Hankinnan kohteena on kiinteistökehityskonsultin hankkiminen Riihimäen kaupungin Voimala-hankkeeseen. Konsulttityön kohteena olevassa Voimala-hankkeessa kaupungin lopullisena tavoitteena on löytää kumppani, joka suunnittelee, toteuttaa ja rahoittaa rautatieaseman kupeessa sijaitsevan vanhan voimalaitoskiinteistölle kulttuurin ja elämysten tehtaan sekä toimii vuokranantajana Voimalassa toimiville tahoille. Kehityshanke toteutetaan mallilla, jossa keväällä 2024 valittava sijoittajakumppani rakennuttaa ja rahoittaa kohteen rakentamisen. Kaupunki sekä muut Voimalan toimijat sitoutuvat hankkeeseen pitkillä vuokrasopimuksilla. Kehitysvaiheen johtaessa onnistuneeseen lopputulokseen ja investointipäätöksiin rakentamisvaihe (ml. myös jatko- ja rakennuslupasuunnittelu) aloitetaan syksyllä 2024 ja rakennus voidaan ottaa käyttöön vuonna 2026. Kaupunki hankkii hanketta varten kiinteistökehityskonsultin. Kiinteistökehityskonsultti kehittää hanketta yhteistyössä kaupungin kanssa kevään 2024 aikana tavoitteena solmia lopulliset sopimukset sijoittajakumppanin kanssa kesäkuun 2024 loppuun mennessä. Konsultin tehtäviin kuuluu mm. hankkeen kokonaisvaltainen projektinjohto, hankesuunnitelman laatiminen ja hankesuunnittelu, hankkeen konseptin ja arkkitehtisuunnitelman kehittäminen, vuokralaisten, operaattorien ja sijoittajien hankinta, neuvottelut ja prosessin johtaminen neuvotteluissa. Konsultin tehtäviä on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 (Kiinteistökehityskonsultin tehtävät). Kiinteistökehityskonsultti toimittaa osana tarjoustaan projektisuunnitelman, jossa tarjouspyynnön vaatimusten mukainen kevään 2024 aikaisen työn vaiheistus ja vastuunjako tiimeittäin ja henkilöittäin on kuvattu. Konsulttityössä noudatetaan tarjouspyynnön liitteenä julkaistun konsulttisopimusluonnoksen ehtoja. Tässä hankinnassa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään parasta hinta-laatusuhdetta. Hinta-laatusuhteen vertailussa laadun painoarvo 50 % ja hinnan painoarvo on 50 %. Vertailussa laadun vertailupisteiden maksimimäärä on 50 pistettä. Muiden tarjoajien pisteet suhteutetaan parhaat laatupisteet saaneen tarjoajan pisteisiin kaavalla: (tarjoajan laatupisteet / parhaat saadut laatupisteet) * maksimipisteet 50. Laadun osalta vertailun perusteena ovat kiinteistökehityskonsultin tarjouksessaan esittämän asiantuntijatiimin vastuuhenkilöiden henkilökohtaiset referenssit kaupallisista kiinteistökehityshankkeista. Hintavertailussa tarjoushinnaltaan halvin tarjous saa painoarvon osoittamat täydet 50 vertailupistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla: (halvin hinta / vertailtava hinta)* maksimipisteet 50.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-12-13.
Hankinta julkaistiin 2023-11-10.
hankintailmoitus (2023-11-10) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Riihimäen Voimala-hankkeen kiinteistökehityskonsultti
Viitenumero: 473736
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on kiinteistökehityskonsultin hankkiminen Riihimäen kaupungin Voimala-hankkeeseen.
Konsulttityön kohteena olevassa Voimala-hankkeessa...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan kohteena on kiinteistökehityskonsultin hankkiminen Riihimäen kaupungin Voimala-hankkeeseen.
Konsulttityön kohteena olevassa Voimala-hankkeessa kaupungin lopullisena tavoitteena on löytää kumppani, joka suunnittelee, toteuttaa ja rahoittaa rautatieaseman kupeessa sijaitsevan vanhan voimalaitoskiinteistölle kulttuurin ja elämysten tehtaan sekä toimii vuokranantajana Voimalassa toimiville tahoille. Kehityshanke toteutetaan mallilla, jossa keväällä 2024 valittava sijoittajakumppani rakennuttaa ja rahoittaa kohteen rakentamisen. Kaupunki sekä muut Voimalan toimijat sitoutuvat hankkeeseen pitkillä vuokrasopimuksilla. Kehitysvaiheen johtaessa onnistuneeseen lopputulokseen ja investointipäätöksiin rakentamisvaihe (ml. myös jatko- ja rakennuslupasuunnittelu) aloitetaan syksyllä 2024 ja rakennus voidaan ottaa käyttöön vuonna 2026.
Kaupunki hankkii hanketta varten kiinteistökehityskonsultin. Kiinteistökehityskonsultti kehittää hanketta yhteistyössä kaupungin kanssa kevään 2024 aikana tavoitteena solmia lopulliset sopimukset sijoittajakumppanin kanssa kesäkuun 2024 loppuun mennessä. Konsultin tehtäviin kuuluu mm. hankkeen kokonaisvaltainen projektinjohto, hankesuunnitelman laatiminen ja hankesuunnittelu, hankkeen konseptin ja arkkitehtisuunnitelman kehittäminen, vuokralaisten, operaattorien ja sijoittajien hankinta, neuvottelut ja prosessin johtaminen neuvotteluissa. Konsultin tehtäviä on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 (Kiinteistökehityskonsultin tehtävät). Kiinteistökehityskonsultti toimittaa osana tarjoustaan projektisuunnitelman, jossa tarjouspyynnön vaatimusten mukainen kevään 2024 aikaisen työn vaiheistus ja vastuunjako tiimeittäin ja henkilöittäin on kuvattu. Konsulttityössä noudatetaan tarjouspyynnön liitteenä julkaistun konsulttisopimusluonnoksen ehtoja.
Tässä hankinnassa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään parasta hinta-laatusuhdetta. Hinta-laatusuhteen vertailussa laadun painoarvo 50 % ja hinnan painoarvo on 50 %. Vertailussa laadun vertailupisteiden maksimimäärä on 50 pistettä. Muiden tarjoajien pisteet suhteutetaan parhaat laatupisteet saaneen tarjoajan pisteisiin kaavalla: (tarjoajan laatupisteet / parhaat saadut laatupisteet) * maksimipisteet 50. Laadun osalta vertailun perusteena ovat kiinteistökehityskonsultin tarjouksessaan esittämän asiantuntijatiimin vastuuhenkilöiden henkilökohtaiset referenssit kaupallisista kiinteistökehityshankkeista. Hintavertailussa tarjoushinnaltaan halvin tarjous saa painoarvon osoittamat täydet 50 vertailupistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla: (halvin hinta / vertailtava hinta)* maksimipisteet 50.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Rakennuksia koskevat konsulttipalvelut📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 680304
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on kiinteistökehityskonsultin hankkiminen Riihimäen kaupungin Voimala-hankkeeseen.
Konsulttityön kohteena olevassa Voimala-hankkeessa...”
Hankinnan kuvaus
Hankinnan kohteena on kiinteistökehityskonsultin hankkiminen Riihimäen kaupungin Voimala-hankkeeseen.
Konsulttityön kohteena olevassa Voimala-hankkeessa kaupungin lopullisena tavoitteena on löytää kumppani, joka suunnittelee, toteuttaa ja rahoittaa rautatieaseman kupeessa sijaitsevan vanhan voimalaitoskiinteistölle kulttuurin ja elämysten tehtaan sekä toimii vuokranantajana Voimalassa toimiville tahoille. Kehityshanke toteutetaan mallilla, jossa keväällä 2024 valittava sijoittajakumppani rakennuttaa ja rahoittaa kohteen rakentamisen. Kaupunki sekä muut Voimalan toimijat sitoutuvat hankkeeseen pitkillä vuokrasopimuksilla. Kehitysvaiheen johtaessa onnistuneeseen lopputulokseen ja investointipäätöksiin rakentamisvaihe (ml. myös jatko- ja rakennuslupasuunnittelu) aloitetaan syksyllä 2024 ja rakennus voidaan ottaa käyttöön vuonna 2026.
Kaupunki hankkii hanketta varten kiinteistökehityskonsultin. Kiinteistökehityskonsultti kehittää hanketta yhteistyössä kaupungin kanssa kevään 2024 aikana tavoitteena solmia lopulliset sopimukset sijoittajakumppanin kanssa kesäkuun 2024 loppuun mennessä. Konsultin tehtäviin kuuluu mm. hankkeen kokonaisvaltainen projektinjohto, hankesuunnitelman laatiminen ja hankesuunnittelu, hankkeen konseptin ja arkkitehtisuunnitelman kehittäminen, vuokralaisten, operaattorien ja sijoittajien hankinta, neuvottelut ja prosessin johtaminen neuvotteluissa. Konsultin tehtäviä on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 (Kiinteistökehityskonsultin tehtävät). Kiinteistökehityskonsultti toimittaa osana tarjoustaan projektisuunnitelman, jossa tarjouspyynnön vaatimusten mukainen kevään 2024 aikaisen työn vaiheistus ja vastuunjako tiimeittäin ja henkilöittäin on kuvattu. Konsulttityössä noudatetaan tarjouspyynnön liitteenä julkaistun konsulttisopimusluonnoksen ehtoja.
Tässä hankinnassa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään parasta hinta-laatusuhdetta. Hinta-laatusuhteen vertailussa laadun painoarvo 50 % ja hinnan painoarvo on 50 %. Vertailussa laadun vertailupisteiden maksimimäärä on 50 pistettä. Muiden tarjoajien pisteet suhteutetaan parhaat laatupisteet saaneen tarjoajan pisteisiin kaavalla: (tarjoajan laatupisteet / parhaat saadut laatupisteet) * maksimipisteet 50. Laadun osalta vertailun perusteena ovat kiinteistökehityskonsultin tarjouksessaan esittämän asiantuntijatiimin vastuuhenkilöiden henkilökohtaiset referenssit kaupallisista kiinteistökehityshankkeista. Hintavertailussa tarjoushinnaltaan halvin tarjous saa painoarvon osoittamat täydet 50 vertailupistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla: (halvin hinta / vertailtava hinta)* maksimipisteet 50.
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
“Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, joka...”
Menettelyn tärkeimmät piirteet
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, joka kilpailutetaan avoimella menettelyllä.
Hinta-laatusuhteen vertailussa laadun painoarvo 50 % ja hinnan painoarvo on 50 %. Laadun vertailupisteiden maksimimäärä on 50 pistettä. Muiden tarjoajien pisteet suhteutetaan parhaat laatupisteet saaneen tarjoajan pisteisiin kaavalla: (tarjoajan laatupisteet / parhaat saadut laatupisteet) * maksimipisteet 50. Laadun osalta vertailun perusteena ovat kiinteistökehityskonsultin tarjouksessaan esittämän asiantuntijatiimin vastuuhenkilöiden henkilökohtaiset referenssit kaupallisista kiinteistökehityshankkeista. Hintavertailussa tarjoushinnaltaan halvin tarjous saa painoarvon osoittamat täydet 50 vertailupistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla: (halvin hinta / vertailtava hinta) * maksimipisteet 50.
Vertailuhinta muodostuu seuraavasti:
Vertailuhinta = A + 0,3 x B, missä
A = Kiinteä hinta € (alv=0 %), joka maksetaan konsulttisopimusluonnoksessa tarkemmin kuvatulla tavalla ja ehdoilla vuoden 2024 aikana.
B = Onnistumispalkkio € (alv=0 %), joka maksetaan, kun lopulliset hankkeen toteuttamiseen johtavat sitovat sopimukset (mukaan lukien asiakkaan ja muiden vuokralaisten vuokrasopimukset) on allekirjoitettu hankkeen kiinteistösijoittajakumppanin kanssa ja ne ovat tulleet voimaan. Onnistumispalkkion maksaa kiinteistösijoittajakumppani. Konsultin tulee neuvotella onnistumispalkkion maksaminen osaksi kiinteistösijoittajakumppanin rahoitettavaksi tulevaa hankkeen investointikokonaisuutta.
Vertailussa tarjoushinnaltaan halvin tarjous saa painoarvon osoittamat täydet 50 vertailupistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla: (halvin hinta / vertailtava hinta) * 50.
Tarjoajan tulee tarjouksessaan esittää asiantuntijatiimi ja nimetä seuraavat toimeksiannon vastuuhenkilöt:
a) Kehittämisvaiheen projektinjohtaja
b) Suunnittelun ohjauksesta vastaava asiantuntija
c) Vuokralaisten hankinnasta vastaava asiantuntija
d) Operaattorin hankinnasta vastaava asiantuntija
e) Sijoittajien hankinnasta vastaava asiantuntija
Sama asiantuntija voi vastata useamman vastuuhenkilön tehtävästä.
Kustakin vastuuhenkilöstä voi esittää enintään 5 referenssiä, Referenssihankkeesta saa:
• 1,5 vertailupistettä, jos kyseessä on yhden käyttäjän/vuokralaisen kohde
• 2 vertailupistettä, jos kyseessä on useamman käyttäjän/vuokralaisen kohde
Asiantuntijatiimi voi siten saada laadusta yhteensä enintään 50 vertailupistettä.
Jos sama asiantuntija on nimetty useampaan vastuuhenkilötehtävään, sama referenssi voidaan huomioida, jos hän on toiminut kyseisessä tehtävässä referenssihankkeessa.
Vastuuhenkilöiden referenssihankkeiden tulee vastata laadultaan ja laajuudeltaan hankinnan kohdetta ja vastuuhenkilön roolia:
• Vastuuhenkilö on toiminut vastaavassa tehtävässä referenssihankkeessa
• Referenssihanke on kaupallinen rakennushanke (kohteen omistaa sijoittaja, joka saa kohteesta
vuokratuloa), jonka rakennuskustannus on vähintään 10 miljoonaa euroa
• Hankkeen lopullinen investointipäätös on tehty ja kohteen rakentaminen on käynnissä tai
valmistunut
Tarjoajan hinnasta ja laadusta saadut pisteet lasketaan yhteen. Suurimman pistemäärän saanut tarjoaja valitaan palveluntuottajaksi.
Näytä lisää Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-12-13 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-12-13 13:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Riihimäki
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-12-13 13:00:00 📅
Paikka:
“Riihimäki”
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-11-24 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Tarjoajan ("yleinen") vuotuinen liikevaihto on seuraava:: Tilikausi: Tarjoajan 12 kuukauden kokonaisliikevaihto on edellisen tilinpäätöskauden...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Tarjoajan ("yleinen") vuotuinen liikevaihto on seuraava:: Tilikausi: Tarjoajan 12 kuukauden kokonaisliikevaihto on edellisen tilinpäätöskauden vahvistettu-jen tilinpäätöstietojen mukaan ollut vähintään 1 000 000 euroa. Jos tarjous tehdään ryhmittymän nimissä, ryhmittymän jäsenten liikevaihdot voidaan laskea yhteen.
Liikevaihto: Minimivaatimus: 1 000 000
Valuutta: euroa
“Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset:: Tarjoajan taloudellista tilannetta ja luottokelpoisuutta kuvaavan ratingin tulee olla vähintään...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset:: Tarjoajan taloudellista tilannetta ja luottokelpoisuutta kuvaavan ratingin tulee olla vähintään tyy-dyttävällä tasolla (esim. Suomen Asiakastieto Oy:n ratingtaso A). Jos tarjous tehdään ryhmittymän nimissä, ryhmittymän jokaisen jäsenen tulee täyttää tämä vaatimus.
Kuvaus: Hankkeen toteuttajaksi valittavalta taholta tarkistetaan seuraavat asiakirjat. Niitä ei pyydetä toimittamaan tarjouksen yhteydessä, mutta hankintayksikkö voi pyytää tarjoajia toimittamaan ne hankinnan missä tahansa vaiheessa tarjousten vastaanottamisen jälkeen, jos katsoo siihen olevan perusteltua aihetta.
1. Tuloslaskelma, tase ja toimintakertomus viimeksi kuluneelta tilikaudelta.
2. Pankin tai muun luottolaitoksen antama lausunto luottokelpoisuudesta tai yleisesti tunnetun luottotietoyrityksen (esim. Suomen Asiakastieto Oy) rekisteristä tulostettu raportti.
Näytä lisää Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Näytä lisää Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Tarjoaja on suorittanut viitejakson aikana seuraavantyyppiset pääasialliset palvelut:: Vaatimus: Tarjoaja on vastannut viimeisen viiden vuoden aikana...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Tarjoaja on suorittanut viitejakson aikana seuraavantyyppiset pääasialliset palvelut:: Vaatimus: Tarjoaja on vastannut viimeisen viiden vuoden aikana vähintään yhden kaupallisen korjausrakennushankkeen (kohteen omistaa sijoittaja, joka saa kohteesta vuokratuloa) kehittämistoimenpiteistä, jonka rakennuskustannus on vähintään 10 miljoonaa euroa. Hankkeen kehittämistoimenpiteet ovat pitäneet sisällään suunnittelun ohjausta, vuokralais- ja sijoittajahankintaa. Hankkeen rakentamistyöt ovat käynnissä tai valmiita.
Edellä mainitun määritelmän täyttävästä referenssistä ilmoitetaan tällä lomakkeella arvo eli kohteen rakentamiskustannus, vastaanotto- eli konsulttityön valmistumispäivämäärä, hankkeen tilaa-ja eli vastaanottaja ja lyhyt kuvaus.
Näytä lisää Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste: bankr-nat
bankruptcy
corruption
cred-arran
crime-org
distorsion
envir-law
finan-laund
fraud
human-traffic
insolvency
labour-law
liq-admin
misrepresent
nati-ground
partic-confl
prep-confl
prof-misconduct
sanction
socsec-law
socsec-pay
susp-act
tax-pay
terr-offence
Kuvaus poissulkemisperusteista:
“Onko tarjoaja kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuvasta samankaltaisesta menettelystä johtuvassa konkurssissa tai muuta sellaista...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoaja kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuvasta samankaltaisesta menettelystä johtuvassa konkurssissa tai muuta sellaista vastaavassa tilanteessa?
“Onko tarjoaja konkurssissa?” Näytä lisää (22) “Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
“Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
“Onko tarjoaja tehnyt muiden tarjoajien kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua?”
“Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan?”
“Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
“Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
“Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
“Onko tarjoajan osalta käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettelyjä?”
“Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan?”
“Ovatko tarjoajan varat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa?”
“Koskeeko tarjoajaa jokin seuraavista tilanteista? a) on syyllistynyt vakavaan väärään tulkintaan antaessaan poissulkemisperusteiden puuttumisen tai...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Koskeeko tarjoajaa jokin seuraavista tilanteista? a) on syyllistynyt vakavaan väärään tulkintaan antaessaan poissulkemisperusteiden puuttumisen tai valintaperusteiden täyttymisen tarkistamiseen vaadittuja tietoja, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) ei ole kyennyt toimittamaan viiveettä hankintaviranomaisen tai -yksikön vaatimia liiteasiakirjoja, ja d) on yrittänyt vaikuttaa hankintaviran-omaisen tai -yksikön päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on tuottamuksellisesti toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, valintaa tai myöntämistä koskeviin päätöksiin?
“Onko tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä?
“Onko tarjoaja tietoinen eturistiriidoista, joita sen hankintamenettelyyn osallistumisesta aiheutuu kansallisen lainsäädännön, asiaankuuluvan...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoaja tietoinen eturistiriidoista, joita sen hankintamenettelyyn osallistumisesta aiheutuu kansallisen lainsäädännön, asiaankuuluvan hankintailmoituksen tai hankinta-asiakirjojen perusteella?
“Onko tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys antanut hankintaviranomaiselle tai –yksikölle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun?”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys antanut hankintaviranomaiselle tai –yksikölle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun?
“Onko tarjoajalla kokemuksia siitä, että aikaisempi hankintasopimus, hankintayksikön kanssa tehty aikaisempi hankintasopimus tai aikaisempi...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoajalla kokemuksia siitä, että aikaisempi hankintasopimus, hankintayksikön kanssa tehty aikaisempi hankintasopimus tai aikaisempi käyttöoikeussopimus on irtisanottu ennenaikaisesti tai että kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia?
“Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan?”
“Onko tarjoaja rikkonut liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoaja rikkonut liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa?
“Onko tarjoaja rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoaja rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa?
“Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”
Kuvaus poissulkemisperusteista
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?