Karhulan koulukeskuksen rakenne-, LVIA- ja sähkösuunnittelu, Kotka

Kotkan kaupunki

Kotkan kaupunki (hankintayksikkö, tilaaja) pyytää tarjouksia Karhulan koulukeskuksen rakenne-, LVIA- ja sähkösuunnittelusta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankittava suunnittelukokonaisuus sisältää lisäksi palotekniikkasuunnittelun (palokonsultti) ja akustiikkasuunnittelun. Karhulan koulukeskus tullaan toteuttamaan liitteiden mukaisena uudisrakennuksena sekä vanhan kivikoulun (valmistunut pääosin 1950 luvulla) osittaisena saneerauksena erillisen rajauksen mukaan. Asemakaavan tarkistaminen tehdään yhtäaikaisesti rakennussuunnittelun kanssa. Kohteessa noudatetaan 5. vuoden takuuaikaa kaikkien urakoiden osalta. Kohde tullaan rakentamaan sääsuojan alla, joka on huomioitava suunnitelmissa. Ympäröivälle infralle tehdään muutoksia vuoden 2024-25 aikana erillishankkeena. Hankintaa ei ole jaettu osiin: sopimus tehdään tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan kanssa, joka kokoaa ja nimeää tarjoukseen hankinnan toteuttavan suunnitteluryhmän. Kohteelle on jo valittu arkkitehti- ja pääsuunnittelija sekä geosuunnittelija. Kohteen arkkitehti- ja pääsuunnittelusta (sisältäen pihasuunnittelun) vastaa AOR Arkkitehdit Oy, Erkko Aarti. Geosuunnittelusta vastaa Kymen Sipti Oy. Kohdassa "Hankintasopimuksen, puitejärjestelyn, dynaamisen hankintajärjestelmän tai kelpuuttamisjärjestelmän (arvioitu) kesto" ilmoitettu sopimuksen kesto on alustava arvio. Sopimuskausi ja hankkeen suunnittelutyö alkaa heti, kun suunnittelusopimus on molemminpuolisesti allekirjoitettu. Urakkalaskenta suoritetaan tammikuussa 2025. Ehdotussuunnitelmat tulee olla valmiit helmikuussa 2024 ja rakennuslupavalmius elokuussa 2024.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-12-04. Hankinta julkaistiin 2023-11-01.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-11-01 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-11-01)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Karhulan koulukeskuksen rakenne-, LVIA- ja sähkösuunnittelu, Kotka
Viitenumero: 2023479057
Lyhyt kuvaus:
Kotkan kaupunki (hankintayksikkö, tilaaja) pyytää tarjouksia Karhulan koulukeskuksen rakenne-, LVIA- ja sähkösuunnittelusta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankittava suunnittelukokonaisuus sisältää lisäksi palotekniikkasuunnittelun (palokonsultti) ja akustiikkasuunnittelun. Karhulan koulukeskus tullaan toteuttamaan liitteiden mukaisena uudisrakennuksena sekä vanhan kivikoulun (valmistunut pääosin 1950 luvulla) osittaisena saneerauksena erillisen rajauksen mukaan. Asemakaavan tarkistaminen tehdään yhtäaikaisesti rakennussuunnittelun kanssa. Kohteessa noudatetaan 5. vuoden takuuaikaa kaikkien urakoiden osalta. Kohde tullaan rakentamaan sääsuojan alla, joka on huomioitava suunnitelmissa. Ympäröivälle infralle tehdään muutoksia vuoden 2024-25 aikana erillishankkeena. Hankintaa ei ole jaettu osiin: sopimus tehdään tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan kanssa, joka kokoaa ja nimeää tarjoukseen hankinnan toteuttavan suunnitteluryhmän. Kohteelle on jo valittu arkkitehti- ja pääsuunnittelija sekä geosuunnittelija. Kohteen arkkitehti- ja pääsuunnittelusta (sisältäen pihasuunnittelun) vastaa AOR Arkkitehdit Oy, Erkko Aarti. Geosuunnittelusta vastaa Kymen Sipti Oy. Kohdassa "Hankintasopimuksen, puitejärjestelyn, dynaamisen hankintajärjestelmän tai kelpuuttamisjärjestelmän (arvioitu) kesto" ilmoitettu sopimuksen kesto on alustava arvio. Sopimuskausi ja hankkeen suunnittelutyö alkaa heti, kun suunnittelusopimus on molemminpuolisesti allekirjoitettu. Urakkalaskenta suoritetaan tammikuussa 2025. Ehdotussuunnitelmat tulee olla valmiit helmikuussa 2024 ja rakennuslupavalmius elokuussa 2024.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 671888
Lisätietoja:
Kohdassa "Hankintasopimuksen, puitejärjestelyn, dynaamisen hankintajärjestelmän tai kelpuuttamisjärjestelmän (arvioitu) kesto" ilmoitettu sopimuksen kesto on alustava arvio. Sopimuskausi ja hankkeen suunnittelutyö alkaa heti, kun suunnittelusopimus on molemminpuolisesti allekirjoitettu. Urakkalaskenta suoritetaan tammikuussa 2025. Ehdotussuunnitelmat tulee olla valmiit helmikuussa 2024 ja rakennuslupavalmius elokuussa 2024.
Näytä lisää
Kesto: 48 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 30
Laatukriteeri (painotus): 70
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) ja lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999).
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-12-04 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-12-04 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-12-04 12:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-11-17 12:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto: Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto kolmen viimeisimmän täyden tilikauden ajalta vähintään 1 000 000 euroa.
Vastuuvakuutus: Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on vähintään 1 000 000 euroa.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
REFERENSSIVAATIMUS RAKENNESUUNNITTELUSTA VASTAAVA TOIMIJA: Hankintayksikkö edellyttää, että tarjoajalla on aiempaa kokemusta rakennesuunnittelusta seuraavasti: vähintään yksi vastaava käyttöönotettu julkisen rakentamisen uudisrakennuskohde ( > 3 000m²) viimeisen 3 vuoden aikana (10/2020 - tarjousten jättämisen määräaika).
Näytä lisää
REFERENSSIVAATIMUS LVIA-SUUNNITTELUSTA VASTAAVA TOIMIJA: Hankintayksikkö edellyttää, että tarjoajalla on aiempaa kokemusta LVIA -suunnittelusta seuraavasti: vähintään yksi vastaava käyttöönotettu julkisen rakentamisen uudisrakennuskohde tai peruskorjauskohde ( > 3 000m²) viimeisen 3 vuoden aikana (10/2020 - tarjousten jättämisen määräaika).
Näytä lisää
REFERENSSIVAATIMUS SÄHKÖSUUNNITTELUSTA VASTAAVA TOIMIJA: Hankintayksikkö edellyttää, että tarjoajalla on aiempaa kokemusta sähkösuunnittelusta seuraavasti: vähintään yksi vastaava käyttöönotettu julkisen rakentamisen uudisrakennuskohde tai peruskorjauskohde ( > 3 000m²) viimeisen 3 vuoden aikana (10/2020 - tarjousten jättämisen määräaika).
Näytä lisää
REFERENSSIVAATIMUS AKUSTIIKKASUUNNITTELUSTA VASTAAVA TOIMIJA: Hankintayksikkö edellyttää, että tarjoajalla on aiempaa kokemusta akustiikkasuunnittelusta seuraavasti: vähintään yksi vastaava käyttöönotettu julkisen rakentamisen uudisrakennuskohde ( > 3 000m²) viimeisen 3 vuoden aikana (10/2020 - tarjousten jättämisen määräaika)
Näytä lisää
REFERENSSIVAATIMUS PALOTEKNISESTÄ SUUNNITTELUSTA VASTAAVA TOIMIJA (PALOKONSULTTI): Hankintayksikkö edellyttää, että tarjoajalla on aiempaa kokemusta paloteknisestä suunnittelusta seuraavasti: vähintään yksi vastaava käyttöönotettu julkisen rakentamisen uudisrakennuskohde ( > 3 000m²) viimeisen 3 vuoden aikana (10/2020 - tarjousten jättämisen määräaika).
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 18 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kotkan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0160225-7
Postiosoite: PL 205
Postinumero: 48101
Postitoimipaikka: Kotka
Alue: Kymenlaakso 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hankintasuunnittelu
Sähköposti: hankintasuunnittelu@kotka.fi 📧
Puhelin: +358 401828570 📞
URL: https://www.kotka.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kotka?id=479057&tpk=14b7159b-cfd8-4206-9922-e414d82a11dc 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kotka?id=479057&tpk=14b7159b-cfd8-4206-9922-e414d82a11dc 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Kohdassa "Hankintasopimuksen, puitejärjestelyn, dynaamisen hankintajärjestelmän tai kelpuuttamisjärjestelmän (arvioitu) kesto" ilmoitettu sopimuksen kesto on alustava arvio. Sopimuskausi ja hankkeen suunnittelutyö alkaa heti, kun suunnittelusopimus on molemminpuolisesti allekirjoitettu. Urakkalaskenta suoritetaan tammikuussa 2025. Ehdotussuunnitelmat tulee olla valmiit helmikuussa 2024 ja rakennuslupavalmius elokuussa 2024.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2023/S 212-670774 (2023-11-01)