Lounais-Suomen Jätehuolto toteuttaa Topinpuistoon uuden lajitteluaseman. Lajitteluaseman yhteyteen on suunniteltu sijoitettavan jätehuoltotoimintoja palvelevat uudet vastaanotto-, sosiaali- ja ylläpidon huoltotilat sekä katettu lajitteluhalli. Näiden lisäksi alueelle on varattu tilaa mahdollisesti myöhemmin toteutettavalle vierailukeskukselle. Rakennettavan alueen laajuus on noin 6 hehtaaria. Alueella on vuonna 2021 vahvistettu Topinojan kiertotalouspuiston asemakaava. Maaperä on pääasiassa pehmeää savikkoa, joten alueen esirakentamisen työt tulevat olemaan mittavat. Topinpuiston uudesta lajitteluasemasta on laadittu yleissuunnitelma-aineisto 4.10.2022 ympäristölupahakemuksen liitteeksi. Ympäristölupa on saanut lainvoiman 29.5.2023 (Dnro ESAVI/38371/2022). Lounais-Suomen Jätehuolto Oy hankkii tällä kilpailutuksella Topinpuiston uuden lajitteluaseman hankesuunnitteluvaiheen suunnittelupalvelut. Hanke toteutetaan LSJH:n strategisten kestävyystavoitteiden mukaisesti vähähiilisenä, kiertotaloutta edistävänä, elinkaarikestävänä sekä muut ympäristönäkökohdat huomioiden. Hankkeessa tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja kestävyystavoitteiden edistämiseksi ja suunnittelijoilta edellytetään osaamista, motivaatiota sekä riittäviä resursseja tavoitteiden huomioimiseksi. Hankinnan kohde sekä kestävyystavoitteet yleisellä tasolla on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-08-23.
Hankinta julkaistiin 2024-07-15.
hankintailmoitus (2024-07-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Hankesuunnitteluvaiheen suunnittelun kilpailutus / Topinpuiston uusi lajitteluasema.
Viitenumero: 518895
Lyhyt kuvaus:
Lounais-Suomen Jätehuolto toteuttaa Topinpuistoon uuden lajitteluaseman. Lajitteluaseman yhteyteen on suunniteltu sijoitettavan jätehuoltotoimintoja palvelevat uudet vastaanotto-, sosiaali- ja ylläpidon huoltotilat sekä katettu lajitteluhalli. Näiden lisäksi alueelle on varattu tilaa mahdollisesti myöhemmin toteutettavalle vierailukeskukselle.
Rakennettavan alueen laajuus on noin 6 hehtaaria. Alueella on vuonna 2021 vahvistettu Topinojan kiertotalouspuiston asemakaava. Maaperä on pääasiassa pehmeää savikkoa, joten alueen esirakentamisen työt tulevat olemaan mittavat.
Topinpuiston uudesta lajitteluasemasta on laadittu yleissuunnitelma-aineisto 4.10.2022 ympäristölupahakemuksen liitteeksi. Ympäristölupa on saanut lainvoiman 29.5.2023 (Dnro ESAVI/38371/2022).
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy hankkii tällä kilpailutuksella Topinpuiston uuden lajitteluaseman hankesuunnitteluvaiheen suunnittelupalvelut.
Hanke toteutetaan LSJH:n strategisten kestävyystavoitteiden mukaisesti vähähiilisenä, kiertotaloutta edistävänä, elinkaarikestävänä sekä muut ympäristönäkökohdat huomioiden. Hankkeessa tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja kestävyystavoitteiden edistämiseksi ja suunnittelijoilta edellytetään osaamista, motivaatiota sekä riittäviä resursseja tavoitteiden huomioimiseksi.
Hankinnan kohde sekä kestävyystavoitteet yleisellä tasolla on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 320 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 6
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 6
1️⃣
Sisäinen tunniste: PS / ARK
Otsikko: Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Pää- ja arkkitehtisuunnittelun tarjouspyyntö ja tehtävät on määritelty tarkemmin liitteissä:
1.0 Pää- ja arkkitehtisuunnittelun tarjouspyyntö
1.1 PS18 Pääsuunnittelun tehtäväluettelo
1.2 ARK18 Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelo
1.3 Pää- ja arkkitehtisuunnittelutehtävänkuvaus
1.4 PS- ja ARK-suunnittelijaa koskevat vähimmäisvaatimukset ja kriteerit
1.5 PS/ARK - konsulttisopimusluonnos
1.6 PS- ja ARK tarjouslomake
1.7 Pää- ja arkkitehtisuunnittelun vastuusuunnittelijoiden kelpoisuus ja referenssikohteet
3️⃣
Sisäinen tunniste: RAK
Otsikko: Rakennesuunnittelu
Hankinnan kuvaus:
Rakennesuunnittelun tarjouspyyntö ja tehtävät on määritelty tarkemmin liitteessä:
3.0 Rakennesuunnittelun tarjouspyyntö
3.1 RAK18 Rakennesuunnittelun tehtäväluettelo
3.2 RAK - suunnittelutehtävänkuvaus
3.3 RAK - suunnittelijaa koskevat vähimmäisvaatimukset ja kriteerit
3.4 RAK - konsulttisopimusluonnos
3.5 RAK - tarjouslomake
3.6 RAK - vastuusuunnittelijoiden kelpoisuus ja referenssikohteet

Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: LVIA
Otsikko: LVIA-suunnittelu
Hankinnan kuvaus:
LVIA-suunnittelun tarjouspyyntö ja tehtävät on määritelty tarkemmin liitteessä:
4.0 LVIA-suunnittelun tarjouspyyntö
4.1 TATE18 Taloteknisen suunnittelun tehtäväluettelo
4.2 LVIA - suunnittelutehtävänkuvaus
4.3 LVIA - suunnittelijaa koskevat vähimmäisvaatimukset ja kriteerit
4.4 LVIA - konsulttisopimusluonnos
4.5 LVIA - tarjouslomake
4.6 LVIA - vastuusuunnittelijoiden kelpoisuus ja referenssikohteet

Erän tunnistenumero: LOT-0004
5️⃣
Sisäinen tunniste: SÄH
Otsikko: Sähkösuunnittelu
Hankinnan kuvaus:
Sähkösuunnittelun tarjouspyyntö ja tehtävät on määritelty tarkemmin liitteessä:
5.0 Sähkösuunnittelun tarjouspyyntö
5.1 TATE18 Taloteknisen suunnittelun tehtäväluettelo
5.2 Sähkösuunnittelu - suunnittelutehtävänkuvaus
5.3 SÄH - suunnittelijaa koskevat vähimmäisvaatimukset ja kriteerit
5.4 SÄH - konsulttisopimusluonnos
5.5 SÄH - tarjouslomake
5.6 SÄH - vastuusuunnittelijoiden kelpoisuus ja referenssikohteet

Erän tunnistenumero: LOT-0005
6️⃣
Sisäinen tunniste: ALUE
Otsikko: Väylä- ja aluesuunnittelu
Hankinnan kuvaus:
Väylä- ja aluesuunnittelun tarjouspyyntö ja tehtävät on määritelty tarkemmin liitteessä:
6.0 Väylä- ja aluesuunnittelun tarjouspyyntö
6.1 Väylä- ja aluesuunnittelu - suunnittelutehtävänkuvaus
6.2 Väylä- ja aluesuunnittelu - vähimmäisvaatimukset ja kriteerit
6.3 Väylä- ja aluesuunnittelu - konsulttisopimusluonnos
6.4 Väylä- ja aluesuunnittelun tarjouslomake
6.5 Väylä- ja aluesuunnittelu - vastuusuunnittelijoiden kelpoisuus ja referenssikohteet

Erän tunnistenumero: LOT-0006
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan hankintalakia (1397/2016) ja hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta.
Kyseessä on avoin menettely.
Kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttävät ja tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset otetaan mukaan hinta- / laatuvertailuun.
Tarjoajan soveltuvuutta koskevat vähimmäisvaatimukset on kerrottu julkaistun hankintailmoituksen asiakirjoissa ja "ESPD-lomakkeessa". Tarjoajan tulee täyttää "ESPD-lomake" ja liitää se tarjoukseensa. Näin tarjoaja vakuuttaa täyttävänsä kaikki hankintayksikön asettamat soveltuvuusvaatimukset.
Soveltuvuusvaatimusten täyttymistä osoittavat yksittäiset todistukset ja selvitykset tulee liittää tarjoukseen vain siltä osin kuin sitä on erikseen vaadittu. Muilta osin edellä mainitut vakuutukset ovat riittävä osoitus vaatimusten täyttymisestä.
Tarjoajan yhteiskuntavelvoitteiden tulee olla hoidettu ja tarjoajalla tulee olla vastuuvakuutus. Vastuuvakuutuksesta vaaditaan erillinen todistus. Tarjoajan tulee kuulua Vastuugroup.fi - palveluun.
Tarjoajalla tulee olla toiminnan vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärä on vähintään 500 000 euroa.
Tarjoajan luottoluokitus tulee olla vähintään Suomen Asiakastieto Oy:n Alfa - rating A+ tai selvityksen perusteella vastaavaa tasoa. Selvitys liitetään tarjoukseen.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-08-23 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-08-23 09:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-08-23 09:15:00 📅
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-08-12 07:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Hankesuunnitteluvaiheen suunnittelutoimeksiannot on jaettu osiin suunnittelualoittain seuraavasti:
1. PÄÄ- JA ARKKITEHTISUUNNITTELU
2. GEO-SUUNNITTELU
3. RAKENNESUUNNITTELU
4. LVIA-SUUNNITTELU
5. SÄHKÖSUUNNITTELU
6. VÄYLÄ- JA ALUESUUNNITTELU
Tarjouskilpailuun osallistuvat tarjoajat voivat tarjota joko yhtä suunnittelun osa-aluetta tai useampaa. Tarjousvertailussa jokainen suunnittelun osa-alue vertaillaan erikseen.

Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 137-425763 (2024-07-15)