Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen hankinta uudelleenavaus 2023

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tuomi Logistiikka Oy pyytää Pirkanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten ja vammaisten palvelujen toimeksiannosta tarjouksia Tampereen ja Oriveden alueen kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen hankintaan (diaari 18342/2023). Hankinta sisältää tuetun asumisen, yhteisöllisen asumisen (ent. palveluasumisen), ympärivuorokautisen palveluasumisen (ent. tehostetun palveluasumisen), yksilöllisesti suunnitellun erityistason ympärivuorokautisen tuen sekä asumisvalmennuksen (optio) palvelut. Hankintamenettelyn perustamisvaiheessa mukaan tulleiden palveluntuottajien osalta sopimuskausi alkoi 1.1.2022. Nyt kyseessä olevan ensimmäisen uudelleenavauksen osalta sopimuskauden aloitusaika on tavoitteellisesti 1.2.2024. Sopimuskausi on voimassa toistaiseksi. Menettelyyn mukaan hyväksyttyjen uusien palveluntuottajien (uudet yksiköt tai niihin rinnastettavissa olevat yksiköt) tulee aloittaa toimintansa viimeistään kahdentoista (12) kuukauden sisällä tarjouspyynnössä ilmoitetusta sopimuskauden aloituspäivämäärästä. Hankinnan vuosiarvo ilman alv:tä on 25 000 000 euroa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-11-17. Hankinta julkaistiin 2023-10-17.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-10-17 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-10-17)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen hankinta uudelleenavaus 2023
Viitenumero: 474534
Lyhyt kuvaus:
Tuomi Logistiikka Oy pyytää Pirkanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten ja vammaisten palvelujen toimeksiannosta tarjouksia Tampereen ja Oriveden alueen kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen hankintaan (diaari 18342/2023). Hankinta sisältää tuetun asumisen, yhteisöllisen asumisen (ent. palveluasumisen), ympärivuorokautisen palveluasumisen (ent. tehostetun palveluasumisen), yksilöllisesti suunnitellun erityistason ympärivuorokautisen tuen sekä asumisvalmennuksen (optio) palvelut. Hankintamenettelyn perustamisvaiheessa mukaan tulleiden palveluntuottajien osalta sopimuskausi alkoi 1.1.2022. Nyt kyseessä olevan ensimmäisen uudelleenavauksen osalta sopimuskauden aloitusaika on tavoitteellisesti 1.2.2024. Sopimuskausi on voimassa toistaiseksi. Menettelyyn mukaan hyväksyttyjen uusien palveluntuottajien (uudet yksiköt tai niihin rinnastettavissa olevat yksiköt) tulee aloittaa toimintansa viimeistään kahdentoista (12) kuukauden sisällä tarjouspyynnössä ilmoitetusta sopimuskauden aloituspäivämäärästä.  Hankinnan vuosiarvo ilman alv:tä on 25 000 000 euroa.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Sosiaalityö ja siihen liittyvät palvelut 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: 1. Tuettu asuminen
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue 1 sisältää tuetun asumisen palveluluokat 1 kevyt tuki (1.1.) ja 2 vahva tuki (1.2.). Hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteillä.
Tuotteet/palvelut: Vammaishuoltopalvelut 📦
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Pitkäaikaistyöttömien, heikossa asemassa olevien ja/tai vammaisten henkilöiden työllistymismahdollisuudet
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: 2. Yhteisöllinen asuminen (ent. palveluasuminen)
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue 2 sisältää yhteisöllisen asumisen palvelun. Osa-alueessa ei ole erillisiä palveluluokkia. Hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteillä. Tarjoaja saa tehdä tarjouksen osa-alueeseen vain yhdestä yksiköstä yhdessä tarjouksessa. Halutessaan tarjoaja voi tarjota muitakin yksiköitä tekemällä jokaisesta yksiköstä osa-alueeseen oman tarjouksensa eli rinnakkaistarjouksen.
Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: 3. Ympärivuorokautinen palveluasuminen (ent. tehostettu palveluasuminen)
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue 3 sisältää ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluluokat 1-4 (3.1.-3.4.). Hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteillä. Tarjoaja saa tehdä tarjouksen osa-alueeseen vain yhdestä yksiköstä yhdessä tarjouksessa. Halutessaan tarjoaja voi tarjota muitakin yksiköitä tekemällä jokaisesta yksiköstä osa-alueeseen oman tarjouksensa eli rinnakkaistarjouksen.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: 4. Yksilöllisesti suunniteltu erityistason ympärivuorokautinen tuki
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue 4 sisältää yksilöllisesti suunniteltu erityistason ympärivuorokautisen tuen palvelun. Osa-alueessa ei ole erillisiä palveluluokkia. Hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteillä. Tarjoaja saa tehdä tarjouksen osa-alueeseen vain yhdestä yksiköstä yhdessä tarjouksessa. Halutessaan tarjoaja voi tarjota muitakin yksiköitä tekemällä jokaisesta yksiköstä osa-alueeseen oman tarjouksensa eli rinnakkaistarjouksen.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
Hankinnan laajuus
Lisätuotteet/palvelut: Vammaishuoltopalvelut 📦

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Palvelun tarve on luonteeltaan jatkuvaa ja asiakassuhteet pitkäaikaisia. Hankinnassa huomioidaan hankintalain (1397/2016) 108 § mukaiset periaatteet. Hankintamenettely avataan uudelleen tarpeen mukaan (ks. tarkemmin liite 3 Hankintamenettelyn kuvaus) ja hankinta kilpailutetaan tarkoituksenmukaisin väliajoin hankintalain periaatteet huomioiden. Kaikki tarjouspyynnön mukaiset, soveltuvuusvaatimukset ja palvelua koskevat ehdottomat vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat valitaan palveluntuottajiksi ja otetaan mukaan hankintamenettelyyn. Hankintamenettelyyn valituilta tarjoajilta tarkistetaan tarjouspyynnössä mainitut selvitykset ja asiakirjat, jotka on ilmoitettu tarkistettavaksi ennen hankintapäätöksen ja sopimuksen tekoa normaalin avoimen hankintamenettelyn käytäntöjen mukaisesti. Tilaaja asettaa tarjoajat etusijajärjestykseen tarjouspyynnössä kerrotuin valinta- ja vertailuperustein. Tilaaja tekee hankintapäätöksen, ja päätöksestä tiedotetaan asianosaisia sähköisesti. Tarjoaja, joka ei jättänyt tarjousta tai ei tullut valituksi hankintamenettelyyn perustamisvaiheessa, voi hakeutua mukaan menettelyyn hankintamenettelyn uudelleen avaamisen yhteydessä. HANKINTALAIN MUKAISEN RIKOSREKISTERIOTTEEN ESITTÄMISVELVOLLISUUS Hankintalain 80 §:n mukaan hankintayksikön tulee sulkea tarjoaja tarjouskilpailun ulkopuolelle, jos hankintayksikön tiedossa on, että tarjoaja taikka sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu 80 §:ssä mainitusta rikoksesta rangaistukseen. Hankintayksikkö tarkastaa pakolliset poissulkemisperusteet sopimuskaudelle valittujen tarjoajien osalta ennen hankintasopimuksen tekemistä. Hankintapäätöksen tiedoksiannon jälkeen menettelyyn valituilla tarjoajilla on velvollisuus toimittaa hankintayksikölle: A) Oikeusrekisterikeskuksen ote rikosrekisteristä taikka B) tarjoajan tai sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävän henkilön alkuperämaan tai sijoittautumismaan toimivaltaisen viranomaisen antama ote rikosrekisteristä. Rikosrekisteriotteet tulee toimittaa: 1) hankintalain 80 §:ssä tarkoitetuista henkilöistä. Käytännössä näitä henkilöitä ovat yrityksen pää- tai toimitusjohtaja, yrityksen varatoimitusjohtaja ja nimenkirjoittajat, prokuralain (130/1979) tarkoittamat prokuristit, yhdistyksen puheenjohtaja, yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoimen yhtiön yhtiömiehet sekä kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies. Asiassa voidaan huomioida myös muut yhtiön tai muun oikeushenkilön, kuten säätiön edustajat; ja 2) tarjoajasta itsestä (yhteisösakko-ote). Rikostaustan selvittämiseksi esitetty rikosrekisteriote ei saa olla 12 kuukautta vanhempi. Tarjoajan on syytä varmistaa jo etukäteen, keiden kaikkien osalta sen tulee toimittaa otteet ja hankkia mahdolliset valtakirjat otteiden pyytämistä varten (ks. Oikeusrekisterikeskuksen sivut) sekä varautua Oikeusrekisterikeskuksen viiveeseen otteiden toimittamisessa. Arvioitu käsittelyaika on seitsemän (7) työpäivää (+ postitusaika). Rikosrekisteriotteen tiedot ovat aina salassapidettäviä. Rikosrekisteriotteita ei voi toistaiseksi käsitellä sähköisesti eikä otetta voi näin ollen tietoturvariskin vuoksi toimittaa hankintayksikölle sähköpostitse. Hankintayksikkö palauttaa tai tuhoaa rikosrekisteriotteet tarkastuksen jälkeen. Otteiden toimittamistavasta ja ajankohdasta tulee kirjallisesti sopia hankintayksikön kanssa välittömästi hankintapäätöksen tiedoksiannon jälkeen. Otteet tulee toimittaa viivytyksettä eivätkä otteiden toimittamisen viivästykset saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa hankintayksikölle tai sopimuskauden alkamiselle, mikäli toimittaminen viivästyy tarjoajan vuoksi. Lisätietoa hankintalain mukaisesta rikosrekisteriotteesta ja sen pyytämisestä löytyy osoitteesta www.oikeusrekisterikeskus.fi. HANKINTAMENETTELYSTÄ AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET Tarjoajalla ei ole oikeutta saada korvausta tarjouksen tekemisestä tai muista hankintamenettelyyn osallistumisesta aiheutuneista kustannuksista.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-11-17 12:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-10-30 12:00:00 📅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: -: Kuten tarjouspyyntöasiakirjoissa
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: -: Kuten tarjouspyyntöasiakirjoissa
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Kuten tarjouspyyntöasiakirjoissa
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Sovelletaan tarjouspyynnön sekä tarjouspyynnön mukana olevan hankintasopimusluonnoksen ja sen liitteiden vaatimuksia.
Sovelletaan hankintalain (1397/2016) 80 ja 81 §:n
poissulkemisperusteita.
poissulkemisperusteita
Sovelletaan tarjouspyynnön sekä tarjouspyynnön mukana olevan hankintasopimusluonnoksen ja sen liitteiden vaatimuksia. Vaatimukset perustuvat keskeisiltä osiltaan tilaajavastuulakiin (1233/2006).

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Pirkanmaan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221308-6
Postiosoite: Biokatu 10
Postinumero: 33101
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Suvi Leppänen
Sähköposti: suvi.leppanen@tuomi.fi 📧
Puhelin: +358 405147957 📞
URL: http://www.pirha.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=474534&tpk=992aa0da-a45a-48e0-8fe3-5c0ede428ef0 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=474534&tpk=992aa0da-a45a-48e0-8fe3-5c0ede428ef0 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Hankinnan vuosiarvo ilman alv:tä on 25 000 000 euroa.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 201-632811 (2023-10-17)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕