Isolahden koulun laajennuksen Sähkösuunnittelu

Vaasan kaupunki

Vuonna 1970 valmistunut Isolahden koulu, osoitteessa Pallokatu 17, on suo-menkielinen yli 300 lapsen koulu. Koulu rakennettiin alun perin yleisopetuksen tarpeisiin. Vuodesta 1985 vammaisopetusta (vaativan erityisen tuen opetus = ver) antanut Pilvilinnan koulu toimi Isolahden koulun tiloissa omana koulunaan 1.8.2004 saakka. Tuolloin tapahtui Isolahden ja Pilvilinnan koulun yhdistyminen hallinnollisesti. Koulun päärakennuksessa on toteutettu vaiheittainen peruskorjaushanke vuosina 2007-2013. Tuolloin koulussa oli kuusi (6) erityisopetusryhmää. Lukuvuonna 2023-2024 erityisopetusryhmiä on 14., joista 11. annetaan vaativan erityisen tuen opetusta vammaisoppilaille. Erityisoppilasmäärä on kasvanut vuoden 2004 määrästä kolminkertaiseksi.Isolahden koulun laajennushankkeen tavoitteena on saada tarpeenmukaiset tilat vammaisopetukselle sekä nuorisotoimelle ja ap-ip toiminnalle. Laajennus korvaa Revontuli-Sumpun rakennuksen sekä kaksi tontilla sijaitsevaa tila-elementtiä. Tämä hankinta koskee Isolahden koulun laajennuksen sähkösuunnittelua. Suunnittelutehtävän laajuus ja sisältö on kuvattu tarkemmin Suunnitteluohjelmassa.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-11. Hankinta julkaistiin 2024-10-10.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-10-10 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-10-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Isolahden koulun laajennuksen Sähkösuunnittelu
Lyhyt kuvaus:
“Vuonna 1970 valmistunut Isolahden koulu, osoitteessa Pallokatu 17, on suo-menkielinen yli 300 lapsen koulu. Koulu rakennettiin alun perin yleisopetuksen...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, insinööri- ja maanmittauspalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 70 000 EUR 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Vuonna 1970 valmistunut Isolahden koulu, osoitteessa Pallokatu 17, on suo-menkielinen yli 300 lapsen koulu. Koulu rakennettiin alun perin yleisopetuksen...”    Näytä lisää
Suorituspaikka: Pohjanmaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2024-12-02 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteet
Laatukriteeri (painotus): 60
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-11 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-11 12:30:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Tarjoukset avataan tarjousten jättämisen määräajan jälkeen. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.Tarjoukset käsittelee Vaasan talotoimen henkilöstö. Hankintayksikkö pidättää oikeuden käsitellä tarjoukset ilmoitettua myöhempänä ajankohtana perustellusta syystä.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Rekisterimerkinnät: Tarjoaja on merkitty Kaupparekisteriin, ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverorekisteriin.”
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Sähkösuunnittelijan ammatillinen pätevyys: - Sähkötekniikan Korkeakoulu-, yliopisto- tai opistotason insinöörikoulutus - Vähintään viiden vuoden...”    Näytä lisää
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Luottoluokitus: Tarjoajan luottoluokituskelpoisuus tulee olla vähintään Suomen asiakastieto Oy:n Rating A / riskiluokka RL3 tai parempi, tai jokin muu vastaava.”    Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Vuotuinen liikevaihtovaatimus: Tarjoajan vuotuinen liikevaihtovaatimus tulee olla vähintään 140 000 € viimeisen 3 vahvistetun tilinpäätöksen ajalta.”
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet: Tarjoaja on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet, sekä maksanut kaikki lainsäädännön mukaiset...”    Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Yrityksen ammatillinen pätevyys: Tarjoavalla yrityksellä tulee olla kokemusta viimeisen 5 vuoden ajalta yhden (1) vähintään 1000 brm2 kokoisen opetusalan...”    Näytä lisää
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Konsulttitoiminnan vastuuvakuutus: Tarjoajalla tulee olla Konsulttitoiminnan vastuuvakuutus, joka on suuruudeltaan vähintään 500 000 €. Vakuutuksen tulee...”    Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Vaasan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0209602-6
Postiosoite: Kirkkopuistikko 26 A
Postinumero: 65100
Postitoimipaikka: Vaasa
Alue: Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: maria.osterholm@vaasa.fi 📧
Puhelin: +35840 592 2291 📞
URL: http://vaasa.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://pris.haahtela.fi/Julkaisu/Public_Hankinnat.asp?Valittutarjous=37655 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://pris.haahtela.fi/Julkaisu/Public_Hankinnat.asp?Valittutarjous=37655 🌏

Täydentävät tiedot
Lisätietoja

“Hankintalain (1397/2016) mukainen avoin menettely.”
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: FI30061576
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Vaasan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0209602-6
Postiosoite: Kirkkopuistikko 26 A
Postinumero: 65100
Postitoimipaikka: Vaasa
Alue: Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: maria.osterholm@vaasa.fi 📧
Puhelin: +35840 592 2291 📞
URL: http://vaasa.fi 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2024/S 199-614990 (2024-10-10)