Päijät-Hämeen keskussairaala rakennusvaihe 8, Sprinkleriurakka (Alistettu sivu-urakka)

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Urakkamuotona on jaettu urakka. Rakennusurakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Tarjouspyynnön liitteenä olevassa urakkaohjelmassa käytetään rakennusurakoitsijasta myös nimityksiä pääurakoitsija tai päätoteuttaja. Kaikista urakoitsijoista yleisesti käytetään nimitystä urakoitsija. Huomioitavaa on, että työn valmiiksi saattaminen edellyttää toimenpiteitä tontin ulkopuolella ja käytössä olevissa kiinteistöissä mm. taloteknisten kytkentöjen osalta. Rakennustyöt voi aloittaa kohteessa 06.05.2024. Tätä ennen urakoitsijalla on mahdollisuus tutustua tarkemmin rakennuspaikan ympäristöön ja tiloihin tilaajan, vuokralaisen ja käyttäjän kanssa sovittavina ajankohtina. Lisäksi urakoitsija voi aloittaa työmaan perustamista ja aluerakenteiden rakennustöitä ennen aloitusajankohtaa. Valmistelevien töiden sisällöt sovitaan yhteisesti rakennuttajan kanssa, ennen töiden aloitusta. Kohteen töiden tulee olla täysin valmiit viimeistään 25.8.2028. Lukuun ottamatta kuvantamisen laitetoimitusten aiheuttamia keskeneräisyyksiä. Töiden vastaanotto ja välitavoitetarkastukset pidetään kaikille urakoille yhteisissä välitavoitetarkastuksissa ja vastaanottotarkastuksessa (YSE98 70§ ja 71§). Urakkaohjelma on laadittu pääosin Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 (myöhemmin YSE98) mukaisesti. Urakkaohjelmaan on kuitenkin lisätty tarkennuksia ja poikkeuksia. YSE98 ehdot muilta osin sitovat osapuolia. Tutustuminen rakennuspaikkaan (YSE98 32§) Rakennuttaja edellyttää, että tarjoaja on tutustunut rakennuspaikkaan ja vallitseviin olosuhteisiin. Tarjoajan on otettava ne tarjouksessaan huomioon ennen tarjouksen antamista. Rakennuskohteeseen järjestetään ohjattu työmaan esittely tarjoajille, keskiviikkona 8.11.2023 klo 9.00 ja tiistaina 5.12.2023 klo 9.00, kokoontuminen sairaalan pääaulaan. Ilmoittautumiset tutustumisille täytyy tehdä etukäteen sähköpostitse niko.nieminen@paijatha.fi, vähintään kaksi (2) vuorokautta ennen työmaatutustumisen ajankohtaa. Rakennuskohde käsittää Päijät-Hämeen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen keskussairaalan, Rakennusvaihe 8:n purkamisen ja uudisrakentamisen työt sekä päätoteuttajan tehtävät, joka sisältää seuraavat toiminnot; - Kuvantaminen - Lastenosasto, lastentautien poliklinikka, lastenneurologian osasto, lasten ja nuorten neurologian poliklinikka - Neurologiaosasto ja kuntoutusosasto - Ortopedinen kuntoutusosasto - Päiväosasto, sisätautiosastot sekä keuhkotautien osasto - Sairaalakoulu ja nuorisopsykiatrian osasto - Piha-alueiden muutokset ja varavoimakontti Uudisrakennus liittyy kiinteästi koko rakennustyön ajan toiminassa olevaan sairaalarakennukseen, ja se tulee huomioida kaikessa toiminnassa rakennustyön aikana. Rakennuspaikan osoite: Päijät-Hämeen keskussairaala Keskussairaalankatu 7 15850 LAHTI Laajuustiedot sitoumuksetta (Kun V-osan massat on poistettu): Purkutyöt yhteensä 27 851,5 brm² Bruttoala 36 720,5 m² Tilavuus (sis. rossitilan) 156 680 m³ Pääurakka sisältää rakennustekniset työt (rakennusurakka) asiakirjaluettelossa mainittujen suunnitelmien mukaisesti täysin valmiiksi tehtyinä sekä työmaan päätoteuttajan johto-, työmaapalvelu- ja työturvalli-suusvelvoitteet, jotka koskevat urakkaohjelman kohdan 4.2 sivu-urakoita ja kohdan 4.3 rakennuttajan hankintoja sekä erillisurakoita. Kaikki seuraavassa luetellut työt suoritetaan täysin valmiiksi asiakirjaluettelossa mainittujen suunnitelmien mukaisesti alistettuina sivu-urakoina: 1. Putkiurakka PU 2. Ilmanvaihtourakka IU 3. Sähköurakka SU 4. Rakennusautomaatiourakka RAU 5. Sprinkleriurakka (korkeapaine vesisumusammutuslaitteisto) SPR 6. Putkipostiurakka PUPO Sivu-urakat alistetaan pääurakalle laadittavalla sivu-urakan alistamissopimuksella (RT-80271). Selonottoneuvottelut kaikkien urakoiden osalta käydään 22.1. – 12.2.2024 välisenä aikana.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-01-19. Hankinta julkaistiin 2023-10-02.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-10-02 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-10-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Päijät-Hämeen keskussairaala rakennusvaihe 8, Sprinkleriurakka (Alistettu sivu-urakka)
Viitenumero: HA/3613/02.08.00.00.02/2023
Lyhyt kuvaus:

Näytä lisää
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Palontorjuntalaitteiden asennustyöt 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 668305
Lisätietoja:
Sprinkleriurakka sisältää sprinklerityöt asiakirjaluettelossa mainittujen suunnitelmien mukaisesti täysin valmiiksi tehtyinä. Hankkeen sisältöön on ennen tarjouspyynnön julkaisua tehty muutoksia, joista tilaaja tulee toimittamaan lisäkirjeen laskennan aikana. Nämä muutokset näkyvät vielä osassa suunnitelmia. Lisäkirjeen arvioitu toimitus on lokakuun 2023 loppuun mennessä. Muutokset koskevat V – osan toteutusta kokonaisuudessaan (jätetään pois hankkeesta) ja EFG- sekä X – osien konehuoneiden koon muutoksia. Suunnitelmat, joita lisäkirjeen päivitys tulee koskemaan on esitetty asiakirjaluetteloissa suunnittelualoittain. Tarjouksen liitteenä oleva tarjouspyyntömateriaali löytyy projektipankista alla olevasta linkistä: https://bem.buildercom.net/html/rfq2registration/index?rfqId=9748&guid=142a9fd1-bba9-4a7a-b665-7e370225b726 Kaupalliset asiakirjat (kaikille samat) 1. Tarjouslomake 31.8.2023 2. Urakkaohjelma 31.8.2023 3. Urakkarajaliite, osat A ja B 31.8.2023 4. Turvallisuusasiakirja 31.8.2023 5. Rakennuslupapäätös 14.3.2023 6. Työmaan vaiheistus 31.8.2023 7. Projektiaikataulu 31.8.2023 8. Luovutusvaiheen aikatauluohje 31.8.2023 9. Ohje luovutusasiakirjoista ja luovutusaineistosta 31.8.2023 10. Kosteudenhallintaselvitys 31.8.2023 11. Puhtaudenhallintaohje 31.8.2023 12. Tärinäherkkien sairaalalaitteiden sijainti ja tärinärajat 31.8.2023 13. Asbesti- ja haitta-ainetutkimus C-osa 31.8.2023 14. Asbesti- ja haitta-ainetutkimus T-osa 31.8.2023 15. Asbesti- ja haitta-ainetutkimus EFG – osat 31.8.2023 16. Työmaan lähikiinteistö 31.8.2023 17. Urakkasopimusluonnos 31.8.2023 18. Sivu-urakan alistamissopimus (RT-lomake 80271) 31.8.2023 19. Palvelutuotannon tietoturvallisuussitoumus 20. Tietoturvavaatimukset toimittajille Tekniset asiakirjat (SPR) 1. Sprinkleri-selostus 31.8.2023 2. Sprinklerisuunnitelma piirustusluettelon mukaisesti 31.8.2023
Näytä lisää
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Kesto: 52 kuukautta
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinta toteutetaan avointa hankintamenettelyä käyttäen. Kyseessä on hankintalain 26 § mukaisen EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä hankintayksikön edellyttämällä tavalla tai jos tarjouspyynnössä ilmenee jälkikäteen virhe, joka ei ole mahdollistanut tarjoajien tasapuolista kohtelua taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei hankintayksikkö voi tarjouskilpailun tuloksia hyödyntää, hankintayksikkö voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-01-19 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-01-19 12:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-01-19 12:15:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-12-08 12:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan (”yleinen”) vuotuinen liikevaihto: Ks. ESPD- lomake, kohta IV
Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma: Ks. ESPD- lomake, kohta IV
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimusket: Ks. ESPD- lomake, kohta IV
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Soveltuvuus: Ks. ESPD- lomake, kohta IV
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Referenssit: Ks. ESPD- lomake, kohta IV
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista: Ks. ESPD-lomake

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221309-4
Postiosoite: Keskussairaalankatu 7
Postinumero: 15850
Postitoimipaikka: Lahti
Alue: Päijät-Häme 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Niko Nieminen
Sähköposti: niko.nieminen@paijatha.fi 📧
Puhelin: +358 444403814 📞
URL: http://www.paijatha.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Terveys
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phhvaj?id=477275&tpk=d32a03b2-8bf2-4d37-9549-314cb26efca3 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phhvaj?id=477275&tpk=d32a03b2-8bf2-4d37-9549-314cb26efca3 🌏
Verolainsäädännön asiakirjan ID: FiscalDocID1
Ympäristölainsäädännön asiakirjan ID: EnvDocID1
Työlainsäädännön asiakirjan ID: EmplDocID1
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Sprinkleriurakka sisältää sprinklerityöt asiakirjaluettelossa mainittujen suunnitelmien mukaisesti täysin valmiiksi tehtyinä. Hankkeen sisältöön on ennen tarjouspyynnön julkaisua tehty muutoksia, joista tilaaja tulee toimittamaan lisäkirjeen laskennan aikana. Nämä muutokset näkyvät vielä osassa suunnitelmia. Lisäkirjeen arvioitu toimitus on lokakuun 2023 loppuun mennessä. Muutokset koskevat V – osan toteutusta kokonaisuudessaan (jätetään pois hankkeesta) ja EFG- sekä X – osien konehuoneiden koon muutoksia. Suunnitelmat, joita lisäkirjeen päivitys tulee koskemaan on esitetty asiakirjaluetteloissa suunnittelualoittain. Tarjouksen liitteenä oleva tarjouspyyntömateriaali löytyy projektipankista alla olevasta linkistä: https://bem.buildercom.net/html/rfq2registration/index?rfqId=9748&guid=142a9fd1-bba9-4a7a-b665-7e370225b726 Kaupalliset asiakirjat (kaikille samat) 1. Tarjouslomake 31.8.2023 2. Urakkaohjelma 31.8.2023 3. Urakkarajaliite, osat A ja B 31.8.2023 4. Turvallisuusasiakirja 31.8.2023 5. Rakennuslupapäätös 14.3.2023 6. Työmaan vaiheistus 31.8.2023 7. Projektiaikataulu 31.8.2023 8. Luovutusvaiheen aikatauluohje 31.8.2023 9. Ohje luovutusasiakirjoista ja luovutusaineistosta 31.8.2023 10. Kosteudenhallintaselvitys 31.8.2023 11. Puhtaudenhallintaohje 31.8.2023 12. Tärinäherkkien sairaalalaitteiden sijainti ja tärinärajat 31.8.2023 13. Asbesti- ja haitta-ainetutkimus C-osa 31.8.2023 14. Asbesti- ja haitta-ainetutkimus T-osa 31.8.2023 15. Asbesti- ja haitta-ainetutkimus EFG – osat 31.8.2023 16. Työmaan lähikiinteistö 31.8.2023 17. Urakkasopimusluonnos 31.8.2023 18. Sivu-urakan alistamissopimus (RT-lomake 80271) 31.8.2023 19. Palvelutuotannon tietoturvallisuussitoumus 20. Tietoturvavaatimukset toimittajille Tekniset asiakirjat (SPR) 1. Sprinkleri-selostus 31.8.2023 2. Sprinklerisuunnitelma piirustusluettelon mukaisesti 31.8.2023
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Arvostelurunko
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2023/S 190-596266 (2023-10-02)