Kuljetuspalvelut

Monetra Oulu Oy

Monetra Oulu Oy pyytää tarjoustanne kuljetuspalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta on jaettu osa-alueisiin: 1. Oulun kaupungin kirjastojen kuljetukset 2. Monetra Oulu Oy sisäinen posti, Oulun eteläpuoli 3. Monetra Oulu Oy sisäinen posti, Oulun pohjoispuoli Ryhmäkohtaiset osatarjoukset on sallittu. 1. Oulun kaupungin kirjastojen kuljetukset: Kirjastojen välinen kuormankuljetus. Kuorman lastaus aloitetaan kirjaston Ruskon toimipisteessä (Kiilletie 1) n. klo 8.45. Kirjaston työntekijät auttavat lastaamisessa. Liikkeelle kuorma ehtii n. klo 9.00. Kierros on ajettu n. klo 15-17. Kuljettaja purkaa iltapäivisin saapuvan kuorman Ruskon toimipisteessä yksin. 18 kirjastossa pysähdytään joka arkipäivä, lisäksi 6 kirjastossa pysähdytään 2-4 kertaa viikossa. Päivittäinen ajomatka on 220-280 km. Reitti ajetaan vuorosuuntiin joka päivä. Jos maanantaina ensimmäinen kirjasto reitillä on Karjasilta, tiistaina ensimmäinen on Tuira. Viimeinen kirjasto on joka päivä Pekuri, 2025 loppuvuodesta alkaen pääkirjasto (Kaarlenväylä 3). Pekurin jälkeen loppukuorma ajetaan Ruskon toimipisteeseen. Reitin varrella kirjastoissa kuljettaja hoitaa yksin kuorman siirrot kirjastoihin sisään ja kirjastoista autoon. Apuna voi käyttää auton mukana kulkevaa nokkakärryä. Pekurin ja Kempeleen kirjastoissa käytössä on hissi kirjaston tilaan. Reitissä voi sopimuskaudella olla pieniä muutoksia esim. kirjastojen perusparannusten vuoksi. Keskikesällä moni kirjasto on suljettuna ja reitti on talvikautta lyhyempi. Kuljettajalle järjestetään pääsy jokaiseen kirjastoon joko avaimella tai siten, että paikalla on aina kirjaston työntekijä kuljettajan tullessa. Ruskon toimipisteessä kyytiin lastataan joka aamu vähintään 2 laatikkoa / kirjasto. Osa laatikoista voi olla tyhjiä, jos lähtevää kuormaa ei ole kertynyt paljoa. Saman verran kuormaa puretaan päivän päätteeksi Ruskoon lajittelua varten. Jos kuormaa on kertynyt paljon, voi reitin ajaa kahdessa osassa käyden kesken päivän jättämässä kertyneet Ruskoon tuotavat laatikot Ruskoon ja lastaamassa kyytiin loppureitin laatikot. Kuormat ovat tyypillisesti suuria alkuviikosta koulujen lukuvuoden aikaan ja pitkien juhlapyhien jälkeen. Jokaisesta kirjastosta lähtee vähintään 2 laatikkoa, toinen Pekurin kirjastoon ja toinen Ruskon toimipisteeseen. Lisäksi suurimpien kirjastojen välillä kulkee kirjoja kasseissa suoraan kirjastosta toiseen käymättä Ruskossa lajiteltavana. Kirjastot lähettävät kassit niihin kirjastoihin, jotka ovat päivän ajosuunnassa reitillä heidän jälkeensä. Kuljettaja jättää siis joka kirjastoon vähintään 2 laatikollista ja 1-13 kassia kirjoja ja ottaa mukaansa saman verran. Kirjalaatikot ja -kassit odottavat kirjastoissa valmiiksi pakattuina ja osoitelapuin varustettuina. Kuormalaatikoissa voi kirjojen lisäksi kulkea toimistotarvikkeita, roll-up-julisteita ja muuta pientä tavaraa kirjastosta toiseen. Lisäksi kuljettaja siirtää kirjastoista Ruskon toimipisteeseen aineistokierrosta poistettuja kirjoja odottamaan kierrättämistä. Liite 2 Kirjastot kuormareitit. 2. Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun eteläpuoli ja Oulun pohjoispuoli), kuvaus: Kuljettaja vie ja hakee reitille merkityistä paikoista: kirjepostit, pienet paketit sekä erikseen reitille merkityt näytepakkaukset (näytepakkauset vain Oulun eteläpuolella). Haettavat postit ovat A4-kansioissa, postin sinisissä laatikoissa (koko 40x30x24), muovilaatikoissa (koko 60x40x30), pahvilaatikoissa tai esim. roll-up-kasseissa. Kansioita ja laatikoita on yleensä 1(-2) kpl/paikka + mahdolliset paketit ja näytepakkaukset. Päiväreitillä kulkee noin 10-15 sinistä postin laatikkoa, 1-3 harmaata muovilaatikoita ja muutamia pahvilaatikoita. Tavaramäärä vaihtelee päivittäin. Jos posti on hakupaikassa lokeroituna ilman kuljetuslaatikkoa, Monetra Oulun graafisista palveluista saa ottaa käyttöön postin sinisen kuljetuslaatikon, jossa postit voi kuljettaa. Kuljettajan ei tarvitse lajitella posteja, vaan Monetra Oulun Graafiset palvelut lajittelee postit. Kuljettajat pysäköivät auton Graafisten palvelujen oven eteen ja kantavat postit sisälle. Postien tuonnin yhteydessä kuljettajat ottavat reitille kuuluvat postit postilokeroista toimitettaviksi toimituspaikkoihin niille osoitettuihin sijainteihin. Tilaajan tarpeiden muuttuessa Toimittaja sitoutuu muuttamaan ennakkoon ilmoitettuja kuljetusreittejä (mahdolliset 1-5 kuljetuspaikan poistumiset/lisäykset kuukausittain ja jakelupäivien muutokset). Kun linjoihin tulee muutoksia, jotka vaikuttavat pienentäen/suurentaen ajoaikaa, silloin myös reitin hinta muuttuu ajoaikoihin suhteutettuna (tarjotulla tuntihinnalla). Kesällä moni koulu, päiväkoti ja virasto on suljettuna ja reitti on talvikautta nopeampi. Isoista reittimuutoksista (esim. kesäaika) sovitaan erikseen hinta todellisiin ajoaikoihin suhteutettuna (tarjotulla tuntihinnalla). Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun eteläpuoli ja pohjoispuoli) liitteet 3 ja 4.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-26. Hankinta julkaistiin 2024-10-24.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-10-24 hankintailmoitus
2024-10-29 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-10-24)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kuljetuspalvelut
Viitenumero: Monetra E5/2024
Lyhyt kuvaus:
Monetra Oulu Oy pyytää tarjoustanne kuljetuspalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta on jaettu osa-alueisiin: 1. Oulun kaupungin kirjastojen kuljetukset 2. Monetra Oulu Oy sisäinen posti, Oulun eteläpuoli 3. Monetra Oulu Oy sisäinen posti, Oulun pohjoispuoli Ryhmäkohtaiset osatarjoukset on sallittu. 1. Oulun kaupungin kirjastojen kuljetukset: Kirjastojen välinen kuormankuljetus. Kuorman lastaus aloitetaan kirjaston Ruskon toimipisteessä (Kiilletie 1) n. klo 8.45. Kirjaston työntekijät auttavat lastaamisessa. Liikkeelle kuorma ehtii n. klo 9.00. Kierros on ajettu n. klo 15-17. Kuljettaja purkaa iltapäivisin saapuvan kuorman Ruskon toimipisteessä yksin. 18 kirjastossa pysähdytään joka arkipäivä, lisäksi 6 kirjastossa pysähdytään 2-4 kertaa viikossa. Päivittäinen ajomatka on 220-280 km. Reitti ajetaan vuorosuuntiin joka päivä. Jos maanantaina ensimmäinen kirjasto reitillä on Karjasilta, tiistaina ensimmäinen on Tuira. Viimeinen kirjasto on joka päivä Pekuri, 2025 loppuvuodesta alkaen pääkirjasto (Kaarlenväylä 3). Pekurin jälkeen loppukuorma ajetaan Ruskon toimipisteeseen. Reitin varrella kirjastoissa kuljettaja hoitaa yksin kuorman siirrot kirjastoihin sisään ja kirjastoista autoon. Apuna voi käyttää auton mukana kulkevaa nokkakärryä. Pekurin ja Kempeleen kirjastoissa käytössä on hissi kirjaston tilaan. Reitissä voi sopimuskaudella olla pieniä muutoksia esim. kirjastojen perusparannusten vuoksi. Keskikesällä moni kirjasto on suljettuna ja reitti on talvikautta lyhyempi. Kuljettajalle järjestetään pääsy jokaiseen kirjastoon joko avaimella tai siten, että paikalla on aina kirjaston työntekijä kuljettajan tullessa. Ruskon toimipisteessä kyytiin lastataan joka aamu vähintään 2 laatikkoa / kirjasto. Osa laatikoista voi olla tyhjiä, jos lähtevää kuormaa ei ole kertynyt paljoa. Saman verran kuormaa puretaan päivän päätteeksi Ruskoon lajittelua varten. Jos kuormaa on kertynyt paljon, voi reitin ajaa kahdessa osassa käyden kesken päivän jättämässä kertyneet Ruskoon tuotavat laatikot Ruskoon ja lastaamassa kyytiin loppureitin laatikot. Kuormat ovat tyypillisesti suuria alkuviikosta koulujen lukuvuoden aikaan ja pitkien juhlapyhien jälkeen. Jokaisesta kirjastosta lähtee vähintään 2 laatikkoa, toinen Pekurin kirjastoon ja toinen Ruskon toimipisteeseen. Lisäksi suurimpien kirjastojen välillä kulkee kirjoja kasseissa suoraan kirjastosta toiseen käymättä Ruskossa lajiteltavana. Kirjastot lähettävät kassit niihin kirjastoihin, jotka ovat päivän ajosuunnassa reitillä heidän jälkeensä. Kuljettaja jättää siis joka kirjastoon vähintään 2 laatikollista ja 1-13 kassia kirjoja ja ottaa mukaansa saman verran. Kirjalaatikot ja -kassit odottavat kirjastoissa valmiiksi pakattuina ja osoitelapuin varustettuina. Kuormalaatikoissa voi kirjojen lisäksi kulkea toimistotarvikkeita, roll-up-julisteita ja muuta pientä tavaraa kirjastosta toiseen. Lisäksi kuljettaja siirtää kirjastoista Ruskon toimipisteeseen aineistokierrosta poistettuja kirjoja odottamaan kierrättämistä. Liite 2 Kirjastot kuormareitit. 2. Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun eteläpuoli ja Oulun pohjoispuoli), kuvaus: Kuljettaja vie ja hakee reitille merkityistä paikoista: kirjepostit, pienet paketit sekä erikseen reitille merkityt näytepakkaukset (näytepakkauset vain Oulun eteläpuolella). Haettavat postit ovat A4-kansioissa, postin sinisissä laatikoissa (koko 40x30x24), muovilaatikoissa (koko 60x40x30), pahvilaatikoissa tai esim. roll-up-kasseissa. Kansioita ja laatikoita on yleensä 1(-2) kpl/paikka + mahdolliset paketit ja näytepakkaukset. Päiväreitillä kulkee noin 10-15 sinistä postin laatikkoa, 1-3 harmaata muovilaatikoita ja muutamia pahvilaatikoita. Tavaramäärä vaihtelee päivittäin. Jos posti on hakupaikassa lokeroituna ilman kuljetuslaatikkoa, Monetra Oulun graafisista palveluista saa ottaa käyttöön postin sinisen kuljetuslaatikon, jossa postit voi kuljettaa. Kuljettajan ei tarvitse lajitella posteja, vaan Monetra Oulun Graafiset palvelut lajittelee postit. Kuljettajat pysäköivät auton Graafisten palvelujen oven eteen ja kantavat postit sisälle. Postien tuonnin yhteydessä kuljettajat ottavat reitille kuuluvat postit postilokeroista toimitettaviksi toimituspaikkoihin niille osoitettuihin sijainteihin. Tilaajan tarpeiden muuttuessa Toimittaja sitoutuu muuttamaan ennakkoon ilmoitettuja kuljetusreittejä (mahdolliset 1-5 kuljetuspaikan poistumiset/lisäykset kuukausittain ja jakelupäivien muutokset). Kun linjoihin tulee muutoksia, jotka vaikuttavat pienentäen/suurentaen ajoaikaa, silloin myös reitin hinta muuttuu ajoaikoihin suhteutettuna (tarjotulla tuntihinnalla). Kesällä moni koulu, päiväkoti ja virasto on suljettuna ja reitti on talvikautta nopeampi. Isoista reittimuutoksista (esim. kesäaika) sovitaan erikseen hinta todellisiin ajoaikoihin suhteutettuna (tarjotulla tuntihinnalla). Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun eteläpuoli ja pohjoispuoli) liitteet 3 ja 4.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta) 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 3
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 3

1️⃣
Sisäinen tunniste: Monetra E5/2024 / Kuljetuspalvelut, 1
Otsikko: Oulun kaupungin kirjastojen kuljetukset, osa 1
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Oulun kaupungin kirjastojen kuljetukset: Kirjastojen välinen kuormankuljetus. Kuorman lastaus aloitetaan kirjaston Ruskon toimipisteessä (Kiilletie 1) n. klo 8.45. Kirjaston työntekijät auttavat lastaamisessa. Liikkeelle kuorma ehtii n. klo 9.00. Kierros on ajettu n. klo 15-17. Kuljettaja purkaa iltapäivisin saapuvan kuorman Ruskon toimipisteessä yksin. 18 kirjastossa pysähdytään joka arkipäivä, lisäksi 6 kirjastossa pysähdytään 2-4 kertaa viikossa. Päivittäinen ajomatka on 220-280 km. Reitti ajetaan vuorosuuntiin joka päivä. Jos maanantaina ensimmäinen kirjasto reitillä on Karjasilta, tiistaina ensimmäinen on Tuira. Viimeinen kirjasto on joka päivä Pekuri, 2025 loppuvuodesta alkaen pääkirjasto (Kaarlenväylä 3). Pekurin jälkeen loppukuorma ajetaan Ruskon toimipisteeseen. Reitin varrella kirjastoissa kuljettaja hoitaa yksin kuorman siirrot kirjastoihin sisään ja kirjastoista autoon. Apuna voi käyttää auton mukana kulkevaa nokkakärryä. Pekurin ja Kempeleen kirjastoissa käytössä on hissi kirjaston tilaan. Reitissä voi sopimuskaudella olla pieniä muutoksia esim. kirjastojen perusparannusten vuoksi. Keskikesällä moni kirjasto on suljettuna ja reitti on talvikautta lyhyempi. Kuljettajalle järjestetään pääsy jokaiseen kirjastoon joko avaimella tai siten, että paikalla on aina kirjaston työntekijä kuljettajan tullessa. Ruskon toimipisteessä kyytiin lastataan joka aamu vähintään 2 laatikkoa / kirjasto. Osa laatikoista voi olla tyhjiä, jos lähtevää kuormaa ei ole kertynyt paljoa. Saman verran kuormaa puretaan päivän päätteeksi Ruskoon lajittelua varten. Jos kuormaa on kertynyt paljon, voi reitin ajaa kahdessa osassa käyden kesken päivän jättämässä kertyneet Ruskoon tuotavat laatikot Ruskoon ja lastaamassa kyytiin loppureitin laatikot. Kuormat ovat tyypillisesti suuria alkuviikosta koulujen lukuvuoden aikaan ja pitkien juhlapyhien jälkeen. Jokaisesta kirjastosta lähtee vähintään 2 laatikkoa, toinen Pekurin kirjastoon ja toinen Ruskon toimipisteeseen. Lisäksi suurimpien kirjastojen välillä kulkee kirjoja kasseissa suoraan kirjastosta toiseen käymättä Ruskossa lajiteltavana. Kirjastot lähettävät kassit niihin kirjastoihin, jotka ovat päivän ajosuunnassa reitillä heidän jälkeensä. Kuljettaja jättää siis joka kirjastoon vähintään 2 laatikollista ja 1-13 kassia kirjoja ja ottaa mukaansa saman verran. Kirjalaatikot ja -kassit odottavat kirjastoissa valmiiksi pakattuina ja osoitelapuin varustettuina. Kuormalaatikoissa voi kirjojen lisäksi kulkea toimistotarvikkeita, roll-up-julisteita ja muuta pientä tavaraa kirjastosta toiseen. Lisäksi kuljettaja siirtää kirjastoista Ruskon toimipisteeseen aineistokierrosta poistettuja kirjoja odottamaan kierrättämistä. Kirjaston reitit, liite 2.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.1.2025. Aloitusaikataulu on arvio ja Sopimus syntyy vasta kirjallisen Sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa myös ennen sopimuskauden alkamista, jolloin sopimuskausi astuu voimaan suunnitellusti 1.1.2025 ja Sopimus päättyy ilman eri irtisanomista 31.12.2026 Sopimusta on oikeus jatkaa optiovuosille ajalle 1.1.2027 - 31.12.2027 sekä 1.1.2028 -31.12.2028.
Näytä lisää
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Kesto
Aloituspäivä: 2025-01-01 📅
Loppupäivä: 2026-12-31 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta on oikeus jatkaa optiovuosille ajalla 1.1.2027 - 31.12.2027 ja 1.1.2028 - 31.2.2028. Optio-oikeuden käytöstä ratkaisun tekee tilaaja ja siitä ilmoitetaan Monetra Oulu Oy, hankintapalveluiden toimiesta viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen kulloinkin edeltävän sopimuskauden päättymistä.
Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: Monetra E5/2024 / Kuljetuspalvelut , 2
Otsikko: Monetra Oulu Oy sisäinen posti, Oulun eteläpuoli, osa 2
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun eteläpuoli), kuvaus: Kuljettaja vie ja hakee reitille merkityistä paikoista: kirjepostit, pienet paketit sekä erikseen reitille merkityt näytepakkaukset. Haettavat postit ovat A4-kansioissa, postin sinisissä laatikoissa (koko 40x30x24), muovilaatikoissa (koko 60x40x30), pahvilaatikoissa tai esim. roll-up-kasseissa. Kansioita ja laatikoita on yleensä 1(-2) kpl/paikka + mahdolliset paketit ja näytepakkaukset. Päiväreitillä kulkee noin 10-15 sinistä postin laatikkoa, 1-3 harmaata muovilaatikoita ja muutamia pahvilaatikoita. Tavaramäärä vaihtelee päivittäin. Jos posti on hakupaikassa lokeroituna ilman kuljetuslaatikkoa, Monetra Oulun graafisista palveluista saa ottaa käyttöön postin sinisen kuljetuslaatikon, jossa postit voi kuljettaa. Kuljettajan ei tarvitse lajitella posteja, vaan Monetra Oulun Graafiset palvelut lajittelee postit. Kuljettajat pysäköivät auton Graafisten palvelujen oven eteen ja kantavat postit sisälle. Postien tuonnin yhteydessä kuljettajat ottavat reitille kuuluvat postit postilokeroista toimitettaviksi perille toimituspaikkoihin niille osoitettuihin sijainteihin. Tilaajan tarpeiden muuttuessa Toimittaja sitoutuu muuttamaan ennakkoon ilmoitettuja kuljetusreittejä (mahdolliset 1-5 kuljetuspaikan poistumiset/lisäykset kuukausittain ja jakelupäivien muutokset). Kun linjoihin tulee muutoksia, jotka vaikuttavat pienentäen/suurentaen ajoaikaa, silloin myös reitin hinta muuttuu ajoaikoihin suhteutettuna (tarjotulla tuntihinnalla). Kesällä moni koulu, päiväkoti ja virasto on suljettuna ja reitti on talvikautta nopeampi. Isoista reittimuutoksista (esim. kesäaika) sovitaan erikseen hinta todellisiin ajoaikoihin suhteutettuna (tarjotulla tuntihinnalla). Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun eteläpuoli) liite 3.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.1.2025. Aloitusaikataulu on arvio ja Sopimus syntyy vasta kirjallisen Sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa myös ennen sopimuskauden alkamista, jolloin sopimuskausi astuu voimaan suunnitellusti 1.1.2025 ja Sopimus päättyy ilman eri irtisanomista 31.12.2026. Sopimusta on oikeus jatkaa optiovuosille ajalle 1.1.2027 - 31.12.2027 sekä 1.1.2028 -31.12.2028.
Näytä lisää
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimusta on oikeus jatkaa optiovuosille ajalla 1.1.2027 - 31.12.2027 ja 1.1.2028 - 31.2.2028. Optio-oikeuden käytöstä ratkaisun tekee tilaaja ja siitä ilmoitetaan Monetra Oulu Oy, hankintapalveluiden toimiesta viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen kulloinkin edeltävän sopimuskauden päättymistä.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: Monetra E5/2024 / Kuljetuspalvelut, 3
Otsikko: Monetra Oulu Oy sisäinen posti, Oulun pohjoispuoli, osa 3
Hankinnan kuvaus:
Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun pohjoispuoli), kuvaus: Reitti alkaa klo 7.00, jolloin ulkoiset postit haetaan Ruskon Postikeskuksesta ja tuodaan Graafisiin palveluihin. Ulkoisen postin lajittelun jälkeen, noin klo 7.30-7.45 kuljettaja lähtee reitille. Kuljettaja vie ja hakee reitille merkityistä paikoista: kirjepostit, paketit. Haettavat postit ovat A4-kansioissa, postin sinisissä laatikoissa (koko 40x30x24), muovilaatikoissa (koko 60x40x30), pahvilaatikoissa tai esim. roll-up-kasseissa. Kansioita ja laatikoita on yleensä 1(-2) kpl/paikka + mahdolliset paketit. Päiväreitillä kulkee noin 10-15 sinistä postin laatikkoa, 1-3 harmaata muovilaatikoita ja muutamia pahvilaatikoita. Tavaramäärä vaihtelee päivittäin. Jos posti on hakupaikassa lokeroituna ilman kuljetuslaatikkoa, Monetra Oulun graafisista palveluista saa ottaa käyttöön postin sinisen kuljetuslaatikon, jossa postit voi kuljettaa. Kuljettajan ei tarvitse lajitella posteja, vaan Monetra Oulun Graafiset palvelut lajittelee postit. Kuljettajat pysäköivät auton Graafisten palvelujen oven eteen ja kantavat postit sisälle. Postien tuonnin yhteydessä kuljettajat ottavat reitille kuuluvat postit postilokeroista toimitettaviksi toimituspaikkoihin niille osoitettuihin sijainteihin. Tilaajan tarpeiden muuttuessa Toimittaja sitoutuu muuttamaan ennakkoon ilmoitettuja kuljetusreittejä (mahdolliset 1-5 kuljetuspaikan poistumiset/lisäykset kuukausittain ja jakelupäivien muutokset). Kun linjoihin tulee muutoksia, jotka vaikuttavat pienentäen/suurentaen ajoaikaa, silloin myös reitin hinta muuttuu ajoaikoihin suhteutettuna (tarjotulla tuntihinnalla). Kesällä moni koulu, päiväkoti ja virasto on suljettuna ja reitti on talvikautta nopeampi. Isoista reittimuutoksista (esim. kesäaika) sovitaan erikseen hinta todellisiin ajoaikoihin suhteutettuna (tarjotulla tuntihinnalla). Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun pohjoispuoli) liite 4.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
Kuvaus
Maa: Suomi 🇫🇮

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankintamenettely etenee seuraavasti: 1. Tarjoajan soveltuvuuden ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen 2. Vertailun tekeminen 3. Hankintapäätöksen tekeminen ja tiedoksiantoRinnakkaistarjouksia ei hyväksytä. Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä, tarjoaja voi jättää vain yhden tarjouksen. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Tarjouskilpailun perusteella solmittava sopimus ei muodosta valitulle palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua. Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tilaaja voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen siten kuin hankintalain 96 §:ssä säädetään. Osa-alueessa 1. Oulun kaupungin kirjaston kuljetukset valitaan kaksi (2) toimijaa etusijajärjestykseen hinnan perusteella. Mikäli etusijalla yksi (1.) oleva palveluntarjoaja ei pysty toteuttamaan palvelua on tilaajalla oikeus käyttää etusijalla kaksi (2.) olevaa palveluntarjoajaaa. Valinnan perusteena on hinta 100%. Osa-alueissa 2. ja 3. Monetra Oulu Oy (Oulun eteläpuoli ja Oulun pohjoispuoli) kuljetuksissa valitaan kaksi (2) toimijaa etusijajärjestykseen hinnan perusteella. Mikäli etusijalla yksi (1.) oleva palveluntarjoaja ei pysty toteuttamaan palvelua on tilaajalla oikeus käyttää etusijalla kaksi (2.) olevaa palveluntarjoajaa. Valinnan perusteena on hinta 100%.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-26 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-26 14:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-11-26 14:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-11-07 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Taloudellinen tilanne ja rahoitusasema: ks. tarjouspyyntö
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Kelpoisuus harjoittaa ammattitiomintaa: Ks. tarjouspyyntö
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Hankintalain mukaan
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Monetra Oulu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2454638-2
Postiosoite: Krouvintie 4
Postinumero: 90400
Postitoimipaikka: Oulu
Alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Outi Palukka
Sähköposti: outi.palukka@monetra.fi 📧
Puhelin: +358 404863074 📞
URL: https://www.monetra.fi/oulu 🌏
Ryhmänvetäjä
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Talous- ja rahoitusasiat
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/monetra?id=501724&tpk=5ea7db48-8ed3-4092-acf6-d2db063f7a64 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/monetra?id=501724&tpk=5ea7db48-8ed3-4092-acf6-d2db063f7a64 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.1.2025. Aloitusaikataulu on arvio ja Sopimus syntyy vasta kirjallisen Sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa myös ennen sopimuskauden alkamista, jolloin sopimuskausi astuu voimaan suunnitellusti 1.1.2025 ja Sopimus päättyy ilman eri irtisanomista 31.12.2026. Sopimusta on oikeus jatkaa optiovuosille ajalle 1.1.2027 - 31.12.2027 sekä 1.1.2028 -31.12.2028. Osa-alueessa 1. Oulun kaupungin kirjaston kuljetukset valitaan kaksi (2) toimijaa etusijajärjestykseen hinnan perusteella. Mikäli etusijalla yksi (1) oleva palveluntarjoaja ei pysty toteuttamaan palvelua on tilaajalla oikeus käyttää etusijalla kaksi (2 ) olevaa palveluntarjoajaaa. Valinnan perusteena on hinta 100%. Osa-alueissa 2. ja 3. Monetra Oulu Oy (Oulun eteläpuoli ja Oulun pohjoispuoli) kuljetuksissa valitaan kaksi (2) toimijaa etusijajärjestykseen hinnan perusteella. Mikäli etusijalla yksi (1) oleva palveluntarjoaja ei pysty toteuttamaan palvelua on tilaajalla oikeus käyttää etusijalla kaksi (2) olevaa palveluntarjoajaa. Valinnan perusteena on hinta 100%. Oulun kaupungista ja Monetra graafisista palveluista käytetään jäljempänä nimeä tilaaja.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 209-650503 (2024-10-24)
hankintailmoitus (2024-10-29)
Kohde
Kuvaus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 000 EUR 💰

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankintamenettely etenee seuraavasti: 1. Tarjoajan soveltuvuuden ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen 2. Vertailun tekeminen 3. Hankintapäätöksen tekeminen ja tiedoksiantoRinnakkaistarjouksia ei hyväksytä. Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä, tarjoaja voi jättää vain yhden tarjouksen. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Tarjouskilpailun perusteella solmittava sopimus ei muodosta valitulle palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua. Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tilaaja voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen siten kuin hankintalain 96 §:ssä säädetään. Osa-alueessa 1. Oulun kaupungin kirjaston kuljetukset valitaan kaksi (2) toimijaa etusijajärjestykseen hinnan perusteella. Mikäli etusijalla yksi (1.) oleva palveluntarjoaja ei pysty toteuttamaan palvelua on tilaajalla oikeus käyttää etusijalla kaksi (2.) olevaa palveluntarjoajaaa. Valinnan perusteena on hinta 100%. Osa-alueissa 2. ja 3. Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun eteläpuoli ja Oulun pohjoispuoli) kuljetuksissa valitaan kaksi (2) toimijaa etusijajärjestykseen hinnan perusteella, kaksi (2) toimijaa / osa-alue. Mikäli etusijalla yksi (1.) oleva palveluntarjoaja ei pysty toteuttamaan palvelua on tilaajalla oikeus käyttää etusijalla kaksi (2.) olevaa palveluntarjoajaa. Valinnan perusteena on hinta 100%.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-12-02 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-12-02 14:00:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-12-02 14:00:00 📅

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.1.2025. Aloitusaikataulu on arvio ja Sopimus syntyy vasta kirjallisen Sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan allekirjoittaa myös ennen sopimuskauden alkamista, jolloin sopimuskausi astuu voimaan suunnitellusti 1.1.2025 ja Sopimus päättyy ilman eri irtisanomista 31.12.2026. Sopimusta on oikeus jatkaa optiovuosille ajalle 1.1.2027 - 31.12.2027 sekä 1.1.2028 -31.12.2028. Osa-alueessa 1. Oulun kaupungin kirjaston kuljetukset valitaan kaksi (2) toimijaa etusijajärjestykseen hinnan perusteella. Mikäli etusijalla yksi (1) oleva palveluntarjoaja ei pysty toteuttamaan palvelua on tilaajalla oikeus käyttää etusijalla kaksi (2 ) olevaa palveluntarjoajaaa. Valinnan perusteena on hinta 100%. Osa-alueissa 2. ja 3. Monetra Oulu Oy sisäinen posti (Oulun eteläpuoli ja Oulun pohjoispuoli) kuljetuksissa valitaan kaksi (2) toimijaa etusijajärjestykseen hinnan perusteella, kaksi (2) toimijaa / osa-alue. Mikäli etusijalla yksi (1) oleva palveluntarjoaja ei pysty toteuttamaan palvelua on tilaajalla oikeus käyttää etusijalla kaksi (2) olevaa palveluntarjoajaa. Valinnan perusteena on hinta 100%. Oulun kaupungista ja Monetra graafisista palveluista käytetään jäljempänä nimeä tilaaja.
Näytä lisää

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Hankinta-asiakirjoja on muutettu
Hankinta-asiakirjojen muutoksen päivämäärä: 2024-10-29 📅
Erän tunnistenumero: LOT-0002
LOT-0003
Muut lisätiedot
Palvelumaksu osio siirretty koskemaan ainoastaan osa-aluetta 1. Oulun kaupungin kirjaston kuljetukset. Määräaikaa jatkettu.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 0b0ad5a0-bfec-4fcc-9f53-097faf4fe4b5-01
Lähde: OJS 2024/S 212-661541 (2024-10-29)