Hankinnan kohteena on raskaiden ja erikoisajoneuvojen huoltoleasinghankinta Lahden kaupungin yksiköiden ja palvelualueiden sekä Koulutuskeskus Salpauksen käyttöön. Ajoneuvot hankintaa ensisijaisesti huoltoleasingilla, mutta hankintaan voi myös sisältyä rahoitusleasingilla hankittavia ajoneuvoja. Hankinta pitää sisällään mm. ajoneuvot ja niiden huollon sekä kaiken muun ylläpidon. Polttoaineet ja ajoneuvopesut eivät sisälly hankintaan. Hankintayksikkö myös ensisijaisesti vakuuttaa ajoneuvot itse. Hankinnan kohteena oleviin ajoneuvoihin kuuluu sekä liikennekäyttöön rekisteröitäviä ajoneuvoja (esim. pakettiautot, kuorma-autot, puoliperävaunun vetoautot) että muita moottorikäyttöisiä ajoneuvoja (esim. nurmenleikkuri, traktorit, mönkijät). Ajoneuvoja on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus". Hankittavia ajoneuvoja ei ole lueteltu tyhjentävästi, vaan Hankintayksikkö voi hankkia tarpeen mukaan myös muita kuin tarjouspyynnössä esitettyjä ajoneuvoja. Uusien hankittavien ajoneuvojen lisäksi Hankintayksiköllä on myös tällä hetkellä voimassa olevia rahoitus- ja huoltoleasingsopimuksia hankinnan kohteena olevista ajoneuvoista. Sopimusten päättyessä Hankintayksikkö tekee uusia rahoitus- ja huoltoleasingsopimuksia tämän kilpailutuksen perusteella valittujen puitesopimustoimittajien kanssa. Hankinnassa muodostetaan kolmen (3) palveluntarjoajan puitejärjestely, joka on hankinnan kohteesta johtuen voimassa kuusi (6) vuotta. Hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyyn kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa. Jos tarjoajia on vähemmän kuin kolme (3), valitaan puitejärjestelyyn kaikki tarjoajia koskevat soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat, jotka ovat jättäneet tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen. Puitejärjestely on suunniteltu alkavaksi helmikuussa 2024. Ajoneuvokohtaiset leasingsopimuskaudet voivat jatkua puitejärjestelyn voimassaoloaikaa pidempään. Puitejärjestelyn enimmäisarvo puitesopimuskaudella (72 kk) on 4.000.000 euroa (alv 0 %). Hankintayksikkö ei ole sidottu tässä tarjouspyyntöaineistossa esitettyihin ajoneuvoihin ja hankintamääriin, vaan hankintayksikkö voi hankkia puitejärjestelyn sisällä myös muita huoltoleasingilla rahoitettavia ajoneuvoja. Puitejärjestelyyn valittaville tarjoajille ei muodostu puitejärjestelyn perusteella yksinoikeutta, vaan hankintayksikkö voi hankkia ajoneuvoja myös tämän puitejärjestelyn ulkopuolella. Hankintayksikkö kilpailuttaa nyt puitejärjestelyn perustamisen yhteydessä ensimmäiset (2 kappaletta) puitejärjestelyyn perustuvat hankintansa (ns. minikilpailutukset). Hankinnat on kuvattu tarkemmin kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit". Nyt kilpailutettavat minikilpailutukset ovat puitejärjestelyn perustamisesta erilliset kilpailutukset, jotka tehdään samalla tarjouspyynnöllä aikataulusyistä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-01-29.
Hankinta julkaistiin 2023-12-22.
hankintailmoitus (2023-12-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Raskaiden ja erikoisajoneuvojen huoltoleasing 2024-2029
Viitenumero: 476848
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on raskaiden ja erikoisajoneuvojen huoltoleasinghankinta Lahden kaupungin yksiköiden ja palvelualueiden sekä Koulutuskeskus Salpauksen...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan kohteena on raskaiden ja erikoisajoneuvojen huoltoleasinghankinta Lahden kaupungin yksiköiden ja palvelualueiden sekä Koulutuskeskus Salpauksen käyttöön. Ajoneuvot hankintaa ensisijaisesti huoltoleasingilla, mutta hankintaan voi myös sisältyä rahoitusleasingilla hankittavia ajoneuvoja.
Hankinta pitää sisällään mm. ajoneuvot ja niiden huollon sekä kaiken muun ylläpidon. Polttoaineet ja ajoneuvopesut eivät sisälly hankintaan. Hankintayksikkö myös ensisijaisesti vakuuttaa ajoneuvot itse.
Hankinnan kohteena oleviin ajoneuvoihin kuuluu sekä liikennekäyttöön rekisteröitäviä ajoneuvoja (esim. pakettiautot, kuorma-autot, puoliperävaunun vetoautot) että muita moottorikäyttöisiä ajoneuvoja (esim. nurmenleikkuri, traktorit, mönkijät). Ajoneuvoja on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus". Hankittavia ajoneuvoja ei ole lueteltu tyhjentävästi, vaan Hankintayksikkö voi hankkia tarpeen mukaan myös muita kuin tarjouspyynnössä esitettyjä ajoneuvoja.
Uusien hankittavien ajoneuvojen lisäksi Hankintayksiköllä on myös tällä hetkellä voimassa olevia rahoitus- ja huoltoleasingsopimuksia hankinnan kohteena olevista ajoneuvoista. Sopimusten päättyessä Hankintayksikkö tekee uusia rahoitus- ja huoltoleasingsopimuksia tämän kilpailutuksen perusteella valittujen puitesopimustoimittajien kanssa.
Hankinnassa muodostetaan kolmen (3) palveluntarjoajan puitejärjestely, joka on hankinnan kohteesta johtuen voimassa kuusi (6) vuotta. Hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyyn kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa. Jos tarjoajia on vähemmän kuin kolme (3), valitaan puitejärjestelyyn kaikki tarjoajia koskevat soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat, jotka ovat jättäneet tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen.
Puitejärjestely on suunniteltu alkavaksi helmikuussa 2024. Ajoneuvokohtaiset leasingsopimuskaudet voivat jatkua puitejärjestelyn voimassaoloaikaa pidempään.
Puitejärjestelyn enimmäisarvo puitesopimuskaudella (72 kk) on 4.000.000 euroa (alv 0 %).
Hankintayksikkö ei ole sidottu tässä tarjouspyyntöaineistossa esitettyihin ajoneuvoihin ja hankintamääriin, vaan hankintayksikkö voi hankkia puitejärjestelyn sisällä myös muita huoltoleasingilla rahoitettavia ajoneuvoja. Puitejärjestelyyn valittaville tarjoajille ei muodostu puitejärjestelyn perusteella yksinoikeutta, vaan hankintayksikkö voi hankkia ajoneuvoja myös tämän puitejärjestelyn ulkopuolella.
Hankintayksikkö kilpailuttaa nyt puitejärjestelyn perustamisen yhteydessä ensimmäiset (2 kappaletta) puitejärjestelyyn perustuvat hankintansa (ns. minikilpailutukset). Hankinnat on kuvattu tarkemmin kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit". Nyt kilpailutettavat minikilpailutukset ovat puitejärjestelyn perustamisesta erilliset kilpailutukset, jotka tehdään samalla tarjouspyynnöllä aikataulusyistä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Rahoitusleasingpalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 000 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on moottorikäyttöisten ajoneuvojen huoltoleasinghankinta Lahden kaupungin yksiköiden ja palvelualueiden sekä Koulutuskeskus Salpauksen...”
Hankinnan kuvaus
Hankinnan kohteena on moottorikäyttöisten ajoneuvojen huoltoleasinghankinta Lahden kaupungin yksiköiden ja palvelualueiden sekä Koulutuskeskus Salpauksen käyttöön. Hankinta pitää sisällään mm. ajoneuvot ja niiden huollon sekä kaiken muun ylläpidon. Polttoaineet eivät sisälly hankintaan.
Hankinnan kohteena oleviin ajoneuvoihin kuuluu sekä liikennekäyttöön rekisteröitäviä ajoneuvoja (esim. pakettiautot, kuorma-autot, puoliperävaunun vetoautot) että muita moottorikäyttöisiä ajoneuvoja (esim. nurmenleikkuri, traktorit, mönkijät). Ajoneuvoja on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus". Hankittavia ajoneuvoja ei ole lueteltu tyhjentävästi, vaan Hankintayksikkö voi hankkia tarpeen mukaan myös muita kuin tarjouspyynnössä esitettyjä ajoneuvoja.
Hankintayksiköllä on tällä hetkellä voimassa olevia rahoitus- ja huoltoleasingsopimuksia hankinnan kohteena olevista ajoneuvoista. Sopimusten päättyessä Hankintayksikkö tekee uusia rahoitus- ja huoltoleasingsopimuksia tämän kilpailutuksen perusteella valittujen palveluntuottajien/-tuottajan kanssa.
Hankinnassa muodostetaan kolmen (3) palveluntarjoajan puitejärjestely, joka on hankinnan kohteesta johtuen voimassa kuusi (6) vuotta. Hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyyn kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa. Jos tarjoajia on vähemmän kuin kolme (3), valitaan puitejärjestelyyn kaikki tarjoajia koskevat soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat, jotka ovat jättäneet tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen.
Puitejärjestely on suunniteltu alkavaksi helmikuussa 2024. Ajoneuvokohtaiset leasingsopimuskaudet voivat jatkua puitejärjestelyn voimassaoloaikaa pidempään.
Vaihtoehtoiset tai rinnakkaiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Hankintayksikkö ei ole sidottu tässä tarjouspyyntöaineistossa esitettyihin ajoneuvoihin ja hankintamääriin, vaan hankintayksikkö voi hankkia puitejärjestelyn sisällä myös muita huoltoleasingilla rahoitettavia ajoneuvoja. Puitejärjestelyyn valittaville tarjoajille ei muodostu puitejärjestelyn perusteella yksinoikeutta, vaan hankintayksikkö voi hankkia ajoneuvoja myös tämän puitejärjestelyn ulkopuolella.
Näytä lisää
Kesto: 72 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 85
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 15
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Hankintayksikkö kilpailuttaa nyt puitejärjestelyn perustamisen yhteydessä ensimmäiset puitejärjestelyyn perustuvat hankintansa (ns. minikilpailutukset), 2...”
Hankinnan kuvaus
Hankintayksikkö kilpailuttaa nyt puitejärjestelyn perustamisen yhteydessä ensimmäiset puitejärjestelyyn perustuvat hankintansa (ns. minikilpailutukset), 2 kpl. Hankinnat on kuvattu tarkemmin kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit". Nyt kilpailutettavat minikilpailutukset ovat puitejärjestelyn perustamisesta erilliset kilpailutukset, jotka tehdään samalla tarjouspyynnöllä aikataulusyistä.
Puitejärjestelyyn tarjoavan tarjoajan ei ole pakko jättää tarjousta nyt tehtäviin minikilpailutuksiin. Tarjoajan huomiota kiinnitetään kuitenkin siihen, että nyt tehtäviin minikilpailutuksiin (2 kpl) ei voi jättää tarjousta enää myöhemmässä vaiheessa.
Nyt tehtäviin minikilpailutuksiin tarjoaminen tai tarjoamatta jättäminen ei vaikuta tarjoajan mahdollisuuksiin tulla valituksi puitejärjestelyyn tai puitejärjestelyyn valituksi tultuaan mahdollisuuteen tarjota myöhemmin kilpailutettaviin minikilpailutuksiin.
Puitejärjestelyyn osallistumisesta tarjoajan on joka tapauksessa jätettävä tarjous. Tarjoaja ei siten voi tarjota nyt tehtäviä minikilpailutuksia, ellei hän ole jättänyt tarjousta osallistuakseen puitejärjestelyyn.
Nyt tehtäviin minikilpailutuksiin jätetyt tarjoukset vertaillaan niiden puitejärjestelyyn valittavien tarjoajien tarjoajien kesken, jotka ovat jättäneet tarjoukset myös nyt kilpailutettaviin hankintoihin. Nyt tehtävien minikilpailutusten tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisimpana pidetään tarjousta, joka on hinnaltaan halvin.
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-01-29 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-01-29 12:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa ✅ Kuvaus
Puitesopimusten osalta on esitettävä perustelut 4 vuotta ylittävälle kestolle:
“Puitejärjestelyn kesto on kuusi (6) vuotta, koska hankittavien koneiden kuoletusaika edellyttää pidempää puitesopimuskautta.”
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Liikevaihto 1: Tarjoajan kolmen (3) viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen liikevaihdon enintään 12 kuukauden tilikaudelta on tullut olla vähintään 3 000 000 euroa.”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Liikevaihto 1: Tarjoajan kolmen (3) viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen liikevaihdon enintään 12 kuukauden tilikaudelta on tullut olla vähintään 3 000 000 euroa.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Ammatinharjoittajan vastuuvakuutus: Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on 200.000.”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Luottoluokitus: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kokoon nähden. Tämän arvioimiseksi Tarjoajan...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Luottoluokitus: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kokoon nähden. Tämän arvioimiseksi Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on vähintään A (tyydyttävä) taikka tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen perusteella vastaavaa tasoa.
Tarjoaja toimittaa pyydettäessä Suomen Asiakastieto Oy:n Rating alfa -raportin, joka on alle kolme (3) kuukautta vanha sen esittämispäivästä lukien, tai vain, jos tietoja ei ole Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä, tilinpäätöstiedot kolmelta (3) viime vuodelta tai muun vastaavan selvityksen.
Näytä lisää Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin;
tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä
vaatimuksia.
Näytä lisää Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Tarjoajalla on kokemusta raskaiden ajoneuvojen ja erikoisajoneuvojen huoltoleasingpalveluiden...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Tarjoajalla on kokemusta raskaiden ajoneuvojen ja erikoisajoneuvojen huoltoleasingpalveluiden toimittamisesta.
Kokemuksen osoittamiseksi tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) huoltoleasingpalvelusopimus, jonka perusteella tarjoaja on toimittanut referenssiasiakkaalle arvoltaan vähintään 100.000 euroa (alv 0 %) raskaan ajoneuvon tai erityisajoneuvon sekä ajoneuvon huoltopalvelut vähintään 12 kuukauden ajalle.
Referenssin tulee olla viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta siten, että ajoneuvon huoltopalveluiden 12 kuukauden ajanjakso on päättynyt aikaisintaan 12/2020.