Lapin hyvinvointialue pyytää tarjouksia hammashoitokoneyksiköiden toimittamisesta suun terveydenhuollon toimipisteisiinsä (hammashoitoloihin) Keminmaan toimipistettä lukuun ottamatta. Hoitokoneita on tavoite uusia vuosittain 4-6 kappaletta laitteiden ikääntymisen, rikkoutumisen tai muiden syiden perusteella. Hankintojen myötä hoitokonekantaa yhtenäistetään, jolloin esimerkiksi myös huoltojärjestelyt yhdenmukaistuvat ja muuttuvat tehokkaammiksi ja taloudellisemmiksi. Laitehankintojen määrä vaihtelee ja vahvistetaan hyvinvointialueen investointisuunnitelmassa vuodeksi kerrallaan. Lapin hyvinvointialue ei sitoudu mihinkään hammashoitokoneyksiköitä koskeviin vähimmäishankintamääriin. Kilpailutuksen kohteena on kaksi puitesopimusta (puitejärjestelyä), joista toinen koskee kattokiinnitteisiä hammashoitokoneyksiköitä ja toinen lattiakiinnitteisiä hammashoitokoneyksiköitä. Kumpaankin puitesopimukseen valitaan toimittajiksi enintään 3 kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta ja tarjoajaa. Mikäli tarjouksia on vähemmän kuin 3, järjestelyyn valitaan kaikki soveltuvat tarjoukset ja tarjoajat. Puitesopimusten varsinaisten sopimuskausien kesto on 24 kuukautta ja niihin liittyy kaksi 12 kuukauden pituista optiosopimuskautta. Tarjouspyyntö on jaettu kahteen osa-alueeseen hankittavien puitesopimusten mukaisesti. Lapin hyvinvointialueella on tällä hetkellä 22 suun terveydenhuollon toimipistettä ja niissä on käytössä yhteensä 119 hammashoitokoneyksikköä. Yksiköistä noin neljännes on ollut käytössä vähintään 10 vuotta. Luettelo toimipisteistä ja niissä käytössä olevista hammashoitokoneyksiköistä on tarjouspyynnön liitteessä 1 Toimipisteet ja laitteet.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-12-18.
Hankinta julkaistiin 2024-11-11.
hankintailmoitus (2024-11-11) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Hammashoitokoneyksiköt Lapin hyvinvointialueelle
Viitenumero: 15465/02.08.01/2024
Lyhyt kuvaus:
Lapin hyvinvointialue pyytää tarjouksia hammashoitokoneyksiköiden toimittamisesta suun terveydenhuollon toimipisteisiinsä (hammashoitoloihin) Keminmaan toimipistettä lukuun ottamatta.
Hoitokoneita on tavoite uusia vuosittain 4-6 kappaletta laitteiden ikääntymisen, rikkoutumisen tai muiden syiden perusteella. Hankintojen myötä hoitokonekantaa yhtenäistetään, jolloin esimerkiksi myös huoltojärjestelyt yhdenmukaistuvat ja muuttuvat tehokkaammiksi ja taloudellisemmiksi. Laitehankintojen määrä vaihtelee ja vahvistetaan hyvinvointialueen investointisuunnitelmassa vuodeksi kerrallaan. Lapin hyvinvointialue ei sitoudu mihinkään hammashoitokoneyksiköitä koskeviin vähimmäishankintamääriin.
Kilpailutuksen kohteena on kaksi puitesopimusta (puitejärjestelyä), joista toinen koskee kattokiinnitteisiä hammashoitokoneyksiköitä ja toinen lattiakiinnitteisiä hammashoitokoneyksiköitä. Kumpaankin puitesopimukseen valitaan toimittajiksi enintään 3 kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta ja tarjoajaa. Mikäli tarjouksia on vähemmän kuin 3, järjestelyyn valitaan kaikki soveltuvat tarjoukset ja tarjoajat. Puitesopimusten varsinaisten sopimuskausien kesto on 24 kuukautta ja niihin liittyy kaksi 12 kuukauden pituista optiosopimuskautta.
Tarjouspyyntö on jaettu kahteen osa-alueeseen hankittavien puitesopimusten mukaisesti.
Lapin hyvinvointialueella on tällä hetkellä 22 suun terveydenhuollon toimipistettä ja niissä on käytössä yhteensä 119 hammashoitokoneyksikköä. Yksiköistä noin neljännes on ollut käytössä vähintään 10 vuotta. Luettelo toimipisteistä ja niissä käytössä olevista hammashoitokoneyksiköistä on tarjouspyynnön liitteessä 1 Toimipisteet ja laitteet.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Hammashoitotyöasemat📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 720 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: A
Otsikko: A. lattiakiinnitteinen hammashoitokoneyksikkö
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Lattiakiinnitteisiä hoitokoneita on tavoite uusia vuosittain 4-6 kappaletta laitteiden ikääntymisen, rikkoutumisen tai muiden syiden perusteella. Hankintojen myötä hoitokonekantaa yhtenäistetään, jolloin esimerkiksi myös huoltojärjestelyt yhdenmukaistuvat ja muuttuvat tehokkaammiksi ja taloudellisemmiksi. Laitehankintojen määrä vaihtelee ja vahvistetaan hyvinvointialueen investointisuunnitelmassa vuodeksi kerrallaan. Lapin hyvinvointialue ei sitoudu mihinkään hammashoitokoneyksiköitä koskeviin vähimmäishankintamääriin.

Lisätuotteet/palvelut: Hammashoidon alan välineet ja laitteet📦
Pääkohde tai suorituspaikka: Lapin hyvinvointialue
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 48 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: B
Otsikko: B. kattokiinnitteinen hammashoitokoneyksikkö
Hankinnan kuvaus:
Kattokiinnitteisiä hoitokoneita on hyvinvointialueella vain noin 3 kappaletta Tornion hammashoitolassa. Laitteita uusitaan sopimuskaudella lähinnä laiterikkojen vuoksi. Lisäksi on mahdollista, että kattokiinnitteisiä hammashoitokoneita hankitaan myös muihin hammashoitoloihin lattiakiinnitteisten sijasta.
Laitehankintojen määrä vaihtelee ja vahvistetaan hyvinvointialueen investointisuunnitelmassa vuodeksi kerrallaan. Lapin hyvinvointialue ei sitoudu mihinkään hammashoitokoneyksiköitä koskeviin vähimmäishankintamääriin.

Erän tunnistenumero: LOT-0002 Kuvaus
Pääkohde tai suorituspaikka: Lapin hyvinvointialue, Lappi, Suomi.
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjousten käsittelyn menettelyvaiheet ovat seuraavat:
Hankintayksikkö
1) Avaa tarjoukset
2) Tarkastaa tarjoajien soveltuvuutta koskevat vastaukset
3) Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden ja vertailee tarjoukset
4) Pyytää ja/tai tarkastaa voittajaehdokkaan soveltuvuutta koskevat selvitykset ja todistukset
5) Tekee hankintapäätöksen ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille
6) Solmii hankintasopimuksen voittaneen kanssa.
Puitejärjestelyn toteuttamistapa ja ehdot on kuvattu tarjouspyynnön liitteenä olevassa sopimusluonnoksessa.
Mikäli mikään saaduista tarjouksista ei vastaa tarjouspyyntöä hankintayksikön edellyttämällä tavalla taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei hankintayksikkö voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, hankintayksikkö voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016, 125 §)

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-12-18 14:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-12-19 10:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-12-19 10:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-11-22 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on seuraava:: Vakuutussumma vähintään 500 000 €.
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset: Tarjoajan Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa tai muun tunnetun luottoluokituslaitoksen (kuten Bisnode Finland Oy) suomenkielisen luottokelpoisuusraportin luottokelpoisuusluokitus on vähintään tasolla A (luottokelpoinen/tyydyttävä).
Tarjoajan on varauduttava esittämään luottoluokituslaitoksen suomenkielinen luottokelpoisuusraportti tilaajan pyytäessä.
Vaihtoehtoisesti tarjoajan on varauduttava esittämään tilintarkastajansa suomenkielinen lausunto, joka sisältää tilintarkastajan selkeän sanallisen vakuutuksen, että tarjoajan luottokelpoisuus on vähintään tasolla luottokelpoinen/tyydyttävä.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Asiaankuuluvaan ammattirekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin ammattirekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia

Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 221-690364 (2024-11-11)
hankintailmoitus (2024-12-09) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 720 000 EUR 💰
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-12-31 14:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-01-02 10:00:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-01-02 10:00:00 📅
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0001 LOT-0002 Muut lisätiedot
Sopimusluonnosten kohdan 16. Tekninen huoltokoulutus kolmannesta kappaleesta poistetaan vaatimus, ”Lisäksi huoltokoulutuksen tulee antaa osallistuneille riittävä osaaminen ja pätevyys kouluttaa tilaajan muuta teknistä henkilökuntaa edelleen laitteen turvalliseen huoltamiseen sen valmistajan ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti.” Vaatimus on ollut tarkoitus poistaa jo hankinnan valmistelussa.

Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 623849fc-c1aa-4547-bc40-be99e84a6a9f-01
Lähde: OJS 2024/S 240-754053 (2024-12-09)