Salon kaupunki (jäljempänä hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjouksia kaupungin tilintarkastuspalvelujen hankinnasta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti tilivuosille 2024-2026. Lisäksi hankinnassa on mahdollisuus kahdelle optiovuodelle. Optiolla tarkoitetaan mahdollisuutta sopimuksen jatkamiseen alkuperäisin ehdoin. Tilaaja päättää optioiden käytöstä ja kestosta erikseen. Tavoitteena on, että sopimuskausi alkaa 19.12.2024, eli hankinta koskee vuoden 2024 tilinpäätöksen tilintarkastusta ja tilintarkastustyötä siitä eteenpäin. Hankinnan kohteena on Salon kaupungin lakisääteinen hallinnon ja talouden tilintarkastuspalvelut, tytäryhteisöjen tilintarkastuspalvelut, hankkeiden tarkastus sekä muut asiantuntijapalvelut. Salon kaupungin on valittava tilintarkastajaksi kuntalain 122 §:n mukaan tilintarkastusyhteisö sekä kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö. Salon kaupunki tekee hankintapäätöksen kyseisestä hankinnasta. Hankinnan kohde sisältää seuraavat kohteet: - Salon kaupungin hallinnon ja talouden tarkastuksen tilivuosina 2024-2026 kuntalain 122 ja 123 §:n mukaan ja niistä raportoiminen kaupungin johdolle ja tarkastuslautakunnalle. - Hankkeiden edellyttämät tilintarkastukset - Hankintaan sisältyy myös Salon kaupungin tytäryhteisöjen lakisääteinen tilintarkastus tilivuosina 2024-2026. Kuntalain 122 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-05.
Hankinta julkaistiin 2024-10-03.
hankintailmoitus (2024-10-03) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tilintarkastuspalvelujen hankinta
Viitenumero: 4375/02.08.00.06/2024
Lyhyt kuvaus:
Salon kaupunki (jäljempänä hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjouksia kaupungin tilintarkastuspalvelujen hankinnasta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti tilivuosille 2024-2026. Lisäksi hankinnassa on mahdollisuus kahdelle optiovuodelle. Optiolla tarkoitetaan mahdollisuutta sopimuksen jatkamiseen alkuperäisin ehdoin. Tilaaja päättää optioiden käytöstä ja kestosta erikseen. Tavoitteena on, että sopimuskausi alkaa 19.12.2024, eli hankinta koskee vuoden 2024 tilinpäätöksen tilintarkastusta ja tilintarkastustyötä siitä eteenpäin. Hankinnan kohteena on Salon kaupungin lakisääteinen hallinnon ja talouden tilintarkastuspalvelut, tytäryhteisöjen tilintarkastuspalvelut, hankkeiden tarkastus sekä muut asiantuntijapalvelut. Salon kaupungin on valittava tilintarkastajaksi kuntalain 122 §:n mukaan tilintarkastusyhteisö sekä kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö. Salon kaupunki tekee hankintapäätöksen kyseisestä hankinnasta.
Hankinnan kohde sisältää seuraavat kohteet:
- Salon kaupungin hallinnon ja talouden tarkastuksen tilivuosina 2024-2026 kuntalain 122 ja 123 §:n mukaan ja niistä raportoiminen kaupungin johdolle ja tarkastuslautakunnalle.
- Hankkeiden edellyttämät tilintarkastukset
- Hankintaan sisältyy myös Salon kaupungin tytäryhteisöjen lakisääteinen tilintarkastus tilivuosina 2024-2026. Kuntalain 122 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kirjanpito-, tilintarkastus- ja verotuspalvelut📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 754079
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja: Sopimuksen alkamisaika on arvio, joka voi muuttua.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Varsinais-Suomi🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2024-12-19 📅
Loppupäivä: 2027-06-30 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Hankinnassa on mahdollisuus kahdelle optiovuodelle. Optiolla tarkoitetaan mahdollisuutta sopimuksen jatkamiseen alkuperäisin ehdoin. Tilaaja päättää optioiden käytöstä ja kestosta erikseen.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Tilaaja voi hankkia lisähankintana seuraavia pienimuotoisia lisätoimeksiantoja: tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen laadintaan liittyvä valmistelutyö sekä asiantuntijapalvelut erikseen nimetyissä erityiskysymyksissä. Asiantuntijapalveluja hankitaan tilaajan tarpeen mukaan, ja tilaajalla on oikeus hankkia näitä palveluja myös muilta palveluntuottajilta. Tarkempi kuvaus lisähankinnoista tarjouspyynnössä.

Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Laatukriteerit ja -pisteytys
Laatukriteeri (painotus): 60
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-05 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-05 10:30:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Ilmoitettu tarjousten avaamisajankohta ei ole hankintayksikköä sitova. Tarjoukset voidaan avata myös muuna ajankohtana tarjousten vastaanottamiselle asetetun määräajan umpeuduttua. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 120 päivää Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-11-05 10:30:00 📅
Paikka:
Ilmoitettu tarjousten avaamisajankohta ei ole hankintayksikköä sitova. Tarjoukset voidaan avata myös muuna ajankohtana tarjousten vastaanottamiselle asetetun määräajan umpeuduttua. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajayrityksen referenssit eli kokemus vastaavista toimeksiannoista: Tarjoajayrityksellä tulee olla kokemusta vähintään kolmesta (3) vastaavan kokoisten hyvinvointialueiden, kuntien tai kuntayhtymien lakisääteisestä tilintarkastuksesta sekä vastaavan kokoisten hyvinvointialueiden, kuntien tai kuntayhtymien tytäryhteisöjen tilintarkastuksesta viimeiseltä seitsemältä vuodelta eli 1.1.2017 alkaen. Vastaavan kokoisella hyvinvointialueella, kunnalla ja kuntayhtymällä tarkoitetaan hyvinvointialuetta / kuntaa / kuntayhtymää, jolla on ollut vähintään 100 miljoonan euron suuruiset ulkoiset toimintakulut vahvistetuissa tilinpäätöksissä. Referenssin osalta otetaan huomioon tilivuodet 2017-2023 ja vaatimuksen tulee täyttyä tarkastettavan tai tarkastettavien vuosien osalta. Referenssin tarkempi kuvaus tarjouspyynnössä.

Tarjoajan koulutus ja ammatillinen pätevyys: Tarjoajan tulee olla tilintarkastusyhteisö eli yhtiö, joka harjoittaa tilintarkastustoimintaa.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.