Pyydämme Teiltä tarjousta Palosaaren päiväkoti - hankkeesta projektinjohtourakkana tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Rakennuskohde on saneerattava Palosaaren koulu, joka muutetaan Palosaaren päiväkodiksi ja sijaitsee Vaasan kaupungin Palosaaren kaupunginosassa, osoitteessa Wolffintie 25, 65200 Vaasa. Rakennus edustaa Vaasassa harvinaista Jugendtyyliä. Palosaaren koulun on suunnitellut Fredrik Thesleff ja se on valmistunut vuonna 1906. Rakennus valmistui alun perin suomenkieliseksi kansakouluksi ja se on toiminut kouluna vuoteen 2016. Rakennus toimi Vanhan Vaasan koulun väistötilana syksyyn 2022 asti. Rakennus on kolmikerroksinen rapattu massiivitiilirakennus ja koulua laajennettiin vuonna 1952 Ingvald Sereniuksen 3- kerroksisella lisäsiivellä. Viimeisin isompi peruskorjaus on tehty 1990-luvun alkupuolella. Rakennuksen peruskorjattavan alueen muutosala laajennukset huomioiden (hissivaunuvarasto, iv-konehuoneet ja pihavarastot) on yhteensä noin 2600 brm2. Samaisella tontilla sijaitsee myös liikuntasali- ja ruokalarakennus (valmistunut vuonna 1952), joka on ajateltu erotettavan omaksi tontikseen. Urakkamuotona on projektinjohtourakka kokonaishintaurakkana, josta käytetään jäljempänä nimitystä PJU ja jossa rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii projektinjohtourakoitsijana, pääurakoitsijana ja päätoteuttajana. Urakkaohjelman kohdassa 3.3 on lueteltu mahdolliset tilaajan hankinnat ja erillisurakat, joita ei alisteta pääurakoitsijalle.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-02-06.
Hankinta julkaistiin 2023-12-14.
hankintailmoitus (2023-12-14) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Palosaaren päiväkoti
Viitenumero: 487655
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme Teiltä tarjousta Palosaaren päiväkoti - hankkeesta projektinjohtourakkana tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Rakennuskohde on saneerattava Palosaaren koulu, joka muutetaan Palosaaren päiväkodiksi ja sijaitsee Vaasan kaupungin Palosaaren kaupunginosassa, osoitteessa Wolffintie 25, 65200 Vaasa. Rakennus edustaa Vaasassa harvinaista Jugendtyyliä. Palosaaren koulun on suunnitellut
Fredrik Thesleff ja se on valmistunut vuonna 1906. Rakennus valmistui alun perin suomenkieliseksi kansakouluksi ja se on toiminut kouluna vuoteen 2016. Rakennus toimi Vanhan Vaasan koulun väistötilana syksyyn 2022 asti. Rakennus on kolmikerroksinen rapattu massiivitiilirakennus ja koulua laajennettiin vuonna 1952 Ingvald Sereniuksen 3- kerroksisella lisäsiivellä. Viimeisin isompi peruskorjaus on tehty 1990-luvun alkupuolella.
Rakennuksen peruskorjattavan alueen muutosala laajennukset huomioiden (hissivaunuvarasto, iv-konehuoneet ja pihavarastot) on yhteensä noin 2600 brm2. Samaisella tontilla sijaitsee myös liikuntasali- ja ruokalarakennus (valmistunut vuonna 1952), joka on ajateltu erotettavan omaksi tontikseen.
Urakkamuotona on projektinjohtourakka kokonaishintaurakkana, josta käytetään jäljempänä nimitystä PJU ja jossa rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii projektinjohtourakoitsijana, pääurakoitsijana ja päätoteuttajana. Urakkaohjelman kohdassa 3.3 on lueteltu mahdolliset tilaajan hankinnat
ja erillisurakat, joita ei alisteta pääurakoitsijalle.

Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 688803
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Kesto
Aloituspäivä: 2024-04-01 📅
Loppupäivä: 2025-07-31 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus: Urakkaohjelman mukaisesti.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tilaaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ja rakennusalueen olosuhteisiin ennen tarjouksen antamista.
Kohteen esittely tarjoajille perjantaina 5.1.2024 klo. 12:00-13:30 Yhteyshenkilö: Rakennusvalvoja Arto Ågren, 040 615 8524, arto.agren@vaasa.fi

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-02-06 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-02-06 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-02-06 12:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-01-26 11:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihtovaatimus ja luottokelpoisuus: Yrityksen talonrakentamisen toimialan vuotuinen liikevaihto tulee olla vähintään
8 000 000 €/tilikausi kahdelta viimeksi kuluneelta vahvistetulta tilikaudelta ja
tilintarkastajan todistus kuluvalta tilikaudelta. Käynnissä olevan tilikauden
liikevaihdon tulee keskimäärin ylittyä kuukausitasolla 670 000 € kuukaudessa
vertailulaskelmalla: vaadittu vuotuinen liikevaihto/12 * kuluvan tilikauden
kuukaudet. Lisäksi yrityksen luottokelpoisuus on vähintään luokkaa A Suomen
asiakastieto Oy:n tai vastaan luokittajan todentamana.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Elinkeinon harjoittamisoikeus: Yrityksellä tulee olla elinkeinon harjoittamisoikeus ja yrityksen tulee kuulua
kaupparekisteriin ennakkoperintärekisteriin, työnantaja- rekisteriin ja
arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Yrityksellä ei saa olla maksamattomia
lainsäädännön mukaisia veroja, lakisääteisiä sosiaaliturvamaksuja ja
lakisääteisiä eläkemaksuja eli maksusuunnitelma näistä maksuista ei kelpaa.

Tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset: Yritys tulee täyttää tilaajavastuulain (1233/2006 ja muutos 678/2015) mukaiset
vaatimukset ja yrityksen tulee kuulua Tilaajavastuu.fi-palvelun luotettava
kumppani ohjelmaan. Tilaajavastuulain mukaiset todistukset ja selvitykset on toimitettava urakkaohjelman mukaisesti.

Vastuuvakuutus: Urakoitsijalla tulee olla voimassa toiminnan vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärä on oltava vähintään 1 000 000 €.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit: Yrityksellä tulee olla kokemusta talonrakennuskohteiden rakennusurakoitsijana,
pääurakoitsijana ja päätoteuttajana toimimisesta. Lisäksi yrityksellä sekä kohteeseen esitetyillä avainhenkilöillä eli projekti(työ)päälliköllä (tai hankevastaava)
ja vastaavalla mestarilla tulee olla kokemusta viimeisen 5 vuoden ajalta vähintään
1 kpl 1500 brm2 koulu-, päiväkoti-, toimisto-, liiketila-, ravintola-, majoitustila-
tai asuinrakennuksen peruskorjaushankkeesta, joka on toteutettu P1-
hankkeena ja jossa on korjattu kokonaisvaltaisesti sekä rakennus- että talotekniset
järjestelmät.
Vaaditun referenssikohteen tulee olla valmistunut tammikuun 2024 mennessä.
Käynnissä olevien kohteiden osalta referenssivaatimus hyväksytään, kun kohteen
suuruus on vähintään 3000 brm2 ja työmaan valmistumisen aste on vähintään
80 % tammikuun 2024 mennessä.
Referenssikohteen varsinaisena tilaajana tulee olla rakennushankkeeseen ryhtyvän
edustaja ja esteellisistä syistä urakoitsijoiden omat hankkeet esim. oman
tuotannon ns. ”gryndi”-kohteet ja Vaasan kaupungin rakennushankkeet eivät
kelpaa arvioitaviksi referensseiksi.
Lisäksi yritysreferenssin valinnassa huomioitava, että esitetyistä projektin
avainhenkilöistä projekti(työ)päällikkö (tai hankevastaava) ja vastaava mestari
on ollut esitetyssä referenssissä ja päätehtävässään hankkeessa mukana. Toimitetut referenssit tulee olla yrityksen ja avainhenkilöiden yhdistelmäreferenssejä, jonka avulla yrityksen ja esitetyt projektihenkilöt täyttävät vähintään tarjouskilpailuun asetetut osallistumisen vähimmäisvaatimukset. Referenssin tulee olla varsinaisen tilaajan edustajan eli esitetyn projektireferenssin urakkasopimuksen allekirjoittajan tai valtakirjalla valtuuttaman henkilön arvioima ja samalla arvioinnin vahvistaa referenssin allekirjoittaja.

Avainhenkilöt: Urakkatarjouksessa tulee nimetä erikseen kohteen avainhenkilöt eli projekti(työ)päällikkö (tai hankevastaava) ja rakennustöiden vastaava työnjohtaja, jotka tulevat olla yrityksen palveluksessa eikä henkilöitä saa tarjouksen jättämisen jälkeen vaihtaa kuin poikkeustapauksissa (työantajan vaihtuminen tai sairastuminen). Molemmilla avainhenkilöillä on oltava teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu talonrakennusteknikon, rakennusmestarin tai -insinöörin tutkinto sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, jos äidinkieli on muu kuin suomi niin pyydetään kopio kielitodistuksesta (min taitotaso C2).
Vastaavalla työnjohtajalla ja projekti(työ)päällikkö (tai hankevastaava) tulee olla vähintään 5 vuoden kokemusta talonrakennushankkeiden toteuttamisesta, joiden käyttötarkoitukset tarkennettu kohdassa 6 (soveltuvuusvaatimukset, liite 3). Lisäksi vastaavalla työnjohtajalla tulee olla lainmukainen pätevyys toimia vastaavana työnjohtajana hankkeen vaatimustason mukaisesti, Urakkatarjoukseen on liitettävä avainhenkilöiden cv:t koko työhistorian ajalta.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.