Takseilla sopimusliikenteenä ajettavia oppilaskuljetuksia taksiliikenteen omaisesti. Kohteen kalustotarve on 10-15 autoa. Liikennöinti hankitaan yhdeltä toimijalta, perusteluna tälle on kohteen erityislaatuisuus. Kukkulan sairaalakoulun oppilaat ovat erityisoppilaita, joiden kuljetuksissa tulee huomioida oppilaiden erityislaatuisuus. Oppilailla voi olla muun muassa haasteita vuorovaikutustilanteissa, ja sosiaaliset tilanteet saattavat jännittää. Oppilailla on haasteita tunnesäätelyssä, joka voi näyttäytyä myös aggressiona ja mieliala voi vaihdella paljonkin päivästä toiseen. Kuljetuksien aikataulut pyritään suunnittelemaan viikko kerrallaan. Nopeita aikataulumuutoksia ja kuljetustarpeita tulee pitkin viikkoa, ja usein myös saman päivän sisällä. Kuljetuksissa tulee olla valmius reagoida nopeisiin muutoksiin. Kuljetuksia tulee yhdistellä mahdollisuuksien mukaan, mutta osa kuljetusoppilaista tarvitsee yksilöllisen kuljetuksen. Oppilaat saattavat tarvita myös saattajan kuljetuksien aikana muun muassa pelkotilojen johdosta. Sisu -ryhmä toimii tällä hetkellä Vaajakosken yhtenäiskoulun tiloissa. Oppilaiden koulupäivä on keskimäärin 2 h/pv. Pääsääntöisesti kuljetukset alkavat aamuisin klo 7.00–10.00 ja päättyvät iltapäivällä klo 12.00–17.00. Oppilaiden lukujärjestykset saattavat muuttua nopeallakin aikataululla, ja muutokset voivat vaikuttaa reittien määrään. Tilaaja hankkii tässä tarjouspyynnössä määriteltyjen kohteiden liikennöinnin ja niihin liittyvän reittisuunnittelun. Tilaaja voi tehdä kohdekuvauksissa kuvattuihin reitteihin muutoksia, mikäli liikenteen olosuhteet muuttuvat esimerkiksi kouluverkossa, maankäytössä tai oppilasmäärissä. Kohde on määritelty yksityiskohtaisesti tarjouspyynnön liitteessä nro 3. 'Kohdekuvaus'.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-03-21.
Hankinta julkaistiin 2025-02-14.
hankintailmoitus (2025-02-14) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: JOPA Oppilaskuljetukset taksiliikenteen omaisesti Kukkulan sairaalakoulu ja Sisu-ryhmä Vaajakoski
Viitenumero: JyväskyläDno-2025-791
Lyhyt kuvaus:
Takseilla sopimusliikenteenä ajettavia oppilaskuljetuksia taksiliikenteen omaisesti.
Kohteen kalustotarve on 10-15 autoa. Liikennöinti hankitaan yhdeltä toimijalta, perusteluna tälle on kohteen erityislaatuisuus.
Kukkulan sairaalakoulun oppilaat ovat erityisoppilaita, joiden kuljetuksissa tulee huomioida oppilaiden erityislaatuisuus. Oppilailla voi olla muun muassa haasteita vuorovaikutustilanteissa, ja sosiaaliset tilanteet saattavat jännittää. Oppilailla on haasteita tunnesäätelyssä, joka voi näyttäytyä myös aggressiona ja mieliala voi vaihdella paljonkin päivästä toiseen. Kuljetuksien aikataulut pyritään suunnittelemaan viikko kerrallaan. Nopeita aikataulumuutoksia ja kuljetustarpeita tulee pitkin viikkoa, ja usein myös saman päivän sisällä. Kuljetuksissa tulee olla valmius reagoida nopeisiin muutoksiin. Kuljetuksia tulee yhdistellä mahdollisuuksien mukaan, mutta osa kuljetusoppilaista tarvitsee yksilöllisen kuljetuksen. Oppilaat saattavat tarvita myös saattajan kuljetuksien aikana muun muassa pelkotilojen johdosta.
Sisu -ryhmä toimii tällä hetkellä Vaajakosken yhtenäiskoulun tiloissa. Oppilaiden koulupäivä on keskimäärin 2 h/pv.
Pääsääntöisesti kuljetukset alkavat aamuisin klo 7.00–10.00 ja päättyvät iltapäivällä klo 12.00–17.00. Oppilaiden lukujärjestykset saattavat muuttua nopeallakin aikataululla, ja muutokset voivat vaikuttaa reittien määrään.
Tilaaja hankkii tässä tarjouspyynnössä määriteltyjen kohteiden liikennöinnin ja niihin liittyvän reittisuunnittelun. Tilaaja voi tehdä kohdekuvauksissa kuvattuihin reitteihin muutoksia, mikäli liikenteen olosuhteet muuttuvat esimerkiksi kouluverkossa, maankäytössä tai oppilasmäärissä.
Kohde on määritelty yksityiskohtaisesti tarjouspyynnön liitteessä nro 3. 'Kohdekuvaus'.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta)📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: JyväskyläDno-2025-791
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen kaksi (2) vuotta. Tilaaja päättää option käytöstä kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Keski-Suomi
🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2025-07-01 📅
Loppupäivä: 2027-06-10 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen kaksi (2) vuotta. Tilaaja päättää option käytöstä kuusi (6)
kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 85
Laatukriteeri (nimi): Tarjoajan kokemus vastaavanlaisen palvelun tuottamisesta
Laatukriteeri (painotus): 15
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-21 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-21 10:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-21 10:30:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-02-28 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen kaksi (2) vuotta. Tilaaja päättää option käytöstä kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 033-105911 (2025-02-14)