Piispanlähteen lastentalon pää- ja arkkitehtisuunnittelu sekä tietomallikoordinaattori ja RTA-asiantuntija

Kaarinan kaupunki

Piispanlähteen lastentalo sijaitsee osoitteessa Otsonkatu 2, 20760 Kaarina. Se koostuu tällä hetkellä 1975 rakennetusta kouluosasta, jolle on rakennettu laajennusosa 2012, jossa toimii päiväkoti sekä oppilashuolto- ja opettajientiloja. Lisäksi vuonna 2014 vanhan kouluosan kaksi sisäpihaa on katettu ja niiden muodostavat uudet lämpimät tilat on rakennettu koulukäyttöön. Lastentalon projekti on keskimmäisenä yhtenäiskoulukokonaisuuden kolmesta projektista ja rakentaminen sijoittuu arviolta vuosille 2026-2028. Rakentaminen aloitetaan välittömästi, kun oppilaat on saatu väistätettyä valmistuvaan nuortentalon laajennukseen. Suunnittelu aloitetaan heti, kun tämä tarjouskilpailu on selvinnyt. Muut suunnittelijat (rakenne-, lvia-, sähkö, geo- akustinen- ja palotekninensuunnittelija) on jo valittu. Tämän tarjouskilpailun perusteella valittavat suunnitteluvaiheen osapuolet ovat: - Arkkitehtisuunnittelija - Pääsuunnittelija - Tietomallikoordinaattori - Rakennusterveysasiantuntija (RTA) 1970-luvulla rakennettu osa puretaan. Purkutyön laajuus on n. 4200 bruttoneliötä sekä lisäksi purettavia ulkopuolisia muuri- ja katosrakenteita. Purettavan osan ja säilytettävän laajennusosan väliin jää nk liitosalue, jossa sijaitsee alakerrassa mm. koulun laajennustarpeessa oleva keittiö sekä yläkerrassa sosiaalitiloja sekä opetustiloja. Tilat ovat osittain saneerattu vuonna 2012. Yksi osa suunnittelutoimeksiantoa on määrittää yhteistyössä tarjoukseen sisältyvän RTA:n kanssa nivelosalle tehtävät tarvittavat korjaustoimenpiteet, rakentamisen aikaiset suojaukset sekä tilamuutostarpeet. Rakennettavan uudisrakennuksen (noin 5100 bruttoneliötä) tulee liittyä säilytettävään osaan mahdollisimman esteettömästi sekä esteettisesti (visuaalinen yhteneväisyys sekä massoittelu). Suunnittelutehtävään sisältyy kaikki yleisesti tarvittavat suunnittelutoimenpiteet valmiin rakennuskohteen aikaansaamiseksi sekä viranomaisluvat. Arkkitehti- ja pääsuunnittelun tehtävien sisällöt ja laajuudet sekä täydentävinä tehtävinä kokonaishintaan kuuluvat tehtävät on esitetty liitteinä olevissa Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelon ARK18 ja Pääsuunnittelun tehtäväluettelon PS18 dokumenteissa. Lisäksi pihasuunnittelua ja sisustussuunnittelua (PIHA 18, SIS12). Sisustussuunnittelun fokuksena on suunnitella, miten käyttäjien toivoma kalustus tulee mahtumaan tiloihin. Pihasuunnitelman idea on saada piha toimimaan uuden lastentalon kanssa. Kokonaishintaan sisältyvinä täydentävinä tehtävinä tehdään: - Valmiiden suunnitelmien arkistoiminen kiinteistönpidon käyttöön, PDF, DWG ja IFC muodossa (projektipankkiin myös malli natiivimuodossa siten että mahdollisesti toinen arkkitehtitoimisto pystyisi jatkamaan suunnittelua tarvittaessa rakennuksen seuraavissakin vaiheissa) - Nuortentalon perusparannettavan osan nykytilan laserkeilaus pistepilveksi (tai vastaava), tästä laadittava inventointimalli sekä lopullinen mallinnus sekä lastentalon laajennusosan ja jäävän rakennuksen liittymäkohdan mallinnus. - Energiaselvityksen ja -todistuksen tekee kohteen LVI-suunnittelija, muut suunnittelijat toimittavat pääsuunnittelijan johdolla tarvittavat lähtötiedot. - Tietomallintaminen - Tietomallikoordinaattorin tehtävät Suunnittelu tehdään mallintamalla ja hankkeessa sovelletaan ”Yleisiä tietomallivaatimuksia 2012 (YTV 2012)” -ohjeita, rakennusosamallin tarkkuus taso 2 ja tilavarausmallinnus tasoa 1. Hankkeessa edellytetään käytettäviltä ohjelmistoilta tietomallin IFC 2x3 – sertifikaattia. Tietomallikoordinointi on esitettävä Solibria hyödyntäen. Suunnittelutehtävän kokonaishintaan sisältyy yhteensä 75 kpl suunnittelu-, viranomais- ja rakentamisen aikaisia kokouksia, joista noin kolmasosa lähikokouksia Kaarinassa. Tarjottuun kokonaishintaan sisältyy edellä mainittujen kokousten lisäksi suunnittelijoiden väliset kokoukset ja muut vastaavat esim. työmaakäynnit ja -katselmukset. Liitteenä olevassa tarjouspyynnössä sekä sen liitteissä on hankinnan kohde tarkemmin.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-11-23. Hankinta julkaistiin 2023-10-23.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-10-23 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-10-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Piispanlähteen lastentalon pää- ja arkkitehtisuunnittelu sekä tietomallikoordinaattori ja RTA-asiantuntija
Viitenumero: KNA/1688/02.08.00.00/2023
Lyhyt kuvaus:
Piispanlähteen lastentalo sijaitsee osoitteessa Otsonkatu 2, 20760 Kaarina. Se koostuu tällä hetkellä 1975 rakennetusta kouluosasta, jolle on rakennettu laajennusosa 2012, jossa toimii päiväkoti sekä oppilashuolto- ja opettajientiloja. Lisäksi vuonna 2014 vanhan kouluosan kaksi sisäpihaa on katettu ja niiden muodostavat uudet lämpimät tilat on rakennettu koulukäyttöön. Lastentalon projekti on keskimmäisenä yhtenäiskoulukokonaisuuden kolmesta projektista ja rakentaminen sijoittuu arviolta vuosille 2026-2028. Rakentaminen aloitetaan välittömästi, kun oppilaat on saatu väistätettyä valmistuvaan nuortentalon laajennukseen. Suunnittelu aloitetaan heti, kun tämä tarjouskilpailu on selvinnyt. Muut suunnittelijat (rakenne-, lvia-, sähkö, geo- akustinen- ja palotekninensuunnittelija) on jo valittu. Tämän tarjouskilpailun perusteella valittavat suunnitteluvaiheen osapuolet ovat: - Arkkitehtisuunnittelija - Pääsuunnittelija - Tietomallikoordinaattori - Rakennusterveysasiantuntija (RTA) 1970-luvulla rakennettu osa puretaan. Purkutyön laajuus on n. 4200 bruttoneliötä sekä lisäksi purettavia ulkopuolisia muuri- ja katosrakenteita. Purettavan osan ja säilytettävän laajennusosan väliin jää nk liitosalue, jossa sijaitsee alakerrassa mm. koulun laajennustarpeessa oleva keittiö sekä yläkerrassa sosiaalitiloja sekä opetustiloja. Tilat ovat osittain saneerattu vuonna 2012. Yksi osa suunnittelutoimeksiantoa on määrittää yhteistyössä tarjoukseen sisältyvän RTA:n kanssa nivelosalle tehtävät tarvittavat korjaustoimenpiteet, rakentamisen aikaiset suojaukset sekä tilamuutostarpeet. Rakennettavan uudisrakennuksen (noin 5100 bruttoneliötä) tulee liittyä säilytettävään osaan mahdollisimman esteettömästi sekä esteettisesti (visuaalinen yhteneväisyys sekä massoittelu). Suunnittelutehtävään sisältyy kaikki yleisesti tarvittavat suunnittelutoimenpiteet valmiin rakennuskohteen aikaansaamiseksi sekä viranomaisluvat. Arkkitehti- ja pääsuunnittelun tehtävien sisällöt ja laajuudet sekä täydentävinä tehtävinä kokonaishintaan kuuluvat tehtävät on esitetty liitteinä olevissa Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelon ARK18 ja Pääsuunnittelun tehtäväluettelon PS18 dokumenteissa. Lisäksi pihasuunnittelua ja sisustussuunnittelua (PIHA 18, SIS12). Sisustussuunnittelun fokuksena on suunnitella, miten käyttäjien toivoma kalustus tulee mahtumaan tiloihin. Pihasuunnitelman idea on saada piha toimimaan uuden lastentalon kanssa. Kokonaishintaan sisältyvinä täydentävinä tehtävinä tehdään: - Valmiiden suunnitelmien arkistoiminen kiinteistönpidon käyttöön, PDF, DWG ja IFC muodossa (projektipankkiin myös malli natiivimuodossa siten että mahdollisesti toinen arkkitehtitoimisto pystyisi jatkamaan suunnittelua tarvittaessa rakennuksen seuraavissakin vaiheissa) - Nuortentalon perusparannettavan osan nykytilan laserkeilaus pistepilveksi (tai vastaava), tästä laadittava inventointimalli sekä lopullinen mallinnus sekä lastentalon laajennusosan ja jäävän rakennuksen liittymäkohdan mallinnus. - Energiaselvityksen ja -todistuksen tekee kohteen LVI-suunnittelija, muut suunnittelijat toimittavat pääsuunnittelijan johdolla tarvittavat lähtötiedot. - Tietomallintaminen - Tietomallikoordinaattorin tehtävät Suunnittelu tehdään mallintamalla ja hankkeessa sovelletaan ”Yleisiä tietomallivaatimuksia 2012 (YTV 2012)” -ohjeita, rakennusosamallin tarkkuus taso 2 ja tilavarausmallinnus tasoa 1. Hankkeessa edellytetään käytettäviltä ohjelmistoilta tietomallin IFC 2x3 – sertifikaattia. Tietomallikoordinointi on esitettävä Solibria hyödyntäen. Suunnittelutehtävän kokonaishintaan sisältyy yhteensä 75 kpl suunnittelu-, viranomais- ja rakentamisen aikaisia kokouksia, joista noin kolmasosa lähikokouksia Kaarinassa. Tarjottuun kokonaishintaan sisältyy edellä mainittujen kokousten lisäksi suunnittelijoiden väliset kokoukset ja muut vastaavat esim. työmaakäynnit ja -katselmukset. Liitteenä olevassa tarjouspyynnössä sekä sen liitteissä on hankinnan kohde tarkemmin.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehtipalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 200 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 669291
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätietoja:
Käytössä Buildercom projektipankki. Laadittavat suunnitelmat omistaa Kaarinan kaupunki. Noudatetaan KSE2013 poikkeuksena, että tilaaja ei maksa myöhästymisistä korvauksia. Liitteenä olevat suunnitelmat aiemmasta urakasta ja urakka-aluerajaukset eivät koske tätä urakkaa. Purettava koulu "vanha koulurakennus" nimikkeellä. Muutettava ja korjattava liitosalue "peruskorjaus" nimikkeellä.
Näytä lisää
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Pääkohde tai suorituspaikka: Kaarina
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Varsinais-Suomi 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2024-01-02 📅
Loppupäivä: 2028-03-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 600
Laatukriteeri (painotus): 400
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamuotona käytetään avointa menettelyä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta on lähetetty ilmoitus www.hankintailmoitukset.fi julkaistavaksi EU:n viralliseen lehden (EUVL) täydennysosassa (S-osa) sekä Tenders Electronic Daily (TED)-tietokannassa EU:n laajuisesti. Tarjouspyyntö on julkaistu internetissä Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-11-23 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-11-24 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-11-24 09:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-11-09 23:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen liittyvät vaatimukset: Tarjoajalla on riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevista toimituksista suoriutuakseen. Tämän arvioimiseksi tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on vähintään A (tyydyttävä) taikka tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen perusteella vastaavaa tasoa. Tarjoaja, jonka luokitus ratingluokituksessa on B taikka jonka taloudellisen tilanteen arvioidaan vastaavan em. tasoa, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt taloudellisen tilanteensa parantamiseksi. Tarjoaja, jonka luokitus on ratingluokituksessa C, suljetaan pois tarjouskilpailusta. Tarjoaja ilmoittaa luottoluokituksensa tai muun vastaavan tiedon ja toimittaa pyydettäessä Suomen Asiakastieto Oy:n Rating alfa - raportin, joka on alle kolme kuukautta vanha sen esittämispäivästä lukien, tai vain, jos tietoja ei ole Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä, vahvistetut tilinpäätöstiedot kolmelta (3) viimeksi päättyneeltä tilikaudelta tai muun vastaavan selvityksen. Mikäli tarjous jätetään ryhmittymänä, vähintään yhden ryhmittymän jäsenistä tulee täyttää edellä mainittu vaatimus.
Näytä lisää
Liikevaihto: Tarjoajalta edellytetään 400 000€ liikevaihtoa kolmen viimeisen tilikauden keskiarvona. Lataa selvitys yrityksen liikevaihdosta
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Eettisyys: Sopimustoimittaja ja mahdolliset alihankkijat noudattavat erityisesti:a) ILO:n kahdeksaa keskeistä yleissopimusta liittyen työelämän perusoikeuksiin (nrot 29/1930, 87/1948, 98/1949, 100/1951, 105/1957, 111/1958, 138/1973 ja 182/1999),b) YK:n yleissopimusta lasten oikeuksista (artikla 32), jac) voimassa olevaa työympäristö- ja työlainsäädäntöä, joka on voimassa siinä maassa, missä tuote tai palvelu tuotetaan.
Näytä lisää
Ympäristövaatimukset: Kaarinan kaupunki on hankintojensa osalta sitoutunut käyttämään luonnonvaroja viisaasti ja tehokkaasti sekä kannustamaan kestävään kulutukseen ja tuotantoon. Tuotteiden ja pakkausten sekä logististen ratkaisujen tulee olla mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Rikosrekisteriote: Hankintayksiköllä on velvollisuus selvittää pakollisten poissulkuperusteiden (laki julkisista hankinnoista 80§) olemassaolo ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista tarkastamalla rikosrekisteriotteet. Tarjoaja vakuuttaa, ettei sitä tai hallinto-, johto-, valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös-, tai valvontavaltaa käyttävä henkilöä ole tuomittu rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla hankintalaissa luokitelluista rikoksista. Mikäli Tarjoaja tulee valituksi, Tarjoaja sitoutuu toimittamaan hankintayksikölle hankintalain mukaisten pakollisten poissulkemisperusteiden tarkistamiseksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitetun otteen rikosrekisteristä. Sama velvollisuus koskee kaikkia mahdollisia ryhmittymän jäseniä sekä Tarjoajan käyttämiä voimavara-alihankkijoita. Rikosrekisteriotteet eivät saa olla kahtatoista (12) kuukautta vanhempia esittämishetkestä laskettuna. Ulkomaisen tarjoajan tai tarjoajan ulkomaisen tai ulkomailla asuvan johto- tai vastuuhenkilön on varauduttava toimittamaan sijoittumis- tai asuinmaansa rikosrekisteriote tai valaehtoinen vakuutus (lisätietoja löytyy e-Certis-järjestelmästä). Tarjoaja tilaa vaaditut rikosrekisteriotteet ja yhteisösakkoselvityksen heti hankintapäätöksen tiedoksiannon jälkeen esimerkiksi Oikeusrekisterikeskuksen sähköisen asiointipalvelun kautta: https://asiointi.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus. Rikosrekisteriotteet on toimitettava kuukauden kuluessa hankintayksikön pyynnöstä. Tarjoaja voi saada otteiden toimittamiselle varattuun määräaikaan pidennystä vain perustellusta syystä. Mikäli otteiden toimittaminen viivästyy, hankintayksikkö voi oikaista hankintapäätöksensä ja poissulkea Tarjoajan hankintamenettelystä. Tarjoaja ymmärtää ja hyväksyy tämän valitsemalla "kyllä".
Näytä lisää
Liiketoimintakielto: Tarjoaja vakuuttaa, ettei sen vastuuhenkilöitä ole asetettu liiketoimintakieltoon. Mikäli tarjous jätetään ryhmittymänä, tulee kaikkien ryhmittymän jäsenten vakuuttaa tässä kohdassa kuvattu vaatimus.
Pakotteet: Euroopan unioni ja Yhdistyneet kansakunnat ovat asettaneet ja saattavat tulevaisuudessa asettaa pakotteita lainsäädännön ja/tai toimielintensä päätöksillä. Tarjoaja vakuuttaa, että edellä tarkoitettuja pakotteita ei ole asetettu 1) tarjoajalle, 2) tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenille tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttäville henkilöille eikä 3) tarjoajan välittömille tai välisille omistajille eikä 4) em. tahojen puolesta tai johdolla toimiville luonnollisille henkilöille, oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille. Lisäksi tarjoaja vakuuttaa, ettei sen toiminta tai sen tuottamien tuotteiden tai palvelujen käyttö riko em. pakotteita. Edellä esitetyt vaatimukset ja määräykset koskevat myös mahdollisia voimavara-alihankkijoita ja mahdollisen ryhmittymän kaikkia jäseniä sekä sellaisia tarjoajan mahdollisia alihankkijoita, jotka osallistuvat hankinnan toteuttamiseen. Onko tarjoaja: a) Venäjän kansalainen tai Venäjälle sijoittautunut luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin Onko tarjoajan sellainen alihankkija, tavarantoimittaja tai voimavarayksikkö, jonka osuus hankintasopimuksen arvosta on yli 10 prosenttia, edeltävän kysymyksen kohdissa a)-c) tarkoitettu taho? b) oikeushenkilö, yhteisö tai elin, josta edellä kohdassa a) tarkoitettu yhteisö omistaa suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia c) luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii kohdassa a) tai b) tarkoitetun yhteisön puolesta tai johdolla?
Näytä lisää
Tilaajavastuulaki: Tarjoajan tulee täyttää seuraavat tilaajavastuulain (1233/2006) vaatimukset ja pyydettäessä toimittaa tätä koskeva todistus tai selvitys. Mikäli Tarjoaja kuuluu vastuugroup.fi-palveluun ja raporttien saaminen sieltä on Hankintayksikölle maksutonta, tarjoukseen ei tarvitse liittää todistuksia/selvityksiä. Hankintayksikkö kannustaa Tarjoajaa liittymään sähköiseen tilaajavastuulain edellyttämien selvitysten tarkastuspalveluun, joka mahdollistaa vaivattoman ja tehokkaan tavan mainittujen selvitysten tarkastamiseen. Sähköiseen tarkastuspalveluun liittyminen nopeuttaa hankintamenettelyä vähentämällä hankintayksikön käsittelyaikaa.
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssivaatimukset: Voidakseen tarjota, yrityksellä tulee olla kaksi suosittelureferenssiä. Suosittelijoiden tulee olla julkisen sektorin rakennuttaja tilaajaorganisaatiossa. Vähimmäisvaatimusten täyttyminen tarkastetaan siltä tarjoajalta, joka näyttää tulevan valituksi. Referensseiksi voi esittää uudisrakennuksia tai peruskorjauskohteita joiden pinta-ala on vähintään 1500 brm ja on ensisijaisesti koulurakennus. Referenssikohteiden on pitänyt noudattaa suomalaista rakennustapaa ja täyttää suomalaiselle koulurakennukselle asetetut vaatimukset. Tarjoajayrityksen rooli referenssikohteissa on tullut olla vastuullinen pääsuunnittelija tai rakennussuunnittelija. Vähimmäisvaatimuksiksi esitetyt referenssit eivät saa olla samoja kuin pisteytettäväksi esitetyt referenssit.
Näytä lisää
Rakennusterveysasiantuntija ja vastuulliset suunnittelijat: Tämän tarjouspyynnön kohde määritellään rakennussuunnittelun osalta luokkaan vaativa ja pääsuunnittelun osalta poikkeuksellisen vaativa. Ympäristöministeriön ohje YM1/601/2015. Suunnittelijoiden kelpoisuusvaatimukset ovat esitettynä YM2/601/2015. Rakennusterveysasiantuntija (RTA) tulee olla pätevyyden hankkinut. Tarjotuilla henkilöillä tulee olla valtiohallinnon kielitodistus C tason suomenkielen osaamisesta, mikäli tutkintokieli ei ole ollut suomi. Tarkemmat tiedot edellytetyistä vaatimuksista tarjouspyynnöllä liitteineen.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Onko tarjoaja kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuvasta samankaltaisesta menettelystä johtuvassa konkurssissa tai muuta sellaista vastaavassa tilanteessa? Jos kyllä: Lisätietoja: Syyt siihen, että tarjoaja pystyy kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta ottaen huomioon kyseisissä olosuhteissa sovellettavat liiketoiminnan jatkamista koskevat kansalliset säännöt ja toimet? Näitä tietoja ei tarvitse antaa, jos tarjoajien poissulkeminen tässä tapauksessa on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan pakollista ilman mahdollisuutta poikkeuksen myöntämiseen siinä tapauksessa, että tarjoaja kykenee kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta. Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: Jos asiakirjat ovat saatavilla sähköisesti, annetaan seuraavat tiedot URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoaja konkurssissa? Jos kyllä: Lisätietoja: Syyt siihen, että tarjoaja pystyy kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta ottaen huomioon kyseisissä olosuhteissa sovellettavat liiketoiminnan jatkamista koskevat kansalliset säännöt ja toimet? Näitä tietoja ei tarvitse antaa, jos tarjoajien poissulkeminen tässä tapauksessa on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan pakollista ilman mahdollisuutta poikkeuksen myöntämiseen siinä tapauksessa, että tarjoaja kykenee kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta. Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: Jos asiakirjat ovat saatavilla sähköisesti, annetaan seuraavat tiedot URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa? Sellaisena kuin se määritellään sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisena Euroopan yhteisöjen virkamiehiä tai Euroopan unionin jäsenvaltioiden virkamiehiä, tehdyn yleissopimuksen 3 artiklassa (EUVL C 195, 25.6.1997, s. 1) ja lahjonnan torjumisesta yksityisellä sektorilla 22 päivänä heinäkuuta 2003 annetun neuvoston puitepäätöksen 2003/568/YOS 2 artiklan 1 kohdassa (EUVL L 192, 31.7.2003, s. 54). Tämä poissulkemisperuste kattaa myös hankintaviranomaisen (-yksikön) tai tarjoajan kansallisen lainsäädännön määritelmän mukaisen korruption. Jos kyllä: a) Tuomion antamispäivä ja syy(t) tuomion antamiseen Päiväys Syy(t): b) Tuomion saajan tunnistetiedot: c) Siltä osin kuin se määrätään suoraan tuomiossa: Poissulkemisajan pituus: Jos tarjoaja on saanut tuomion, onko toimija toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa huolimatta kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoajalla järjestelyjä velkojien kanssa? Jos kyllä: Lisätietoja: Syyt siihen, että tarjoaja pystyy kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta ottaen huomioon kyseisissä olosuhteissa sovellettavat liiketoiminnan jatkamista koskevat kansalliset säännöt ja toimet? Näitä tietoja ei tarvitse antaa, jos tarjoajien poissulkeminen tässä tapauksessa on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan pakollista ilman mahdollisuutta poikkeuksen myöntämiseen siinä tapauksessa, että tarjoaja kykenee kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta. Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: Jos asiakirjat ovat saatavilla sähköisesti, annetaan seuraavat tiedot URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa? Jos kyllä: a) Tuomion antamispäivä ja syy(t) tuomion antamiseen Päiväys Syy(t): b) Tuomion saajan tunnistetiedot: c) Siltä osin kuin se määrätään suoraan tuomiossa: Poissulkemisajan pituus: Jos tarjoaja on saanut tuomion, onko toimija toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa huolimatta kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoaja tehnyt muiden tarjoajien kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua? Jos kyllä: Lisätietoja: Onko tarjoaja toteuttanut puhdistautumistoimia? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista:
Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan? Kansallisessa lainsäädännössä taikka direktiivin 2014/24/EU 18 artiklan 2 kohdassa (Erityisalat: 2014/25/EU 36 artiklan 2 kohta) tämän hankinnan osalta tarkoitetut velvoitteet. Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tarjoaja toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta huolimatta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista:
Näytä lisää
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu
rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa? Sellaisina kuin ne määritellään rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen 26 päivänä lokakuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY 1 artiklassa (EUVL L 309, 25.11.2005, s. 15). Jos kyllä: a) Tuomion antamispäivä ja syy(t) tuomion antamiseen Päiväys Syy(t): b) Tuomion saajan tunnistetiedot: c) Siltä osin kuin se määrätään suoraan tuomiossa: Poissulkemisajan pituus: Jos tarjoaja on saanut tuomion, onko toimija toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa huolimatta kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: URL: Koodi: Laatija:
petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa? Sellaisina kuin ne määritellään Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta tehdyn yleissopimuksen 1 artiklassa (EUVL C 316, 27.11.1995, s. 48). Jos kyllä: a) Tuomion antamispäivä ja syy(t) tuomion antamiseen Päiväys Syy(t): b) Tuomion saajan tunnistetiedot: c) Siltä osin kuin se määrätään suoraan tuomiossa: Poissulkemisajan pituus: Jos tarjoaja on saanut tuomion, onko toimija toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa huolimatta kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: URL: Koodi: Laatija:
lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa? Sellaisina kuin ne määritellään ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta 5 päivänä huhtikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/36/EU 2 artiklassa (EUVL L 101, 15.4.2011, s. 1). Jos kyllä: a) Tuomion antamispäivä ja syy(t) tuomion antamiseen Päiväys Syy(t): b) Tuomion saajan tunnistetiedot: c) Siltä osin kuin se määrätään suoraan tuomiossa: Poissulkemisajan pituus: Jos tarjoaja on saanut tuomion, onko toimija toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa huolimatta kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: URL: Koodi: Laatija:
Onko tarjoajan osalta käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettelyjä? Jos kyllä: Lisätietoja: Syyt siihen, että tarjoaja pystyy kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta ottaen huomioon kyseisissä olosuhteissa sovellettavat liiketoiminnan jatkamista koskevat kansalliset säännöt ja toimet? Näitä tietoja ei tarvitse antaa, jos tarjoajien poissulkeminen tässä tapauksessa on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan pakollista ilman mahdollisuutta poikkeuksen myöntämiseen siinä tapauksessa, että tarjoaja kykenee kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta. Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: Jos asiakirjat ovat saatavilla sähköisesti, annetaan seuraavat tiedot URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan? Kansallisessa lainsäädännössä taikka direktiivin 2014/24/EU 18 artiklan 2 kohdassa (Erityisalat: 2014/25/EU 36 artiklan 2 kohta) tämän hankinnan osalta tarkoitetut velvoitteet. Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tarjoaja toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta huolimatta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista:
Näytä lisää
Ovatko tarjoajan varat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa? Jos kyllä: Lisätietoja: Syyt siihen, että tarjoaja pystyy kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta ottaen huomioon kyseisissä olosuhteissa sovellettavat liiketoiminnan jatkamista koskevat kansalliset säännöt ja toimet? Näitä tietoja ei tarvitse antaa, jos tarjoajien poissulkeminen tässä tapauksessa on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan pakollista ilman mahdollisuutta poikkeuksen myöntämiseen siinä tapauksessa, että tarjoaja kykenee kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta. Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: Jos asiakirjat ovat saatavilla sähköisesti, annetaan seuraavat tiedot URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Koskeeko tarjoajaa jokin seuraavista tilanteista? a) on syyllistynyt vakavaan väärään tulkintaan antaessaan poissulkemisperusteiden puuttumisen tai valintaperusteiden täyttymisen tarkistamiseen vaadittuja tietoja, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) ei ole kyennyt toimittamaan viiveettä hankintaviranomaisen tai -yksikön vaatimia liiteasiakirjoja, ja d) on yrittänyt vaikuttaa hankintaviranomaisen tai -yksikön päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on tuottamuksellisesti toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, valintaa tai myöntämistä koskeviin päätöksiin?
Näytä lisää
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet Onko tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä. Jos kyllä: Onko tarjoaja toteuttanut puhdistautumistoimia? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: Jos asiakirjat ovat saatavilla sähköisesti, annetaan seuraavat tiedot: URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoaja tietoinen eturistiriidoista, joita sen hankintamenettelyyn osallistumisesta aiheutuu kansallisen lainsäädännön, asiaankuuluvan hankintailmoituksen tai hankinta-asiakirjojen perusteella? Jos kyllä: Lisätietoja:
Onko tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys antanut hankintaviranomaiselle tai –yksikölle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun? Jos kyllä: Lisätietoja:
Onko tarjoaja syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen? Ks. tarvittaessa kansallisessa lainsäädännössä annetut määritelmät. Jos kyllä: Lisätietoja: Onko tarjoaja toteuttanut puhdistautumistoimia? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista:
Näytä lisää
Onko tarjoajalla kokemuksia siitä, että aikaisempi hankintasopimus, hankintayksikön kanssa tehty aikaisempi hankintasopimus tai aikaisempi käyttöoikeussopimus on irtisanottu ennenaikaisesti tai että kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia? Jos kyllä: Lisätietoja: Onko tarjoaja toteuttanut puhdistautumistoimia? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista:
Näytä lisää
Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan? Kansallisessa lainsäädännössä taikka direktiivin 2014/24/EU 18 artiklan 2 kohdassa (Erityisalat: 2014/25/EU 36 artiklan 2 kohta) tämän hankinnan osalta tarkoitetut velvoitteet. Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tarjoaja toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta huolimatta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista:
Näytä lisää
Onko tarjoaja rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa? Jos kyllä: Sosiaaliturvamaksut a) Kyseinen maa tai jäsenvaltio b) Kyseinen määrä (EUR) c) Tapa, jolla velvoitteiden rikkominen on todettu Muutoin kuin oikeudellisella tai hallinnollisella päätöksellä Jos kyllä: Muulla tavalla, millä: d) Onko tarjoaja täyttänyt velvollisuutensa maksamalla sosiaaliturvamaksut taikka onko toimija sopinut sitovasta järjestelystä niiden maksamista varten, mukaan lukien mahdolliset kertyneet korot tai sakot? Jos kyllä: tarkennetaan: Jos ei: Onko päätös lopullinen ja sitova? Jos kyllä: Tuomion tai päätöksen päiväys: Jos kyse on tuomiosta ja jos poissulkemisen kesto on määrätty suoraan tuomiossa: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoajan liiketoiminta keskeytetty? Jos kyllä: Lisätietoja: Syyt siihen, että tarjoaja pystyy kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta ottaen huomioon kyseisissä olosuhteissa sovellettavat liiketoiminnan jatkamista koskevat kansalliset säännöt ja toimet? Näitä tietoja ei tarvitse antaa, jos tarjoajien poissulkeminen tässä tapauksessa on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan pakollista ilman mahdollisuutta poikkeuksen myöntämiseen siinä tapauksessa, että tarjoaja kykenee kaikesta huolimatta suoriutumaan sopimuksesta. Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: Jos asiakirjat ovat saatavilla sähköisesti, annetaan seuraavat tiedot URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoaja rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa? Jos kyllä: Verot a) Kyseinen maa tai jäsenvaltio b) Kyseinen määrä (EUR) c) Tapa, jolla velvoitteiden rikkominen on todettu Muutoin kuin oikeudellisella tai hallinnollisella päätöksellä Jos kyllä: Muulla tavalla, millä: d) Onko tarjoaja täyttänyt velvollisuutensa maksamalla verot taikka onko toimija sopinut sitovasta järjestelystä niiden maksamista varten, mukaan lukien mahdolliset kertyneet korot tai sakot? Jos kyllä: tarkennetaan: Jos ei: Onko päätös lopullinen ja sitova? Jos kyllä: Tuomion tai päätöksen päiväys: Jos kyse on tuomiosta ja jos poissulkemisen kesto on määrätty suoraan tuomiossa: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa? Sellaisina kuin ne määritellään terrorismin torjumisesta 13 päivänä kesäkuuta 2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 1 ja 3 artiklassa (EUVL L 164, 22.6.2002, s. 3). Tämä poissulkemisperuste kattaa myös kyseisen puitepäätöksen 4 artiklassa tarkoitetun rikoksiin yllyttämisen tai niissä avun antamisen tai rikoksen yrityksen. Jos kyllä: a) Tuomion antamispäivä ja syy(t) tuomion antamiseen Päiväys Syy(t): b) Tuomion saajan tunnistetiedot: c) Siltä osin kuin se määrätään suoraan tuomiossa: Poissulkemisajan pituus: Jos tarjoaja on saanut tuomion, onko toimija toteuttanut toimia osoittaakseen luotettavuutensa huolimatta kyseisen poissulkemisperusteen olemassaolosta (”puhdistautuminen”)? Jos kyllä: Kuvaus toteutetuista toimista: Onko tämä tieto saatavilla sähköisesti? Jos kyllä: URL: Koodi: Laatija:
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kaarinan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0133226-9
Yksikkö: Tekniset palvelut
Postiosoite: Oskarinkatu 4
Postinumero: 20780
Postitoimipaikka: Kaarina
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Elina Tirkkonen
Sähköposti: elina.tirkkonen@kaarina.fi 📧
Puhelin: +358 405626827 📞
URL: http://www.kaarina.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kaarina?id=477773&tpk=de3bd506-0930-4c08-81e0-9a1507261359 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kaarina?id=477773&tpk=de3bd506-0930-4c08-81e0-9a1507261359 🌏
Verolainsäädännön asiakirjan ID: FiscalDocID1
Ympäristölainsäädännön asiakirjan ID: EnvDocID1
Työlainsäädännön asiakirjan ID: EmplDocID1
Hankinta-asiakirjan kieli: suomi 🗣️
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Käytössä Buildercom projektipankki. Laadittavat suunnitelmat omistaa Kaarinan kaupunki. Noudatetaan KSE2013 poikkeuksena, että tilaaja ei maksa myöhästymisistä korvauksia. Liitteenä olevat suunnitelmat aiemmasta urakasta ja urakka-aluerajaukset eivät koske tätä urakkaa. Purettava koulu "vanha koulurakennus" nimikkeellä. Muutettava ja korjattava liitosalue "peruskorjaus" nimikkeellä.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2023/S 205-646366 (2023-10-23)