Elektronisten ja painettujen kausijulkaisujen välityspalvelu

Jyväskylän yliopisto

Hankinnan kohteena on Jyväskylän yliopistolle (JY) tilattavien elektronisten ja painettujen kausijulkaisujen välityspalvelu. Välityspalvelun avulla JY, mukaan lukien yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan kuuluva Normaalikoulu, voi hankkia Suomessa ja muualla julkaistut: • tieteelliset kausijulkaisut • sanomalehdet • ammatti- ja aikakauslehdet • pienlevikkiset ja ei-kaupalliset kausijulkaisut • maksuttomat näytenumerot ja ilmaislehdet • kustantajapaketit Jyväskylän yliopisto kuuluu kansalliseen FinELib-konsortioon ja hankkii elektroniset kausijulkaisut pääsääntöisesti konsortion kautta. Kausijulkaisut, joita ei konsortion kautta ole hankittavissa, hankitaan kilpailutetun välittäjän kautta tai suoraan kustantajilta. Kausijulkaisutilauksia oli maaliskuussa 2024 yhteensä noin 300 ja laskutukseen liittyviä kustannuspaikkoja 12. Liitteissä 1.a ja 1.b on kuvattu JY:n tilaamia kausijulkaisuja maaliskuussa 2024. JY:lle tilattavat kausijulkaisujen määrät voivat muuttua (vähentyä tai kasvaa) vuosittain; liitteissä 1.a ja 1.b kuvattuja nimekkeitä voi poistua ja/tai tilaukseen voi tulla uusia nimekkeitä. Muutokset voivat koskea myös tilausformaattia (elektroninen tai painettu julkaisu). Tämänhetkisen trendin perusteella kausijulkaisutilausten määrän odotetaan tulevaisuudessa hieman laskevan. Välityspalveluun sisältyvät vähintään seuraavat maksuttomat palvelut: • Tilausjärjestelmä, sen peruskäyttö ja tukipalvelut • Asiakaspalvelu JY on arvioinut hankinnan arvoksi noin 425 000 € / vuosi (alv 0 %).

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-05-23. Hankinta julkaistiin 2024-04-19.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-04-19 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-04-19)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Elektronisten ja painettujen kausijulkaisujen välityspalvelu
Viitenumero: 469/02.03.01.00/2024
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Jyväskylän yliopistolle (JY) tilattavien elektronisten ja painettujen kausijulkaisujen välityspalvelu. Välityspalvelun avulla JY, mukaan lukien yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan kuuluva Normaalikoulu, voi hankkia Suomessa ja muualla julkaistut: • tieteelliset kausijulkaisut • sanomalehdet • ammatti- ja aikakauslehdet • pienlevikkiset ja ei-kaupalliset kausijulkaisut • maksuttomat näytenumerot ja ilmaislehdet • kustantajapaketit Jyväskylän yliopisto kuuluu kansalliseen FinELib-konsortioon ja hankkii elektroniset kausijulkaisut pääsääntöisesti konsortion kautta. Kausijulkaisut, joita ei konsortion kautta ole hankittavissa, hankitaan kilpailutetun välittäjän kautta tai suoraan kustantajilta. Kausijulkaisutilauksia oli maaliskuussa 2024 yhteensä noin 300 ja laskutukseen liittyviä kustannuspaikkoja 12. Liitteissä 1.a ja 1.b on kuvattu JY:n tilaamia kausijulkaisuja maaliskuussa 2024. JY:lle tilattavat kausijulkaisujen määrät voivat muuttua (vähentyä tai kasvaa) vuosittain; liitteissä 1.a ja 1.b kuvattuja nimekkeitä voi poistua ja/tai tilaukseen voi tulla uusia nimekkeitä. Muutokset voivat koskea myös tilausformaattia (elektroninen tai painettu julkaisu). Tämänhetkisen trendin perusteella kausijulkaisutilausten määrän odotetaan tulevaisuudessa hieman laskevan. Välityspalveluun sisältyvät vähintään seuraavat maksuttomat palvelut: • Tilausjärjestelmä, sen peruskäyttö ja tukipalvelut • Asiakaspalvelu JY on arvioinut hankinnan arvoksi noin 425 000 € / vuosi (alv 0 %).
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tilauspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 720243
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätietoja:
Hankinnan perusteella hankintayksikkö valitsee yhden (1) toimittajan, jonka kanssa tehdään hankintasopimus. Perussopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen hankintayksiköllä on lisähankintaoikeus (optio) kahteen yhden (1) vuoden mittaiseen optiosopimuskauteen (1+1 v.)
Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Suorituspaikka: Keski-Suomi 🏙️
Kesto: 24 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-05-23 13:15:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-05-24 10:18:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-05-24 10:18:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-05-14 10:18:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihto
Vastuuvakuutus
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Referenssitoimitukset
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Jyväskylän yliopisto
Kansallinen rekisterinumero: 0245894-7
Postiosoite: Seminaarinkatu 15
Postinumero: 40014
Postitoimipaikka: Jyväskylän yliopisto
Alue: Keski-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hankintapalvelut
Sähköposti: hankinnat@jyu.fi 📧
Puhelin: +358 142601211 📞
URL: http://www.jyu.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Koulutus
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jyu?id=505295&tpk=24c5947f-4c06-4581-ba0a-51a0edf660f4 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jyu?id=505295&tpk=24c5947f-4c06-4581-ba0a-51a0edf660f4 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Hankinnan perusteella hankintayksikkö valitsee yhden (1) toimittajan, jonka kanssa tehdään hankintasopimus. Perussopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen hankintayksiköllä on lisähankintaoikeus (optio) kahteen yhden (1) vuoden mittaiseen optiosopimuskauteen (1+1 v.)
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 079-235381 (2024-04-19)