Sisäinen tarkastus

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Pyydämme tarjouksia sisäisen tarkastuksen palveluista Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle (myöh. tilaaja) tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle. Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä.
Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on tarkastaa, miten organisaation sisäiset prosessit, menettelytavat ja kontrollimekanismit toimivat. Tavoitteena on parantaa toimintaa ja tehokkuutta sekä arvioida asetettujen tavoitteiden toteutumista, toimintaprosesseja ja riskejä.
Tarkastuksen sisältö ja kohteet määritellään vuosittain tehtävässä tarkastussuunnitelmassa. Sisäinen tarkastus raportoi havainnoista suoraan hyvinvointialuejohtajalle ja esittää korjaavia toimenpiteitä. Sisäisen tarkastuksen vuosittaisen työmäärän arvioidaan olevan 30-40 työpäivää, jonka puitteissa toteutetaan 4-6 erillistä tarkastusta riippuen tarkastuskohteiden laajuudesta. Tarkastussuunnitelmaa voidaan muuttaa vuoden aikana, mikäli nähdään tarve riskiperäisille tarkastuksille.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-02-13. Hankinta julkaistiin 2023-01-10.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-01-10 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-01-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Auditointi- ja tarkastuspalvelut
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme tarjouksia sisäisen tarkastuksen palveluista Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle (myöh. tilaaja) tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle. Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on tarkastaa, miten organisaation sisäiset prosessit, menettelytavat ja kontrollimekanismit toimivat. Tavoitteena on parantaa toimintaa ja tehokkuutta sekä arvioida asetettujen tavoitteiden toteutumista, toimintaprosesseja ja riskejä. Tarkastuksen sisältö ja kohteet määritellään vuosittain tehtävässä tarkastussuunnitelmassa. Sisäinen tarkastus raportoi havainnoista suoraan hyvinvointialuejohtajalle ja esittää korjaavia toimenpiteitä. Sisäisen tarkastuksen vuosittaisen työmäärän arvioidaan olevan 30-40 työpäivää, jonka puitteissa toteutetaan 4-6 erillistä tarkastusta riippuen tarkastuskohteiden laajuudesta. Tarkastussuunnitelmaa voidaan muuttaa vuoden aikana, mikäli nähdään tarve riskiperäisille tarkastuksille.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Auditointi- ja tarkastuspalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Yritysten ja johdon konsulttipalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Päijät-Häme 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Postiosoite: Keskussairaalankatu 7
Postinumero: 15850
Postitoimipaikka: Lahti
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.paijatha.fi 🌏
Sähköposti: kirsi.tuulivirta@paijatha.fi 📧
Puhelin: +358 447195890 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phhvaj?id=422287&tpk=516046c4-f506-4fcd-9cd6-6a82ade8c04e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phhvaj?id=422287&tpk=516046c4-f506-4fcd-9cd6-6a82ade8c04e 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-01-10 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-02-13 📅
Julkaisupäivä: 2023-01-13 📅
Aloituspäivä: 2023-06-18 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 010-024179
EUVL-S-numero: 10

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme tarjouksia sisäisen tarkastuksen palveluista Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle (myöh. tilaaja) tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle. Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä.
Näytä lisää
Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on tarkastaa, miten organisaation sisäiset prosessit, menettelytavat ja kontrollimekanismit toimivat. Tavoitteena on parantaa toimintaa ja tehokkuutta sekä arvioida asetettujen tavoitteiden toteutumista, toimintaprosesseja ja riskejä.
Näytä lisää
Tarkastuksen sisältö ja kohteet määritellään vuosittain tehtävässä tarkastussuunnitelmassa. Sisäinen tarkastus raportoi havainnoista suoraan hyvinvointialuejohtajalle ja esittää korjaavia toimenpiteitä. Sisäisen tarkastuksen vuosittaisen työmäärän arvioidaan olevan 30-40 työpäivää, jonka puitteissa toteutetaan 4-6 erillistä tarkastusta riippuen tarkastuskohteiden laajuudesta. Tarkastussuunnitelmaa voidaan muuttaa vuoden aikana, mikäli nähdään tarve riskiperäisille tarkastuksille.
Näytä lisää
Ks. II.1.4) Lyhyt kuvaus

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2023-06-30 📅
Tarjousten avauspäivä: 2023-02-13 📅
Tarjousten avausaika: 12:05

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 3221309-4
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Kirsi Tuulivirta
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phhvaj?id=422287&tpk=516046c4-f506-4fcd-9cd6-6a82ade8c04e 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 010-024179 (2023-01-10)