Kiviainekset ja maanajotyöt 1.1.2025-31.12.2026, optiovuosi 2027

Laukaan kunta

Laukaan kunta, teknisten palveluiden yhdyskuntatekniset palvelut pyytää tarjoustanne kiviaineshankintoihin ja maanajotöihin vuosille 2025-2026. Hankintasopimusta on mahdollista jatkaa optiovuodella 2027, jonka käyttämisestä päätetään erikseen. Laukaan Vesihuolto Oy tulee käyttämään valittavaa toimittajaa omien kiviaineshankintoihin ja maanajotöihin. Laukaan Vesihuolto Oy kuuluu Erityisalojen hankintalain piiriin, jolloin kynnysarvot poikkeavat julkisten hankintojen ja käyttöoikeussopimusten hankintalain 1397/2016 kynnysarvoista, jota tässä kilpailutuksessa noudatetaan. Hankinnat kilpailutetaan EU-kynnysarvon ylittävänä tavarahankintana. Toimitusalueita ovat ovat Kirkonkylä, Vihtavuori, Leppävesi ja Lievestuore. Jokaiselle alueelle pyydetään tarjoushinnat kiviaineksille, kaivumaille ja maanajotöille. Tarjous on annettava kiinteähintaisena sopimuskaudeksi riippumatta toimitusmääristä, kuitenkin niin, että pienin tilattava määrä on ns. nuppikuorma. Tarjoushintaan ei saa lisätä toimitusvaiheessa nuppilisää. Kunnan omia kiviaineksia pyritään käyttämään rakentamisessa soveltuvin osin. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden kilpailuttaa kiviaines erikseen investointikohteille. Hankinnan kaikessa asioinnissa on käytettävä suomen kieltä.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-22. Hankinta julkaistiin 2024-10-18.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-10-18 hankintailmoitus
2024-10-30 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-10-18)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kiviainekset ja maanajotyöt 1.1.2025-31.12.2026, optiovuosi 2027
Viitenumero: 590/02.08.00.00/2024
Lyhyt kuvaus:
“Laukaan kunta, teknisten palveluiden yhdyskuntatekniset palvelut pyytää tarjoustanne kiviaineshankintoihin ja maanajotöihin vuosille 2025-2026....”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Sora, hiekka, sepeli ja muut kiviainekset 📦
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Laukaan kunta, teknisten palveluiden yhdyskuntatekniset palvelut pyytää tarjoustanne kiviaineshankintoihin ja maanajotöihin vuosille 2025-2026....”    Näytä lisää
Pääkohde tai suorituspaikka:
“Laukaan kunnan alueet.”
Suorituspaikka: Keski-Suomi 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2025-01-01 📅
Loppupäivä: 2026-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 80
Laatukriteeri (nimi): Kalusto
Laatukriteeri (painotus): 20
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-22 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-22 10:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Liikevaihto: liikevaihto”
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Referenssit: Kokemus”
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Kuljettajat: Pätevyys”

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Laukaan kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0176478-2
Postiosoite: PL 6 Laukaantie 14
Postinumero: 41341
Postitoimipaikka: Laukaa
Alue: Keski-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: hankinta@laukaa.fi 📧
Puhelin: +358 401396761 📞
URL: https://www.laukaa.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/laukaa?id=523867&tpk=1291b2dc-b426-4b1c-954f-ab1f054246d9 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/laukaa?id=523867&tpk=1291b2dc-b426-4b1c-954f-ab1f054246d9 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Laukaan kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0176478-2
Postiosoite: PL 6 Laukaantie 14
Postinumero: 41341
Postitoimipaikka: Laukaa
Alue: Keski-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: hankinta@laukaa.fi 📧
Puhelin: +358 401396761 📞
URL: https://www.laukaa.fi 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2024/S 205-637033 (2024-10-18)
hankintailmoitus (2024-10-30)

Muutokset
Muut lisätiedot

“Tarjouspyynnön Muut ehdot -kohdan laatu- ja ympäristöjärjestelmän vaatimuksen poistaminen.”
Lähde: OJS 2024/S 213-663674 (2024-10-30)