Joutsa on hyvien liikenneyhteyksien varrella oleva kaunis ja luonnonläheinen maalaiskunta Keski-Suomessa. Meillä on tarvittavat palvelut omasta takaa ja lähikaupunkeihin hurauttaa autolla hetkessä. Joutsan kunta järjestää monia lakisääteisiä palveluita. Ateria- ja tavarakuljetukset ovat yksi osa Joutsan kunnan toimintoja tukevia palveluita. Ateria- ja tavarakuljetuksia tarvitaan pääasiallisesti ruokien kuljettamiseen keskuskeittiöltä Kurkiauran koululle ja varhaiskasvatuksen toimipisteisiin, mutta myös sisäisen postin ja erilaisten tavaroiden ja tarvikkeiden kuljettamiseen toimipisteestä toiseen, sekä kirjojen kuljettamiseen kirjastojen välillä. Joutsan kunnan kuljetuksista on muodostettu erilaisia kokonaisuuksia ja nyt meillä on tarve löytää yhteistyökumppani ateria- ja tavarakuljetusten kokonaisuuden toteuttamiseen 1.8.2025 alkaen. Joutsan kunta kilpailuttaa ateria- ja tavarakuljetukset 3 vuoden sopimuskaudelle ja sopimuskauteen sisältyy mahdollisuus kahdesta erikseen sovittavasta optiovuodesta sopimuskauden päätyttyä. Aikataululiitteestä ilmenee päivittäiset reitti/aikataulutiedot. Ajat ovat n. kellonaikoja, jotka lomittuvat keskenään päivittäisen reitin mukaan. Tämän hetkiset ajosuoritteet ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin 51km/pvä, ja tiistaisin ja torstaisin 78km/päivä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-05-15.
Hankinta julkaistiin 2025-04-15.
hankintailmoitus (2025-04-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Joutsan kunnan ateria- ja tavarakuljetukset
Viitenumero: 556305
Lyhyt kuvaus:

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta)📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 250 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 556305
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Pääkohde tai suorituspaikka:
Joutsan kirkonkylän ja Leivonmäen taajama-alueet, Rutalahti ja kunnan haja-asutusalueet.
Maa: Suomi 🇫🇮 Kesto
Aloituspäivä: 2025-08-01 📅
Loppupäivä: 2028-07-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Hankintakaudeksi on suunniteltu kolme vuotta, jonka lisäksi hankintaan sisällytettäisiin kaksi optiovuotta, jolloin sopimuksen yhteispituudeksi tulisi korkeintaan 5 vuotta.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-05-15 20:59:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-05-16 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-05-16 09:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-04-29 20:59:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.