Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet toimitettuna TOP Finnterms 2001 ehdon mukaisesti Tilaajien toimituskohteisiin. Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat arvioita yhteishankinnassa mukana olevien Tilaajien tarpeesta ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin. Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arvioidut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua. Tarjottuja sopimustuotteita tulee olla valikoimissa koko sopimuskauden ajan. Mikäli sopimustuotteen valmistus lopetetaan, tulee vastaavasta korvaavasta tuotteesta sopia. Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin Tilaajan toimituskohteisiin. Tarjoaja sitoutuu toimittamaan tavarat rullakoissa perille toimituskohteiden vastaanottotiloihin ja tarvittaessa myös kylmätiloihin. Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet kuten maidot, piimät, kermat ja muut maitotaloustuotteet. Tarjouspyynnössä pyydetään hinta alv. 0% eniten käytetyille/ tärkeimmille tuotteille toimitettuna Tilaajien toimituskohteisiin. Lisäksi pyydämme Tarjoajaa ilmoittamaan tuoteryhmäkohtaiset alennusprosentin niille tuotteille, joita ei tarjouspyynnössä mainita. Sopimuskausi on 1.10.2025 - 30.9.2026. Lisäksi hankintayksikkö varaa itselleen mahdollisuuden halutessaan jatkaa sopimusta kolmella yhden vuoden mittaisella optiokaudella (1+1+1). Optiomahdollisuuden käytöstä hankintayksikkö päättää sopimuskauden lopulla sopimustoimittajan kanssa pidettävien erillisten neuvottelujen jälkeen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-06-26.
Hankinta julkaistiin 2025-05-26.
hankintailmoitus (2025-05-26) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Maitotaloustuotteet
Viitenumero: LPR/165/02.08.02/2025
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet toimitettuna TOP Finnterms 2001 ehdon mukaisesti Tilaajien toimituskohteisiin.
Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat arvioita yhteishankinnassa mukana olevien Tilaajien tarpeesta ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin. Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arvioidut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua.
Tarjottuja sopimustuotteita tulee olla valikoimissa koko sopimuskauden ajan. Mikäli sopimustuotteen valmistus lopetetaan, tulee vastaavasta korvaavasta tuotteesta sopia. Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin Tilaajan toimituskohteisiin. Tarjoaja sitoutuu toimittamaan tavarat rullakoissa perille toimituskohteiden vastaanottotiloihin ja tarvittaessa myös kylmätiloihin.
Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet kuten maidot, piimät, kermat ja muut maitotaloustuotteet. Tarjouspyynnössä pyydetään hinta alv. 0% eniten käytetyille/ tärkeimmille tuotteille toimitettuna Tilaajien toimituskohteisiin. Lisäksi pyydämme Tarjoajaa ilmoittamaan tuoteryhmäkohtaiset alennusprosentin niille tuotteille, joita ei tarjouspyynnössä mainita.
Sopimuskausi on 1.10.2025 - 30.9.2026. Lisäksi hankintayksikkö varaa itselleen mahdollisuuden halutessaan jatkaa sopimusta kolmella yhden vuoden mittaisella optiokaudella (1+1+1). Optiomahdollisuuden käytöstä hankintayksikkö päättää sopimuskauden lopulla sopimustoimittajan kanssa pidettävien erillisten neuvottelujen jälkeen.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Maitotaloustuotteet📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 5 400 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: LPR/165/02.08.02/2025
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Etelä-Karjala🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2025-10-01 📅
Loppupäivä: 2026-09-30 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 3
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 80
Laatukriteeri (nimi): Jakeluautojen päästöluokitus pisteytys
Laatukriteeri (painotus): 2
Laatukriteeri (nimi): Osuus joka tarjoajan maitoautoista kulkee biokaasulla ja/tai kaasulla
Laatukriteeri (painotus): 3
Laatukriteeri (nimi): Ilmastotavoitteet
Vastuullisuusohjelma
TUOTTAJIEN (esim. sopimustilat) KOULUTUS seuraavista aiheista
Ravitsemussitoumus
Koulumaitotuki
Kustannusperuste (nimi): Maksuehto
Kustannuskriteeri (painotus): 2
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjouskilpailun perusteella muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan 1 sopimustoimittaja toimittamaan maitotaloustuotteita. Puitejärjestelyn toimintamallin ja ehtojen tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteessä Sopimusluonnos. Tarjoajalla ei ole oikeutta saada Hankintayksiköltä korvausta tarjouksen tekemisestä tai siihen liittyneistä toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä. Tarjous liitteineen laaditaan suomen kielellä.
Tarjousten käsittelyn vaiheet:
1. Tarjoajan soveltuvuuden tarkastaminen
2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen
3. Tarjousten vertailu
4. Hankintapäätöksen tekeminen
5. Hankintasopimuksen tekeminen
Vain kolmanteen (3.) vaiheeseen päässeet tarjoukset ovat mukana lopullisessa vertailussa.
Tarjouskilpailun perusteella muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan 1 sopimustoimittaja toimittamaan maitotaloustuotteita. Puitejärjestelyn toimintamallin ja ehtojen tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteessä Sopimusluonnos. Tarjoajalla ei ole oikeutta saada Hankintayksiköltä korvausta tarjouksen tekemisestä tai siihen liittyneistä toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä. Tarjous liitteineen laaditaan suomen kielellä.
Vain kolmanteen (3.) vaiheeseen päässeet tarjoukset ovat mukana lopullisessa vertailussa.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-06-26 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-06-26 07:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-06-26 07:30:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-06-11 07:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan (”yleinen”) vuotuinen liikevaihto on seuraava:: Tarjoajan (”yleinen”) vuotuinen liikevaihto on seuraava: minimi 5000000 Euro
Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on seuraava: Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on seuraava: minimi 1000000 Euro
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset: TALOUDELLINEN JA RAHOITUKSELLINEN TILANNE. Hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittäväksi taloudelliseksi toimintakyvyksi katsotaan, että tarjoaja on Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa vähintään tyydyttävä A tai sen katsotaan riippumattoman tahon laatiman lausunnon mukaan olevan vaadittua ratingluokitusta vastaava tilinpäätöstietoihin perustuen.
Hankintayksikön pyytäessä tarjoajan tulee toimittaa hankintayksikölle Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristätulostettu raportti tai muun tahon selvitys, esim. pankin tai muun luottolaitoksen antama lausunto luottokelpoisuudesta taloudellisen toimintakyvyn todentamiseksi. Tarjoaja vastaa luottoluokitusraportinhankkimisesta sekä kustannuksista.
Vastaa tähän kuvaukseen KYLLÄ, jos ehdokkaan luottoluokituksen taso on vähintään tyydyttävä A ja tarjoaja sitoutuu todentamaan tarvittaessa hankintayksikön pyytäessä taloudellisen toimintakykynsä tason. EI, jos tarjoajan luottoluokituksen taso on vaadittua tasoa heikompi.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoaja on suorittanut viitejakson aikana seuraavantyyppiset pääasialliset tavarantoimitukset:: Tarjoajalla tulee hankinnan laatu ja laajuus huomioiden olla kokemusta maitotaloustuotteiden toimittamisesta ja hankintarenkaan maitotaloustuotteiden hankintojen hoitamisesta. Tarjoajalla tulee
olla vähintään yksi referenssiasiakkuus, jolle se on toimittanut maitotaloustuotteita vähintään vuoden verran viimeisen kolmen vuoden aikana.
Referenssi 1
Referenssistä tulee kertoa kohtaan "Arvo" referenssin kesto kuukausina. Referenssistä tulee kertoa kohtaan "Päivämäärä" referenssin aloitusajankohta. Referenssistä tulee kertoa kohtaan "Vastaanottajat" referenssi tilaajan seuraavat tiedot: tilaajaorganisaation tai -yrityksen nimi, yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot (nimi, puhelinnumero
ja/tai sähköpostiosoite). Yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot pyydetään referenssin mahdollista tarkistamista varten. Referenssistä tulee kohtaan "Kuvaus" kertoa lyhyesti referenssiasiakkuuden sisällöstä, sekä onko
sopimusasiakkuus päättynyt (päättymispäivämäärä) vai jatkuuko edelleen.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.