Hankinnan kohteena ovat liha ja lihavalmisteet Servica Oy:n ruokapalveluille. Sopimusten arvioitu alkamisaika on 1.4.2025. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo arvonlisäverottomasti on laskettu neljälle (4) vuodelle. Jokaiselle osa-alueelle valitaan yksi (1) päätoimittaja. Lisäksi voidaan valita myös täydentäviä toimittajia. Sopimuskauden pituus on yksi (1) vuosi, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi. Koska Servica Oy merkittävä ruokapalvelutoimija Pohjois-Savossa on vahvana tahtotilanamme mahdollistaa myös alueellisten toimijoiden osallistuminen elintarvikehankintoihimme. Tämän vuoksi haemme tarjouskilpailussa päätoimittajan lisäksi täydentäviä toimittajia, jotka voivat tarjota tuotteita tuote- ja toimipaikkakohtaisesti. Tarjouskilpailussa on määritelty päätoimittajalle kohdennetut volyymit täydentävien toimittajien vaikutus volyymeihin huomioiden. Emme kuitenkaan voi sitoutua tarkkoihin vuosivolyymeihin. Merkittävästi suurin osa tuotevolyymeistä on kuitenkin tarkoitus keskittää päätoimittajalle ja mikäli sopimuskaudella tapahtuu volyymimuutoksia johtuen valikoimamuutoksista täydentävien toimittajien osalta, ne käydään toimittajan kanssa läpi hyvissä ajoin. Selvyyden vuoksi todetaan, että hankintayksikön tavoitteena ei ole siirtää missään tilanteessa yksittäisen tuotteen koko volyymiä täydentäville toimittajille, vaan päätoimittaja toimittaa valtaosan volyymistä, jota täydentävät toimittajat täydentävät. Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta. Tarjouspyynnössä mainitut vuosikulutusmäärät ovat suuntaa-antavia arvioita ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin eivätkä sido tilaajaa. Tilaukset suoritetaan tarpeen mukaan. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset ovat kuvatut yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä. Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen. Tarjottavien tuotteiden tulee täyttää Euroopan Unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-01-19.
Hankinta julkaistiin 2024-12-19.
hankintailmoitus (2024-12-19) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Liha ja lihavalmisteet
Viitenumero: 231_000485
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat liha ja lihavalmisteet Servica Oy:n ruokapalveluille. Sopimusten arvioitu alkamisaika on 1.4.2025. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo arvonlisäverottomasti on laskettu neljälle (4) vuodelle.
Jokaiselle osa-alueelle valitaan yksi (1) päätoimittaja. Lisäksi voidaan valita myös täydentäviä toimittajia.
Sopimuskauden pituus on yksi (1) vuosi, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi.
Koska Servica Oy merkittävä ruokapalvelutoimija Pohjois-Savossa on vahvana tahtotilanamme mahdollistaa myös alueellisten toimijoiden osallistuminen elintarvikehankintoihimme. Tämän vuoksi haemme tarjouskilpailussa päätoimittajan lisäksi täydentäviä toimittajia, jotka voivat tarjota tuotteita tuote- ja toimipaikkakohtaisesti.
Tarjouskilpailussa on määritelty päätoimittajalle kohdennetut volyymit täydentävien toimittajien vaikutus volyymeihin huomioiden. Emme kuitenkaan voi sitoutua tarkkoihin vuosivolyymeihin. Merkittävästi suurin osa tuotevolyymeistä on kuitenkin tarkoitus keskittää päätoimittajalle ja mikäli sopimuskaudella tapahtuu volyymimuutoksia johtuen valikoimamuutoksista täydentävien toimittajien osalta, ne käydään toimittajan kanssa läpi hyvissä ajoin.
Selvyyden vuoksi todetaan, että hankintayksikön tavoitteena ei ole siirtää missään tilanteessa yksittäisen tuotteen koko volyymiä täydentäville toimittajille, vaan päätoimittaja toimittaa valtaosan volyymistä, jota täydentävät toimittajat täydentävät.
Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta. Tarjouspyynnössä mainitut vuosikulutusmäärät ovat suuntaa-antavia arvioita ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin eivätkä sido tilaajaa. Tilaukset suoritetaan tarpeen mukaan.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset ovat kuvatut yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä.
Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen.
Tarjottavien tuotteiden tulee täyttää Euroopan Unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Eläintuotteet, liha ja lihatuotteet📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: 1.
Otsikko: Liha - nauta ja sika - päätoimittaja
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus: Kypsä naudan ja sian sous vide -liha
Tuotteet/palvelut: Liha📦
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Pohjois-Savo🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2025-04-01 📅
Loppupäivä: 2026-03-31 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 1
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 3.
Otsikko: Lihavalmisteet - päätoimittaja
Hankinnan kuvaus: Ruoanvalmistustuotteet, ruokamakkarat, kokolihaleikkeleet, leikkelemakkarat
Tuotteet/palvelut: Lihatuotteet📦 Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: 2.
Otsikko: Liha - siipikarja - päätoimittaja
Hankinnan kuvaus: Kypsä kanan, broilerin ja kalkkunan sous vide -liha
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: 4.
Otsikko: Liha ja lihavalmisteet - täydentävä toimittaja
Hankinnan kuvaus:
Haemme täydentäviä toimittajia liha ja lihavalmisteille. Osa-alueen kaikkiin riveihin ei vaadita vastausta.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004 Kuvaus
Postiosoite: Saaristokatu 7
Postinumero: 70620
Postitoimipaikka: Kuopio
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-01-19 19:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-01-20 06:45:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-01-20 06:45:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-01-03 08:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yksikköä kohti)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan liikevaihdon on oltava vähintään kaksi kertaa mahdollisesti tehtävän sopimuksen arvo laskettuna 48kk ajalle. Liikevaihdon vähimmäismäärä lasketaan kaavalla: tarjoajan tarjoamien tuotteiden arvo hankintayksikön ennakoimilla 12kk hankintavolyymeillä * 4.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Tiedot ESPD:ltä
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0001 LOT-0002 LOT-0003 LOT-0004 Muut lisätiedot
Voimassaoloaikaa on jatkettu.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 6dc7e627-fc99-4bb7-99a7-85be1192bfc3-01
Lähde: OJS 2024/S 250-793469 (2024-12-23)
hankintailmoitus (2025-01-17) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 000 000 EUR 💰
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-01-30 11:45:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-01-30 12:00:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-01-30 12:00:00 📅
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0001 LOT-0002 LOT-0003 LOT-0004 Muut lisätiedot
Täsmennämme tarjouspyynnön, tuoteliitteiden ja sopimusluonnoksen tietoja.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 49405c7c-e817-4290-b50b-240a29191fc2-01
Lähde: OJS 2025/S 013-037991 (2025-01-17)