2025
Lyhyt kuvaus:
Väylävirasto pyytää tarjoustanne Mt 180 Kurkela—Kuusisto, Kaarinan läntinen ohitustie (MAL), -hankkeen rakennuttamispalveluista sisältäen hankkeen hankinta-, rakentamis- sekä takuuvaiheet. Hankkeen toteuttamisesta vastaa Väylävirasto. Hanke toteuttaa tiesuunnitelmaa, jonka nimi on Mt 180 parantaminen rakentamalla uusi yhteys välille Kurkela etl- Kuusisto, Kaarina. Maantie 180 on ainoa maantieyhteys mantereelta Paraisille ja Turunmaan saaristoon ja kesäaikana liikennemäärät kasvavat noin 15 % lisäten liittymien ruuhkautumista. Ongelmat ilmenevät mm. ruuhkautumisena, liittymien huonona toimivuutena ja liikenne-turvallisuuden heikkenemisenä. Mt 180 kuuluu runkoreittinä suurten erikoiskuljetusten tavoiteverkkoon (SEKV). Mt 180 (Saaristotie) on osa Saariston rengasreitin virallista matkailutietä, joka on myös määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi ja seudulliseksi pyöräilyreitiksi. Hankkeessa rakennettavalla uudella yhteydellä lyhennetään merkittävästi Paraisilta Turkuun suuntautuvia työssäkäyntimatkoja ja matka-aikaa. Lisäksi uuden tieyhteyden rakentamisella pystytään erottamaan Turunmaan saaristoon suuntautuva pitkämatkainen liikenne Kaarinan kaupungin alueella tapahtuvasta työ- ja asiointiliikenteestä. Liikenteellinen vaikutusalue kattaa Turunmaan saariston lisäksi Turun kaupunkialueen itäisen tieverkon. Hanke sisältää muun muassa seuraavat toimenpiteet: Saaristotien rakennetaan uuteen maastokäytävään kaksikaistaisena noin 3,5 km matkalla välille Kartanontie–Kirjalansalmen silta. Nykyinen Kurkelantie (mt 2221) parannetaan leventämällä se nelikaistaiseksi noin 1,3 km matkalla välillä mt 110 Kartanontie. Samalla muutetaan Kurkelan-tien nykyiset tasoliittymät kiertoliittymiksi. Hankkeessa toteutetaan yhdeksän (9) siltaa, joista seitsemän on kokonaan uusia rakennettavia siltoja ja kaksi olemassa olevan sillan parantamista (Kuusistonsalmen ylittävä Auvaisbergin silta S5, kuusi alikulkukäytävää (S1-S4, S7 ja S9) ja kaksi risteyssiltaa (S6 ja S8). Näiden lisäksi rakennetaan suuri määrä erilaisia meluntorjunnan ratkaisuja. Hankkeen alue rajautuu pohjoisessa Kurkelan eritasoliittymään ja etelässä Kirjalansalmen siltaan. Hankkeessa yhdystien 2221 toiminnallinen luokitus muutetaan seututieksi 180. Nykyinen seututie 180 muuttuu kaduksi tai yksityistieksi. Hanke toteutetaan yhdellä pääurakalla, joka on urakkamuodoltaan kehitysvaiheen sisältävä kokonaishintaperusteinen suunnittele ja toteuta -urakka (STk-urakka). Toimeksiannon sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Rakentamiseen liittyvät konsulttipalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: VÄYLÄ/2930/Vv-02.01.07/2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto
Aloituspäivä: 2025-06-30 📅
Loppupäivä: 2033-12-31 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laadun painoarvo 30 %
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-06-04 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-06-04 10:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen saaneelta tarjoajien ryhmittymältä vaaditaan tietty oikeudellinen muoto
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-06-04 10:00:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-05-21 09:00:00 📅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vaatimukset taloudellisesta ja rahoituksellisesta tilanteesta: Ks. tarjouspalvelun kohta "Muut ehdot"
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Ammattitoiminnan harjoittamiskelpoisuuden vaatimukset, myös ammatti- tai kaupparekistereihin kuulumista koskevat vaatimukset.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vaatimukset tekniselle ja ammatillisille pätevyydelle.: Ks. tarjouspalvelun kohta "Muut ehdot"
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Hankintasopimus voidaan solmia, kun hankintapäätös on lainvoimainen ja tarjoajan rikosrekisteriotteet on tarkistettu.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 20 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Väylävirasto
Kansallinen rekisterinumero: 1010547-1
Yksikkö: Helsinki
Postiosoite: Opastinsilta 12 A
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Saramaria Cowell
Sähköposti: saramaria.cowell@vayla.fi 📧
Puhelin: +358 295343342 📞
URL: http://www.vayla.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vayla?id=557712&tpk=16d2920d-5212-435c-afde-798f66c6704c 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vayla?id=557712&tpk=16d2920d-5212-435c-afde-798f66c6704c 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 084-279621 (2025-04-29)