Inkeroisten monitoimitalon irtokalusteet ja kalustesuunnittelu

Kouvolan kaupunki

Kouvolan kaupunki pyytää tarjouksia Inkeroisten monitoimitalon (Yhteiskouluntie 6, Inkeroinen) uudisrakennuksen irtokalusteista sekä kalustesuunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Monitoimitalon käyttöönotto on 31.07.2025. Kilpailutus toteutetaan kiinteähintaisena kilpailutuksena. Tällöin kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteena on paras hinta-laatu -suhde, mutta laadun painoarvona on sata prosenttia. Kilpailutus toteutetaan neljässä osa-alueessa, joista 3 toteutetaan kahdessa vaiheessa. Osa-alueille on määritelty tilat, joista ensimmäisessä vaiheessa pyydetään vertailtavat tarjoukset. Tiloihin pitää sijoittaa määritetyt vanhat kalusteet (Liitteet 4,5,6). Osa-alueeseen kuuluvat muut tilat tulee olla suunniteltu alustavasti osa-alueiden 1-3 osalta, vaikka kalusteratkaisuja tehdään valitun toimittajan kanssa toisessa vaiheessa. Tällöin suunnitteluun osallistetaan myös monitoimitalon henkilöstöä ja oppilaita. Osa-alue 4 toteutetaan yhdessä vaiheessa. Hankinta koostuu neljästä osa-alueesta liitteen 2 mukaisesti: 1. Osa-alue; Oppimisympäristöt ja niiden yhteydessä olevat oppimisaulat sekä esiopetuksen tila 2110 Kokonaisbudjetti 390 000 euroa alv 0% Opetustilat jakautuvat: a) Kotiluokat (sisältää erityisopetuksen) b) Aineopetus (sisältää musiikki ja biologia ja kemia/fysiikka) c) Pienryhmätyöskely 2. Osa-alue; Toimistot, nuorisotila, keskusaula+ruokala, kabinetti, henkilökunnan huoneet sekä neuvottelutilat. Kokonaisbudjetti 220 000 euroa alv 0 %. 3. Osa-alue; Varhaiskasvatus, esiopetuksen tila 2109 kokonaisbudjetti 120 000 euroa alv 0 % 4. Osa-alue; Kirjasto Kokonaisbudjetti 70 000 alv 0 % Tarjousten vertailu tapahtuu laatutekijöillä ja kaikki osa-alueet ovat oma kokonaisuutensa. Tarjoajan tulee huomioida, että osa-alueille ensimmäisessä vaiheessa tarjottujen kalusteiden ja toiseen vaiheeseen suunniteltavat kalusteet ovat samaa laadullista tasoa. Ensimäisessä vaiheessa pyydetään tarjoukset seuraavista tiloista osa-alueittain: 1) 3-5 luokkien opetustila nro 2077-2078 ja sen yhteydessä oleva oppimisaula nro 2081-2082, vaativan erityisopetuksen luokka nro 1084 suunnitelmaan on sijoitettava liitteessä 4 merkityt vanhat kalusteet 2) Henkilökunnan huone nro 2031a - 2031b, henkilökunnan työtila 2034, keskusaula nro 1093+ruokala nro 1095, neuvottelutila nro 1052 suunnitelmaan on sijoitettava liitteessä 5 merkityt vanhat kalusteet 3) Varhaiskasvatuksen ryhmätila 1119 ja Peuhu 1137 Suunnitelmaan on sijoitettava liitteessä 6 merkityt vanhat kalusteet 4) Kirjasto Tilat näkyvät liitteinä olevista pohjapiirrustuksista, tilaluettelosta ja dwg -kuvista. Tarjoajan tulee huomioida, että Liitteissä 4, 5, 6 ja 7 on määritetty vanhoja, sijoitettavia kalusteita osa-alueisiin 1-3. Tarjousvaiheessa pitää olla tarjottaviin tiloihin sijoitettu määritellyt kalusteet, loput pitää olla sijoitettu muihin tiloihin. Osa-alueiden 1-3 laatuarviointi tehdään Liite 1 Tarjousten pisteytys mukaisesti (Tarjoajan on huomioitava kuvamateriaalin merkitys arvioinnissa: - Tilojen toiminnallisuuden, pedagogisten ratkaisujen, viihtyisyyden, kalusteiden riittävyyden sekä muunneltavuuden, joustavuuden, siirreltävyyden pohjalta - Ergonomian, säätömahdollisuuksien, koko- ja ikäerojen huomioimisen suunnitelmassa (esim. mallikalusteet) - Innovatiivisuuden ja uusien ratkaisuiden näkyminen kokonaisuudessa - Tarjoajan esittelemään toteuttamissuunnitelmaan II vaiheesta Osa-alueen 4 laatuarviointi tehdään (Tarjoajan on huomioitava kuvamateriaalin merkitys arvioinnissa: - Tilojen toiminnallisuuden, kalusteiden riittävyyden ja joustavuuden pohjalta - Ergonomian: koko- ja ikäerojen huomioimisen suunnitelmassa - Innovatiivisuuden ja uusien ratkaisuiden näkyminen kokonaisuudessa Tarjoajan tulee toimittaa kustannuksellaan liitteesssä 3 Koekäyttöön toimitettavat kalusteet Kouvolaan kokeiltavaksi laatuarviointia varten. Mallikalusteen materiaalien ei tarvitse vastata tarjouspyynnössä mainittuja materiaaleja. Kalusteet pitää toimittaa osoitteeseen Inkeroisten yhtenäiskoulu, Yhtenäiskouluntie 8, 46900 KOUVOLA (yhteyshenkilö rehtori Jari Eronen p. 040 822 5501), maanantaina 2.9.2024. Esittelyaika varataan Kouvolan kaupungin hankintatoimesta sen jälkeen, kun tarjoaja on jättänyt tarjouksensa, p. 020 615 8220/Jaana Salonen. Tarjouksen esittelytilaisuuteen osallistuminen on tarjouksen hyväksymisen edellytys. Kokonaisarvioinnin tekee asiantuntijaraati. Tilaajan yleiset vaatimukset kokonaisuudelle, on esitetty osa-alueittain liitteessä 2 Tilojen toiminnalliset kuvaukset. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden yksittäisten kokonaisuuksien poistoon tai lisäykseen (enintään +/-20%). Tarjouksen tekemisestä tai menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille palkkiota. Tarjouksessa esitetyt hinnat tulee olla voimassa koko hankinnan ajan. Alustava hankinnan toteutusaikataulu on: - V.2024: Syys-lokakuu: kalusteiden kokeilut, hankintapäätökset - V.2024-2025: Loka-tammi: jatkosuunnittelut toimittajien kanssa - V.2025: Helmi: Kalustetilaukset valmiiden tilasuunnitelmien pohjalta - V.2025: Kalustetoimitukset ja -asennukset 30.6. mennessä

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-08-30. Hankinta julkaistiin 2024-06-03.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-06-03 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-06-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Inkeroisten monitoimitalon irtokalusteet ja kalustesuunnittelu
Viitenumero: 500937
Lyhyt kuvaus:

Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Huonekalut (myös toimistokalusteet), sisustustavarat, kodinkoneet ja laitteet (valaistusta lukuun ottamatta) ja puhdistustuotteet 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1.
Otsikko: OPPIMISYMPÄRISTÖT JA NIIDEN YHTEYDESSÄ OLEVAT OPPIMISAULAT, ESIOPETUKSEN TILA 2110
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Ks tilojen tarkemmat kuvaukset Liite 2 Tilojen toiminnalliset kuvaukset sekä pohjakuvat. Hankinnan ensimmäisen vaiheen kilpailutettavat tilat ovat: - 3-5 luokkien opetustila nro 2077-2078 - Ylläolevan yhteydessä oleva oppimisaula nro 2081-2082 - Vaativan erityisopetuksen luokka nro 1084 Suunnitelmaan on sijoitettava liitteessä 4 merkityt vanhat kalusteet. Hankinnan toisessa vaiheessa valitun toimittajan kanssa suunnitellaan loput osa-alueen tilat. Budjetti 390 000 euroa alv 0 %
Näytä lisää
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Kesto: 12 kuukautta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Toimistot, nuorisotila, keskusaula+ruokala,kabinetti, henkilökunnan huoneet sekä neuvottelutilat
Hankinnan kuvaus:
Ks tilojen tarkemmat kuvaukset Liite 2 Tilojen toiminnalliset kuvaukset sekä pohjakuvat. Hankinnan ensimmäisen vaiheen kilpailutettavat tilat ovat: - Henkilökunnan huone nro 2031a - 2031b - Henkilökunnan työtila 2034 - Keskusaula nro 1093+ruokala nro 1095 - Neuvottelutila nro 1052 Suunnitelmaan on sijoitettava liitteessä 5 merkityt vanhat kalusteet. Hankinnan toisessa vaiheessa valitun toimittajan kanssa suunnitellaan loput osa- alueen tilat. Budjetti 220 000 euroa alv 0 %.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: VARHAISKASVATUS JA ESIOPETUKSEN TILA 2109
Hankinnan kuvaus:
Ks tilojen tarkemmat kuvaukset Liite 2 tilojen toiminnalliset kuvaukset sekä pohjakuvat. Hankinnan ensimmäisen vaiheen kilpailutettavat tilat ovat: - Ryhmätila 1119 - Peuhu 1137 Suunnitelmaan on sijoitettava liitteessä 6 merkityt vanhat kalusteet. Hankinnan toisessa vaiheessa valitun toimittajan kanssa suunnitellaan loput osa- alueen tilat. Huom. Taittosängyt eivät kuulu irtokalusteisiin. Budjetti 120 000 euroa alv 0 %.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: Kirjasto
Hankinnan kuvaus:
Ks tilojen tarkemmat kuvaukset Liite 2 Tilojen toiminnalliset kuvaukset sekä pohjakuvat. HUOM! Asiakaspalvelutiski sekä palautusautomaattipöydät eivät kuulu irtokalusteisiiin (merkitty pohjakuviin). Budjetti 70 000 euroa alv 0 %.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-08-30 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-08-30 09:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-08-30 09:15:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-06-20 09:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kouvolan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0161075-9
Postiosoite: PL 85
Postinumero: 45101
Postitoimipaikka: Kouvola
Alue: Kymenlaakso 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hankintapalvelut
Sähköposti: hankinta@kouvola.fi 📧
Puhelin: +358 206157166 📞
URL: http://www.kouvola.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kouvola?id=500937&tpk=dd6d4a7c-466d-4444-a1bf-00fa96927039 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kouvola?id=500937&tpk=dd6d4a7c-466d-4444-a1bf-00fa96927039 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 107-328708 (2024-06-03)