Kanta-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjousta leikkaussalin kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmästä. Hankinnan kohteena olevaa kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmää käytetään leikkaus- ja toimenpidetiloissa esimerkiksi operoitavan potilaan potilastietojen hakemiseen potilastietojärjestelmistä, kuvatulojen ja kuvalähtöjen liittämiseen järjestelmään, kuvatulojen reitittämiseen näytöille tai muille kuvalähdöille, kuvatulojen tallentamiseen, kuvien ja videoiden siirtämiseen välitallentimelle, arkistoon, kuva-, video-, sekä ääniyhteyksien muodostamiseen paikallisesti sairaalassa ja tarvittaessa ulos sairaalasta. Hankittavaan järjestelmään sisältyy myös välitallennusjärjestelmä, jonka kautta tallennettava kuva- ja videoaineisto voidaan ohjata lopullisiin tallennusratkaisuihin (PACS järjestelmä ja kansallinen kuva-arkisto). Hankittavan järjestelmän tavoitteena on mahdollistaa nykyaikaiset työnkulut leikkaus- ja toimenpidetiloissa sekä varmistaa, että toimenpidetiimillä on käytettävissään jatkuvasti toimenpiteen kannalta paras mahdollinen informaatio. Hankinnalla tavoitellaan myös toimenpidetilanteessa syntyvän aineiston tehokasta tallentamista, käsittelemistä sekä saumatonta käyttöä. Kanta-Hämeen hyvinvointialue tekee tilauksensa tarpeensa mukaisesti. Tilaajan hintaliitteellä asettamia yksikkömääriä käytetään tarjouksen vertailuhinnan laskemiseksi, eivätkä ne ole siten Tilaajaa sitovia tilausmääriä. Hankinnan keskeiset termit on lueteltu liitteessä 0 Määrittelyt. Hankinnan kohdetta koskevat tarkemmat vaatimukset on esitetty liitteessä 3 Vähimmäisvaatimukset. Hankinnan kohteen tarkempi kuvaus on liitteessä 8 Hankinnan kohteen kuvaus.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-02-28.
Hankinta julkaistiin 2025-01-28.
hankintailmoitus (2025-01-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Leikkaussalin kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmä
Reference number: HVA/6645/02.06.03.04/2024
Lyhyt kuvaus:
“Kanta-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjousta leikkaussalin kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmästä.
Hankinnan kohteena olevaa kuvansiirto- ja...”
Lyhyt kuvaus
Kanta-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjousta leikkaussalin kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmästä.
Hankinnan kohteena olevaa kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmää käytetään leikkaus- ja toimenpidetiloissa esimerkiksi operoitavan potilaan potilastietojen hakemiseen potilastietojärjestelmistä, kuvatulojen ja kuvalähtöjen liittämiseen järjestelmään, kuvatulojen reitittämiseen näytöille tai muille kuvalähdöille, kuvatulojen tallentamiseen, kuvien ja videoiden siirtämiseen välitallentimelle, arkistoon, kuva-, video-, sekä ääniyhteyksien muodostamiseen paikallisesti sairaalassa ja tarvittaessa ulos sairaalasta. Hankittavaan järjestelmään sisältyy myös välitallennusjärjestelmä, jonka kautta tallennettava kuva- ja videoaineisto voidaan ohjata lopullisiin tallennusratkaisuihin (PACS järjestelmä ja kansallinen kuva-arkisto).
Hankittavan järjestelmän tavoitteena on mahdollistaa nykyaikaiset työnkulut leikkaus- ja toimenpidetiloissa sekä varmistaa, että toimenpidetiimillä on käytettävissään jatkuvasti toimenpiteen kannalta paras mahdollinen informaatio. Hankinnalla tavoitellaan myös toimenpidetilanteessa syntyvän aineiston tehokasta tallentamista, käsittelemistä sekä saumatonta käyttöä.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue tekee tilauksensa tarpeensa mukaisesti. Tilaajan hintaliitteellä asettamia yksikkömääriä käytetään tarjouksen vertailuhinnan laskemiseksi, eivätkä ne ole siten Tilaajaa sitovia tilausmääriä.
Hankinnan keskeiset termit on lueteltu liitteessä 0 Määrittelyt.
Hankinnan kohdetta koskevat tarkemmat vaatimukset on esitetty liitteessä 3 Vähimmäisvaatimukset.
Hankinnan kohteen tarkempi kuvaus on liitteessä 8 Hankinnan kohteen kuvaus.

Näytä lisää
Lisätietoja:
“Sopimuksen määräaikainen kesto on neljä (4) vuotta alkaen Sopimuksen allekirjoituksesta. Määräaikaisen keston jälkeen Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.”
Lisätietoja
Sopimuksen määräaikainen kesto on neljä (4) vuotta alkaen Sopimuksen allekirjoituksesta. Määräaikaisen keston jälkeen Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-02-28 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-02-28 07:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 12
“Sopimuksen määräaikainen kesto on neljä (4) vuotta alkaen Sopimuksen allekirjoituksesta. Määräaikaisen keston jälkeen Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.”
Sopimuksen määräaikainen kesto on neljä (4) vuotta alkaen Sopimuksen allekirjoituksesta. Määräaikaisen keston jälkeen Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Näytä lisää Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2025/S 020-061605 (2025-01-28)
hankintailmoitus (2025-02-12) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Kanta-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjousta leikkaussalin kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmästä.
Hankinnan kohteena olevaa kuvansiirto- ja...”
Lyhyt kuvaus
Kanta-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjousta leikkaussalin kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmästä.
Hankinnan kohteena olevaa kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmää käytetään leikkaus- ja toimenpidetiloissa esimerkiksi operoitavan potilaan potilastietojen hakemiseen potilastietojärjestelmistä, kuvatulojen ja kuvalähtöjen liittämiseen järjestelmään, kuvatulojen reitittämiseen näytöille tai muille kuvalähdöille, kuvatulojen tallentamiseen, kuvien ja videoiden siirtämiseen välitallentimelle, arkistoon, kuva-, video-, sekä ääniyhteyksien muodostamiseen paikallisesti sairaalassa ja tarvittaessa ulos sairaalasta. Hankittavaan järjestelmään sisältyy myös välitallennusjärjestelmä, jonka kautta tallennettava kuva- ja videoaineisto voidaan ohjata lopullisiin tallennusratkaisuihin (PACS järjestelmä ja kansallinen kuva-arkisto).
Hankittavan järjestelmän tavoitteena on mahdollistaa nykyaikaiset työnkulut leikkaus- ja toimenpidetiloissa sekä varmistaa, että toimenpidetiimillä on käytettävissään jatkuvasti toimenpiteen kannalta paras mahdollinen informaatio. Hankinnalla tavoitellaan myös toimenpidetilanteessa syntyvän aineiston tehokasta tallentamista, käsittelemistä sekä saumatonta käyttöä.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue tekee tilauksensa tarpeensa mukaisesti. Tilaajan hintaliitteellä asettamia yksikkömääriä käytetään tarjouksen vertailuhinnan laskemiseksi, eivätkä ne ole siten Tilaajaa sitovia tilausmääriä.
Hankinnan keskeiset termit on lueteltu liitteessä 0 Määrittelyt.
Hankinnan kohdetta koskevat tarkemmat vaatimukset on esitetty liitteessä 3 Vähimmäisvaatimukset.
Hankinnan kohteen tarkempi kuvaus on liitteessä 8 Hankinnan kohteen kuvaus.
Hankintayksikkö on 12.2.2025 tehdyllä korjausilmoituksella tarkentanut liitettä 5 Hintaliite.
Näytä lisää Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Kanta-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjousta leikkaussalin kuvansiirto- ja ohjausjärjestelmästä.
Hankinnan kohteena olevaa kuvansiirto- ja...”
Hankinnan kuvaus