Perheryhmäkoti
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjouksia perheryhmäkotipalvelusta. Hankinnan kohteena on perheryhmäkotipalvelut, jotka on tarkoitettu ilman huoltajaa Suomeen saapuneille oleskeluluvan saaneille alaikäisille lapsille, sekä lapsille, joille on myönnetty tilapäistä suojelua ja joilla on kotikuntalain mukaisesti kotikunta. Lapsilla on käräjäoikeuden määräämä alaikäisen edustaja. Perheryhmäkotiin sijoitettavat lapset ovat pääsääntöisesti 13 – 15 -vuotiaita, mutta lasten ikä voi vaihdella. Lapset asuvat perheryhmäkodissa, kunnes he täyttävät 18 vuotta tai heidän huoltajansa saapuu Suomeen. Perheryhmäkotipalvelun hankintatarve on yhdelle kaksiosastoiselle yksikölle, jossa on yhteensä 14 paikkaa. Palvelussa on tarve avata ensin yksi osasto ja varata mahdollisuus toiselle osastolle perheryhmäkotiin siirtyvien lasten määrän mukaisesti. Tarve toiminnan käynnistymiselle ja ensimmäisen 7 -paikkaisen osaston avaamiselle on arvioitu olevan 1.6.2024. Tarve toisen osaston avaamiselle on arviolta 1 – 3 kuukautta ensimmäisen osaston avaamisen jälkeen. Perheryhmäkodin tulee sijaita Lahden kaupungin alueella. Perheryhmäkotitoiminta on kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 27–28 §:n mukaista toimintaa 31.12.2024 saakka. 1.1.2025 astuu voimaan uusi laki kotoutumisen edistämisestä (681/2023). Ilman huoltajaa maassa olevan lapsen asumisen järjestämisestä säädetään em. lain 33 §:ssä. 1.1.2025 alkaen perheryhmäkotitoiminnasta säädetään sosiaalihuoltolain 22 a §:ssä. Lisäksi toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) mukaisia velvoitteita koskien palvelun tuottamista. Päijät-Hämeen hyvinvointialue tilaajana sopii lasten sijoittamisesta yksikköön ja kotoutumista edistävien palvelujen järjestämisestä, sekä sopii toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta ELY-keskuksen kanssa. ELY-keskus korvaa palvelun toteutuneiden kustannusten mukaan ja 100 %:sti myös tyhjien paikkojen osalta. ELY-keskus seuraa palveluntuottajan palvelusta syntyviä kustannuksia ja valvoo palveluntuottajan toimintaa. Hankittava perheryhmäkotipalvelu on tarkemmin määritelty tarjouspyynnön liitteissä liite 1 palvelukuvaus ja liite 2 palvelusopimusluonnos.
MääräaikaTarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-03-04. Hankinta julkaistiin 2024-02-09.
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2024-02-09 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Perheryhmäkoti
Viitenumero: HA/199/02.08.00.00.02/2024
Lyhyt kuvaus:
“Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjouksia perheryhmäkotipalvelusta. Hankinnan kohteena on perheryhmäkotipalvelut, jotka on tarkoitettu ilman huoltajaa...”
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Lasten ja nuorten sosiaalipalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 750 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 696397
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 750 000 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
“Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjouksia perheryhmäkotipalvelusta. Hankinnan kohteena on perheryhmäkotipalvelut, jotka on tarkoitettu ilman huoltajaa...”
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Lasten ja nuorten sosiaalipalvelut 📦
Suorituspaikka: Päijät-Häme 🏙️
Kesto: 48 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
“Tarjouspyynnön kohteena oleva palvelu on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalvelu, jolloin hankintaan sovelletaan...”
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-03-04 12:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-02-19 12:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste: corruption
crime-org
finan-laund
fraud
human-traffic
nati-ground
socsec-pay
tax-pay
terr-offence
Kuvaus poissulkemisperusteista:
“Hankintalain § 80 mukaan.”
“Hankintalain § 81 mukaan.”
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221309-4
Postiosoite: Keskussairaalankatu 7
Postinumero: 15850
Postitoimipaikka: Lahti
Alue: Päijät-Häme 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Amanda Kallio
Sähköposti: hankinnat@paijatha.fi 📧
Puhelin: +358 444403573 📞
URL: http://www.paijatha.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phhvaj?id=491874&tpk=3b8d2c30-a6fc-400d-84ed-77617635423d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phhvaj?id=491874&tpk=3b8d2c30-a6fc-400d-84ed-77617635423d 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2024/S 030-088113 (2024-02-09)