Jyväskylän yliopisto aikoo korvata nykyiset palomuurijärjestelmät On Premise -kokonaisratkaisulla. Ratkaisu sisältää palomuurilaitteiden lisäksi keskitetyn hallinta-, lokitus- ja raportointijärjestelmän, jotka mahdollistavat tietoliikenteen tietoturvaan liittyvien ns. NGFW-ominaisuuksien (mm. Intrusion Prevention System) käytön sekä optiona samaan järjestelmäkokonaisuuteen perustuvan VPN-ratkaisun (jolla korvataan nykyisin käytössä oleva Cisco ASA-pohjainen ympäristö). Järjestelmän hankintaan kuuluvat laiterikkoutumiseen liittyvä laitevaihtopalvelu ja tukipalvelu (molemmat 60 kk) laitteiston toimintaan liittyen. Palomuurijärjestelmällä toteutetaan On Premise -ympäristöjen suojaus fyysisillä ja virtuaalisilla laitteilla, jotka toteutetaan keskitetyllä ratkaisumallilla. Hankittava järjestelmäratkaisu tulee olla yhden laitevalmistajan ratkaisuun pohjautuva teknologiaratkaisu, jossa koko kokonaisuus toimii saumattomasti yhteen sekä hallitaan yhdellä ja samalla hallintajärjestelmällä. Järjestelmän kapasiteettia pystytään skaalaamaan ja turvaominaisuuksia muuttamaan tarvittaessa helposti tarpeiden kasvaessa. Hankittava järjestelmä on vikasietoinen ja sillä on korkea käytettävyysaste (High Availability). Järjestelmän hankintaan kuuluvat laiterikkoutumiseen liittyvä laitevaihtopalvelu ja laitevalmistajan antama tukipalvelu laitteen toimintaan liittyen. Hankittavan ratkaisun käyttöiän ja elinkaaren tulee olla vähintään seitsemän vuotta. Ratkaisun käyttöiän aikana järjestelmälle tulee olla saatavilla jatkuvasti päivittyvät (vähintään 1 krt/vuosi) ohjelmistoversiot, sekä varsinaisille palomuureille että niiden keskitetyllle hallintajärjestelmälle. Lisätietoa hankittavasta ratkaisusta löytyy liitteestä 1. "Hankittavan ratkaisun kuvaus" sekä tarjouspyynnön muista liitteistä (etenkin liitteistä Liite 2: Vähimmäisvaatimukset ja Liite 3: Käyttöönotto- ja ylläpitopalvelut). Ylläpitopalvelut ovat hankinnassa optiona ja palvelujen tilaus toimittajalta päätetään järjestelmän tilausvaiheessa. Ylläpitopalvelujen lisäksi hankintayksikkö voi tilata erillisenä tilauksena liitteessa 1. mainittuja asiantuntijapalveluita. Tarjoajalla on asiakkaille suomenkielinen tukipalvelu 24/7-palveluna. Hankintayksikkö voi tehdä hankittavan järjestelmän kapasiteetin skaalaamiseen liittyviä lisähankintoja valitulta toimittajalta järjestelmän ennakoidun elinkaaren ajan. Tarjoajilta pyydetään hintoja seuraaville optioille: A) VPN-palvelu/ratkaisu (pakollinen optio 60 kk, lisäoptio 24 kk) B) Ylläpitopalvelut 60 kk ja palvelun jatkaminen elinkaaren mukaiseseti 24 kuukaudella C) Palomuurien tietoturvatoiminnallisuuksien jatkaminen 24 kuukaudella D) Hallinta-, lokitus- ja raportointijärjestelmän käytön jatkaminen 24 kuukaudella Optioiden käyttöönoton myötä hankintasopimuksen kokonaiskesto voi olla seitsemän vuotta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-08.
Hankinta julkaistiin 2024-10-04.
hankintailmoitus (2024-10-04) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Palomuuriratkaisu palveluineen
Viitenumero: 1060/02.03.00.00/2024
Lyhyt kuvaus:
Jyväskylän yliopisto aikoo korvata nykyiset palomuurijärjestelmät On Premise -kokonaisratkaisulla. Ratkaisu sisältää palomuurilaitteiden lisäksi keskitetyn hallinta-, lokitus- ja raportointijärjestelmän, jotka mahdollistavat tietoliikenteen tietoturvaan liittyvien ns. NGFW-ominaisuuksien (mm. Intrusion Prevention System) käytön sekä optiona samaan järjestelmäkokonaisuuteen perustuvan VPN-ratkaisun (jolla korvataan nykyisin käytössä oleva Cisco ASA-pohjainen ympäristö). Järjestelmän hankintaan kuuluvat laiterikkoutumiseen liittyvä laitevaihtopalvelu ja tukipalvelu (molemmat 60 kk) laitteiston toimintaan liittyen.
Palomuurijärjestelmällä toteutetaan On Premise -ympäristöjen suojaus fyysisillä ja virtuaalisilla laitteilla, jotka toteutetaan keskitetyllä ratkaisumallilla. Hankittava järjestelmäratkaisu tulee olla yhden laitevalmistajan ratkaisuun pohjautuva teknologiaratkaisu, jossa koko kokonaisuus toimii saumattomasti yhteen sekä hallitaan yhdellä ja samalla hallintajärjestelmällä.
Järjestelmän kapasiteettia pystytään skaalaamaan ja turvaominaisuuksia muuttamaan tarvittaessa helposti tarpeiden kasvaessa. Hankittava järjestelmä on vikasietoinen ja sillä on korkea käytettävyysaste (High Availability). Järjestelmän hankintaan kuuluvat laiterikkoutumiseen liittyvä laitevaihtopalvelu ja laitevalmistajan antama tukipalvelu laitteen toimintaan liittyen.
Hankittavan ratkaisun käyttöiän ja elinkaaren tulee olla vähintään seitsemän vuotta. Ratkaisun käyttöiän aikana järjestelmälle tulee olla saatavilla jatkuvasti päivittyvät (vähintään 1 krt/vuosi) ohjelmistoversiot, sekä varsinaisille palomuureille että niiden keskitetyllle hallintajärjestelmälle.
Lisätietoa hankittavasta ratkaisusta löytyy liitteestä 1. "Hankittavan ratkaisun kuvaus" sekä tarjouspyynnön muista liitteistä (etenkin liitteistä Liite 2: Vähimmäisvaatimukset ja Liite 3: Käyttöönotto- ja ylläpitopalvelut). Ylläpitopalvelut ovat hankinnassa optiona ja palvelujen tilaus toimittajalta päätetään järjestelmän tilausvaiheessa. Ylläpitopalvelujen lisäksi hankintayksikkö voi tilata erillisenä tilauksena liitteessa 1. mainittuja asiantuntijapalveluita.
Tarjoajalla on asiakkaille suomenkielinen tukipalvelu 24/7-palveluna.
Hankintayksikkö voi tehdä hankittavan järjestelmän kapasiteetin skaalaamiseen liittyviä lisähankintoja valitulta toimittajalta järjestelmän ennakoidun elinkaaren ajan.
Tarjoajilta pyydetään hintoja seuraaville optioille:
A) VPN-palvelu/ratkaisu (pakollinen optio 60 kk, lisäoptio 24 kk)
B) Ylläpitopalvelut 60 kk ja palvelun jatkaminen elinkaaren mukaiseseti 24 kuukaudella
C) Palomuurien tietoturvatoiminnallisuuksien jatkaminen 24 kuukaudella
D) Hallinta-, lokitus- ja raportointijärjestelmän käytön jatkaminen 24 kuukaudella
Optioiden käyttöönoton myötä hankintasopimuksen kokonaiskesto voi olla seitsemän vuotta.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Tietoliikennelaitteet📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 760251
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Hankintayksikkö ei maksa korvausta tarjouskilpailuun osallistumisesta.
Hankintayksikkö voi tehdä hankittavan järjestelmän kapasiteetin skaalaamiseen liittyviä lisähankintoja valitulta toimittajalta järjestelmän ennakoidun elinkaaren ajan.
Tarjoajilta pyydetään hintoja seuraaville optioille:
A) VPN-palvelu/ratkaisu (pakollinen optio 60 kk, lisäoptio 24 kk)
B) Ylläpitopalvelut 60 kk ja palvelun jatkaminen elinkaaren mukaiseseti 24 kuukaudella
C) Palomuurien tietoturvatoiminnallisuuksien jatkaminen 24 kuukaudella
D) Hallinta-, lokitus- ja raportointijärjestelmän käytön jatkaminen 24 kuukaudella
Optioiden käyttöönoton myötä hankintasopimuksen kokonaiskesto voi olla seitsemän vuotta.
Hankintayksikkö ei maksa korvausta tarjouskilpailuun osallistumisesta.
Hankintayksikkö voi tehdä hankittavan järjestelmän kapasiteetin skaalaamiseen liittyviä lisähankintoja valitulta toimittajalta järjestelmän ennakoidun elinkaaren ajan.
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Keski-Suomi
🏙️
Kesto: 60 kuukautta Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 90
Laatukriteeri (nimi): Suorituskyky
Laatukriteeri (painotus): 10
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-08 14:15:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-11 06:55:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-11-11 06:55:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-10-29 14:15:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Salassapitosopimus on pakollinen ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihto: Keskimääräinen vuotuinen liikevaihto 1 500 000 €
Vastuuvakuutus: Minimivaakuutussumma 500 000 €
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Referenssitoimitukset: Tarjoajalla on kolme referenssiä vastaavista toteutuksista seuraavasti: yksi referensseistä on korkeakoulu- tai julkissektorin referenssi.
Referenssitoimitukset on tehty EU-tai ETA-alueelle (sekä UK + Sveitsi) viimeisen neljän (4) kalenterivuoden aikana ennen tarjouspyynnön määräaikaa.
Tarjoaja ilmoittaa tarvittaessa referensseistä erillisellä PDF-liitteellä täsmentävät tiedot yhtyeshenkilöineen.
Referenssitoimituksen arvon tulee olla vähintään 150 000

Tarjoaja käyttää laadunvarmistukseen seuraavia teknisiä välineitä ja toimenpiteitä:: ISO/IEC 27001 -sertifiointi tai uudempi (ISO/IEC 27701). Tai selvitys siitä, miten yritys on järjestänyt tietoturvansa
vähintään ISO/IEC 27001 -standardin vaatimusten mukaiselle tasolle.

Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.