Oulun Tilapalvelut - Kunnossapidon maalaus- ja rappauspalvelut

Oulun kaupunki

Oulun Tilapalvelut -liikelaitos hakee tällä tarjouspyynnöllä puitesopimuskumppaneita toteuttamaan Tilapalveluiden kunnossapitomaalauksia ja -rappauksia. Oulun Tilapalvelut -liikelaitos teettää vuosittain kunnossapitotöinä erilaisia maalaus- ja rappaustöitä. Työt kohdistuvat yhteentoista maantieteelliseen alueeseen, joita hallinnoivat kahdeksan eri kiinteistömanageria kiinteistöpäällikön alaisuudessa. Alueet koostuvat 540 rakennuksesta, bruttoalaltaan noin 970 000 bmr2. Vuosittaisten maalaus- ja rappaustöiden euromäärä on arviolta yksi (1) miljoona euroa. Tämä puitesopimus käsittää lähtökohtaisesti kaikki maalaustyöt. Mikäli Tilaajalla on käytössä muita puitesopimuksia, joita Tilaajalla kannattaa hyödyntää hankkeessa, tilanne sovitaan hankekohtaisesti. Esimerkiksi vesikattojen maalaukset. Puitejärjestelyyn valitaan kuusi (6) palveluntuottajaa tuottamaan maalauksia, sekä rappauksia ja maalauksia. Sama toimittaja voidaan valita tuottamaan molempia palveluita. Tarjouksen tarkempi sisältö on kuvattu tarjouksen liitteellä 1. Palvelunkuvaus Töitä tilataan lähtökohtaisesti tuntitöinä tai kevennettyinä kilpailutuksina. Tuntitöissä noudatetaan etusijajärjestystä, jolloin työt tarjotaan aina ensisijaisesti 1. sijoittuneelle puitesopimuskumppanille. Kevennetyssä kilpailutuksessa edullisimman kokonaistarjouksen tai hinnan antanut puitesopimuskumppani valitaan työn toteuttajaksi. Tarkemmat tiedot töiden tilaamisesta on ilmoitettu palvelunkuvauksessa. Puitesopimuksen sisäisistä kilpailutuksista ei tehdä erillistä päätöstä. Valinnoista ilmoitetaan sähköpostitse. Tehtävät maalaus- ja rappaustyöt keskittyvät pääsääntöisesti koulujen ja päiväkotien lomakausiin. Tilaajalla on myös muita puitesopimuksia, jotka koskettavat tarkemmin esiteltyjä maalaustöitä (esim. graffitien poistot ja vesikattojen huoltopalvelut), joten osia maalaustöistä voidaan hankkia myös tämän sopimuksen ulkopuolelta. Tässä palvelussa noudatetaan JYSE 2014 Palvelut mukaisia sopimusehtoja, sopimusluonnos on tarjouspyynnön liitteenä. Töissä ja niiden suorittamisessa noudatetaan varsinaisesta puitesopimuksesta poiketen YSE -98 mukaisia sopimusehtoja, myös tämä sopimusluonnos on tämän tarjouspyynnön liitteenä. Tilaajalla on oikeus hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukset eivät saa sisältää omia ehtoja.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-02-12. Hankinta julkaistiin 2023-12-19.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-12-19 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-12-19)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Oulun Tilapalvelut - Kunnossapidon maalaus- ja rappauspalvelut
Viitenumero: OUKA/10939/02.08.01/2023
Lyhyt kuvaus:
Oulun Tilapalvelut -liikelaitos hakee tällä tarjouspyynnöllä puitesopimuskumppaneita toteuttamaan Tilapalveluiden kunnossapitomaalauksia ja -rappauksia. Oulun Tilapalvelut -liikelaitos teettää vuosittain kunnossapitotöinä erilaisia maalaus- ja rappaustöitä. Työt kohdistuvat yhteentoista maantieteelliseen alueeseen, joita hallinnoivat kahdeksan eri kiinteistömanageria kiinteistöpäällikön alaisuudessa. Alueet koostuvat 540 rakennuksesta, bruttoalaltaan noin 970 000 bmr2. Vuosittaisten maalaus- ja rappaustöiden euromäärä on arviolta yksi (1) miljoona euroa. Tämä puitesopimus käsittää lähtökohtaisesti kaikki maalaustyöt. Mikäli Tilaajalla on käytössä muita puitesopimuksia, joita Tilaajalla kannattaa hyödyntää hankkeessa, tilanne sovitaan hankekohtaisesti. Esimerkiksi vesikattojen maalaukset. Puitejärjestelyyn valitaan kuusi (6) palveluntuottajaa tuottamaan maalauksia, sekä rappauksia ja maalauksia. Sama toimittaja voidaan valita tuottamaan molempia palveluita. Tarjouksen tarkempi sisältö on kuvattu tarjouksen liitteellä 1. Palvelunkuvaus Töitä tilataan lähtökohtaisesti tuntitöinä tai kevennettyinä kilpailutuksina. Tuntitöissä noudatetaan etusijajärjestystä, jolloin työt tarjotaan aina ensisijaisesti 1. sijoittuneelle puitesopimuskumppanille. Kevennetyssä kilpailutuksessa edullisimman kokonaistarjouksen tai hinnan antanut puitesopimuskumppani valitaan työn toteuttajaksi. Tarkemmat tiedot töiden tilaamisesta on ilmoitettu palvelunkuvauksessa. Puitesopimuksen sisäisistä kilpailutuksista ei tehdä erillistä päätöstä. Valinnoista ilmoitetaan sähköpostitse. Tehtävät maalaus- ja rappaustyöt keskittyvät pääsääntöisesti koulujen ja päiväkotien lomakausiin. Tilaajalla on myös muita puitesopimuksia, jotka koskettavat tarkemmin esiteltyjä maalaustöitä (esim. graffitien poistot ja vesikattojen huoltopalvelut), joten osia maalaustöistä voidaan hankkia myös tämän sopimuksen ulkopuolelta. Tässä palvelussa noudatetaan JYSE 2014 Palvelut mukaisia sopimusehtoja, sopimusluonnos on tarjouspyynnön liitteenä. Töissä ja niiden suorittamisessa noudatetaan varsinaisesta puitesopimuksesta poiketen YSE -98 mukaisia sopimusehtoja, myös tämä sopimusluonnos on tämän tarjouspyynnön liitteenä. Tilaajalla on oikeus hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukset eivät saa sisältää omia ehtoja.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Omia kiinteistöjä koskevat kiinteistöpalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 000 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Maalauspalvelut
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 3 500 000 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Tässä osa-alueessa tarjotaan vain maalausta. Ammattihenkilön tuntihinta syötetään yhteisiin kriteereihin. Tällä varmistetaan, että ammattihenkilön tuntihinta on molemmissa osa-alueissa samansuuruinen, mikäli yritys tarjoaa molempiin osa-alueisiin. Tarjoajalla tulee olla riittävä kokemus tarjottavasta työstä. Tilaaja vaatii tarjoajalta kolmen viime vuoden ajalta kolmen maalauskohteen referenssiluetteloa. Referenssikohteiden kerrosalan tulee olla vähintään 500 neliömetriä ja yhden kohteen oltava enemmän kuin yksikerroksinen. Referenssiluettelo liitetään tarjoukseen. Sopimuskausi tehdään ajalle 1.3.2024 - 28.2.2026. Sopimuksen kokonaiskesto on kaksi (2) vuotta. Mahdolliset optiokaudet ovat yksi (1)+yksi (1) vuotta (1. optiokausi 1.3.2026 - 28.2.2027 ja 2. optiokausi 1.3.2027 - 28.2.2028).
Näytä lisää
Kesto
Aloituspäivä: 2024-03-01 📅
Loppupäivä: 2026-02-28 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Mahdollisia optiokausia 2 kpl 1. optiokausi 1.3.2026 - 28.2.2027 2. optiokausi 1.3.2027 - 28.2.2028
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Rappaus- ja maalauspalvelut
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 500 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Tässä osa-alueessa tarjotaan maalausta ja rappausta. Ammattihenkilön tuntihinta syötetään yhteisiin kriteereihin. Tällä varmistetaan, että ammattihenkilön tuntihinta on molemmissa osa-alueissa samansuuruinen, mikäli yritys tarjoaa molempiin osa-alueisiin. Tarjoajalla tulee olla riittävä kokemus tarjottavasta työstä. Tilaaja vaatii tarjoajalta kolmen viime vuoden ajalta kolmen maalauskohteen referenssiluetteloa. Referenssikohteiden kerrosalan tulee olla vähintään 500 neliömetriä ja yhden kohteen oltava enemmän kuin yksikerroksinen. Referenssiluettelo liitetään tarjoukseen. Sopimuskausi tehdään ajalle 1.3.2024 - 28.2.2026. Sopimuksen kokonaiskesto on kaksi (2) vuotta. Mahdolliset optiokaudet ovat yksi (1)+yksi (1) vuotta (1. optiokausi 1.3.2026 - 28.2.2027 ja 2. optiokausi 1.3.2027 - 28.2.2028).
Näytä lisää
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
Mahdollisia optiokausia 2 kpl 1. optiokausi 1.3.2026 - 28.2.2027 2. optiokausi 1.3.2027 - 28.2.2028
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely etenee seuraavasti: 1. Tarjoajan soveltuvuuden ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen 2. Vertailun tekeminen 3. Hankintapäätöksen tekeminen ja tiedoksianto Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Tilaaja tekee tilauksia sopimuskaudella vain todellista tarvetta vastaavan määrän. Arvioitujen sekä tarjouspyynnön kohdassa "hankinnan kohteen kriteerit" tarjouslomakkeella ilmoitettujen määrien ilmoittamisen tavoitteena on ainoastaan saada tarjousten hinnat laskentateknisesti vertailukelpoisiksi. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Tarjouskilpailun perusteella solmittava sopimus ei muodosta valitulle palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua. Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tilaaja voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen siten kuin hankintalain 96 §:ssä säädetään.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-02-12 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-02-15 13:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-02-15 13:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-01-24 15:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto: Kolmelta edelliseltä vuodelta keskiarvona vähintään 500 000 euroa/vuosi.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 20 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Oulun kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0187690-1
Yksikkö: Oulun Tilapalvelut liikelaitos
Postinumero: 90100
Postitoimipaikka: Oulu
Alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Tanja Hämäläinen
Sähköposti: tanja.hamalainen@ouka.fi 📧
Puhelin: +358 505287376 📞
URL: https://www.ouka.fi/oulu/tilapalvelut/etusivu 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ouka?id=481869&tpk=71d9ea68-49a4-4851-a514-4377b49a380e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ouka?id=481869&tpk=71d9ea68-49a4-4851-a514-4377b49a380e 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2023/S 245-772447 (2023-12-19)