Väylävirasto pyytää tarjoustanne Vt 9 Lievestuoreen kohdalla -hankkeen rakennuttamispalveluista sisältäen hankkeen hankinta-, kehitys-, rakentamis- ja takuuvaiheen. Hankkeen toteuttamisesta vastaa Väylävirasto. Hankkeessa parannetaan muun muassa nykyiselle paikalleen valtateiden 9 ja 13 liittymä rombisena eritasoliittymänä. Eritasoliittymän yhteyteen rakennetaan myös joukkoliikennepysäkit ja liityntäpysäköintipaikka sekä jalankulun ja pyöräilyn yhteydet valtatien 9 yli. Valtatien 9 ja Hohontien liittymä parannetaan ns. lohenpyrstöliittymänä. Myös Hohontien liittymään rakennetaan pysäkkijärjestelyt sekä jalankulun ja pyöräilyn yhteydet valtatien poikki. Valtatien 9 ja Puhakantien liittymää parannetaan rakentamalla valtatielle väistötila. Valtatielle 9 rakennetaan ohituskaistapari. Hankealueelle toteutetaan myös melusuojaustoimenpiteitä, uusia kevyen liikenteen väyliä ja yksityistiejärjestelyjä. Hanke toteutetaan STk -urakkamuodolla. Toimeksiannon sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-20.
Hankinta julkaistiin 2024-10-14.
hankintailmoitus (2024-10-14) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Vt 9 Lievestuoreen kohdalla, rakennuttajakonsultti
Viitenumero: VÄYLÄ/6796/02.01.07/2024
Lyhyt kuvaus:
Väylävirasto pyytää tarjoustanne Vt 9 Lievestuoreen kohdalla -hankkeen rakennuttamispalveluista sisältäen hankkeen hankinta-, kehitys-, rakentamis- ja takuuvaiheen. Hankkeen toteuttamisesta vastaa Väylävirasto.
Hankkeessa parannetaan muun muassa nykyiselle paikalleen valtateiden 9 ja 13 liittymä rombisena eritasoliittymänä. Eritasoliittymän yhteyteen rakennetaan myös joukkoliikennepysäkit ja liityntäpysäköintipaikka sekä jalankulun ja pyöräilyn yhteydet valtatien 9 yli.
Valtatien 9 ja Hohontien liittymä parannetaan ns. lohenpyrstöliittymänä. Myös Hohontien liittymään rakennetaan pysäkkijärjestelyt sekä jalankulun ja pyöräilyn yhteydet valtatien poikki. Valtatien 9 ja Puhakantien liittymää parannetaan rakentamalla valtatielle väistötila.
Valtatielle 9 rakennetaan ohituskaistapari. Hankealueelle toteutetaan myös melusuojaustoimenpiteitä, uusia kevyen liikenteen väyliä ja yksityistiejärjestelyjä.
Hanke toteutetaan STk -urakkamuodolla. Toimeksiannon sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Keski-Suomi🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2024-12-06 📅
Loppupäivä: 2032-03-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteet
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-20 11:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-21 11:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-11-21 11:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-11-06 11:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vaatimukset taloudellisesta ja rahoituksellisesta tilanteesta: Tarjoaja on…
… maksanut kaikki lainsäädännön mukaiset verot, lakisääteiset sosiaaliturvamaksut ja lakisääteiset eläkemaksut sekä on merkitty ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa
… luottokelpoinen. Yrityksen luottoluokitus on vähintään A (Rating Alfa / Suomen
Asiakastieto Oy TAI AAA-Rating / Bisnode Finland Oy (Dun & Bradstreet) tai muu vastaava luottoluokitus). Bisnode Finland Oy:n (Dun & Bradstreet) luottoluokitus AN on myös
mahdollista hyväksyä tilaajan hyväksymän erillisselvityksen perusteella.
Lakisääteinen työterveyshuolto: Tarjoaja vakuuttaa kuuluvansa lain mukaisen työterveyshuollon piiriin.
Vaatimukset taloudellisesta ja rahoituksellisesta tilanteesta: Tarjoaja noudattaa suomalaisten työehtosopimusten määräyksiä sekä niitä palkka-,
sosiaaliturva-, eläke- ja muita ehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusten määräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä.

Lakisääteinen tapaturmavakuutus: Tarjoajalla on työntekijöilleen tapaturmavakuutuslain mukainen työtapaturmavakuutus.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Ammattitoiminnan harjoittamiskelpoisuuden vaatimukset, myös ammatti- tai kaupparekistereihin kuulumista koskevat vaatimukset: Tarjoaja on rekisteröitynyt sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisesti ammatti- tai elinkeinorekisteriin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vaatimukset tekniselle ja ammatillisille pätevyydelle:…
… Tarjoajalla on oltava viimeisten 3 vuoden aikana vähintään kolme (3) suoritettua tai suoritettavana (keskeneräisen hankkeen tulee olla vähintään 60 % valmiusasteessa) olevaa rakennuttamis- tai valvontatoimeksiantoa, joka pääosiltaan vastaa ilmoitettavaa
hankintaa teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevien vaatimusten osalta. Vastaavaksi toimeksiannoksi katsotaan julkiselle sektorille rakennuttajana tai valvojana suoritettu tie-, katu- tai sillanrakennusurakka (kokonaisurakka tai suunnittelua sisältänyt urakka). Vastaavan toimeksiannon kohteena olevan rakennusurakan tulee olla pohjoismaisiin sääolosuhteisiin sijoittuva maantien tai kadun rakentamis- tai parantamishanke. Urakan arvon tulee olla vähintään 2 milj. euroa. Lisäksi yrityksen tulee osoittaa, että sillä on käytettävissään toimeksiantoihin osallistunut ja osaamisensa sekä kokemuksensa puolesta ilmoitettuun hankintaan kykenevä riittävä
projektinjohtohenkilöstö.
… Tarjoajan palveluksessa on henkilö, jolla on projektipäällikkökokemusta vähintään viiden (5) vuoden ajalta hankinnan kohdetta vastaavalta osaamisalueelta ja vähintään kolme (3) referenssiä toimeksiantoa vastaavalta osaamisalueelta viimeisen viiden (5) vuoden ajalta. Referensseistä vähintään yhden (1) on oltava ST-mallilla toteutettu hanke. Vastaavalla toimeksiannolla tarkoitetaan tässä yhteydessä tie-, tai katualueella tai maanteillä toteutettua tie-, katu- tai siltahankkeiden rakennuttamistehtäviä, joiden valvontatoimeksiannon arvo on vähintään 50.000 euroa (alv 0 %). Hyväksytyiksi referensseiksi katsotaan vain ja ainoastaan päättyneet tai jotka ovat yli 60 % valmiusasteessa olevat hankkeet / toimeksiannot ja joissa avainhenkilö on osallistunut
merkittävällä työpanoksella (vähintään yli 40 % projektipäällikön tehtäväkohtaisella työpanoksella).
… Yrityksellä tulee olla Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyys. RALA ry:n pätevyysnimikkeistöstä katsotaan tähän toimeksiantoon soveltuvaksi luokat: 37.3.1 Rakennuttaminen, infrarakentaminen ja 36.22.1 Valvonta, infrarakentaminen. Yrityksellä tulee olla voimassa molemmat pätevyydet.
… Yrityksellä tulee olla oman tehtäväalueensa osalta tähän palveluun soveltuva Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä tähän palveluun soveltuvat, kohdassa 3.4.1 mainitut pätevyydet tai muu vastaava näyttö ulkopuolisesti todennetusta laadunhallinnasta, esimerkiksi tähän palveluun soveltuva SFS-EN ISO 9001 laatusertifikaatti. RALA ry:n myöntämän todistuksen voi korvata Rakentamisen Laatu RALA ry:n internet-sivustolta tulostetulla, voimassa olevalla Yritysraportilla tai Tilaajavastuu.fi-yritysraportilla, mikäli ko. raportti sisältää em. tiedot.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.