Joutsan kunnan palkkahallinnon järjestämistä on tarkasteltu osana toiminnan ja talouden kehittämistä. Tavoitteena on varmistaa palkanlaskennan sujuvuus, tehokkuus ja ajantasaisuus muuttuvassa toimintaympäristössä. Ulkoistamalla palkkahallinto saadaan käyttöön erikoistunutta asiantuntemusta, ajanmukaiset järjestelmät, sijaisjärjestelyt sekä mahdollisuus hyödyntää palveluntuottajan prosessien ja teknologian kehitystä. Lisäksi ulkoistaminen voi tuoda kustannustehokkuutta ja vähentää hallinnollista kuormitusta, mikä mahdollistaa resurssien kohdentamisen kunnan ydintoimintoihin. Palkkahallinnon ulkoistamisella turvataan palkkahallinnon jatkuvuus ja laatu, sekä varmistetaan palvelun sujuvuus pitkällä aikavälillä. Joutsan kunta pyytää tarjouksia tämän hankintailmoituksen ja sen liitteiden mukaisesti palkkahallinnon palveluista 1.1.2026 alkavalle sopimuskaudelle. Jatkuvuuden varmistamiseksi varsinaisen palveluntuotannon sopimuskausi on aluksi määräaikainen kaksi (2) vuotta. Määräaikaisen sopimuskauden jälkeen sopimus jatkuu automaattisesti toistaiseksi voimassa olevana tilaajan kuuden (6) kuukauden ja palveluntuottajan kahdentoista (12) kuukauden irtisanomisajalla. Sopimuksen päättyminen tulee ajoittaa lähtökohtaisesti kalenterivuoden loppuun. Hankintaprosessi toteutetaan hankintalain (1397/2016) mukaisesti. Palveluntuottajalta voidaan tarvittaessa sopimuskauden aikana hankkia vähäisissä määrin myös muuta hankinnan kohteeseen sisältyvää konsultaatiota ja asiantuntijatyötä. Näistä on pyydetään erillinen tuntiveloitushinta. Lisätöiden tuntihinta ei ole tarjouksen vertailuperusteena, eikä näinollen vaikuta hankintapäätökseen. Tarjouspyynnössä pyydetään myös erillinen hinta käyttöönottoprojektille, joka ei sekään ole tarjouksen vertailuperusteena, eikä näinollen vaikuta hankintapäätökseen. Hankintasopimuksen tavoitteena on ostaa toteutettavan kilpailutuksen perusteella palveluratkaisu, jossa palveluntuottaja tarjoaa tilaajalle kokonaisvaltaiset palkkahallinnon palvelut. Palvelu sisältää palkkahallinnon palvelut, sekä palveluntuottajan tarjoamat sovellukset, joihin tilaaja saa käyttöoikeuksia sopimuksen mukaisesti.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-06-16.
Hankinta julkaistiin 2025-05-15.
hankintailmoitus (2025-05-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Joutsan kunnan palkkahallinnon ulkoistaminen
Viitenumero: 560564
Lyhyt kuvaus:
Joutsan kunnan palkkahallinnon järjestämistä on tarkasteltu osana toiminnan ja talouden kehittämistä. Tavoitteena on varmistaa palkanlaskennan sujuvuus, tehokkuus ja ajantasaisuus muuttuvassa toimintaympäristössä. Ulkoistamalla palkkahallinto saadaan käyttöön erikoistunutta asiantuntemusta, ajanmukaiset järjestelmät, sijaisjärjestelyt sekä mahdollisuus hyödyntää palveluntuottajan prosessien ja teknologian kehitystä. Lisäksi ulkoistaminen voi tuoda kustannustehokkuutta ja vähentää hallinnollista kuormitusta, mikä mahdollistaa resurssien kohdentamisen kunnan ydintoimintoihin.
Palkkahallinnon ulkoistamisella turvataan palkkahallinnon jatkuvuus ja laatu, sekä varmistetaan palvelun sujuvuus pitkällä aikavälillä.
Joutsan kunta pyytää tarjouksia tämän hankintailmoituksen ja sen liitteiden mukaisesti palkkahallinnon palveluista 1.1.2026 alkavalle sopimuskaudelle. Jatkuvuuden varmistamiseksi varsinaisen palveluntuotannon sopimuskausi on aluksi määräaikainen kaksi (2) vuotta. Määräaikaisen sopimuskauden jälkeen sopimus jatkuu automaattisesti toistaiseksi voimassa olevana tilaajan kuuden (6) kuukauden ja palveluntuottajan kahdentoista (12) kuukauden irtisanomisajalla. Sopimuksen päättyminen tulee ajoittaa lähtökohtaisesti kalenterivuoden loppuun. Hankintaprosessi toteutetaan hankintalain (1397/2016) mukaisesti.
Palveluntuottajalta voidaan tarvittaessa sopimuskauden aikana hankkia vähäisissä määrin myös muuta hankinnan kohteeseen sisältyvää konsultaatiota ja asiantuntijatyötä. Näistä on pyydetään erillinen tuntiveloitushinta. Lisätöiden tuntihinta ei ole tarjouksen vertailuperusteena, eikä näinollen vaikuta hankintapäätökseen.
Tarjouspyynnössä pyydetään myös erillinen hinta käyttöönottoprojektille, joka ei sekään ole tarjouksen vertailuperusteena, eikä näinollen vaikuta hankintapäätökseen.
Hankintasopimuksen tavoitteena on ostaa toteutettavan kilpailutuksen perusteella palveluratkaisu, jossa palveluntuottaja tarjoaa tilaajalle kokonaisvaltaiset palkkahallinnon palvelut. Palvelu sisältää palkkahallinnon palvelut, sekä palveluntuottajan tarjoamat sovellukset, joihin tilaaja saa käyttöoikeuksia sopimuksen mukaisesti.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Palkkahallinto📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 144 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 560564
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Tilaaja valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen.
Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska hankinnan kohde muodostaa yhden tarkoituksenmukaisen ja yhtenäisen kokonaisuuden, jota ei ole tarkoituksenmukaista jakaa osiin. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät myöskään ole sallittuja.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta, tai palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Muita lisätietoja:
- Tilaajalla on käytössään CGI:n HR Po (Populus) -henkilöstöhallinnon järjestelmä. Kyseinen järjestelmä ei jää hankintayksikön käyttöön. Ensisijaisena toiveena on, että Palveluntuottajalla olisi mahdollisuus tuottaa palvelut samalla järjestelmällä, mutta Palveluntuottajan käyttämä järjestelmä ei vaikuta hankintapäätökseen.
- Kirjanpidon tilaajalle hoitaa Monetra Keski-Suomi Oy, jonka kanssa palveluntuottaja toimii yhteistyössä kirjanpidollisten asioiden osalta.
- Käyttöönottoprojektin yhteydessä kirjanpidon historiatietoa tuodaan kahdelta (2) vuodelta ja raportointitietoja viidelta (5) vuodelta palkkahallinnon järjestelmistä. Tarjoajan tulee sisällyttää edellä tarkoitetusta ko.datan tuomisesta aiheutuvat kustannukset käyttöönottoprojektille tarjottavaan hintaan.

Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevia esteettömyysvaatimuksia ei ole otettu huomioon, koska hankintaa ei ole tarkoitettu luonnollisten henkilöiden käyttöön
Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-01 📅
Loppupäivä: 2027-12-31 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankinnassa on mahdollinen lisäansaintamahdollisuus palkkahallinnonpalveluiden tuottamisesta jo ennen varsinaisen sopimuskauden alkua syksyllä 2025 muutamien kuukausien ajalta. Tästä neuvotellaan erikseen valitun palveluntuottajan kanssa sopimuksenteon yhteydessä.

Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-06-16 20:59:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-06-17 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-06-17 09:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-06-01 20:59:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tilaaja valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen.
Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska hankinnan kohde muodostaa yhden tarkoituksenmukaisen ja yhtenäisen kokonaisuuden, jota ei ole tarkoituksenmukaista jakaa osiin. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät myöskään ole sallittuja.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta, tai palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Muita lisätietoja:
- Tilaajalla on käytössään CGI:n HR Po (Populus) -henkilöstöhallinnon järjestelmä. Kyseinen järjestelmä ei jää hankintayksikön käyttöön. Ensisijaisena toiveena on, että Palveluntuottajalla olisi mahdollisuus tuottaa palvelut samalla järjestelmällä, mutta Palveluntuottajan käyttämä järjestelmä ei vaikuta hankintapäätökseen.
- Kirjanpidon tilaajalle hoitaa Monetra Keski-Suomi Oy, jonka kanssa palveluntuottaja toimii yhteistyössä kirjanpidollisten asioiden osalta.
- Käyttöönottoprojektin yhteydessä kirjanpidon historiatietoa tuodaan kahdelta (2) vuodelta ja raportointitietoja viidelta (5) vuodelta palkkahallinnon järjestelmistä. Tarjoajan tulee sisällyttää edellä tarkoitetusta ko.datan tuomisesta aiheutuvat kustannukset käyttöönottoprojektille tarjottavaan hintaan.
Tilaaja valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen.
Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska hankinnan kohde muodostaa yhden tarkoituksenmukaisen ja yhtenäisen kokonaisuuden, jota ei ole tarkoituksenmukaista jakaa osiin. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät myöskään ole sallittuja.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta, tai palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Muita lisätietoja:
- Tilaajalla on käytössään CGI:n HR Po (Populus) -henkilöstöhallinnon järjestelmä. Kyseinen järjestelmä ei jää hankintayksikön käyttöön. Ensisijaisena toiveena on, että Palveluntuottajalla olisi mahdollisuus tuottaa palvelut samalla järjestelmällä, mutta Palveluntuottajan käyttämä järjestelmä ei vaikuta hankintapäätökseen.
- Kirjanpidon tilaajalle hoitaa Monetra Keski-Suomi Oy, jonka kanssa palveluntuottaja toimii yhteistyössä kirjanpidollisten asioiden osalta.
- Käyttöönottoprojektin yhteydessä kirjanpidon historiatietoa tuodaan kahdelta (2) vuodelta ja raportointitietoja viidelta (5) vuodelta palkkahallinnon järjestelmistä. Tarjoajan tulee sisällyttää edellä tarkoitetusta ko.datan tuomisesta aiheutuvat kustannukset käyttöönottoprojektille tarjottavaan hintaan.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 094-315828 (2025-05-15)