Päiväkotitekstiilien pesulapalvelut

Sarastia Oy

Sarastia Oy pyytää tarjoustanne asiakasyhteisöjen päiväkotitekstiilien pesulapalveluista tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan. Pesulapalveluja hankitaan sitoutuvien asiakasyhteisöjen omistamien päiväkotitekstiilien pesuihin. Säännöllisesti pestäviä tekstiilejä ovat liinavaatteet, muut vuodetekstiilit sekä pyyhkeet ja niitä lähetetään pesuun n. 1-2 kertaa kuukaudessa (ns. kilopyykki). Lisäksi päiväkodeista lähetetään pestäväksi tarpeen mukaan (noin 1-3 kertaa vuodessa) esimerkiksi verhoja, mattoja, patjoja, vuodevaatteita, pöytäliinoja ja pehmoleluja. Kilpailutuksen myötä syntyvällä sopimuksella voidaan hankkia tarpeen mukaan myös muiden kuin edellä mainittujen tekstiilien pesulapalveluja (esim. työvaatteiden pesuja). Palvelu sisältää pyykin noudon, pesun, käsittelyn, tahranpoiston, viimeistelyn, pakkaamisen, suojaamisen ja kuljetuksen takaisin asiakkaalle sovittuna ajankohtana. Palvelua hankitaan lähtökohtaisesti hankintaan ensivaiheessa sitoutuneiden asiakkaiden maantieteellisen sijainnin perusteella Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella. Tarkempi lista sitoutuneista tilaajista, alustavan kiinnostuksensa ilmaisseista optioasiakkaista ja koko sopimuksen asiakaspotentiaalista löytyy sopimusluonnoksen liitteestä 1(Kts. tarjouspyynnön Liite 1). Tarkemmat tiedot palveluja tilaavista yksiköistä on annettu tarjouspyynnön liitteessä 8 (Liite 8 Toimituskohteet). Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä, jonka perusteella valitaan yksi (1) palveluntuottaja. Kilpailutuksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena paras hinta-laatusuhde hinnan painoarvon ollessa 80 pistettä ja laadun painoarvon ollessa 20 pistettä. Valinta tapahtuu tarjoajien pisteytysjärjestyksessä. Mikäli useampi tarjoaja saa saman pistemäärän, hankintayksikkö arpoo valittavan palveluntuottajan. Arvonta on oikeuskäytännössä hyväksytty tapa. Sopimuskausi on määräaikainen kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Sopimus hankintayksikön ja palveluntuottajan välillä katsotaan syntyneeksi vasta, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman tai kun markkinaoikeus on antanut sopimukselle täytäntöönpanoluvan, ja hankinnasta on allekirjoitettu erillinen kirjallinen sopimus. Sopimukseen sitoutuneet Sarastian asiakkaat siirtyvät sopimuksen piiriin nykyisten pesulapalveluja koskevien sopimustensa päätyttyä. Sopimuksen irtisanomisaika on molempien sopijapuolten ja hankintaan sitoutuneiden Sarastian asiakasyhteisöjen osalta kuusi (6) kuukautta määräaikaisuudesta huolimatta. Hankintayksikkö korostaa, että tavoitteena on mahdollisimman pitkä sopimuskausi, johon palveluntuottaja voi vaikuttaa omalla toiminnallaan ja palvelullaan. Tarjoaja sitoutuu tarjouksellaan kaikkiin tarjouspyynnössä esitettyihin ehtoihin. Hankintayksiköllä on oikeus tarkistaa tarjoajan tarjousasiakirjoissa antamat tiedot ennen hankintapäätöksen tekemistä. Mikäli annetut tiedot eivät pidä paikkansa, tarjous hylätään. Muuta: - Osatarjouksia tai vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä - Sopimus ei sisällä määräostovelvollisuutta - Tarjoajan on annettava kaikki hinnat muodossa ALV 0 % HUOM! Tarjouspalvelun käyttöön liittyvissä ongelmissa tarjoajan tulee olla yhteydessä Cloudia-tukeen: tuki@cloudia.fi / 020 766 1075. Sarastia ei vastaa Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-05-20. Hankinta julkaistiin 2024-04-15.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-04-15 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-04-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Päiväkotitekstiilien pesulapalvelut
Viitenumero: 485216
Lyhyt kuvaus:

Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Pesu- ja kuivapesupalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 684070
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätuotteet/palvelut: Edistettävä sosiaalinen tavoite: Pitkäaikaistyöttömien, heikossa asemassa olevien ja/tai vammaisten henkilöiden työllistymismahdollisuudet
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto
Aloituspäivä: 2024-06-30 📅
Loppupäivä: 2026-06-29 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 80
Laatukriteeri (painotus): 20
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-05-20 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-05-20 09:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-05-20 09:30:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-05-08 13:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
+ 9 lisää
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Verojen maksu
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Sarastia Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2360731-5
Postiosoite: PL 34
Postinumero: 00531
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Sarastia Hankintapalvelut
Sähköposti: virpi.nuutinen@sarastia.fi 📧
Puhelin: +358 505982113 📞
URL: http://www.sarastia.fi 🌏
Ryhmänvetäjä
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/taitoa?id=485216&tpk=074410f9-f924-4b3c-8a5c-14fc000b9a43 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/taitoa?id=485216&tpk=074410f9-f924-4b3c-8a5c-14fc000b9a43 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 075-224655 (2024-04-15)