Hankinnan kohteena on Päijät-Hämeen hyvinvointialueen toiminta-alueen pääasiassa vammaisten päiväaikaisen toiminnan kuljetuksia, sekä muita mahdollisia henkilökuljetustarpeita. Kuljetukset sijoittuvat pääasiassa Lahden alueelle. Hankintaan olennaisesti kuuluu myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen välityskeskuspalveluntuottaja (jäljempänä ”Välityskeskus”), joka vastaa hankintaan kuuluvien asiakkaiden kuljetusten suunnittelusta, tilausten, peruutusten ja muutosten vastaanottamisesta sekä kuljetusten välityksestä ajoneuvoihin. Palvelukokonaisuuden toiminta vaatii palveluntuottajalta tiivistä yhteistyötä sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen, että välityskeskuksen suuntaan. Päijät-Hämeen hyvinvointialue hankkii tällä tarjouspyynnöllä sopimusajoneuvoja, joille korvataan jokaiselta ajopäivältä minimikorvauksen kahdeksan (8) tunnin ajopäivä tarjotun tuntihinnan mukaisesti. Ajopäivän aikana sopimusajoneuvo on velvoitettu ajamaan kaikkia Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asiakkaiden henkilökuljetuksia, jotka välityskeskus ajoneuvolle välittää. Sopimusajoneuvot ovat kuitenkin ensisijaisesti varattu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen päiväaikaisen toiminnan toimintakeskusten työ- ja päivätoiminnan sekä asumisyksiköiden liikkuvan päivätoiminnan kuljetuksille. Työ- ja päivätoiminnan kuljetukset koostuvat pääasiassa etukäteen tiedossa olevista vakiokuljetuksista. Kuljetukset tapahtuvat pääasiassa arkisin ja sijoittuvat kello 07:00 - 17:00 välille. Näiden kuljetusten ohella ajoneuvoa voidaan käyttää välityskeskuksen ohjauksessa myös muihin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asiakkaiden kuljetuksiin, esimerkiksi vammaispalvelulain- tai sosiaalihuoltolain mukaisiin asiointi- ja virkistysmatkoihin. Tarjoaja tarjoaa ajoneuvolle tuntihintaa, johon tulee sisältyä kaikki palvelun toteuttamisen vaatimat kulut. Liikennöinnistä ei ajopäivän tuntien lisäksi siis erikseen korvata avustus- tai muita lisiä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-06.
Hankinta julkaistiin 2024-10-07.
hankintailmoitus (2024-10-07) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Vammaisten päiväaikaisen toiminnan kuljetukset
Reference number: HA/2877/02.08.00.00.02/2024
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Päijät-Hämeen hyvinvointialueen toiminta-alueen pääasiassa vammaisten päiväaikaisen toiminnan kuljetuksia, sekä muita mahdollisia...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan kohteena on Päijät-Hämeen hyvinvointialueen toiminta-alueen pääasiassa vammaisten päiväaikaisen toiminnan kuljetuksia, sekä muita mahdollisia henkilökuljetustarpeita. Kuljetukset sijoittuvat pääasiassa Lahden alueelle.
Hankintaan olennaisesti kuuluu myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen välityskeskuspalveluntuottaja (jäljempänä ”Välityskeskus”), joka vastaa hankintaan kuuluvien asiakkaiden kuljetusten suunnittelusta, tilausten, peruutusten ja muutosten vastaanottamisesta sekä kuljetusten välityksestä ajoneuvoihin. Palvelukokonaisuuden toiminta vaatii palveluntuottajalta tiivistä yhteistyötä sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen, että välityskeskuksen suuntaan.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue hankkii tällä tarjouspyynnöllä sopimusajoneuvoja, joille korvataan jokaiselta ajopäivältä minimikorvauksen kahdeksan (8) tunnin ajopäivä tarjotun tuntihinnan mukaisesti. Ajopäivän aikana sopimusajoneuvo on velvoitettu ajamaan kaikkia Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asiakkaiden henkilökuljetuksia, jotka välityskeskus ajoneuvolle välittää. Sopimusajoneuvot ovat kuitenkin ensisijaisesti varattu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen päiväaikaisen toiminnan toimintakeskusten työ- ja päivätoiminnan sekä asumisyksiköiden liikkuvan päivätoiminnan kuljetuksille. Työ- ja päivätoiminnan kuljetukset koostuvat pääasiassa etukäteen tiedossa olevista vakiokuljetuksista. Kuljetukset tapahtuvat pääasiassa arkisin ja sijoittuvat kello 07:00 - 17:00 välille. Näiden kuljetusten ohella ajoneuvoa voidaan käyttää välityskeskuksen ohjauksessa myös muihin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asiakkaiden kuljetuksiin, esimerkiksi vammaispalvelulain- tai sosiaalihuoltolain mukaisiin asiointi- ja virkistysmatkoihin.
Tarjoaja tarjoaa ajoneuvolle tuntihintaa, johon tulee sisältyä kaikki palvelun toteuttamisen vaatimat kulut. Liikennöinnistä ei ajopäivän tuntien lisäksi siis erikseen korvata avustus- tai muita lisiä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: services
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta)📦 Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Päijät-Hämeen hyvinvointialueen toiminta-alueen pääasiassa vammaisten päiväaikaisen toiminnan kuljetuksia, sekä muita mahdollisia...”
Hankinnan kuvaus
Hankinnan kohteena on Päijät-Hämeen hyvinvointialueen toiminta-alueen pääasiassa vammaisten päiväaikaisen toiminnan kuljetuksia, sekä muita mahdollisia henkilökuljetustarpeita. Kuljetukset sijoittuvat pääasiassa Lahden alueelle.
Hankintaan olennaisesti kuuluu myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen välityskeskuspalveluntuottaja (jäljempänä ”Välityskeskus”), joka vastaa hankintaan kuuluvien asiakkaiden kuljetusten suunnittelusta, tilausten, peruutusten ja muutosten vastaanottamisesta sekä kuljetusten välityksestä ajoneuvoihin. Palvelukokonaisuuden toiminta vaatii palveluntuottajalta tiivistä yhteistyötä sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen, että välityskeskuksen suuntaan.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue hankkii tällä tarjouspyynnöllä sopimusajoneuvoja, joille korvataan jokaiselta ajopäivältä minimikorvauksen kahdeksan (8) tunnin ajopäivä tarjotun tuntihinnan mukaisesti. Ajopäivän aikana sopimusajoneuvo on velvoitettu ajamaan kaikkia Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asiakkaiden henkilökuljetuksia, jotka välityskeskus ajoneuvolle välittää. Sopimusajoneuvot ovat kuitenkin ensisijaisesti varattu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen päiväaikaisen toiminnan toimintakeskusten työ- ja päivätoiminnan sekä asumisyksiköiden liikkuvan päivätoiminnan kuljetuksille. Työ- ja päivätoiminnan kuljetukset koostuvat pääasiassa etukäteen tiedossa olevista vakiokuljetuksista. Kuljetukset tapahtuvat pääasiassa arkisin ja sijoittuvat kello 07:00 - 17:00 välille. Näiden kuljetusten ohella ajoneuvoa voidaan käyttää välityskeskuksen ohjauksessa myös muihin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asiakkaiden kuljetuksiin, esimerkiksi vammaispalvelulain- tai sosiaalihuoltolain mukaisiin asiointi- ja virkistysmatkoihin.
Tarjoaja tarjoaa ajoneuvokohtaista tuntihintaa, johon tulee sisältyä kaikki palvelun toteuttamisen vaatimat kulut. Liikennöinnistä ei ajopäivän tuntien lisäksi siis erikseen korvata avustus- tai muita lisiä.
Näytä lisää
Suorituspaikka: Päijät-Häme🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2025-03-01 📅
Loppupäivä: 2026-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-06 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-06 10:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Taloudellista tilannetta ja rahoitusasemaa koskevat vaatimukset on kuvattu ESPD-lomakkeella osassa IV Valintaperusteet.” Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisteri: Kaupparekisteriin merkitsemisestä koskeva soveltuvuusvaatimus on kuvattu ESPD-lomakkeella osassa IV Valintaperusteet.” Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Henkilöliikennelupa: Palveluntuottajalla on koko sopimuskauden ajan oltava voimassa henkilöliikennelupa.”