Hollolan kunta pyytää tarjoustanne Hollolan kunnossapidon palvelusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaan suomenkielinen. Hankinnan tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset. HANKINNAN KOHTEEN YLEISKUVAUS JA SIIHEN KUULUVAT TOIMINNALLISET OSAT Palvelu käsittää koko Hollolan kunnan alueen liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, puistojen ja leikkipaikkojen hoidon ja kunnossapidon palvelusopimuksen ja sen liitteiden, kuten kohteiden alue- ja tehtävämäärittelyasiakirjojen mukaisessa laajuudessa. Palvelun piiriin kuuluvien kohteiden sijainti ja rajaus on esitetty kartoissa. Lisäksi sopimuksen piiriin kuuluvat alueet määrätietoineen on esitetty määräluetteloissa ja suoritettavat tehtävät sekä niiden vaatimukset tehtäväkorteissa. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu seuraavissa tarjouspyynnön liitteissä: – Palvelusopimusluonnos – Palvelukuvaus – Turvallisuusasiakirja – Lisälaatu ja laatulupaus – Laatusuunnitelmamalli – Referenssilomake doc (täydennettävä liite) – Ryhmittymä- ja alihankintaselvityslomake doc (täydennettävä liite) – Hintatarjouslomakkeet (täydennettävä liite) – Tekniset asiakirjat -liiteluettelo – Tekniset asiakirjat -kansio Muut tarjouksen tekemisessä tarvittavat asiakirjat ovat: • Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa 2025 • Viheralueiden hoitoluokitus (Viherympäristöliitto ry:n julkaisu 36/2007) • Viheralueiden hoito VHT´14 (Viherympäristöliitto ry:n julkaisu 55/2014) sekä muut yleiset ohjeet ja työselitykset, jotka mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissa. Hollolan kunnan hoidossa olevat katu- ja viheralueet ovat nähtävissä karttapalvelussa https://lahti.asiointi.fi/imshollola, valitsemalla kartalla näkyviksi tiedoiksi ‘Katualueet, Hollola’ ja ‘Viheralueet, Hollola’. Karttapalvelun karttoja voi käyttää tarjouksen laskemisen tueksi.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-08-04.
Hankinta julkaistiin 2025-07-03.
hankintailmoitus (2025-07-03) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Hollolan kunnossapitopalvelu (alueurakka)
Viitenumero: 568570
Lyhyt kuvaus:
Hollolan kunta pyytää tarjoustanne Hollolan kunnossapidon palvelusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaan suomenkielinen.
Hankinnan tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset.
HANKINNAN KOHTEEN YLEISKUVAUS JA SIIHEN KUULUVAT TOIMINNALLISET OSAT
Palvelu käsittää koko Hollolan kunnan alueen liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, puistojen ja leikkipaikkojen hoidon ja kunnossapidon palvelusopimuksen ja sen liitteiden, kuten kohteiden alue- ja tehtävämäärittelyasiakirjojen mukaisessa laajuudessa. Palvelun piiriin kuuluvien kohteiden sijainti ja rajaus on esitetty kartoissa. Lisäksi sopimuksen piiriin kuuluvat alueet määrätietoineen on esitetty määräluetteloissa ja suoritettavat tehtävät sekä niiden vaatimukset tehtäväkorteissa.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu seuraavissa tarjouspyynnön liitteissä:
– Palvelusopimusluonnos
– Palvelukuvaus
– Turvallisuusasiakirja
– Lisälaatu ja laatulupaus
– Laatusuunnitelmamalli
– Referenssilomake doc (täydennettävä liite)
– Ryhmittymä- ja alihankintaselvityslomake doc (täydennettävä liite)
– Hintatarjouslomakkeet (täydennettävä liite)
– Tekniset asiakirjat -liiteluettelo
– Tekniset asiakirjat -kansio
Muut tarjouksen tekemisessä tarvittavat asiakirjat ovat:
• Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa 2025
• Viheralueiden hoitoluokitus (Viherympäristöliitto ry:n julkaisu 36/2007)
• Viheralueiden hoito VHT´14 (Viherympäristöliitto ry:n julkaisu 55/2014)
sekä muut yleiset ohjeet ja työselitykset, jotka mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Hollolan kunnan hoidossa olevat katu- ja viheralueet ovat nähtävissä karttapalvelussa https://lahti.asiointi.fi/imshollola, valitsemalla kartalla näkyviksi tiedoiksi ‘Katualueet, Hollola’ ja ‘Viheralueet, Hollola’. Karttapalvelun karttoja voi käyttää tarjouksen laskemisen tueksi.

Varsinainen sopimusaika on viisi (5) vuotta, ajalla 1.10.2025 – 30.9.2030. Vastuu Palvelunsisältämistä tehtävistä siirtyy Palveluntuottajalle Palvelun alkamispäivänä klo 12.00 ja siirtyy takaisin Tilaajalle Palvelun päättymispäivänä klo 12.00.
Palvelusopimusta voidaan jatkaa edellä mainitun varsinaisen sopimuskauden jälkeen yhteensä enintään kahdella (2) vuodella 1 + 1, mikäli Tilaaja ilmoittaa mahdollisen optiovuoden käytöstä Palveluntuottajalle kirjallisesti viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen varsinaisen sopimuskauden tai ensimmäisen optiovuoden päättymistä.

Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Päijät-Häme
🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2025-10-01 📅
Loppupäivä: 2030-09-30 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintayksikkö ei jaa hankintasopimusta osiin, koska palvelun tuottaminen yhden palveluntuottajan toimesta on hankintaan liittyvän riskienhallinnan ja vastuunjaon selkeyden kannalta perusteltua. Hankintayksikkö katsoo, että palvelun hoitaminen kahden tai useamman palveluntuottajan toimesta vaarantaa mm. asetettujen laatuvaatimusten ja muiden sopimusvelvoitteiden seurannan. Sopimuksen jakaminen osiin tekisi sopimuksen hallinnoinnin ja vastuiden määrittämisen hyvin haastavaksi. Hankinnan jakaminen osiin aiheuttaisi myös lisähenkilökunnan rekrytoimistarpeen tilaajan organisaatiossa.
Hankintamenettely päättyy, kun hankintasopimukset allekirjoitetaan lainvoimaisen päätöksen jälkeen tai jos hankintamenettely keskeytetään.
Alustava aikataulu
Hankintapäätös ja tiedoksianto tavoite vko 34
Odotusaika (sopimuksen viimeistely) vkot 34-36
Sopimusten solmiminen valitun toimittajan kanssa tavoite viikko 38.
Tarjous liitteineen tulee toimittaa suomen kielellä.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-08-04 20:58:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-08-05 07:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-08-05 07:00:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-07-18 13:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastuuvakuutus: Toiminnan vastuuvakuutus korvaa vähintään 1.000 000 euroa / vahinko / vuosi. Omavastuun maksimimäärä on 5 000 euroa.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Kaupparekisteriin merkitseminen
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Yritysreferenssi: Tarjoajalla on oltava pakollisena soveltuvuusvaatimuksena vähintään yksi (1) referenssi hankinnan kohdetta vastaavasta kunnossapidon palvelusta alihankkijana tai palveluntuottajana viimeisen 3 vuoden ajalta. Hankinnan kohdetta vastaavaksi referenssiksi katsotaan vain kun-nalle tai kaupungille tuotettu kunnossapidon palvelu, esimerkiksi ”alueurakka”. Hankinnan kohdetta vastaavana referenssinä pidetään myös tuotekohtaista referenssiä talvihoidon palvelun hoitamisesta palveluntuottajana. Työn/palvelun tulee olla päättynyt tarjouksen jättöpäivään mennessä.

Koulutus- ja ammatillinen pätevyys: Projektipäällikkö on palvelusopimuksen yhteyshenkilö, jolla on vastuu palvelun hallinnollisista asioista. Hänellä tulee olla vähintään hankinnan kohteen kannalta relevantti teknillisen oppilaitoksen loppututkinto (opistotaso/alempi korkeakoulututkinto kuten esimerkiksi teknikko, rakennusmestari) sekä valmistumisen jälkeen vähintään 3 vuoden työkokemus hankinnan kohdetta vastaavien kunnossa- ja ylläpitotöiden sopimusyhteyshenkilön tehtävistä kaikkine vastuineen, velvoitteineen ja tehtävineen (pitää olla ollut nimettynä sopimusyhteyshenkilönä vastaavissa hankkeissa).
Työmaapäällikkö vastaa palvelun toiminnallisesta toteutuksesta ja turvallisuudesta sekä toimii katualueiden työnjohtajana. Työmaapäälliköllä tulee olla vähintään hankinnan kohteen kannalta relevantti teknillisen oppilaitoksen loppututkinto (opistotaso/alempi korkeakoulututkinto kuten esimerkiksi teknikko, rakennusmestari) sekä valmistumisen jälkeen vähintään 3 vuoden työkokemus hankinnan kohdetta vastaavien kunnossa- ja ylläpitotöiden työnjohtotehtävistä sisältäen palvelun vastuiden, velvoitteiden ja tehtävien hoitamista.
Viheralueiden (puistot, katuviheralueet) työnjohtaja vastaa viheralueiden hoidon vastuista, velvoitteista ja tehtävien hoitamisesta. Viheralueiden (puistot, katuviheralueet) työnjohtajalla tulee olla vähintään hankinnan kohteen kannata relevantti viheralan perustutkinto (opistotaso/alempi korkeakoulututkinto esim. puutarhuri, hortonomi tai muu vastaava) sekä valmistumisen jälkeen vähintään 3 vuoden kokemus hankinnan kohdetta vastaavien viheralueiden ylläpitotöiden työnjohtotehtävistä sisältäen palvelun vastuiden, velvoitteiden ja tehtävien hoitamista.
Palvelun liikennealueilla työskentelevillä tulee olla vähintään tieturva 1 -pätevyys ja jokaisella työnjohtoon kuuluvalla tieturva 2 -pätevyys. Palveluntuottajan työnjohdolla, henkilöstöllä ja alihankkijoilla tulee olla sopimuskauden alkaessa voimassa olevat hätäensiapukortit ja työturvallisuuskortit.

Työvälineet, kalusto ja tekniset laitteet: Palvelun suorittamisessa käytettävä kuorma-autokalusto täyttää Euro V -päästöluokan vaatimukset, henkilöauto- ja pakettiautokalusto Euro 5 -päästöluokan vaatimukset. Palvelun suorittamisessa käytettävät työkoneet täyttävät Stage IIIA -luokituksen vaatimukset. Väylästöllä työskentelevä kalusto on varustettava peruutushälyttimin.
Palveluntuottajalla tulee olla Sopimuksen kohdan 6.3.2 mainitsemissa häiriö- ja poikkeustilanteissa vähintään seuraava kalusto- ja henkilöstöresurssi käytettävissä:
o Kaivinkone n. 20 t, 1 kpl
o Pyöräkuormaaja (varustettuna auralla ja kauhalla), 1 kpl
o Traktori (varustettuna auralla ja peräkärryllä), 2 kpl
o Kuorma-auto (varustettuna aurauskalustolla ja liukkaudentorjuntalaitteistolla), 2 kpl
o Henkilöstötarve 1 + 6 (työnjohto + kuljettajat)
Palveluntarjoajalla täytyy olla käytössään palvelun alkaessa
- ympärivuoden käytössä oleva puhelinnumero, josta palveluntarjoajan tavoittaa häiriötilanteessa 24h/vrk
- kunnossapitoajoneuvojen seurantajärjestelmä
- tiesääpalvelu

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Varsinainen sopimusaika on viisi (5) vuotta, ajalla 1.10.2025 – 30.9.2030. Vastuu Palvelunsisältämistä tehtävistä siirtyy Palveluntuottajalle Palvelun alkamispäivänä klo 12.00 ja siirtyy takaisin Tilaajalle Palvelun päättymispäivänä klo 12.00.
Palvelusopimusta voidaan jatkaa edellä mainitun varsinaisen sopimuskauden jälkeen yhteensä enintään kahdella (2) vuodella 1 + 1, mikäli Tilaaja ilmoittaa mahdollisen optiovuoden käytöstä Palveluntuottajalle kirjallisesti viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen varsinaisen sopimuskauden tai ensimmäisen optiovuoden päättymistä.
Varsinainen sopimusaika on viisi (5) vuotta, ajalla 1.10.2025 – 30.9.2030. Vastuu Palvelunsisältämistä tehtävistä siirtyy Palveluntuottajalle Palvelun alkamispäivänä klo 12.00 ja siirtyy takaisin Tilaajalle Palvelun päättymispäivänä klo 12.00.
Palvelusopimusta voidaan jatkaa edellä mainitun varsinaisen sopimuskauden jälkeen yhteensä enintään kahdella (2) vuodella 1 + 1, mikäli Tilaaja ilmoittaa mahdollisen optiovuoden käytöstä Palveluntuottajalle kirjallisesti viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen varsinaisen sopimuskauden tai ensimmäisen optiovuoden päättymistä.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 126-436987 (2025-07-03)
hankintailmoitus (2025-07-23) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hollolan kunta pyytää tarjoustanne Hollolan kunnossapidon palvelusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaan suomenkielinen.
Hankinnan tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset.
HANKINNAN KOHTEEN YLEISKUVAUS JA SIIHEN KUULUVAT TOIMINNALLISET OSAT
Palvelu käsittää koko Hollolan kunnan alueen liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, puistojen ja leikkipaikkojen hoidon ja kunnossapidon palvelusopimuksen ja sen liitteiden, kuten kohteiden alue- ja tehtävämäärittelyasiakirjojen mukaisessa laajuudessa. Palvelun piiriin kuuluvien kohteiden sijainti ja rajaus on esitetty kartoissa. Lisäksi sopimuksen piiriin kuuluvat alueet määrätietoineen on esitetty määräluetteloissa ja suoritettavat tehtävät sekä niiden vaatimukset tehtäväkorteissa.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu seuraavissa tarjouspyynnön liitteissä:
– Palvelusopimusluonnos
– Palvelukuvaus
– Turvallisuusasiakirja
– Lisälaatu ja laatulupaus
– Laatusuunnitelmamalli
– Referenssilomake doc (täydennettävä liite)
– Ryhmittymä- ja alihankintaselvityslomake doc (täydennettävä liite)
– Hintatarjouslomakkeet xls (täydennettävä liite)
– Tekniset asiakirjat -liiteluettelo
– Tekniset asiakirjat -kansio
Muut tarjouksen tekemisessä tarvittavat asiakirjat ovat:
• Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa 2025
• Viheralueiden hoitoluokitus (Viherympäristöliitto ry:n julkaisu 36/2007)
• Viheralueiden hoito VHT´14 (Viherympäristöliitto ry:n julkaisu 55/2014)
sekä muut yleiset ohjeet ja työselitykset, jotka mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Hollolan kunnan hoidossa olevat katu- ja viheralueet ovat nähtävissä karttapalvelussa https://lahti.asiointi.fi/imshollola, valitsemalla kartalla näkyviksi tiedoiksi ‘Katualueet, Hollola’ ja ‘Viheralueet, Hollola’. Karttapalvelun karttoja voi käyttää tarjouksen laskemisen tueksi.
Hollolan kunta pyytää tarjoustanne Hollolan kunnossapidon palvelusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaan suomenkielinen.
Hankinnan tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset.
HANKINNAN KOHTEEN YLEISKUVAUS JA SIIHEN KUULUVAT TOIMINNALLISET OSAT
Palvelu käsittää koko Hollolan kunnan alueen liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, puistojen ja leikkipaikkojen hoidon ja kunnossapidon palvelusopimuksen ja sen liitteiden, kuten kohteiden alue- ja tehtävämäärittelyasiakirjojen mukaisessa laajuudessa. Palvelun piiriin kuuluvien kohteiden sijainti ja rajaus on esitetty kartoissa. Lisäksi sopimuksen piiriin kuuluvat alueet määrätietoineen on esitetty määräluetteloissa ja suoritettavat tehtävät sekä niiden vaatimukset tehtäväkorteissa.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu seuraavissa tarjouspyynnön liitteissä:
– Palvelusopimusluonnos
– Palvelukuvaus
– Turvallisuusasiakirja
– Lisälaatu ja laatulupaus
– Laatusuunnitelmamalli
– Referenssilomake doc (täydennettävä liite)
– Ryhmittymä- ja alihankintaselvityslomake doc (täydennettävä liite)
– Hintatarjouslomakkeet xls (täydennettävä liite)
– Tekniset asiakirjat -liiteluettelo
– Tekniset asiakirjat -kansio
Muut tarjouksen tekemisessä tarvittavat asiakirjat ovat:
• Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa 2025
• Viheralueiden hoitoluokitus (Viherympäristöliitto ry:n julkaisu 36/2007)
• Viheralueiden hoito VHT´14 (Viherympäristöliitto ry:n julkaisu 55/2014)
sekä muut yleiset ohjeet ja työselitykset, jotka mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Hollolan kunnan hoidossa olevat katu- ja viheralueet ovat nähtävissä karttapalvelussa https://lahti.asiointi.fi/imshollola, valitsemalla kartalla näkyviksi tiedoiksi ‘Katualueet, Hollola’ ja ‘Viheralueet, Hollola’. Karttapalvelun karttoja voi käyttää tarjouksen laskemisen tueksi.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰
Kuvaus
Pääkohde tai suorituspaikka: Hollolan kunta
Suorituspaikka: Päijät-Häme
🏙️
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-08-07 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-08-07 09:30:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-08-07 09:30:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 20 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Alue: Päijät-Häme
🏙️
Täydentävät tiedot Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta. Vastaanottajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta. Vastaanottajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: ORG-0001 PROCEDURE
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Muut lisätiedot
Tarjouspyynnön liitteenä ollut Hintatarjouslomake.xls (täydennettävä liite) sisälsi virheitä, jotka piti korjata, jotta liite olisi asianmukainen.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: a9c3abeb-e822-436d-ab19-0355d3b8c31f-01
Lähde: OJS 2025/S 141-487336 (2025-07-23)